Hetkeksi kun parannuin ruumiillisesta vaivastani tänään, niin huomasin että mikään ei oikein tuntunut miltään. Ei ole mitään merkityksellistä sisälläni. Tajusin tämän kun olin hetken kivuton, että vaivani on vain ystäväni joka ei koskaan ole jättänyt. Heti kun korjasin itseäni niin löysin syyn, joka on masennus.
Masennuin heti kun en enää kärsinyt kehossani. Kaikki on turhaa tässä maailmassa eikä mikään saa tulta syttymään. Kaikki materia on yhdentekevää. Pelkkää taakkaa jolla ei ole mitään tekemistä olemattoman onneni kanssa. Kaikki yleisenä mukavana pidetty on vain kemiaa aivoissa. Dopamiinia onnistumisista ja serotoniinia onnesta. Niitä pitäisi ylläpitää kuin aasi joka seuraa ikuisesti porkkanaansa, jota ei koskaan tule saamaan kiinni.
Kaikki aineet ja lääkkeet, riippuvuudet ja tarpeet ovat vain palvelusta tälle tuhoutuvalle ruholle, joka kaiken kuluttaa ja ei koskaan tule kylläiseksi. Se on surullista tajuta oma älyttömyyteensä, ettei elämällä ole merkitystä suurempaa tarkoitusta. Merkityksenkin löytäminenkin on vain jotain kohonneita hormoonitasoja, jotka lopulta puutuu, aina vaatien lisää ja lisää ja lisää ja lisää.
Kyltymätön tarve elää tuntuu sairaudelta. Tarve kuolla taas täysin turhalta ja haaskaukselta. Ei minua järjellä tai tunteella voi kukaan vakuuttaa. Ei minua kiinnosta tulevaisuus sen enempää kuin nykyhetkikään.
Olen ihmeissäni vain kehostani, joka satuttaa minua ja kierrouttaa. Ei tässä ole enää selitystä kuin, että fyysinen kipu pitää minut edes jollain tavalla kiinni elämässä. Se on ainoa joka välittää ja yrittää vielä jotain, mutta ilman sitä olen yhtä tyhjä kuin aina ollutkin. Pelkkä helisevä tyhjä kuppi, joka joskus hajoaa ja unohtuu täytenä turhuutena, kuten aina olen ollutkin.
Masennuin heti kun en enää kärsinyt kehossani. Kaikki on turhaa tässä maailmassa eikä mikään saa tulta syttymään. Kaikki materia on yhdentekevää. Pelkkää taakkaa jolla ei ole mitään tekemistä olemattoman onneni kanssa. Kaikki yleisenä mukavana pidetty on vain kemiaa aivoissa. Dopamiinia onnistumisista ja serotoniinia onnesta. Niitä pitäisi ylläpitää kuin aasi joka seuraa ikuisesti porkkanaansa, jota ei koskaan tule saamaan kiinni.
Kaikki aineet ja lääkkeet, riippuvuudet ja tarpeet ovat vain palvelusta tälle tuhoutuvalle ruholle, joka kaiken kuluttaa ja ei koskaan tule kylläiseksi. Se on surullista tajuta oma älyttömyyteensä, ettei elämällä ole merkitystä suurempaa tarkoitusta. Merkityksenkin löytäminenkin on vain jotain kohonneita hormoonitasoja, jotka lopulta puutuu, aina vaatien lisää ja lisää ja lisää ja lisää.
Kyltymätön tarve elää tuntuu sairaudelta. Tarve kuolla taas täysin turhalta ja haaskaukselta. Ei minua järjellä tai tunteella voi kukaan vakuuttaa. Ei minua kiinnosta tulevaisuus sen enempää kuin nykyhetkikään.
Olen ihmeissäni vain kehostani, joka satuttaa minua ja kierrouttaa. Ei tässä ole enää selitystä kuin, että fyysinen kipu pitää minut edes jollain tavalla kiinni elämässä. Se on ainoa joka välittää ja yrittää vielä jotain, mutta ilman sitä olen yhtä tyhjä kuin aina ollutkin. Pelkkä helisevä tyhjä kuppi, joka joskus hajoaa ja unohtuu täytenä turhuutena, kuten aina olen ollutkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hoitokontakti ja apua omaan elämään .
Sen jälkeen ja sitten kun on voimia niin kirja:
Antti Heikkilä: Riippuvuus valheiden verkko
Kiitos. Tajusin tässä äsken, että "Mä tarvitsen mun haavoja".