Yhdysvallat saa arvoisensa presidentin, joka pistää rikolliset kuriin. Donald Trump on meidän mies. Naiset vaviskoon, iso D tulee ryminällä.
Tänään koemme jotain suurta
90
635
Vastaukset
- Anonyymi
Ei vain se, vaan trumpetistin voiton myötä demareiden murhanhimo moninkertaistuu.Heistä suuri osa menee nimittäin lusimaan tai hirteen ellei vaalivilppi takaa aasi harrisille voittoa.Mikään muu ei aivottomalle voittoa takaisikaan, sillä hän olisi jo nyt varapressana voinut tehdä kaikki mitä pressana lupasi.Ei tehnyt, eikä aio tehdä.
Hänen vaalitapahtumissaan ei ole juuri ketään.Trumpin tapahtumissa on kaikki,istumapaikkoja ei ole eikä muitakaan paikkoja kun on täynnä.Kansan tahto siis on selvä.
Useissa paikoissa on jo ollut useita vaalivilppiepäilyjä.Esimerkiksi musta piste kamala harrisin nimen kohdalla paperilomakkeissa.Jos valitset minkä tahansa muun kuin harrisin, lomake hylätään koska on suttua muissa kuin yhdessä kohdassa.
Tuostakin jäätiin kiinni rysän päältä.Dominion koneissa ei voinut valita trumppia, siitäkin jäätiin kiinni rysän päältä jo nyt.
On siis turha uikuttaa ettei trump hyväksy jotain tulosta jos häviää,koska kansan enemmistö on se joka ei hyväksy sillä he eivät harriksen aasia äänestä.
Kaikki tämä tottakai aiheuttaa pikkuisten aivojen sulamisen vammaisilta jotka ovat harriksen puolella ja voi voi kyyneliä tulee riittämään.Erityisesti heiltä jotka menevät maanpetoksesta linnaan vuosikymmeniksi kuten eräs pelle nimeltä Griswold joka jäi jo kiinni dominion laitteiden salasanan jakamisesta.
Tervemenoa lusimaan monet vilppipellet ja uikuti uikuti vassareille.- Anonyymi
Ja tämän ’suurta tietämystä’ Yhdysvaltojen vaaleista on kirjoittanut asiantuntija vuokrayksiöstään käsin Porista.
Varmaa tietoa asiasta, älköön kukaan epäillkö hetkeäkään kirjoittajan suurta tietämystä vaaleista tai koko Yhdysvaltojen kansakunnan ajatuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämän ’suurta tietämystä’ Yhdysvaltojen vaaleista on kirjoittanut asiantuntija vuokrayksiöstään käsin Porista.
Varmaa tietoa asiasta, älköön kukaan epäillkö hetkeäkään kirjoittajan suurta tietämystä vaaleista tai koko Yhdysvaltojen kansakunnan ajatuksista.Ihan jenkkien uutisissa on ja yleisessä tiedossa.Paitsi tietenkin vassareilla jotka katsovat vain li anderssonin päivityksiä asiasta ja sivuuttavat kaiken muun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan jenkkien uutisissa on ja yleisessä tiedossa.Paitsi tietenkin vassareilla jotka katsovat vain li anderssonin päivityksiä asiasta ja sivuuttavat kaiken muun.
Kuka sinulle on nuo uutiset kääntänyt suomeksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämän ’suurta tietämystä’ Yhdysvaltojen vaaleista on kirjoittanut asiantuntija vuokrayksiöstään käsin Porista.
Varmaa tietoa asiasta, älköön kukaan epäillkö hetkeäkään kirjoittajan suurta tietämystä vaaleista tai koko Yhdysvaltojen kansakunnan ajatuksista.No minulla on kolmio ja parveketta kaksi neliöö. Niin vaan Trumppi valittiin kuten sanoinkin. Pane se vaikka sattuman piikkiin kun en tiedä mitä amerikkalaiset ajattelee. Paitsi että jonkun verran tiedän. Olen ollut siellä jonkin aikaa ja olen yhteydessä sinnepäin silloin tällöin. Järkikin sanoo ettei Kamala Harris voi tulla valituksi. Se oli vain showluontoinen vaali. En tiedä onko Trump paras mahdollinen presidenttinä, mutta hakijoista hän on paras.
Voidaan olla montaa mieltä myös siitä, onko Stubb oikea valinta Suomen presidentiksi, mutta parempi kuin Katri Kulmuni, ja huonompi kuin Paavo Väyrynen, joka ei valitettavasti ollut käytettävissä. Ehkä ensi vaaleissa sitten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minulla on kolmio ja parveketta kaksi neliöö. Niin vaan Trumppi valittiin kuten sanoinkin. Pane se vaikka sattuman piikkiin kun en tiedä mitä amerikkalaiset ajattelee. Paitsi että jonkun verran tiedän. Olen ollut siellä jonkin aikaa ja olen yhteydessä sinnepäin silloin tällöin. Järkikin sanoo ettei Kamala Harris voi tulla valituksi. Se oli vain showluontoinen vaali. En tiedä onko Trump paras mahdollinen presidenttinä, mutta hakijoista hän on paras.
Voidaan olla montaa mieltä myös siitä, onko Stubb oikea valinta Suomen presidentiksi, mutta parempi kuin Katri Kulmuni, ja huonompi kuin Paavo Väyrynen, joka ei valitettavasti ollut käytettävissä. Ehkä ensi vaaleissa sitten.Koska.Trump.Iloitsee.
Noitavainosta.?
- Anonyymi
Trump on kuin Väyrynen, jos ei voita nyt, on taas neljän vuoden kuluttua riesana
- Anonyymi
Jep, kyllä meilläkin pitäisi mieluummin olla joku Fatima Darra Presidenttinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, kyllä meilläkin pitäisi mieluummin olla joku Fatima Darra Presidenttinä.
Diarrhea olisi hieno pressa.Valmiiksi korruptoitunut ottaessaan lahjuksia ja valmiiksi fat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, kyllä meilläkin pitäisi mieluummin olla joku Fatima Darra Presidenttinä.
Jatkuva diarree.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkuva diarree.
Im Fat Diarrhea, upea nimikin sulottarella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Im Fat Diarrhea, upea nimikin sulottarella.
Voitti muuten jonkun Petolliset kisan kyseisessä ohjelmaformaatissa, melko osuvasti :D
- Anonyymi
THE BOSS!!
- Anonyymi
Vassarien itku on loputon seuraavat 4v.
- Anonyymi
Aina ei voi voittaa ei edes joka päivä. Onko sillä merkitystä, niin ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina ei voi voittaa ei edes joka päivä. Onko sillä merkitystä, niin ei ole.
Muuten ei olisi, mutta kun on.
Epsteinin asiakaslista
P.Diddyn asiakaslista
Julkiseksi tulee nuo.Silloin käy selväksi kenen munaskuista Israelin Mossadilla on ollut ja yhä on ote.
Ote heltyy kun listan pedarit tuomitaan.
Hirttosilmukka ei helly, vaan kiristyy kun pedarit tuomitaan.Ja se, on hyvä.
- Anonyymi
Trumpista tuli presidentti kuten sanoinkin. Olin lähes varma. Kamala Harris olisi ollut samankaltainen vaihtoehto usalle kuin Marin oli Suomelle. Onneksi amerikkalaisilla on järki päässä, meillä kun ei ole.
- Anonyymi
Kovia kovia lastentarha väitteitä sanoisin ja sanonkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovia kovia lastentarha väitteitä sanoisin ja sanonkin.
Sano pois, sinua ei noteeraa kukaan.
- Anonyymi
Koko Harrisin kampanja oli nolo meetoo valloitusyritys, Bidenin pää sekoitettiin kauniiden naisten haaremilla, jotka kuiskutteli hunajaisella äänellä hänen korvaansa että naisvarapresidentti on hyvä imagon kannalta, kyseessä oli kuitenkin vallakaappausyritys naisen aseilla. Laskelmoitu homma että Bidenin kausi loppuu terveyssyistä päivänä minä hyvänsä, ja silloin astuu varapresidentti tilalle ja juonittelu alkaa. Onneksi ei mennyt läpi. Naisten salakavala juoni tunkea itseään vallankahvaan, keittiön kautta ja reittä myöden.
- Anonyymi
"Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli Donald Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaalien voitosta.
Jo on aikoihin eletty. - Anonyymi
Sillai kai. Ei naiset pärjää rehellisin keinoin, pitää ottaa etumatkaa maailman vanhimmalla työkalulla.
- Anonyymi
Nuoret tytöt ja pojatkin on varmaan kokeneet jotain kun Trump on ollut kunniavieraana Nygårdin ja Epsteinin juhlissa.
- Anonyymi
Todisteita tiskiin jos on ollut noissa bileissä vai onko kyseessä (kuten yleensä on) vain vassarineidin oma mielipide?
Trump on usein sanonut ettei häntä pelota listan julkistaminen ja syy on selvä, hän ei ole listalla.
Clintonit ovat sen sijaan olleet usein vieraina saarella.Epsteinin lolita express lennoilla ollut Bill vähintään 26 kertaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todisteita tiskiin jos on ollut noissa bileissä vai onko kyseessä (kuten yleensä on) vain vassarineidin oma mielipide?
Trump on usein sanonut ettei häntä pelota listan julkistaminen ja syy on selvä, hän ei ole listalla.
Clintonit ovat sen sijaan olleet usein vieraina saarella.Epsteinin lolita express lennoilla ollut Bill vähintään 26 kertaa.Myös pahoinpitely ja raiskaus syytteitä, ihan sopis persvakojen kansanedustajaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös pahoinpitely ja raiskaus syytteitä, ihan sopis persvakojen kansanedustajaksi.
Trumppi voisi aloittaa aivan itsestään laittamalla rikollisuutta kuriin. Muiden hörhöjen etärukoilemalla, se todennäköisesti ei pelkästään onnistu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös pahoinpitely ja raiskaus syytteitä, ihan sopis persvakojen kansanedustajaksi.
Kenet pahoinpidellyt? Koska?
raiskaus syytteitä tehtaili maksettu eukko, joka joutuu seuraavaksi itse syytteeseen valehtelusta rikosasiassa ja linna kutsuu.
vihervassareilla on suuri määrä seksuaalirikollisia omissa riveissään, muuten.
Horiset samanlaisia tarinoita kuin se palstalla spammaava klotsapiini skitso.Ei mitään todisteita tai pohjaa tarinoilla.Katso jenkkien uutiskanavia niin tajuat edes jotain missä siellä mennään.
Stormy on itse kertonut sepitelleensä raiskauksen.Kirjallisesti myöntänyt.
Syytellä voi katsos mistä vaan, onkin sitten eri asia onko syyttelyillä mitään pohjaa. - Anonyymi
Entäs sitten? Minäkin olin ja koin. Peter on loistava juhlaisäntä, ja Trump on mukava seuramies.
Nauteimme samppakaljaa stilettikorkoisista annostelijoista samalla kun niiden omistaja otti, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenet pahoinpidellyt? Koska?
raiskaus syytteitä tehtaili maksettu eukko, joka joutuu seuraavaksi itse syytteeseen valehtelusta rikosasiassa ja linna kutsuu.
vihervassareilla on suuri määrä seksuaalirikollisia omissa riveissään, muuten.
Horiset samanlaisia tarinoita kuin se palstalla spammaava klotsapiini skitso.Ei mitään todisteita tai pohjaa tarinoilla.Katso jenkkien uutiskanavia niin tajuat edes jotain missä siellä mennään.
Stormy on itse kertonut sepitelleensä raiskauksen.Kirjallisesti myöntänyt.
Syytellä voi katsos mistä vaan, onkin sitten eri asia onko syyttelyillä mitään pohjaa.Mistä tiedät kuka täälläkin on skitso? Sanoisin että Porin pillerinuorista kaksi kolmesta on narkkipsykootikkoja, eikä se ole skitsoa.
- Anonyymi
Alkaa poliitikkojen,valtamedian ja klopalistien hirttäjäiset.
- Anonyymi
No, huh huh taas. Sano nyt vielä, että se on demari Marinin vika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, huh huh taas. Sano nyt vielä, että se on demari Marinin vika.
Se on demari Marinin vika.
- Anonyymi
Yli 50% Yhdysvaltojen äänestäjistä ei voi olla väärässä. Donald Trump on meidän mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on demari Marinin vika.
Niinpä! Katsotaan nyt uskooko äänestäjät enää persuja näiden väittäessä omia mokiaan demari Marinin syyksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä! Katsotaan nyt uskooko äänestäjät enää persuja näiden väittäessä omia mokiaan demari Marinin syyksi.
Vastakkain ovat hallituksen talous ja turvallisuus sekä työperäinen maahanmuutto ja demareiden wokelainen liberaalisuus sekä haittamaahanmuutto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastakkain ovat hallituksen talous ja turvallisuus sekä työperäinen maahanmuutto ja demareiden wokelainen liberaalisuus sekä haittamaahanmuutto.
Joo o joo o. Mutta miten nämä ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo o joo o. Mutta miten nämä ovat.
