Beningtonin kolmio

Anonyymi-ap

Vermontissa Yhdysvalloissa sijaitseva Beningtonin kolmio tunnetaan paikkana jossa on usein erikoisissa oloissa kadonnut ihmisiä läpi vuosikymmenten.
Tosin tunnetuimmat viisi tapausta tapahtuivat vuosien 1945 ja 1950 välillä, joita aihetta käsitellessä tunnutaan usein kertaavan.

Myös suomalaiset katoamis - aiheiset podcastit ovat viime aikoina käsitelleet Beningtonin kolmioita.

Paikalla on vanha kaivoskaupunki, joka on melko tavalla autioitunut (joidenkin tietojen mukaan siellä asuu vieläkin muutamia ihmisiä). Yksi mahdollinen syy katoamisiin voikin olla kaivosten sivukuilut, joita voi olla metsissä merkkaamattomina ja piilossa, ja joihin retkeilijät ovat voineet pudota.

Kolmion keskiössä on metsäinen ja monelta osin vaikeakulkuinen ja syrjäinen Glastenburyn vuori, jonka jo alueen alkuperäisasukkaat eli abenaki - intiaanit uskovat olevan kirottu.
Niin tai näin on ainakin osa alueen katoamisista hyvin mystisiä. Esim.henkilö on lähtenyt opastamaan turisteja kadoten mutkan taakse, ja samalla kadoten jäljettömiin, ollen vain joitakin kymmeniä metrejä edellä.
Eräs kadonnut nainen (Frieda Langer) oli pudonnut puroon ja sanonut serkulleen menevänsä vaihtamaan kuivat vaatteet leiriin joidenkin satojen metrien päähän ja tulevansa heti takaisin. Jostain syystä hän ei koskaan saapunut leiriin.

Ehkä mm.intiaanilegendojen osittain siivittämänä aluelta myös paljon havaintoja mm.Isojalasta tai vastaavista todistamattomista olioista. Syvien metsien ja jyrkkien rinteiden oheen myös mystiset selitykset vilahtavat usein kun puhutaan tämän alueen monista merkillisistä katoamisista.
Otsikon nimeä googlettamalla löytyy tosiaan podcasteja, tosin jäin niissä itse ainakin haikailemaan alueen nykyisiä tapahtumia noiden 1945- - 50 tunnettujen ja merkillistenkin tapausten oheen. Kiinnostava paikka kuitenkin, ja kun kuvia alueesta katsoo, niin helppohan tuollaisella alueella on kadota jos ei suunnistusvaistot ole esimerkiksi täysin kohdallaan?

0

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2205
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        823
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        790
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        736
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        517
        716
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        615
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        580
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe