Joku jossain vaiheessa ihmetteli että miksi meitä entisiä veeälliä niinkin paljon täällä pyörii. Mielestäni ei ole ollenkaan ihmeellistä että yritämme parhaamme mukaan saada kerrottua mihin ihmeellisiin aivopesuihin ja pakotuksiin meitä on lapsena laitettu. Itselläni esimerkiksi siitä uskoonpakotuksesta ikuiset traumat, tai ainakin siltä edelleen tuntuu. Kovasti täällä yritetään väittää ettei uskostaluopuminen muka vaikuttaisi perheen rakastamiseen yms mutta ei se vain niin ole. Esim pikkulapsena seuroissa käynti oli pakollista jo senkin takia että viikkorahan sai siellä, karkinostoa varten. Jos ei seuroihin mennyt niin ei saanut rahaakaan mutta hommat kotona oli toki silti tehtävä. Ja sitten hieman vanhempana sai lähteä nuorteniltoihin ja vastaaviin mutta muuten piti viikonloput olla kotona. Ja täysi-ikäiseksi tultua perheen autoja lainattiin aina seurareissuille menijöille, muuten sai pärjätä ilman autoa. Samankaltaisia esimerkkejä meidänkin perheessä ja lähipiirissä (ovat älynneet erota "firmasta" hekin) on monia kymmeniä. Omalla kohdallani ehkä pahin että isän riehuttua ja hakattua, sai lisää piiskaa ellei heti selkäänsäsaatuaan "saarnannut isälle anteeksi" kun se suuttui ja löi, plus ensin piti tietenkin pyytää itse anteeksi, oli sitten jotain tehnyt tai ei. Aivan sairasta on touhu. Tiedän, että olisin monestakin asiasta voinut tehdä nuorempana rikosilmoituksenkin (onhan esim ruumiillinen kurituskin rikos, äiti käytti vielä verhovaijeria että oikein sattuisi...) mutta sen verran käy sääliksi, ne kun luulevat vain toimivansa lastensa parhaaksi, raukaut.
Hmm, tulipas pitkä ja sekava kirjoitus mutta siinä muutamia minun ajatuksiani tästä "ihanasta" uskosta joka on pilannut elämäni ja jota päivä kerralllaan yritän unohtaa ja olla kotona käymättä kun jo parivuotiaat pikkusiskotkin tulee sanoon että "hei, äiti sanoi ettet sää oo uskovainen ja joudut helvettiin" ja äiti taas syyyllistää mua pikkusiskojen painajaisista, vaikka itse on nuo helvettiasiat niille syöttänyt. Se kun on siskoille esim kertonut että "teidän isoveli se joutuu helvettiin kun ei usko. Älkää te vain tehkö samaa erehdystä". Siis huhhuh, mihin tämmöisten aivopestyjen hullujen kanssa vielä oikein joutuu:(
Hmm, tulipas pitkä ja sekava kirjoitus mutta siinä muutamia minun ajatuksiani tästä "ihanasta" uskosta joka on pilannut elämäni ja jota päivä kerralllaan yritän unohtaa ja olla kotona käymättä kun jo parivuotiaat pikkusiskotkin tulee sanoon että "hei, äiti sanoi ettet sää oo uskovainen ja joudut helvettiin" ja äiti taas syyyllistää mua pikkusiskojen painajaisista, vaikka itse on nuo helvettiasiat niille syöttänyt. Se kun on siskoille esim kertonut että "teidän isoveli se joutuu helvettiin kun ei usko. Älkää te vain tehkö samaa erehdystä". Siis huhhuh, mihin tämmöisten aivopestyjen hullujen kanssa vielä oikein joutuu:(
Vastaukset 32
Vanhimmat
Varmasti ikävä kuulla pikkusiskoilta tuollaista, vaikkei itse siihen (helvettiin joutumiseensa) uskoisikaan. Toisaalta, perheesi uskoo siihen ja lapsethan kasvatetaan yleensä vanhempien arvopohjan mukaan, oli se sitten lestadiolaisuus, islam, tai vaikka ateismi. Mielestäni vanhempasi saisivat silti olla varovaisempia opetuksissaan. Ehkä pikkulapsille voisi kertoa asian jotenkin sievemmin ja ei-niin sataprosenttisen varmasti tuomitsevana (kuka meistä tietää, mitä oikeasti tapahtuu kuoleman jälkeen, keskittykäämme omaan uskoon ja tuomitsemisen voisi jättää vähemmälle)...vaikeita kysymyksiä...
Erikoinen perhetilanne muutenkin, jos saa lisää piiskaa, kun ei heti ehdi kertoa antaneensa anteeksi. Ja varmaan on vaikea heti antaa anteeksi, ainakin itselläni se kestää jonkin aikaa, jos joku on mennyt lyömään (ja tuskin lyöjän katumuskaan heti lyönnin jälkeen on aitoa, jos terveestä ihmisestä on kyse).
Kyllä tämä on hyvä palsta kaikille, jotka haluavat asiallista keskustelua. Jumalan siunausta sinullekin!
Mulle on käyny samalla tavalla ja ite oon nyt 14w, että painajaiseni ei oo vielä ohi... Mä ymmärrän sua täysin miltä susta tuntuu! Mulle jäi ikuiset traumat ja painajaiset lestoista ja musta tuli Saatananpalvoja, mut lopetin senki ja oon vaan Ateisti. lestat luulee olevansa parempia ja pyhempiä ihmisiä, mut ku elää lestojen seurassa niin saa kokea helvetillisen totuuden! ne hakkaa minkä ehtii ja haukkuu päälle... ne kiristää ja pakottaa. lestadiolaisuus on kauheaa aivopesua, mutta älä lannistu! Sä oot rohkea ihminen ku sanot vastaan hirviöille!! Mä toivon, että sun elämästä tulis helpompaa ja unohtaisit lestat. Ja muista, Meitä uskontojen uhreja on paljon, etenki lestaperheistä!
murkkuikäsi vuoksi ja kun maailma vetää puoleensa,näkyy lestat ja muut hengellisyys saastana.
aika kuluu,olet vielä lapsi,ja toivon että Jumala antaa sinullekin vielä parempia ajatuksia ja etsikkoajan..
jos perheessäsi on väkivaltaa,mikset tee rikosilmoitusta?
mikset kerro jollekin toiselle lestaperheelle perheväkivallasta? mikset pyydä apua?
Jumalan Hengen mukaista touhua tuollainen ei missään tapauksessa ole.
Aina sama virsi! Miksen vois olla Ateisti? On kai mulla sentään uskonnonvapaus?! Perheessäni on kyllä ollut väkivaltaa, mutta nyt se on enää henkistä ei fyysistä. Olen puhunu siitä mailikavereilleni... en halua, että lestat puuttuu enää mun asioihin...
"Kovasti täällä yritetään väittää ettei uskostaluopuminen muka vaikuttaisi perheen rakastamiseen", kirjoitat.
Sattuu kun kirjoitat noin.
Itselläni on iso perhe,ja kaksi vanhinta rakasta lastani on maailma vienyt :(
Ensimmäinen tuntemus siitä kun kuulin etteivät he enää ole uskomassa,ei todellakaan ollut viha!
Se oli päinvastainen -niin käsinkosketeltava rakkaus! -kuinka rakastinkaan,rakastankaan heitä SELLAISINA KUIN HE NYT OVAT -ratkaisuistaan huolimatta.
Tässäkin sen näkee,että tämä uskominen on omakohtaista -ei pakotettua. Ja lapseni -nuoreni- eivät ole ollenkaan katkeroituneet vaikka luopumiseen päätyivätkin. Toinen on käynyt kavereita seuroissa moikkaamassa,toinen ry:llä katsomassa kuinka rakennusvaihe edistyy...tykkäävät kun uskovaiset moikkaavat kulkeissaan :) ja paljon muuta "lämmintä".
Kysynkin,mitä aivopesua se on jos lapsia kuljettaa seuroihin,puhuu heille hyvästä Jumalasta,nuhtelee synnistä...? Itsekin monesti joudun nöyrtymään rakkaitteni edessä pyytämään turmelusta,pahoja ajatuksia ym anteeksi. Joudun nöyrtymään myös uskonsa kieltäneidenkin nuorteni edessä,sillä saatan tahtomattani satuttaa heitä,kiivastua jostain typerästä...
Vaikka rakastankin nuoriani hurjasti,ei se sitä tarkoita että hyväksyisin heidän ratkaisunsa,tekojansa..
Ihmisiä hekin ovat ja ihmisarvo ei siitä karkaa vaikka uskon kieltääkin.
Mutta rukousten lapsia he ovat,että saisivat palaamisen armon ennen kuin myöhäinen saavuttaa.
Yksilöllistähän tuo varmaan on, riippuu siitä kuinka typeriä vanhemmat sattuvat olemaan. Jotkut luulevat että uskonsa kieltäneen saa rangaisemalla takaisin veeälläksi, useimmat taas tajuavat että lapsilla/nuorilla on oikeus omiin ratkaisuihin. Omassa perheessä isä osasi ottaa asian oikein, pitää minua aivan yhtälailla rakkaana lapsenaan kuin ennenkin, äiti taas todellakaan ei. Johtunee siitä että isä on tottunut siihen etteivät kaikki lähipiireissä ole lestoja, äiti taas tottunut siihen että kaikki ovat tai vähintäänkin näyttelevät olevansa. Lestahömppään tyyliin "joudut helvettiin ellet ole uskomassa" (tarkoittaen tietenkin vain vl-uskoa) en usko pätkääkään enkä ole uskonut siitä saakka kun itse opin omilla aivoillani ajattelemaan. Enpä vain mietteistäni suurtakaan numeroa kotona tehnyt kun huomasin kuinka äidin suhtautuminen "uskonsa kieltäneisiin" sisaruksiini muuttui perin ynseäksi.
