asuinpaikan jo viikkoja sitten ja olen yrittänyt tsempata itseäni, että pystyisin menemään töihin sellaiseen paikkaan missä on enemmän lapsiryhmiä, kuin vain niissä missä on vain yksi ryhmä. En pysty menemään, siitä tulee aina valtava ahdistus kun alan miettiä että minun pitäisi tehdä töitä vaikka vain muutaman tunnin ajan. Se liittyy siihen aikaan, kun en saanut jatkaa itselle hyvin tärkeässä työpaikassa ja jouduin sen jälkeen tekemään töitä isoissa yksiköissä. Pelkään että saan sydänkohtauksen, koska stressiä ja ahdistusta on ollut niin kauan. Taitaa olla parasta, että koko projekti lopetetaan kokonaan, en voi uhrata omaa terveyttäni ja hyvinvointiani jonkun toisen ihmisen vuoksi!
Ymmärsin sen
Anonyymi-ap
6194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mieluummin köyhä ja elossa kuin, että menettäisin terveyteni tai kuolisin sydänkohtaukseen projektin takia. Kunpa olisin saanut sillon aikoinaan pysyvän työpaikan tutustua ryhmästä, kaikki olisi nyt paremmin.
Haluan asua ja tehdä töitä tässä kaupungissa missä nyt asun! Osaltaan se miksi projekti ei voinut toimia oli sen liiallinen näkyvyys missä tahansa, sisin ei sitä pystynyt koskaan hyväksymään! Sen takia olisi pitänyt kartoittaa se mitä minä pidän itselleni tärkeänä, mutta se jätettiin kokonaan vaille huomiota. Miksi minun pitäisi joustaa kenenkään muun takia. Minulla on ikää jo sen verran, että minun pitää saada elää omannäköistäni elämää!
Jouduin joustamaan aivan liikaa parisuhteessa ollessani! En jaksa enää sellaisia ihmisiä joiden takia joutuisin tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka ovat sellaisia joista en itse pidä!
Huonolla alalla töissä olet. Ihme että joku edes jaksaa. 😆
Ei kannata kommentoida kun et tiedä mistä on kyse!
Kukaan muu kuin minä itse tiedän mikä vointini on. Siksi minun on tehtävä ratkaisu omaa ja omia lapsiani ajatellen. Ainoat paikat missä voin töitä tehdä ovat tietyt tutut ryhmät. Toisella osapuolella olisi ollut mahdollisuus ratkaista projektin eteneminen jo monia vuosia sitten, mutta kun hän ei siihen pystynyt niin nyt sitten kävi näin. Jatkossa ehkä haluan ikäiseni miehen ystäväkseni, mutta en koe siihen mitään tarvetta nyt. Haluan tehdä töitä, koska muuten vointini menee yhä huonommaksi henkisen hyvinvoinnin huononemisen takia.