"Trump suunnittelee Yhdysvaltain irtautumista Pariisin ilmastosopimuksesta." Iällä olevana lapsettomana, en pidä asiaa minnään. Omalta osalta monikin oikeistolaisten rikastumiseen pyrkivät asiat on kohdallani game over. Joten pää pystyyn vaan köyhät toimeentulottomat perheelliset tulevaisuuteen. Mielikuvitusta kehiin, kuten ennen vanhaan, lapsille pettuleipää ja puuleluja. Puhumattakaan koulu ja terveyden hoitamisesta omin varoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastakkain ovat hallituksen talous ja turvallisuus sekä työperäinen maahanmuutto ja demareiden wokelainen liberaalisuus sekä haittamaahanmuutto.
On kuule vähän enemmän presidentillä hoidettavia juttuja kuin nuo pari mainitsemaasi vastakkainasettelua. Harrisista ei olisi ollut yhtään mihinkään, ainoastaan rajat auki kaikille kansoille 24/7 sekä naisille lisää huippuvirkoja, vaikka jo kodin siivoaminen on niille liian vaikea tehtävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä! Katsotaan nyt uskooko äänestäjät enää persuja näiden väittäessä omia mokiaan demari Marinin syyksi.
Mokat tehtiin demarihallituksessa, ennen kuin persiit edes oli hallituksessa. Demarit on kaiken katastrofin aiheuttaja. Marin lupasi suomen puolustuksen hävittäjätkin selenskille, helevetin toopelivisio. 🤣.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä! Katsotaan nyt uskooko äänestäjät enää persuja näiden väittäessä omia mokiaan demari Marinin syyksi.
Ei persu ole mokannut mitään muuta kuin se revolverimies poliisi joka tykkää ammuskella kaljabaareissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yli 50% Yhdysvaltojen äänestäjistä ei voi olla väärässä. Donald Trump on meidän mies.
Trump.OnDementia.
4.Vuoden.Aikana.
🤔? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastakkain ovat hallituksen talous ja turvallisuus sekä työperäinen maahanmuutto ja demareiden wokelainen liberaalisuus sekä haittamaahanmuutto.
Relatiivi.Persu.
- Anonyymi
"Tänään koemme jotain suurta"
-
Tätä mieltä ilmeisesti oli n. 15v tyttö jolla tänään kaupunhilla ehkä 40v lähi-itäläinen poikaystävä, ei paljoa vanhemmat vahdi mitä lapset hääräilee.- Anonyymi
Et sitten kysynyt päästä liukkaille. Persu ei petä kuin joka kerta.
- Anonyymi
Kuinkas kävi🤣
- Anonyymi
Trump työntää Ukrainan Putinin kainaloon. Eivät ongelmat siihen lopu. Seuraavaksi Kiina ottaa Taiwanin.
- Anonyymi
Trump onkin persu. Työväen presidentti.
- Anonyymi
Ei ota Kiina Taiwania kun Stubb kävi varoittamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ota Kiina Taiwania kun Stubb kävi varoittamassa.
Siis asiat ovat maailmalla mallillaan, kun vielä Ano Turtiainenkin(vkk,) käy tekemässä salaseuroissa Venäjällä, Suomen vastaista myyräntyötä vielä Jeesuksen kristuksen saattamana lättymaan asukkaana. Voi veljet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis asiat ovat maailmalla mallillaan, kun vielä Ano Turtiainenkin(vkk,) käy tekemässä salaseuroissa Venäjällä, Suomen vastaista myyräntyötä vielä Jeesuksen kristuksen saattamana lättymaan asukkaana. Voi veljet.
Onko sulla Anosta joku pakkomielle. Tietenkin, koska Ano sanoo suoraan asiat eikä anna mitään arvoa kaltaisillesi vinkuleluille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla Anosta joku pakkomielle. Tietenkin, koska Ano sanoo suoraan asiat eikä anna mitään arvoa kaltaisillesi vinkuleluille.
Ei Ano ole varmastikaan ainoa isänmaanpetturi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Ano ole varmastikaan ainoa isänmaanpetturi.
Ano ja Ollin saisi kävelyttää samalta laudalta tuomittuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ano ja Ollin saisi kävelyttää samalta laudalta tuomittuna.
Suurimmat isänmaanpetturit löytyy Ahon hallituksesta. Ano on Suomen isänmaallisin mies. Kun ollaan demokratiassa, niin valta todellakin kuuluu kansalle. Mutta sitä ei anneta. Nyt se kuuluu brysselille. P
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimmat isänmaanpetturit löytyy Ahon hallituksesta. Ano on Suomen isänmaallisin mies. Kun ollaan demokratiassa, niin valta todellakin kuuluu kansalle. Mutta sitä ei anneta. Nyt se kuuluu brysselille. P
Anon kaveeraaminen vihollisen kanssa on mielestäsi isänmaallista. Mitä joku muinainen Ahon hallitus siihen kuuluu. Eikä kukaan, edes persut ei vastusta EU:ssa olemista tämän päivän politiikassaan. Että rouva on vain hyvä ja kaataa itselleen vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anon kaveeraaminen vihollisen kanssa on mielestäsi isänmaallista. Mitä joku muinainen Ahon hallitus siihen kuuluu. Eikä kukaan, edes persut ei vastusta EU:ssa olemista tämän päivän politiikassaan. Että rouva on vain hyvä ja kaataa itselleen vain.
Ei ne voi enää rypistää kun paska on jo housuissa. Jos persut olisivat olleet edes olemassa saati hallituksessa, silloin kun eurovaalivilppi tehtiin, euroopan unioniin ei oltaisi koskaan menty. Ei sille nyt enää voi mitään. Juttelin juuri pitkään erään brittimiehen kanssa mielenkiintoisista asioista kuten brexitistä. Hän on vihainen hallitukselleen, joka teki eurooppakiimassa liittymispäätöksen silloin aikanaan. Sittemmin ero unionista oli oikea ja hyvä ratkaisu, irtautua tästä paholaisliitosta joka vie itsemääräämisoikeuden, mutta kallliiksi se tuli. Britannia ei ole vieläkään toipunut siitä, mutta eivät ole myöskään enää maksamassa minkään kehitysmaan elatusta omasta selkänahastaan kun brysseli käskee.
Asiat pitää vaan ymmärtää oikein. Syy Britannian kurjaan taloustilanteeseen ei ole se että erosivat unionista, se oli oikea ratkaisu erota orjuudesta. Syy Britannian kurjaan taloustilanteeseen lankeaa sille hallitukselle, joka allekirjoitti silloin joskus liittymissopimuksen euroopan unioniin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla Anosta joku pakkomielle. Tietenkin, koska Ano sanoo suoraan asiat eikä anna mitään arvoa kaltaisillesi vinkuleluille.
Trump.Sanaa.Asiat.Suoraan.
Joten.Ano.On.Turtuainen.
- Anonyymi
Minkä vihollisen? Ei Suomella ole vihollisia, vielä. Mutta kohta on, jollei Suomi lopeta tuota helvetin julkista Venäjän halveksimista.
Eräs suomalainen mies joka asuu Venäjällä, sanoi, että Suomi on vaarallisella tiellä. Hänen mukaansa Venäjällä on Suomen rajan läheisyydessä niin paljon tulivoimaa valmiina toimintaan, että ei tule väheksyä. Väärä liike voi koitua äkkiarvaamatta peruuttamattomaksi. Venäjä ei suurvaltiona kuuntele piskuisen Suomen julkista suunsoittoa kovin kauaa, ja Nato ei voi sille mitään jos ja kun Suomeen isketään. Ja kuten on sanottu, Venäjällä on valmis suunnitelma Suomen nopeaan ja täydelliseen lamauttamiseen. Ei ole syytä epäillä.- Anonyymi
Sano sille kommarille, ettei ryssällä ole aseita Suomen rajalla. Eikö se Putinisti tiedä Venäjän käyvän sotaa Ukrainassa jo kolmatta vuotta, joutuen turvautumaan Pohjois Korean joukkoihin ja myös Kiinasta tuleviin asetoimituksiin. Toisin sanoen ryssällä ei ole varaa käydä kahdella rintamalla sotaa jossa toinen on 23 maan yhtenäisessä Natossa.

Luuletko ettei Venäjällä riitä kalustoa? Venäjä on sotataloudessa joten kyllä riittää.
- Anonyymi
Trump tulee ratkaisemaan Ukrainan sodan melko pian. Hän on puheväleissä Putinin kanssa, ja Putin tietää että Trumpin kanssa voi neuvotella, toisin kuin Bidenin kanssa ei voinut. Putin ja Trump, kaksi suurmiestä.
Lopputulos tulee olemaan se, että kumpikaan maa, ei Ukraina eikä Venäjä, menetä kasvojaan lopullisesti. Ukraina suostuu lopulta luopumaan alueesta jota Venäjä haluaa, koska hinta on ollut nyt jo liian kova. Sadan vuoden takapakki infrassa ja miehiä mennyt läjäpäin. Venäjä puolestaan tyytyy siihen, eivät hekään menetä kasvojaan enempää koska saavat sen mitä ovat halunneet. Kyllä Putinkin jo rauhaa haluaa, ei suurvaltakaan elä pelkällä sotateollisuudella kun miestä kaatuu kuin herätyskokouksissa. Zelensky ei myöskään menetä kasvojaan, hän on tehnyt parhaansa.
Maailman on aika alkaa laastaroimaan vaurioita. Se on nyt pahasti rikki, eikä hyvinvointialueen laastarit yksin riitä.- Anonyymi
Luuleeko joku, että tämä jää tähän? Ydinsota euroopassa on USA:n hartain toive ollut jo vuosikymmeniä ja he eivät tilaisuutta päästä käsistään, oli sitten presidenttinä kuka tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuleeko joku, että tämä jää tähän? Ydinsota euroopassa on USA:n hartain toive ollut jo vuosikymmeniä ja he eivät tilaisuutta päästä käsistään, oli sitten presidenttinä kuka tahansa.
Oi kerro viisas. Miten ja missä kohtaa ydinsota Euroopassa käydään ja mitä USA siitä hyötyy.
- Anonyymi
Alex stupid sanoi julkisesti aiemmin ettei neuvotteluilla edes haluta saada rauhaa.Nyt majavahammas on muuttanut ulosantiaan koska Trump valittiin.
- Anonyymi
Stubb oli väärä valinta, iso virhe.
- Anonyymi
Niin se oli isäsikin väärä valinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se oli isäsikin väärä valinta.
Ei sitä valittu koskaan mihinkään, kun ei se lähtenyt mihinkään mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitä valittu koskaan mihinkään, kun ei se lähtenyt mihinkään mukaan.
No kuka sinut sitten pani maailmaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuka sinut sitten pani maailmaan.
Ei minua pantu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minua pantu.
Lukeeko raamatussa Jeesuksen tekotapa. Saiko Maria, Jeesuksen väitetty äiti munaa, vai miten ko, prosessi tapahtui:D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukeeko raamatussa Jeesuksen tekotapa. Saiko Maria, Jeesuksen väitetty äiti munaa, vai miten ko, prosessi tapahtui:D
Eipäs puhuta rumia. Olen niitä mukuloita joita löytyi perunamaalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipäs puhuta rumia. Olen niitä mukuloita joita löytyi perunamaalta.
Pantiinko, vai ei Jeesus kristus ihmisestä alulle sekä pantiinko edestä vai takaa ja pitkäänkö akti kesti. Tärkeä tieto käytetiinkö Akin tilaamaa viegraa😎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pantiinko, vai ei Jeesus kristus ihmisestä alulle sekä pantiinko edestä vai takaa ja pitkäänkö akti kesti. Tärkeä tieto käytetiinkö Akin tilaamaa viegraa😎
Alkaa muodostua mielikuva, jos Marian Jeesuksen oletettu äidin raskaaksi tulemine johtuikin väkisin makaamisesta, niin eikö kyseessä ole raiskaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pantiinko, vai ei Jeesus kristus ihmisestä alulle sekä pantiinko edestä vai takaa ja pitkäänkö akti kesti. Tärkeä tieto käytetiinkö Akin tilaamaa viegraa😎
Joku voi pitää nippeli tietona, mutta kokonaisuuteen nähden tärkeää tietoa ja vaatii rakentavaa keskustelua aiheesta.
- Anonyymi
Trump on miesten mies. Kaikki naiset vihaa häntä, kun hän on vastaan feminismiä ja niitä äärifemakkohulluja. Päinvastoin kuin Sale, joka ratsasti aamunkoittoon yksin naisten äänillä. Naistenlehtien keskiaukeamakuvat rullaluistelevasta ministeristä nuoren vaimon, vauvan ja koiran kanssa on tärkeämpi ansioluettelossa kuin poliittiset saavutukset ja merkitys.
Arvo ja asema pitää ansaita, eikä saada vain tasa-arvokiintiön vuoksi. Onhan se hulluutta, että kiintiön mukaan pitää olla eduskunnassa ja ministeriössä näitä sannamarineita huumeenhuuruisine juhlineen, kaatamassa maamme taloutta. Ja kun se sitten kaatuu, syy onkin yhtäkkiä persuissa. Näin toimii demarit.- Anonyymi
Todista huumeita käytettäneen ja senkin, että talous olisi kaatunut Marinin tähden. Persu Purra leikkaa urakalla toimeentulottomilta, eikä kuitenkaan luvatusti mitään korjaavaa ole tapahtunut. Paitsi erittäin hyvin toimeentulevien verot on keventynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista huumeita käytettäneen ja senkin, että talous olisi kaatunut Marinin tähden. Persu Purra leikkaa urakalla toimeentulottomilta, eikä kuitenkaan luvatusti mitään korjaavaa ole tapahtunut. Paitsi erittäin hyvin toimeentulevien verot on keventynyt.
Etkö usko seiskalehteen, senkin isänmaanpetturi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö usko seiskalehteen, senkin isänmaanpetturi?
Joo, tai MV lehteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todista huumeita käytettäneen ja senkin, että talous olisi kaatunut Marinin tähden. Persu Purra leikkaa urakalla toimeentulottomilta, eikä kuitenkaan luvatusti mitään korjaavaa ole tapahtunut. Paitsi erittäin hyvin toimeentulevien verot on keventynyt.
Ei Purra ota keneltäkään mitään. Suomi maksaa nyt mannasariinin hallituksen tuhoamaa taloutta. Pelkästään Tytti Tuppurainen pyyhkäisi kahdeksan miljardia veronmaksajien työllä tekemää rahaa taivaan tuuliin yhdellä saksanreissulla. Siinä meidän demarihallitusta parhaimmillaan. Sitten se huutaa eduskunnassa kurkut suorana että tämä hallitus on ennätysvelkaantunut. Tukka tupeerattuna saumasukat ojennuksessa kynnet lakattuna valmiina uusiin kolttosiin, kyllä kaikki unohtuu kun vähän hymyilee.

Nii i ja nykyinen hallitus tekee ennätysvelkaa, vaikka lupasivat omilla toimenpiteillä lopettaa velan oton. Mariniko sitä Suomen velkaa vielä vaan ottaa, hallituksen nimissä.

Jotain toimenpiteitä on pakko käyttää hätäapuna, kunnes alkaa elvytystoimet puremaan. Ei marinin perintövelka hoidu yhdessä yössä, luulisi tyhmänkin ymmärtävän tämän.
Voisi vertauksena antaa tilanteen, että veneen pohjaan on tullut reikä ja vesi tulvii sisään. On pakko äyskäröidä ettei upota kokonaan, vaikka se on ikävää hommaa. Aloitetaan heti paikkaustoimet, mutta tarvikkeet on vähissä. Korjaustoimenpide etenee hitaasti, mutta siihen asti kunnes korjaustoimenpide alkaa kantamaan, siihen asti on äyskäröitävä. Sitten kun korjaus alkaa kantaa, voi tukitoimetkin lopettaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotain toimenpiteitä on pakko käyttää hätäapuna, kunnes alkaa elvytystoimet puremaan. Ei marinin perintövelka hoidu yhdessä yössä, luulisi tyhmänkin ymmärtävän tämän.
Voisi vertauksena antaa tilanteen, että veneen pohjaan on tullut reikä ja vesi tulvii sisään. On pakko äyskäröidä ettei upota kokonaan, vaikka se on ikävää hommaa. Aloitetaan heti paikkaustoimet, mutta tarvikkeet on vähissä. Korjaustoimenpide etenee hitaasti, mutta siihen asti kunnes korjaustoimenpide alkaa kantamaan, siihen asti on äyskäröitävä. Sitten kun korjaus alkaa kantaa, voi tukitoimetkin lopettaa.Niin että, pienituloisen pienestä veneestä on helpompi äyskäröidä mitä olisi hyvätuloisen isosta veneestä. Joo o, tyhmäkin sen tosiaan huomaa, mutta vähäosaisena kuitenkin äänestää oikeistoa, kokoomusta ja persuja lisäksi hyvällä ajatuksella pelastaakseen rikkaat. Kenenkä kimppuun Euroopan talouden ohjausjärjestelmä, Suomessa seuraavaksi kävisi, jos vähäosaiset nyt ei pelasta Suomea velkaantumasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että, pienituloisen pienestä veneestä on helpompi äyskäröidä mitä olisi hyvätuloisen isosta veneestä. Joo o, tyhmäkin sen tosiaan huomaa, mutta vähäosaisena kuitenkin äänestää oikeistoa, kokoomusta ja persuja lisäksi hyvällä ajatuksella pelastaakseen rikkaat. Kenenkä kimppuun Euroopan talouden ohjausjärjestelmä, Suomessa seuraavaksi kävisi, jos vähäosaiset nyt ei pelasta Suomea velkaantumasta.
