Mitä ajattelet että

kaivattusi miettisi siitä että kaipaat häntä?
27884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tuskin pitäisi siitä sillä olen kuitenkin se kelpaamaton mies hänelle.

Äänestä

En osaa sanoa. Kun kuulisi hänestä ja häntä

Äänestä

Rotanraato

Äänestä
  • Fetissi se on sekin. Otan osaa, haethan apua ongelmaasi.

    Äänestä

Mitäpä minä olen toisen tunteita määrittämään?

Äänestä

Minulla ei ole maanpäällä kaivattuja. Oikeassa ovat näiden pirulaisten tekemisiin ja heihin ihmisinä on vain voitettava vihansa, sitä kautta he pääsevät syömään. Ja oikeassa on tarvitsen parempia ihmisiä minulle elämääni, onneksi auttoi, mutta ehto oli mennä eteen päin. Ja estettävä heitä sisältä ja ulkoa jatkamasta toimintaansa ja pysymään kaukana. Jotta saa elää ja tuntea olevansa oma itsensä.

Enpä ole heille velkaa, eikä heiltä mitään saa mikä tukisi elämää mitä itse haluaa, ja mikä on oma tarkoitus. Joten hyvästi.

Yritän voittaa vihani ja katkeruuteni teihin - se on vapautta ja alku kaikelle paremmalle, tai jotain vanhaa uudessa. Kiitos hänelle, ihana että jossakin on ihminen joka haluaa hyvää juuri minulle eikä viedä minusta muille ja muuttaa minua.

Äänestä

sitä varten he jatkavat vainoa ja kiusaa, jotta vihaat ja saavat vielä enemmän sinua ja asioita mitä haluavat.

Ja aina joskus suututtaa tai joutuu jotain ikävää tekemään. Heissä inhottavinta ovat että puhuvat rakkaudesta, kaikissa muodoissa, noin hirveän touhun yhteydessä, rakastaa jotain ihmistä itsessä ja vaikutusta, ja ei välitä mitä se saa aikaan, ja tekee kaikkensa jotta joku olisi heidän vankinsa jotta saavat tuota kaikkea lisää.

Mutta nyt yritän järjestää paremmin, pelkästään pois lähteminen ei riitä, vaikka kuinka muuttaisi ja aloittaisi alusta, hyökkäävät ja hakkaavat aina uudelleen. Nyt yritän järjestää parempaa suojaa, ja oikeassa on tarvitaan kunnon mies.

Äänestä

Olis varmaan pettynyt kun en ole hänelle se unelma.. :o

Äänestä

Varmaan yllättyisi että aion kertoa kotona että kaipaan vaikken kerro ketä.

Äänestä

Paha sanoo.

Äänestä

Pitäisi varmaan ällöttävänä ajatuksena.

Äänestä

Olen ihan nolla hänelle. Semmoinen kenen olemassaolosta hänellä ei ole tietoakaan. En aio puhua tai kertoa mitään.

Äänestä

No, toivon että olen tulkinnut oikein asioita ja hän ajattelisi minusta sanoin kuin minä hänestä. Silloin olisin maailman onnellisin mies. Tai olisin varmaan vielä onnellisempi kun vihdoin olisimme sylikkäin ja katsoisimme toisiamme silmiin ihan hiljaa.

Äänestä
  • Ihana.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ihana.

    Hän on. Saisinpa jo halata.. niin ikävä.

    Äänestä

  • Luota vaistoon.

    Äänestä

  • Lähettääkö hän sinulle singnaaleja, joita tulkitset?

    Äänestä

En tiedä eikä kiinnosta ja pitäs voida kaivatakkin jotain muuta kun lapsiaan lapsiani kaipaan siksi että he eivät voi mitään sille että olen heidän isänsä

Äänestä

Olen silloin teini 😅🤭

Äänestä
  • Koska teinit yleensä ihastuu opettajiinsa 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Koska teinit yleensä ihastuu opettajiinsa 😂

    Kuka opetti ja mitä? 🤫

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kuka opetti ja mitä? 🤫

    Eräs ihana nainen ja juurikin Tuota, suunsoittoa 😘🎶😆😊 Pieneksi ihastukseksi tää on ollut yllättävän pitkäkestoinen juttu, vaikka kyllä mä heti tiesinkin ettei tää mitään pientä oo 🥰❤️

    Äänestä

Ei hän ainakaan suuttuisi. Eikä olisi vaivaantunut.

Äänestä

Ei häntä kiinnosta kaipaanko tai en.

Äänestä

En kaipaa ketään.

Äänestä

En ymmärrä kysymystä. Huonoa suomea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kaivattusi miettisi siitä että kaipaat häntä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu