Aina kun nähdään

Tulee ikävä.
19727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Niin tulee. 🫂

Äänestä

Joku on joskus sanonut, että ikävä on hieno asia, no onhan se ainakin vahva tunne. Mulla ikävä myös.

Äänestä

Samoin täällä. Tänäänkin. Molemmilla ne pitkät katseet, hymyt ja ilmassa sähköä. Silti käyttäydytään korrektisti, varattuja kun ollaan. Muutama sana kuulumisia ja sitten kumpikin omiin suuntiin. Ja hirveä ikävä vaan jäi. Haluaisin niin paljon enemmän. Luulen että säkin, muttei kumpikaan uskalla.

Äänestä
  • Oletko varattu

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Oletko varattu

    Osaatko pälli lukea?

    Äänestä

  • Täysin samaa voisin sanoa ihanalle M naiselle

    Äänestä

Minulla ei ole ikävä ketään, eikä varsinkaan sellaista henkilöä, joka on häiriköi aivan liian kauan!

Äänestä

Me ei edes nähdä.

Äänestä

Silloin kun tykkää toisesta, haluaa viettää aikaa toisen kanssa ja tuntuu että asiaa olisi vaikka kuinka paljon, kaikki jää aina kesken.

HÄNELLE
Kun kaipaus ja ikävä
polttaa niin, että satuttaa,
kuuntele silloin sydäntäsi,
joka kertoo sinulle,
että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan,
ja nyt muistot ovat kauneinta
mitä sinulla on.








https://youtu.be/lKUYLc2kB6A

Äänestä
  • Hyvistä muistoista kannattaa pitää kiinni.
    Kaikki muistot eivät ole hyviä eikä kaikesta jää hyvä olo.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hyvistä muistoista kannattaa pitää kiinni.
    Kaikki muistot eivät ole hyviä eikä kaikesta jää hyvä olo.

    Niinpä. Viimeisistä reiluista viidestä vuodesta, ei ole jäänyt muita kuin huonoja muistoja!

    Äänestä

Joo, niin minullekin. Varsnkin jos kohtelet kuin minua ei olisi olemassakaan.
n>m

Äänestä

oi kiitos rakas kaivattuni 🥰 niin mäkin kaipaan sua 😔 rakas ystävä 💖 oot kallein aarre päällä maan ✨ haluisin niin olla sun ystävä 💝 rakastan sua yli kaiken, oon olemassa vain sinua varten 💝 tiiäthän sen rakas muruseni 😪 ilman sinuu kuihdun kuin lehdetön pihlaja yksin aavikolla 🥀 kukka kedon kaunehin 🤍🎗 ei sydän pieni enää jaksa 💘 niin paljon sattuu ikävä, kaipaus iänkaikkinen 💔

Äänestä
  • olet häiriintynyt et sie rakasta jotaki tupakki paikalla pari viikkoa sitten nähtyä ukkoa !!!!

    Äänestä

Missä ollaan nähty

Äänestä

Ketään tuttua nähnyt ihmisiä oli kyllä,lämmitin saunan

Äänestä

Ne hetket ovat ohikiitäviä kaikuja jostain lämpimästä, välittömän läheisyyden sadusta, joka oli joskus päivittäinen totuuteni.

Äänestä

Samaa mieltä. Aina tulee ikävä. Jonnekin muualle. Mahdollisimman pian.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tulee ikävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu