Meidän maailmamme on sisällämme. Koko tämä maailmankaikkeus löytyy sisältämme. Jos minua ei ole, ei ole mitään. Voimme helposti luulla, että elämä jatkuu jälkeemme, mutta maailmaa ei enää silloin enää ole.
Meidän kätemme ovat rakkauden osapuolet. Kun tutkimme tietämyksen valossa kehoamme, niin huomaamme kuinka kaikki on jakaunut kahteen puoleen. Esimerkiksi sydän, joka pumppaa vertamme on valtimo ja laskimo. Hermostomme on oikea ja vasen. Kaikkea meissä on kaksi, koska olemme rakkauden ilmentymä tässä rakkauden maailmassa. Taivas ja maa, me siinä välissämme.
Suuri salaisuus on meissä. Jokainen ajatuksemme on materiaa maailmassa. Jokainen toiveemme on totta. Sen minkä tunnemme, voimme myös nähdä, tuntea, haistaa ja maistaa.
Suhteissa ja toisen ihmisen kaipuussa, me luomme itse sen toisen ihmisen peilaamaan meitä. Ihmettelemme jos toinen jonkinlainen, mutta emme aina käsitä että toinen on juuri sellainen kun me itse olemme. Rakkaudesta me saamme täyttymyksen tyhjille kohdillemme, mutta suuri järkytys yleensä tulee kun petymme. Emme kuitenkaan pettyisi, kun totisesti hyväksymme omat varjomme, jotka näemme toisessa.
Meistä jokainen tietää totuuden. Totuus on maailman valtavin voima tässä kaikessa ja sen pitäminen tärkeimpänä tekee meistä itsetämme tärkeimmän. Luopumalla siitä taas ajaa meidät valheeseen, joka tekee meistä valetta. Kotimme, puolisomme, työmme ja arkemme on silloin valetta. Valheesta kärsimme, mutta maailma on täysin oikeudenmukainen kaikesta huolimatta.
Jos hyväksymme valheen, niin päädymme valheeseen. Onneksi valehtelijoita on paljon ja siksi valheissa elävät harvoin jäävät yksin. Sen sijaan totuudesta täytyy taistella. Siksi se on niin älyttömän vaikeaa olla valheellisen onnellinen.
Mutta rohkaistukaa jokainen totuuden soturi. Rohkaistukaa koettelemuksista. Tietäkää että mitä oikeammalta jokin asia tuntuu, mutta edes jokin pieni asia siinä epäilyttää, niin se ei ole oikein. Tietäkää ja vahvistukaa, kun eteemme tulee mitä väkevämpiä eksytyksiä, sillä vain totuutta etsivät näitä kohtaa. Ja mitä lähempänä olemme sitä oikeaa totuutta, niin sitä vahvemmaksi vääryyden viettelemys kasvaa.
Sinä odotit minua, kuten minä odotin sinua. Ja nyt Minä tulen luoksesi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tervetuloa!
Olipa salaisuuden paljastus.
Kukaan ei tiedä kuka kirjoitti ja kenelle.
Laita kädet ristiin ja lue viimeinen lause.
Kyllä mä tän siihe yhdistin.
Ikävä että sillein.
Tässä on kyse elämästä ja rakkaudesta.
Onnea rakkauteen sulle ja jollekin.
Siinä on se joku lahja tms missä ne neljä osaa mitkä yhdistyy...
Jotain tuollaista tais joskus olla jossain.
Ei me onnea tarvita, vaan rakkautta vain.