Meillä kotona meni ihan hyvin kun ilmoitti ettei enää lestatouhut kiinnosta. Ei sen kummemmin isä eikä äiti koskaan piikitellyt. Kaverilla sama juttu paitsi että heillä aina jos epäuskoinen lapsi piti pikkusiskoja/veljiä sylissä ja lapsi alkoi itseä niin äiti siellä heitti, siis heidän äitinsä, että kyllä se vaan näköjään jo pienikin lapsi aistii pahuuden. Siis mitä soopaa! Jos taas uskovaisen isosiskon/veljen sylissä alkoi itkeä niin nälkähän sillä on raukalla tms. On ne kieroja nuo äidit kun selkeillä valheilla yrittää saada "omaatuntoa" kolkuttelemaan. Mutta ei se mitään, tuo ei siis edes tapahtunut meillä, meillä kotona asia otettiin ihan hyvin.
Vaikka tätä ei ole tarkotettu mulle, mutta joillaki vaa rakkaus loppu jos usko loppuu. Vanhemmilleni kävi niin ku lopetin uskomisen. Sain heistä käsityksen että "Kun et kerran uskokkaan niin et saa rakkauttakaan!" mua sattuu ku kaikki hyvät vanhemmat kirjottaa siitä kuin onnellisia ne on ku niillä on lapsia paljo ja mun äiti ja isä just haluais musta eroon. ne on sanonu, että hetikö täytän 18w nii mun pitää muuttaa pois. mä oon vähä niinku bakteeri josta pitää päästä eroon ja nopeasti. mäki toivon, että mun vanhemmat vois rakastaa mua pyyteettömästi, ilman itkua, ilman tuskaa...mutta ei ne rakasta...Niin ja toivoahan saa aina, mä toivon vaikka mitä, mut mitään en saa... mä oikeesti haluan jonku joka rakastas muaki, enkä halua aina olla se sivustaseuraaja.
kun luin kirjoituksesi.Minulla itselläni on sellainen kokemus,että kun eroitettiin sieltä R ystä niin oma lapseni osoitti todella kylmyyttä ,joka koski minuun kovasti.Tämä johtui siitä, kun Ryn johto kielsi sidottuihin yhteyden pidon.Olen ajatellut että kuinka uskovaiseksi nimittävät voivat olla niin raakoja julmia,kovia.
Sellainen ei ole Jeesuksen opin mukaista.
Toivon että et kantaisi katkeruutta vanhempiasi kohtaan.Annetaan heille anteeksi. Toivon sinulle kaikkea hyvää Eräs Äiti.
"Kysynkin,mitä aivopesua se on jos lapsia kuljettaa seuroihin,puhuu heille hyvästä Jumalasta,nuhtelee synnistä...?"
Lapsille pitäisi antaa uskonnoista tietoa monipuolisesti, jotta he voivat tehdä ratkaisunsa, kun on sen aika.
Lestadiolaiset kuvittelevat oman uskonsa olevan ainoa oikea, valitettavasti. Siksi he tuputtavat sitä lapsilleenkin.
Ulkoinen olemus pettää! Ja pahasti! Niin, ei viiti jauhaa samasta asiasta vanhemmille ku ei ne ymmärrä ikinä. Se on vaa vähä vaikeeta olla silleen, että ei ois katkera. mutta mitäpä katkeruus auttaa? Ei mitään, se vaan pahentaa siaa.
jotenkin ajatella niin, että vanhempasi ovat tämän RY:n vankeja, eivätkä he USKALLA osoittaa sinulle julkisesti rakkauttaan, ettei heitä erotettaisi tästä lahkosta, johon he ovat kaikkensa uskoneet. Jos heidätkin erotetaan, ei heillä ole mitään!
Parempihan se tietysti niin olisi teille kaikille. Silloin he voisivat VAPAASTI rakastaa sinua ilman Ry:n pelkoa. Ikävaa sisänsä, että olet nimimerkistä päätellen kyllästynyt kaikkeen kristilliseen, myös siihen oikeaan, eli Jeesuksen OIKEAAN rakkauteen. RY:n antama kuva kristillisestä rakkaudesta on todella täysin vääristynyttä.
Joo, pakko myöntää, että oon kyllästyny. En jaksa sitä, että mulle tuputetaan uskontoja ku ne ei tunnu musta hyvältä eikä omalta. Ateismi on mulle parhain vaihtoehto. Ne mun vanhemmat ei hyväksy mua ees kotona vaikka meillä ei ois ees vieraita kylässä. Niin ja mä en ikinä pääse niitten mukaan kylään jonnekki tutuille. Ei ne hyväksy mua missään ku en oo lesta. Sillon ku olin vielä Saatananpalvoja nii tätini anto mulle syliin n. 4kk ikäisen serkkuni ja sitte se vauva vierasti mua ja rupes itkeen nii kaikki sukulaiset sano, että "vaaviki tunnistaa missä on pahuus!" ja ne otti nopeesti sen vauvan pois mun sylistä, että "pahuus" ei saa vauvaa. Tuntuu, että näin ne mun sukulaiset yrittää väkisellä saada mut uskomaan, mutta mä oon oppinu ajatteleen omillaki aivoillani. tai siis näillä aivonkuvatuksillani jos mulla ees on ees aivoja ;)
kirjoitat,että "lapsille pitäisi antaa uskonnoista tietoa monipuolisesti,jotta he voivat tehdä ratkaisunsa,kun on sen aika".
No niinhän siinä justiinsa kävikin -mitenkäs toisin ajattelet?
Koulussa nuoreni lukivat aikanansa eri uskontosuunnista ja yhdessä sitten niistä keskusteltiin puolueettomasti ja etsittiin lisätietoa tietokirjoista ym.
Ja nyt sitten ovat tehneet ratkaisunsa.
Eli juuri niin kuin "toivot",kävi meillä.
Kysyn,että voitko totisesti sanoa että lestat TUPUTTAVAT uskoaan lapsiin? He kasvattavat lapsensa juuri niin kuin itse elävät. Kyllähän ateistikin kasvattaa omiaan ilman uskontoa,Jehovat ennustaa maailmanloppuja tulevaksi tuon tuostakin...
Kun itse saat joskus lapsia(ellei jo ole) niin tasan tarkkaan kasvatat muksusi niin kuin SINÄ/TE haluatte.Ei siihen lestat,ateistit yms puutu.
Minkähän ihmeen vuoksi juuri vl:a vainotaan niin kovasti? Vastauskin löytyy Raamatusta,mutta kohtaa en jaksa muistaa. Jos joku muistaa voisi auttaa...
kuin muita lahkolaisia näillä palstoilla.
Elämänarvojen opettaminen on aika lailla eri juttu kuin uskonnon tuputtaminen. Elämän perusasiat, kuten vaikka rehellisyys ja ahkeruus ovat uskontoon kuulumattomia asioita. Niidenkin "opettamisessa" kannattaa pitäytyä esimerkin antamisessa. Muuten lapset jossain vaiheessa alkavat kapinoimaan.
Uskonnon tuputtaminen on sitten vallan eri juttu. Sitä nimenomaan te vl:t harrastatte. Ette vaan itse sitä tajua, koska pidätte uskoanne ainoana oikeana. Itsellenne se voi ollakin se oikea, mutta yleistäminen on vaarallista. Lapsillanne on oikeus valita oma tiensä ja siihen valintaan teidän pitäisi antaa valmiuksia eikä uhkailemalla pakottaa "oikealle tielle".
Se mitä teiltä vl:ltä näkyy puuttuvan, on nöyryys. Olette liian täynnä itseänne ja uskoanne. Vain te olette "taivastiellä", muut joutuvat kadotukseen. Mieti vähän, miten lapsen mieltä rasittaa tuollainen kaamea uhkailu: jos teet syntiä (katsot tv:tä, urheilet, meikkaat jne...), joudut kadotukseen. Sitähän te harrastatte. Täälläkin on ihan riittävästi siitä esimerkkejä, valitettavasti.
"Kysyn,että voitko totisesti sanoa että lestat TUPUTTAVAT uskoaan lapsiin?"
Totisesti, voin.
"He kasvattavat lapsensa juuri niin kuin itse elävät. Kyllähän ateistikin kasvattaa omiaan ilman uskontoa,Jehovat ennustaa maailmanloppuja tulevaksi tuon tuostakin... "
Mitä ihmettä. Siis teillä vl:llä on oikeus tuputtaa, koska muutkin niin tekevät?
Ateistit, jos ovat oikeita sellaisia, eivät anna lastensa olla niillä uskontotunneilla, joilla opetetaan valtiouskontoa. Sen sijaan niillä tunneilla, joilla annetaan tietoa maailmanuskonnoista, ateistienkin lapset käyvät. Juuri sen vuoksi, että saisivat tietoa tuleville arvovalinnolle.
Ateistit tai jehovat eivät ole yhtään teitä parempia, jos sortuvat samaan manipulointiin kuin te.
Olen todella pahoillani siitä, mitä kaikkea olet joutunut kokemaan. Kirjoituksesi herätti ajatuksia.
Olen itse ateistiperheestä, "kolmannen polven pakana". Kotona ei koskaan tuputettu mitään oppia, vaan sain esimerkiksi itse päättää, luenko koulussa uskontoa vai elämänkatsomustietoa (luin sitten molempia). Tärkeintä kasvatuksessani oli se, että osaan aina perustella valintani, koski se sitten opintoja tai vapaa-aikaa.
Tuosta "pakottamisesta" vl-piireissä on ollut tällä palstalla paljon juttua ja myös väkivallasta. Olen sitä mieltä, että samaa väkivaltaa, vaikkakin eri syistä, esiintyy ihan kaikissa ihmisryhmissä. Itse sain usein turpaan isältäni, koska hän viinantuskissaan ei keksinyt parempaa kanavaa, johon kiukkunsa kohdistaisi. Väkivalta loppui vasta ollessani 20, kun uhkasin poliisilla ja kielsin häntä tulemasta enää koskaan metriä lähemmäs minua.
En siis tiedä sen kummemmin vl-yhteisön väkivaltaprosenteista tai muista, mutta en myöskään osaa sanoa, onko viinantuskissa (tai humalassa, tai lääkkeissä, tai...) hakkaava isä sen huonompi/parempi vaihtoehto. Väkivalta on aina rikos ja en usko minkään uskonnon sitä hyväksyvän. Toivottavasti saat rohkeutta ja voimaa elämääsi.
Surullisia tarinoita. Miten paljon tuskaa lahkot tuovatkaan ihmisille. Mulla oli myös vl-tuttu aikoinaan, joka oli syntynyt lestadiolaisperheeseen - hänestä tuli saatananpalvoja joksikin aikaa.... :( Löytäkää rauha sieluunne - PYSYKÄÄ RAKKAAT IHMISET EROSSA KAIKISTA LAHKOISTA!
Ja aivan oikein sanoit että et usko minkään uskonnon sitä hyväksyvän. Kuulostavat todella kummallisilta nuo muutamien kokemukset. Vaikuttaa siltä että he ovat ennemminkin kyvyttömien vanhempien uhreja. Tuollaista ei saa eikä tarvitse hyväksyä.
Perheväkivaltaa esiintyy uskovaisten keskuudessa kuten kaikissa muissakin perheissä.
Vl-perheissä se on ongelmallisinta siksi, kun ulkopuolista apua ei voida hakea.
Mies joka pahoinpitelee vaimoaan jatkuvasti, saa jatkaa pahoinpitelyään. Kun nainen kertoo siitä sukulaisilleen ja uskonsisarille, häntä tyynnytetään vain rukoilemaan ja kestämään tilannetta ja sanotaan, että ulkopuolisille ei tule asiaa viedä.
vainoja siis joutuu jatkuvan pahoinitelyn alle koko elämänsä ajan.
Avioeroa ei missään nimessä saa ottaa.
Pahinta on se, että uhrien lähisukulaisetkaan eivät tue oikealla tavalla tilanteessa: he eivät auta hakattua vaimoa pois, eivät auta poliisi-ilmoituksen tekemisessä, eivät tue lähestymiskiellon hankkimisessa ja lasten viemisessä turvaan kodista.
Hakatut vaimot eivät siis saa mitään asiallista tukea, vaan päinvastoin. Tämän tähden perheväkivalta on ongelmallisempaa vl-perheissä kuin muualla.
Sanomattakin on selvää, että perheissä, joissa mies pahoinpitelee vaimoaan, lapset saavat traumoja ja kärsivät. Näiden perheiden tilanteeseen pitäisi lähisukulaisten puuttua sekä hakatun vaimon että lapsien tähden:
vaimo ja lapset on saatava pois aviomiehen läheisyydestä, rikosilmoitus on tehtävä, avioero laitettava vireille ja lapset sekä vaimo on ohjattava saamaan psykologista tukea.
Nyt on juuri uusi laki tullut. Kun aiemmin perheväkivalta tapauksissa vaimo ja lapset lähtivät pois kotoa, mies sai lähestymiskiellon ja jäi entiseen yhteiseen kotiin, niin nyt on tullut uusi laki, siis oikea laki siitä, että aviomiehen on lähdettävä pois heidän yhteisestä kodistaan ja vaimo saa jäädä lasten kanssa siihen asumaan. Siis miehen on lähdettävä, mikäli lähestymiskielto on hankittu.
On oikein, että laki on nyt ajan tasalla: uhri saa lapsiensa kanssa jäädä kotiin, mutta väkivallan tekijän on sieltä lähdettävä. Jos väkivallan tekijä ei noudata tätä lakia, niin siitä seuraa sitten ehdoton vankeusrangaistus.
Yhdyn aikalailla edelliseen puhujaan. Mutta lestaperheissä se on monesti myös äiti joka "terroria" harrastaa, ei välttämättä isä. Lisäksi on kai tuo syntienanteeksipyyntö/antamisjuttu. Olisiko jopa niin lapset aivopesty että vaikka niitä hakattaisiin tai tehtäisiin mitä niin vanhemmat voivat pyytää sitten anteeksi ja sitten ei asiasta saa puhua? Näin oli ainakin meillä. Eli jos meni hakkaamisesta jälkikäteen puhumaan niin tuli uudet piiskat, koska "anteeksiennettuja asioita ei saa enää ottaa esille". Aika ironista että ensin pakotetaan väkivallan uhalla pyytämään ja antamaan anteeksi ja sitten asioista ei saa väkivallan uhalla puhua, koska ne on "sovittu". En usko että monikaan lapsi tuossa tilanteessa menee mihinkään ulkopuoliselle valittamaan, sen verran tehokasta tuo aivopesu on. Ja ymmärrän täysin että lestat väittävät että mitään aivopesua yms ei tapahdu. Ei sitä välttämättä nimittäin huomaa kuin ulkopuolinen. En itsekään lesta-aikoinani monia epäkohtia huomannut, vertailupohjaa ns "tavallisiin" perheisiin kun ei välttämättä edes ole ja muutenkin sitä on kasvanut sisään oman perheen rutiineihin ja saattaa kuvitella että näinhän sen kuuluu olla.
Tuo että apua ei voi hakea eikä viranomaisille puhua ei pidä paikkansa. Näin voi käydä jos asiaomainen itse kokee ettei voi niin tehdä mutta lestadiolaisella väkivaltaa kokevalla puolisolla on aivan samanalainen oikeus ja jopa velvollisuus avun hakemiseen. Lastenkin vuoksi. Se on muuten totta että myös muissa kuin lestadiolaisissa näitä piilottelutapauksia on paljon, tuleehan jatkuvasti ilmi tapauksia että pahoinpitely on saattanut jatkua vuosia eikä puoliso ole kenellekään kertonut eikä apua hakenut. Katsoisinkin että se on enemmän perheen sisäinen ongelma. Tiedän nimittäin lestadiolaisperheitä joista äiti on lähtenyt sietämättömien olosuhteitten takia. Olen yhtä ystävääni jopa kannustanut tähän enkä katso tehneeni mitään väärää. Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja lapsilla mahdollisimman hyvään ja ehjään lapsuuteen.
Leona, on hyvä asia ja oikein, jos sinun lähellä ihmiset osaavat johdattaa perheväkivallan uhrit välittömästi poliisiviranomaisten huostaan ja rikosilmoitus tehdään ja uhreille (vaimo ja lapsi) saadaan psykologista apua ja aviomies saatetaan pois perheen yhteydestä.
Minun lähelläni on useita vl-naisia, joiden elämässä on käynyt toisin. Kun heidän omat vanhempansa kieltävät, että ei saa tehdä rikosilmoitusta, eikä saa apua hakea, eikä saa kotoa muuttaa lasten kanssa pois, ovat nämä uhrit hirvittävässä tilanteessa. Kun olen yrittänyt auttaa ja puhua järkeä ja saada heidät asialliseen apuun, on minun luokseni tullut delegaatioita ja minua on nuhdeltu siitä, että olen johdattamassa tätä vaimoa hakemaan apua seurakunnan ulkopuolelta. Minun uskoni on asetettu kyseenalaiseksi tämän tähden. Myös uhrien usko (hakatut vaimot) on asetettu kyseenalaiseksi, kun he ovat ilmaisseet halunsa tehdä rikosilmoitus miehestään jaottaa avioero. heille on selkeästi uhkailtu, että he eivät ole oikein uskomassa, jos eroavat miehistään. heidän tulisi vain kestää silmitön väkivalta hakematta apua.
Olen onnellinen siitä, jos jossakin päin Suomea on sellaisia uskovaisia, jotka osaavat suhtautua näihin asioihin oikein. Valitettavasti Keski- ja Etelä-Suomen vl-uskovaiset eivät sellaisia ole.
Nämä tälläiset ihmiset jotka eivät halua ymmärtää ongelman laajuutta voivat olla pumpulissa kasvaneita ihmisiä jotka eivät voi käsittää mitä väkivaltaperheessä eläminen on. Saatetaan ihmetellä että eikö voi antaa anteeksi kun ei edes laidasta ymmärretä mitä elämä tälläisessä perheessä todella on. Kyse ei todellakaan ole yhdestä riidasta. Toinen vaihtoehto on että ei haluta ymmärtää. Helpommalla pääsee ummistamalla silmät ja kieltämällä asian olemassaolo. Silloin ko.puolison elämä on todella rankkaa jos edes lähisuku ei asiaa ymmärrä eikä tukea tule. Mielestäni se on todella väärin.
Mutta en ehkä luokittelisi Suomea alueittain tämänkään asian suhteen sillä asun itse Keski-Suomessa ja ystäväni Etelä-Suomessa:)Mutta totuus on että asioita ei saa liikaa hengellistää. Mielenterveysongelmia ei poisteta evankeliumilla. Varsinkin jos kyse on luonnehäiriöisestä ihmisestä joka ei itse edes halua muuttua/huomaa muutoksen tarvetta.
näkökulmasta kirjoitti 24.6.2005 klo 10.05
"Vl-perheissä se on ongelmallisinta siksi, kun ulkopuolista apua ei voida hakea.
Mies joka pahoinpitelee vaimoaan jatkuvasti, saa jatkaa pahoinpitelyään. Kun nainen kertoo siitä sukulaisilleen ja uskonsisarille, häntä tyynnytetään vain rukoilemaan ja kestämään tilannetta ja sanotaan, että ulkopuolisille ei tule asiaa viedä."
PAHOITTELEN, ETTÄ VIEN SINULTA SEN ILON, JOTA TUO KIRJOITTAMASI "ROSKA" ON SINULLE TUOTTANUT.
1. KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA PAHOINPIDELLÄ TOISTA. OLI KYSEESSÄ LAPSI, VAIMO TAI IHAN KUKA TAHANSA.
2. JOS VÄKIVALTAA ESIINTYY, SIIHEN ON PUUTUTTAVA JA ASIASTA ON TEHTÄVÄ VÄHINTÄÄN RIKOSILMOITUS, JOS ASIA EI MUUTEN MUUTU.
3. VANHOILLISLESTADIOLAISUUDESSA EI TOSIAANKAAN HYVÄKSYTÄ TOISTEN PAHOINPITELYÄ. KENENKÄÄN EI TARVITSE KESTÄÄ VÄKIVALTAA.
Ei pitäisi katsoa asioita putken läpi, on todellakin oikeus ja velvollisuus uskovaisella ihmisellä hakea apua onpa sitten väkivallan tekijänä mies tai vaimo. Usein vain täälläkin tulee esiin vaikeat ja pitkittyneinä vääristyneet tilanteet, usein vielä aika katkerissa tunnelmissa. Toivottavasti nykyisin jo osaisivat uskovaiset hankkiutua vaikeuksien ilmetessä avun piiriin niin perhe-elämästä voitaisiin vielä muotoilla siedettävää tai sitten on tehtävä joitakin muita ratkaisuja. Tämä aihe on kyllä mielestäni tärkeä ja esille tuotava, ei ihmisten tarvitse kärsiä.
että kun on ollut lestadiolainen, siitä ei pääse kokonaan sillä, että kieltää uskonsa. On jollakin tapaa pyörittävä sen ympärillä, kuten esim. näillä palstoilla, joissa sen voi tehdä anonyymisti.
Se, että ex-vl:t enimmäkseen kirjoittelevat negatiivisesti, on varmaan sitä arvonkieltämistä, josta puhutaan kaikissa luopumisprosesseissa. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista-tyyliin. Kai se tekee omaa uskonkieltämistä sitten oikeutetummaksi, kun näyttää, että näin kelvotonta se sakki oli, olihan oikein, että siitä lähdin!!!
Se,että perheissä on joskus asiat vaikealla tolalla, on kyllä Siionissa huomattu ja sitä on käsitelty. Mm. joku vuosi sitten ilmestyi kirja Hän kantoi meidän kipumme, jossa on näitä kipeitä asioita käsitelty monipuolisesti. Ei perheväkivalta siis jää huomaamatta ja kyllä siitä uskaltaa puhua, vaikka ei kukaan ulkopuolinen sitä näkisi. Tavallisimmin perheväkivallan taustalla on mielen sairautta, mutta sairauskaan ei anna lupaa synnin tekemiseen.
Tuosta pakottamisesta ja aivopesusta vielä. Vanhemmille on annettu kasvatusvastuu, kun he saavat lapsia. Sitä vastuuta täyttäessään vanhemmat ohjaavat lapsiaan niin hyvin ja oikein kuin ikinä osaavat. Siksi he vievät lapsiaan seuroihinkin. He yrittävät juurruuttaa heitä uskoon, joka on parasta mitä he tietävät.
Mutta vanhemmat eivät voi uskoa lapsen puolesta, vaikka kuinka palavasti tahtoisivat. Usein murrosiässä tulee lapsille kapinavaihe, jolloin uskomisen asioitakin puntaroidaan sen läpi.On aika ottaa itse kantaa, uskooko vai ei. Lapsen viaton usko on mennyttä.Siinä kuohunnassa vanhempien usko ja usko yleensä voi näyttää halvalle ja typerälle. Siinä vaiheessa kai näitä avauksen mallisia kirjoituksia tavallisimmin tehdään ja näin koetaan. Ja aina löytyy onnittelijoita, jotka kuvaannolliseseti taputtelevat selkään ja kannustavat, kun olet nyt vapaa ja tehnyt hyvän ratkaisun. Se sielunvihollinen osaa työnsä. Aina se löytää kohdan,josta saa lujemmin kiinni ja lujemmin omakseen.
Voi näitä kirjoitella muutkin kuin murrosikäiset, mutta kovasti nämä vaikuttavat nuoruuden uhossa ja ajattelemattomuudessa kirjoitetuiksi. Vanhempien exien tekstit ovat toisenlaisia. Niissä Siioni on se isä ja äiti, joka aivopesee ja pakottaa.
Mutta yhä kuuluu evankeliumi. Sitä saa käydä omistamaan nuori ja vanhempi "eksä" uudelleen.
Puhut arvokieltämisestä vain sitä kautta, että se on "välttämätön defenssi" joka tulee luopumisprosessista itsestään. Minusta tuo kuvastaa juuri sitä, että itse kritisoitavassa asiassa ei ole mitään kritisoitavaa vaan vain luopujilla on ongelma itsensä kanssa. Ehkä tuo on suurin ongelma koko lestadiolaisuuteen (tai muuhun uskoon) kasvamisprosessesissa.
Asioita on todella vaikea tarkastella objektiivisesti. En väitä, että ex-vl olisi tuon suhteen yhtään objektiivisempi, väitän vain, että sama pitää monen vl:nkin kohdalla paikkansa: "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista".
Lapsi saadaan helposti uskomaan joulupukkiin, keijuihin ja mörköihin. Aivan yhtä helposti opitaan kulttuurin eri meemit, uskomukset ja tavat.
Ottamatta kantaa siihen, onko vl "oikeaa ja aitoa kristillisyyttä" (asia ei sinänsä jaksa kiinnostaa minua, koska olen ennemminkin agnostikko tai ainakin "epäilevä Tuomas"), pitää todeta että sen yhteisölliset siteet ovat järisyttävän vahvat. Lapsuuden uskosta luopujat, varsinkin sellaiset jotka ovat suuresta perheestä ja joiden lapsuus on muodostunut tiiviistä uskovaisten ystävien verkostosta ovat uskon jättämisen jälkeen "kuin puita jotka revitään maasta ja joiden juuret jäävät puoliksi maahan ja puoliksi irti".
Minulla on onni olla tekemisissä vl:ien kanssa lähes päivittäin, työn ja kaveruudenkin merkeissä.. joten olen tosi jäävi sanomaan mitää siitä mitä olen kuullut yksin jäämisestä.
koko kysymystä lähestyä muuta kuin yksilön kautta? Juuri sen luopujan tai toisinpäin, parannuksentekijän kannalta? Jos luopuu uskosta, luopuu siksi, että itse ei enää usko samalla tavalla kuin muut.Kritiikki nousee omasta kokemuksesta kritisoitavaa asiaa kohtaan. Se on aivan yhtä arvokas mielipide kuin niidenkin, jotka ovat jääneet uskomaan tai jotka liittyvät uskovien joukkoon.
Yksilöllä on myös se ongelma, jos se pitää olla. Hänen pitää selvittää itse tiensä, miten eteenpäin mennään. Se, että luopuu uskosta, on tosi rankka kokemus psyykkisesti, meneehän siinä arvot uusiksi. Varsinkin juuri mainitsemasi yhteisöllisyys. Siitä olenkin aina ajatellut, että juuri sitähän niin kovasti nykyaikana peräänkuulutetaan ja meidän keskuudessa se on luonnollinen asia. Luopumisen tuskaa joutuu kärsimään siitäkin. Ei niin, että hylätään ja syrjitään, mutta sitä on joka tapauksessa sitä yhteyttä paitsi.
Jos kritiikin kohteena on usko ja uskovaiset, entä sitten? Uskovaiset ihmiset eivät ole enkeleitä, vaan syntisiä ihmisiä, mutta armahdettuja syntisiä. Jos uskosta luopumisen syynä on joku ihminen/ihmiset, asiat tulee selvittää ja sopia. Usko sinänsä ei muutu. Kyllä sitä itsekukanenkin haluaisi joskus loivennusta asioihin, ei ne aina ole niin kuin itse tahtoo. Uskonkin tahtoisi sovittaa itse itselleen sopivaksi. Kun sitä ei voi tehdä niin, tapahtuu näitä luopumisia. Usko on säilynyt samana aikojen halki ja säilyy vielä meidän jälkeemmekin, niin kauan kuin Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu.
on teil sit kyl ollu omituinen perhe uskoivaisiksi...
Miten syyllistät koko herätysliikkeen sen vuoksi, että vanhempasi ovat toimineet todellakin väärin sinua ja sisaruksiasi kohtaan. Itse en ainakaan kokenut mitään tuollaista painostusta, tottakai äitini syvästi uskovana ilmoitti minulle, että "olisi se ihana nähdä kaikki omat lapsensa kerran autuudessa" ja muuta sellaista. Minulla oli omat paljon realistisemmat ja käytännöllisemmät syyt erota kuin tuollainen painostuksen kokeminen.
samaa mieltä olen siinä et syyllistät kaikki veeällät.ei tarkoita et kaikki veeäll perheet on samallaisia jos teillä on asiat noin.olen itse veeäll nuori ja ikinä en ole kuullutkaan tuollaisesta..tuo väkivalta ei todellakaan ole hyväksyttävää.
pitää olla asiat pahasti teidän perheessä jos tuo on totta mitä kirjoitat.tiedän pari ihmistä jotka ovat joskus eronneet uskosta ja ei niiden vanhemmat ole mitenkään niitä painostaneet vaan rakastavat lapsiaan samalla lailla kuin ennenkin.