Työkyvyttömyyseläkkeen saamisen polku?

Anonyymi-ap

Moi. Vedin taannoin useamman vuoden työrupeaman, jossa kärsin joka yö unettomuudesta, eli unta noin 0-3 tuntia per yö. Unettomuus ollut siis aiemminkin, ja sitä nyt ollut yli 10 vuotta tähän mennessä. Lääkkeitä on siihen kokeiltuna, mutta eivät ole oman sairauden vuoksi sopivia. Nyt on sitten oltuna rapea 4-vuotta työttömänä, kun jäin burnoutin ja sairauden vuoksi pois työelämästä. Lääkärit ovat jatkaneet sairauslomaa liukuhihnalta, ja on laitettu työkyvyttömyyseläkehakemusta, missä aina kielteinen päätös kuntoutustukeen/työkyvyttömyyseläkkeeseen. Lääkäreiltä on papereissa merkintää, että ei sovellu työelämään, suosittelevat eläkkeen hakemista.

Kysymykseni on, että saako työkyvyttömyyseläkettä ilman kuntoutustuella roikkumista? Tässä on nelisen vuotta oltuna sairaslomalla, ja papereissa lukee, että sairasloma on pysyvänä, ilman päättymispäivämäärää. Tuo kuntoutustuki kun osa-aikainen eläke, mutta sen ideahan on että löytyisin reittiä takaisin töihin tai kouluttautumiseen. Itsellä ei kouluttautuminen tai työnteko ole mahdollista sairauden vuoksi.

Onko tässä nyt sen armoilla, että sattuisi löytymään hyvä asiansa osaava yksityinen lääkäri, joka saisi kirjoitettua lausunnon, joka auttaisi myönteisen päätöksen saamiseksi työeläkeyhtiöltä? Lausuntoja ja diagnooseja on aiemmat lääkärit roiskineet vasemmalla kädellä, että puuttuu dataa jos mitäkin. Neljäs työkyvyttömyyshakemus kohta lähdössä eteenpäin.

14

923

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiedän yhden, joka yritti työkokeilua ja sekin epäonnistui heti alkuunsa. Lopulta kun oli yritetty muitakin töitä, sai työkyvyttömyyseläkkeen. Sairastumisesta useita vuosia. Terapia, lääkitys, muitakin diagnooseja. Tästä jo vuosia aikaa.

      • Anonyymi

        Oli mm. unettomuuteen liittyvissä tutkimuksissa, joissa seurattiin ja rekisteröitiin kokonaisen yön heräämiset jne. Eli paljon eri tutkimuksia takana. Siitä ei ole tietoa, miten sai puhuttua itsensä noihin. Tämä oli siis pienempi paikkakunta. ,"Kaikki mahdollinen kokeiltiin."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli mm. unettomuuteen liittyvissä tutkimuksissa, joissa seurattiin ja rekisteröitiin kokonaisen yön heräämiset jne. Eli paljon eri tutkimuksia takana. Siitä ei ole tietoa, miten sai puhuttua itsensä noihin. Tämä oli siis pienempi paikkakunta. ,"Kaikki mahdollinen kokeiltiin."

        En usko unirekisteröinnin auttavan itsellä mitään. Minulla on parantumaton sairaus, joka pakottaa olemaan hereillä joka yö aamu viiten tai kuuteen, parhaassa kahdeksaan asti. Vaikea masennus on diagnosoitu ja mielen puolelta on suunta ollut alaspäin, koska on nyt ollut useampi itsemurhan yritys takana. Psyykepuolen tiimoilta on hoitokontakti, mutta tahtoo tulla lääkäreiksi aina juuri vanhankoulun lääkäreitä, joilla on vanhoilliset mielipiteet asioista. Yksityinen lääkäri voisi olla ehkä kiinnostunutkin oikeasti katsomaan asiaa paremmin. Sinänsä raskasta löysässä hirressä roikkuminen, että ei ihme että suomi on kärkimaa itsemurhissa :(


    • Anonyymi

      Masennu, sillä pääsee ainoastaan ,jos on fyysisiä vaivoja ja pystyy kuitenkin vielä liikkumaan ilman apuvälineitä, niin ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia.

      • Anonyymi

        Vaikea masennus on jo diagnosoitu ja useampi itsemurhayritys myös takana. Liikkuminen tekee hallaa terveydelle, niin sitä on lähinnä 4 seinän sisällä.


    • Anonyymi

      Mielenterveyden sairaudet ovat edelleen yleisin syy uusiin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Masennuksen takia eläkkeelle päätyy keskimäärin yhdeksän ihmistä päivässä. Työeläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kääntyi laskuun jo ensimmäisenä koronavuonna 2020.14.3.2022

    • Anonyymi

      Paljon riippuu iästäsi.

      Tietysti myös nimekkään spesialistin kirjoittama lausunto painaa eläkeyhtiössä enemmän kuin rivilääkäreiden.

      Kuntoutustuki on ihan ok. On tapauksia, että on oltu kuntoutustuella vuosia putkeen ennen kuin varsinainen työkyvyttömyyseläke on myönnetty.

    • Anonyymi

      Tarpeeksi montaa kertaa kun hakee, niin lopulta pääsee.

    • Anonyymi

      Tutkittua tietoa.

      Vuonna 2023 uusista työkyvyttömyyseläkehakemuksista 37 prosenttia hylättiin. Useimmiten syynä on se, että hakijaa ei pidetä tarpeeksi työkyvyttömänä tai että työkyvyttömyys ei ole jatkunut tarpeeksi pitkään. Työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen edellyttää vähintään vuoden yhtäjaksoista työkyvyttömyyttä.

      Mielenterveysongelmiin perustuvien työkyvyttömyyseläkehakemusten osuus on kuitenkin noussut, ja mielenterveyssyistä haettujen eläkkeiden hylkäysosuus on keskimääräistä korkeampi.

      Suuri osa hylätyn työkyvyttömyyseläkepäätöksen saaneista päätyy kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeelle seuraavien vuosien kuluessa.
      Lähde: Eläketurvakeskus - Työkyvyttömyyseläkkeet ja työkyky

      • Anonyymi

        "Työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen edellyttää vähintään vuoden yhtäjaksoista työkyvyttömyyttä. "

        Vuoden työkyvyttömyys tarkoittaa Kelan sairauspäivärahoja 300 päivältä. Kelan etuuskäsittelijät/lääkärit kuitenkin hylkäävät hakemuksia vastoin hoitavan lääkärin näkemystä.

        Ilmeisesti maan hallitus antaa halutessaan Kelalle ohjeet, kuinka paljon sairauspäiviä ja -rahoja saa myöntää. Moni katsotaan työkykyiseksi, kun pari sataa sairauspäivää alkaa olla täynnä. Näin säännöstellään työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutuvien määrää.

        Tässä kohtaa työsuhde on usein jo päättynyt sairastelun vuoksi. Puolikuntoisella alkaa työttömyys- ja köyhyyskierre. Kun b-lausunto on voimassa, on kyse työkyvyttömästä työnhakijasta.


    • Anonyymi

      On se helpotus, kun ei tarvitse enää tapella toimeentulosta.

      • Anonyymi

        Toimeentulo vaikeudet juuri aiheuttaa mt-ongelmia.

        Jos Suomessa olis vapaa perustulo kaikille tarvitseville ja ei olisi mitään rajoituksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimeentulo vaikeudet juuri aiheuttaa mt-ongelmia.

        Jos Suomessa olis vapaa perustulo kaikille tarvitseville ja ei olisi mitään rajoituksia.

        ....olis vähemmän mt-ongelmia.

        Jatkuva huoli toimeentulosta valvottaa. Siinä heikkenee mielenterveys.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suurin osa (75 %) työkyvyttömyyseläkkeen hakijoista ei ollut saanut lainkaan Kelan kuntoutusta hakemusta edeltäneen vuoden aikana. Tiedetään kuitenkin, että monissa paikoissa mahdollisuuksia tiiviisiin psykoterapioihin ei ole riittävästi.


        Työkyvyttömyyseläke on viimesijainen ratkaisu. Ennen sitä tulisi yrittää palauttaa työkykyä erilaisilla hoito- ja. kuntoutusmahdollisuuksilla.

        Eli haettava ensin psykoterapiaa.

        Ai niin yhden tiedän, jolla todettiin persoonallisuushäiriö. Sillä pystyi perustelemaan, että mikään kuntoutus ei auta. Oli käynyt terapiassa ja oli pysyvä hoitokontakti.


    • Anonyymi

      Sitten samaan aikaa tavoite on

      Tavoite 2: Puolittaa kuntoutuspsykoterapioiden määrä

      Kelan tilastoissa tavoite ei näy. Kuntoutuspsykoterapiaa tuettiin tammi-syyskuussa 2024 yhä yli 60 000 suomalaiselle.

      https://yle.fi/a/74-20124397

    • Anonyymi

      Simmu kirkkaana herätä kurjaan maailmaan ei sitä muuten jaksa röihin.

      • Anonyymi

        Ain laulsin röitäs tee...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      282
      4751
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      50
      2959
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      961
    Aihe