Haloset hankkivat syyskuussa 2013 palasen silloista uusinta saksalaista ajoneuvotekniikkaa. Audin pramean Q5-hybridin 1,3 kWh:n akussa riitti virtaa enimmillään 2–3 kilometrin ajoon pelkällä sähköllä. Latausmahdollisuutta ei vielä tuolloin ollut tarjolla. Se tuli Audin mallistoon vasta vuonna 2014 A3 e-tron -lataushybridin myötä.
Viiden vuoden takuu rauhoitti Halosten huolta uuden tekniikan toimivuudesta. Hieman ennen Audin 10-vuotispäivää riski kuitenkin toteutui, kun Hybrid-varoitusvalo syttyi. Autolla oli ajettu 151 600 kilometriä.
Huollon tuomio oli karu. Vika oli todennäköisesti akun ohjainlaitteessa, mutta silti koko akku on vaihdettava. ”Hybridiakkuyksikköä ei saa avata eikä purkaa – Vaihda koko hybridiakkuyksikkö”, määräsi työseloste.
Suurin järkytys Halosille oli Audin piskuisen hybridiakun varaosahinta, lähes 20 000 euroa. Audi oli vieraillut jo takuuaikana usein korjaamolla. Takuun ollessa päättymässä viisi vuotta aiemmin oli akun hintaa tiedustelleelle pariskunnalle kerrottu sen hinnaksi 11 000 euroa.
”Muilla merkeillä vastaavien hybridiakkujen hintoja näki netistä, ja ne vaihtelivat kahdesta kahdeksaan tuhanteen euroon”, Pirjo Halonen kertoo.
Pariskunta otti yhteyttä Kokkolan autohuoltoon, jonka he tiesivät tekevän akunvaihtoja ja -korjauksia.
Jesse Haapala löysikin Ruotsista käytetyn akun 5 500 euron hintaan, mutta kertoi ettei Audi salli käytettyjen osien asennusta. Käytetyn osan ohjelmointi autoon ei välttämättä onnistuisi.
Riskiä ei haluttu ottaa, joten Halosten ainoa mahdollisuus oli ostaa uusi akku. Audin lupaamalla 50 prosentin alehinnallakin se maksoi lähes 10 000 euroa. Lisäkustannuksia tuli vielä vaihtotyöstä sekä hybridiakun jäähdytyspuhaltimen uusimisesta.
Pisteenä i:n päälle Hybrid-varoitusvalo syttyi uudelleen heti hintavan akunvaihdon jälkeen. Tämä paljastui helposti korjattavaksi johtoviaksi.
”Mutta aina sen jälkeen oli mielessä, että mikähän valo syttyy seuraavaksi”, Pirjo Halonen kertoo.
”Tammikuussa 2024 kovan onnen Audi vaihtuikin Lexus NX300 -hybridiin, muutamin varotoimin. Sille on tehty akkutesti, ja akkutakuu on voimassa vielä viisi vuotta”, Pirjo Halonen kertoo. Lisäksi hybridiakulle on hinta varaosahinnastossa, 4 500 euroa.
TM varoittaa hybrideistä
19
291
Vastaukset
- Anonyymi
Varoittaa ylipäätään VW Groupin hybrideistä ja moottoreista. Toyotan hybrideitä ei tarvitse korjailla ja takuu on 10 vuotta.
- Anonyymi
Hybrideissä on hybridtakuut 8-10 vuotta ja keskimäärin 160tkm.
Toyotan hybrideissä on vikoja myös ja lisäksi 12 voltin järjestelmän puolella todella paljon ja siellä takuu on vain 3v/100tkm.Toisaalta Toyota ei osaa/pysty edes korjaamaan tuota 12v. ongelmaa, akkuja vaihtamalla pääse taas hetken, mutta perusvika on siellä edelleen.
Takuu ei estä vikoja, vaikka omapoika niin kirjoittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hybrideissä on hybridtakuut 8-10 vuotta ja keskimäärin 160tkm.
Toyotan hybrideissä on vikoja myös ja lisäksi 12 voltin järjestelmän puolella todella paljon ja siellä takuu on vain 3v/100tkm.Toisaalta Toyota ei osaa/pysty edes korjaamaan tuota 12v. ongelmaa, akkuja vaihtamalla pääse taas hetken, mutta perusvika on siellä edelleen.
Takuu ei estä vikoja, vaikka omapoika niin kirjoittaa.Tojolla on ollut 12V akuissa laatuongelmia ja siksi vaihtoivat viime vuonna 12V akun toimittajaa.
Jos sinulla on jotain muuta FAKTAA, niin kerro toki.
- Anonyymi
Tässä totuus:
Entä Toyotan 30 vuotta jatkunut törmäystesti huijaus jossa testeihin toimitetaan vahvistettuja ja paremmilla osilla varustettuja autoja. Tai sitten 20 vuotta jatkunut päästöhuijaus raskaan kaluston puolella? Onhan näitä henkilöautopuolellakin useita päästöhuijauksia sattunut Toyotan osalle.
Tuo "suomalainen vakuutusyhtiö" kertoi myös samassa artikkelissaan, että se aito jolla ajetaan eniten joutuu todennäköisemmin hinattavaksi.
ADAC on puolueeton autoilijoiden oma järjestö joka kerää tietoa tiellä jätöistä ja avustustehtävistä ja se kertoo puolueettomasti mitkä merkit ja mallit jättää eniten tielle.
https://moottori.fi/uutinen/adacin-tiepalveluraportti-pienempi-ja-isompi-keskiluokka-nama-autot-jattavat-eniten-tielle/
Kannattaa lukea tuo artikkeli tarkasti ja huomaat, että siellä on myös saksalaisia autoja jotka ovat "punaisella", mutta Toyota on siellä edustettuna huolestuttavan paljon.
Toyotan omapoika panostaa omaan mielikuvitukseensa.- Anonyymi
Suurin huijaus on se että Toyota on vuodesta toiseen Suomen eniten myyty automerkki. Tähän eivät ole muut merkit sortuneet. Mutta Toyota on niin härski että se ei lopeta tätä kuunaan päivänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin huijaus on se että Toyota on vuodesta toiseen Suomen eniten myyty automerkki. Tähän eivät ole muut merkit sortuneet. Mutta Toyota on niin härski että se ei lopeta tätä kuunaan päivänä.
VW Ag on Suomen myydyin vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VW Ag on Suomen myydyin vuodesta toiseen.
Tuo ei yllätä ketään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VW Ag on Suomen myydyin vuodesta toiseen.
Idiootti! Etkö ymmärrä lukemaasi? Ei se vw ag ole mikään merkki. Automerkistä oli kyse! Ei mistään huijaavasta omistajakonsernista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VW Ag on Suomen myydyin vuodesta toiseen.
Tuolliasta automerkkiä en ole löytänyt mutta eipä sillä ole väliksikään. Auton myyntimäärän merkitystä oman autoni hyvyyteen en ole keksinyt eikä kukaan ole sitä myöskään pystynyt perustelemaan.
- Anonyymi
Vain Toyotan täyshybridit tarjoavat verratonta laatua ja mukavuutta sekä äärimmäistä kestävyyttä.
- Anonyymi
Tuolla Kokkolan verstaalla ei ole korjattu Toyota hybridejä eikä missään muuallakaan. Toyota kestää ja tarvitsee vain halvat perushuollot.
- Anonyymi
Kun lähtisi vielä talvellakin käyntiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun lähtisi vielä talvellakin käyntiin.
Niin, ylivoimaisesti paras TM:n testaama talviauto, Corolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun lähtisi vielä talvellakin käyntiin.
AInoa auto missä itellä ollut käynnistymisongelma talvella oli Superb noin pari vuotiaana. Ei käynnistynyt vaan kaikki merkkivalot ja valot vilkkui koneen pyörityksen tahdissa.
Syy oli siinä että VAG:eissä moottorilämmitin lämmittää koneen lämpöanturia ja jos lämmitin on päällä pakkasella vähemmän aikaa, auton tietokone luulee koneen olevan lämmi n vaika se ei ole.
Tämä on selvä suunnitteluvirhe mutta sellaisiahan ne vagenit on.
- Anonyymi
"Tammikuussa 2024 kovan onnen Audi vaihtuikin Lexus NX300 -hybridiin, muutamin varotoimin. Sille on tehty akkutesti, ja akkutakuu on voimassa vielä viisi vuotta”, Pirjo Halonen kertoo. Lisäksi hybridiakulle on hinta varaosahinnastossa, 4 500 euroa".
Tämä on varmin tapa päästä eroon AG ongelmista ... vaihtaa Toyotaan. - Anonyymi
Tavja H. on maaninen ruovittaja, ei pysy rinkelimossekaan ehjänä kun demarinoita pommittaa nahjus- ukkonsa kanssa kohti bingoa.
- Anonyymi
Toyota hybridit ovat kestäviä autoja.
- Anonyymi
Pramean Audin rapea moottori on vikojen kingi!
- Anonyymi
On se vaan niin tyhmää maksaa liikaa !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882