Teksasissa kuolee naisia tiukan aborttilainsäädännön vuoksi

Anonyymi-ap

CNN kirjoitti nuoresta naisesta, joka kuoli Teksasissa yritettyään ensin saada hoitoa kolmessa eri sairaala-päivystyksessä.

Sairaalat eivät halua ottaa raskaita naisia osastoille eivätkä etenkään tehdä aborttia, vaikka se olisi tarpeellinen naisen elämän pelastamiseksi. Syy tähän on tiukka aborttilainsäädäntö. Lääkäri voi saada elinkautisen vankeustuomion ja 100 000 dollarin sakot, jos ei pysty jälkikäteen todistamaan oikeudelle, että hätä-sektio oli lääketieteellisesti-välttämätön. Tämän todistaminen voi olla haastavaa. Raskaita naisia ei haluta ottaa osastolle hoitoonkaan, koska silloin sairaala voisi joutua oikeuteen hoitovirheestä. Raskaista naisista on tullut ongelma, jota sairaalat välttelevät kuin ruttoa.

Kuolemaa tekevä nainen passitettiin ensin kaksi kertaa kotiin pelkän antibiootin kanssa. Ensimmäisellä kerralla vauvan tilannetta ei edes tutkittu. Toisella kerralla vauva oli vielä hengissä, jolloin todettiin vauvan olevan hengissä ja passitettiin kotiin. Kolmannella kerralla vauva todettiin kuolleeksi, mutta koska ultraäänilaitteen nauhoitetta ei ollut lääkäri käski ottamaan toisen ultraäänen, jotta saadaan nauhoite todistamaan oikeudelle, että vauva oli tosiaan kuollut. Vähän ajan päästä myös äiti oli kuollut.

Asiantuntijoiden mukaan etenkin toisen sairaalan olisi jo pitänyt ottaa nainen tarkkailuun. Sairaalat eivät kuitenkaan halua tehdä tätä, koska tällöin sairaaloja voisi syyttää joko abortista tai siitä etteivät hoitaneet raskasta naista.

Surullista tässä on, että jos nainen olisi saanut asiaankuuluvaa hoitoa, sekä vauva että äiti olisivat voineet selvitä. Nyt molemmat kuolivat.

https://edition.cnn.com/2024/11/03/health/texas-fetal-demise-propublica/index.html

1

301

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täysin hullua toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1255
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1201
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      985
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      975
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      68
      897
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      83
      822
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      569
    13. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      567
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      26
      554
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      528
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      527
    18. 46
      523
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      495
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      494
    Aihe