Mikä suunnaton häpeä persuille olisi joutua ottamaan EU apupaketteja, joista kurkku suorana huusi suomalaisilta ryöstöksi, kun niitä annettiin Kreikalle ja Italialle. Mites nyt kun osuu omalle kohdalle.

Ei vähäosaiset sitä pelasta. Kaikkialta leikataan, eikä vähäosaisilta leikata juuri mitään.
Opiskelijoilta pitää leikata enemmän. Ei ole oikein, että koululaiset saavat paljon enemmän rahaa tukina ja avustuksina, kuin elämänsä raataneet eläkeläiset. He kituuttavat kaurapuurolla ja lääkekuluilla, kun opiskelijat tilailee pizzataxeja asunnoilleen ja ostelee tuhannen euron iPhoneja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä suunnaton häpeä persuille olisi joutua ottamaan EU apupaketteja, joista kurkku suorana huusi suomalaisilta ryöstöksi, kun niitä annettiin Kreikalle ja Italialle. Mites nyt kun osuu omalle kohdalle.
Arvon vassari ei taas tiedä.
Kreikuille annetut miljardit menivät saksalaisille pankeille velkoihin.
Kreikuilla oli ja on yhä edelleen 40Mrd KULTANA pankkiholveissaan.Miksi ei voinut niillä maksaa OMIA velkojaan?
Edelleen, Suomi, ei ole kreikkujen velkoja tehnyt eikä ole koskaan ollut minkäänlaista velvollisuutta niitä hoitaa.Rahojen jakaminen eri maihin liittyy tulevaan Euroopan yhdysvaltoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvon vassari ei taas tiedä.
Kreikuille annetut miljardit menivät saksalaisille pankeille velkoihin.
Kreikuilla oli ja on yhä edelleen 40Mrd KULTANA pankkiholveissaan.Miksi ei voinut niillä maksaa OMIA velkojaan?
Edelleen, Suomi, ei ole kreikkujen velkoja tehnyt eikä ole koskaan ollut minkäänlaista velvollisuutta niitä hoitaa.Rahojen jakaminen eri maihin liittyy tulevaan Euroopan yhdysvaltoihin.Sillä tavalla foliohattuset aikoo räjäyttää maailman pankin. Vai oikein Euroopan Yhdysvallat🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä tavalla foliohattuset aikoo räjäyttää maailman pankin. Vai oikein Euroopan Yhdysvallat🤣🤣🤣
Ei saisi nauraa. Persut nyt ei vain ymmärrä, Suomen kuuluvan EU ja nyt lisäksi Nato liittoon. Kullalla maksaminen valtion velkaa pois ei ole yksinkertainen juttu. Ei myöskään Suomen itsensä, nyt samassa osassa tekevänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vähäosaiset sitä pelasta. Kaikkialta leikataan, eikä vähäosaisilta leikata juuri mitään.
Opiskelijoilta pitää leikata enemmän. Ei ole oikein, että koululaiset saavat paljon enemmän rahaa tukina ja avustuksina, kuin elämänsä raataneet eläkeläiset. He kituuttavat kaurapuurolla ja lääkekuluilla, kun opiskelijat tilailee pizzataxeja asunnoilleen ja ostelee tuhannen euron iPhoneja.Tiedätkö mikä ero on vähäosaisella työttömällä ja opiskelijalla. No opiskelua saa valtiontakaamaa lainaa, työtön ei saa lainkaan lainaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö mikä ero on vähäosaisella työttömällä ja opiskelijalla. No opiskelua saa valtiontakaamaa lainaa, työtön ei saa lainkaan lainaa.
Osa maksulla saa melkein mitä vaan, jos ei ole jo ulosotossa.
- Anonyymi
Ottoautomaatista saa rahaa vaikka olisi tili miinuksella, kun avaa tilinsä yöaikaan ja traktorilla.
- Anonyymi
Tämänkaltainen työssäkäynti varmasti on lisääntymässä. Enää ei Purran tarvitse huutaa käskemällä työttömiä töihin.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä191037- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875