Liikennevalot

Onko prisman kohdalla olevissa liikennevaloissa mitään logiikkaa? Miksi Kuopiossa yleensäkin on niin paljon liikennevaloja?
4219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liikennettä pyritään haittaamaan, pysäyttelemään ja sitten repimään nollasta liikkeelle mahdollisimman paljon, että aiheutuisi mahdollisimman paljon päästöjä, että saataisiin tekosyy haukkua taas autoilijoita lisää. Nilkkimäistä touhua, Suomessa ei ole nykyään tarkoituskaan mihinkään tuottavuuteen tai sujuvaan toimintaan, byrokratia ja ihmisten, korjaan, hallintoalamaisten kyykyttäminen on se kaikkein tärkein asia :/

Äänestä

Ruuhkia varten. Saadaan ison kaupungin tuntua.

Äänestä

Liikennevalojen paljouden selittää risteysten runsas määrä, sillä jos Kuopiossa ei olisi risteäviä katuja eikä mitään muitakaan kulkuväyliä, niin silloin liikennevaloillekaan ei olisi tarvetta.

Äänestä
  • Ihmisillä on ajokortit todisteena siitä, että he osaavat ajaa autolla itsenäisesti. Miksi tarvitaan liikennevaloja neuvomaan kuinka ajetaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko prisman kohdalla olevissa liikennevaloissa mitään logiikkaa? Miksi Kuopiossa yleensäkin on niin paljon liikennevaloja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu