Tukahduttaa tunteet loppuelämän?
Onko ajatus
Anonyymi-ap
35572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kyllä.
Jotkut tekee näin! Jopa itseään voi huijjata.
Yritän herätellä niitä esiin. Ihminen jos on pitkään sairaan ihmisen tai sairaiden ihmisten kanssa tekemisissä, sairastuu itsekin. (osittain ainakin). Joutuu tunteita vetämään pois, koska ei sitä muuten kestä.
Joskus näyttää elämän kriisistä yhteisellä matkalla olevan todella vaikea päästä eteenpäin. Vaikka Rakkautta on mutta on loukkaantumista ja toisen mielialojen seilaaminen on raskasta. Mutta uskon että Rakkaani kanssa päästään, koska liittomme ollut kuitenkin vahva ja hyvä pääosin. Tässä laiturissa on vahvat pilarit. Jos Rakkaani luet niin yhdessä eteenpäin tää asia selätetään.❤️Tunteita ei kuitenkaan kannata vetää pois, tunteet myös huonot kuuluu elämään mutta se miten niistä huonoista eteenpäin on yhteiset pelisäönnöt Rakkauden eteen.
Jos toinen käyttää alkoholia omien mielialojen seilauksia turruttaakseen, niin toinenkin sairastuu. Niin vahvaa rakkautta ei löydy. Rakkaus vain kuolee pois. Sitten on esim. depressiosairaus. Se on ihan tosi raskasta olla rinnallakulkijana läheisen tms. roolissa. Ei sitä jaksa, jos toinen vetää luolaansa.
Lykkyä vaan heille jotka sitä tekee.
Käytännössä
Eihän niitä pysty tukahduttamaan
Tunteet on lämpimät, mutta kahden ujon välillä ei taida kumpikaan onnistua avaamaan niitä.
Joskus käy näin! Me yhden miehen kanssa kierrettiin toisia monta kuukautta, kunnes mä aloitin tulen. Tässä vuoden verran yhdessä ja Kumpikaan enää ujo.
Onko tylsää🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
😘... Pusuuuu...
Jos ei usko toisen tykkäävän esimerkiksi ikäeron takia, mitä muuta voi ihminen tehdä kuin kärsiä ja tukahduttaa?
Suuret ikäerot on paha. Täytyy sanoa, kun näkee näitä mies parikytvuotta vanhempi kuin nainen niin näyttää pahalle. Tyttö nuori ja mies ikäloppu niin näyttää sille, että onko miehellä kaikki kunnossa. Rakastua saa ja kokeillakkin jos kumpikin on yli parikymmentä, mutta pitemmällä tähtäimellä ne on jo tuhoon tuomittu.
Onko se niin paha
Sanoi Anna Maija Tuokko 🤣🤣🤣
Ei tosielämässä. Vain palstalla.
No, mitä? Jokainen tekee nii kuin lystää. Parien pitää olla edes jollain tavoin sama oloisia ja näköisiä, muuten se on karua!
Höpöhöpö juttuja. Ikäerolla ole mitään merkitystä jos rakastuu ja rakastaa.
🤍
Jokainen saa kokeilla, jos haluaa. Ei muutamilla vuosilla olekkaan, alle 10 vuotta. Mutta kyllä musta on hassua siitä yli. Ajatusmaailma on niin erilaista.. toki rakastuneena sotkeutuu tilanteeseen.
* sokeutuu
Rajusti yleistät esimerkiksi ajatusmaailman, tietysti siksi että oletat koko ajan stereotyyppisesti puhuttavan 20v ja 40v pareista. Se on ihan ok kun täällä keskustellaan. Kukaan ei voi kuitenkaan sanoa mikä toimii ja mikä ei. Se että sinulla ei ole kokemusta (tunnet sellaisia ihmisiä) tai näkemystä esimerkiksi ison ikäeron pareista, ei sulje pois sitä tosiasiaa että niitä on, ja paljon.
🤍
Tämä oli T naiselle.💕
Kyllä se on pakko vaan.
Riippuu tilanteestasi.
Jos olet onnettomassa avioliitossa, ihastunut toiseen ja päätät silti pysyä liitossasi, niin silloin kyllä.
Jos taas olet ihastustasi lähestyessäsi saanut kieltävän vastauksen, niin vastaus on ei. Voit jatkaa elämääsi ja vastaan tulee 100% varmuudella uusi ihastus, jonka vastaus voi olla kyllä.
Kannattaa elää itselle ja tehdä itselle tärkeitä asioita. Kaikki muu tulee siinä sivussa ja asiat järjestyvät itsekseen sen mukaan.
Turha roikkuminen vie vain energiaa.
Miksikö olen palstalla? Koska haluan kertoa, että ne, jotka nyt pelkäävät yksinäisyyden olevan loppuelämän tuomio, tajuavat, että näin ei ole.
Mitä yksinäisyys on parasta! Läheisriippuvuus on kamalaa.
Itse en kuuntele tunteita. Ne huijaa ihmistä. Jos ihminen seuraisi vihaansa maaliin asti niin se tappaisi toisen. Siksi en seuraa muitakaan tunteita sokeasti. Aviorikoskin on seuraamusta intohimon ja rakastumisen tunteen sokeasta seuraamisesta. Tunteet eivät aina ole alamaisia totuudelle ja tosiasioille eikä sille mikä on hyvää. Tunteiden hillitseminen on siksi hyvä asia. Tunteet on hyviä kun niiden pohjana on totuuksia. Yksipuoleinen rakastuminen ei esimerkiksi ole hyväksi kellekään.
Outo ajatus, että tunteilla olisi joku "maali". Eivät tunteet ole lineaarisia eivätkä sidoksissa käyttäytymiseen.
Kyllä tunteet on sidoksissa käyttäytymiseen. Jos tunne saa yliotteen ihmisestä hän toimii sen mukaan. Festareilla tai kirkossa käyminen herättää erilaisia tunteita, eli se mihin päättää mennä, vaikuttaa tunteisiin. Ihmistä ei ole tarkoitettu sellaiseksi joka tekee tunteiden mukaan kaikki päätökset. Sellaiset ihmiset on potentiaalisesti jopa vaarallisia. Mieti nyt vaikka jos joku mies on täysin mustasukkaisuuden vallassa. Se mies on vaaraksi naiselle kenestä on mustasukkainen ja sen naisen ympärillä oleville ihmisille koska hän ei hallitse tunnetta vaan tunne häntä. Kaunaiset ihmiset ovat myös vaarallisia tai kateelliset. Tunteet on joskus hyvä renki mutta aina huono isäntä.
Ei ole, kerrot ne ja kohtaat mitä ikinä tulee vastaan. Ei tarvi kitua vuosia.
Mä en ainakaan enää koskaan lähesty ketään. Muutama henkilö pilannut ja sekaantunut mun henk koht asioihin. Surullinen olen.
Heikko oot😠
Ehkä niin mutta kaukaa viisas. Enää en ole niin tyhmä että päästäisin ketään mun elämään. En halua olla muiden heittopussi ja pilkankohde.
Ei ole helppoa sen jälkeen tehdä mitään ja jos sinäkään et tee niin...
Ehkä kyse ei ole tukahduttamisesta vaan siitä että tunteita ei ole.