Masat Kelo ja Hietanen Trumpin vaalivalvojaisissa Floridassa!

Anonyymi-ap

Kansalaiset / Medborgare

Raportoimme paikan päältä tilannetta. Presidentti Trump on juuri pitänyt puheensa ja tunnelma West Palm Beachilla on huikea. KAIKKI New Hollandin ja Edmoliftin lavanostimet on tuotu paikalle. Lisäksi jo aikanaan kovasti mainostettu West Palm Beachin patsas-hanke alkaa nyt viimein edetä.

Kaimani Kelo on paikalla ja suihkuttaa shampanjaa parhaillaan erään naisen suuhun. Me olemme täällä Nyrkkeilyliiton edustajina. Olemme kourineet naisia kolmen promillen humalassa, mutta vakaasti harkiten. Yhdysvaltain 45. ja 47. Presidentti on luvannut hankkeellemme täyden tukensa. Hän kysyi myös, milloin Pera ja Opa saapuvat Floridaan. Arvioimme sen tapahtuvan viikolla 48.

Dollarin kurssi lähti jyrkkään nousuun heti, nyt näyttää todella hyvältä. Bensan hinta saadaan viimein alas. Gallonaa kohden KOLMASOSA tullaan pudottamaan KOLMELLA ensi vuoden ensimmäisellä kvartaalilla KOLMESSA eri vaiheessa.

Jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että Nyrkkeilyliitto kannatti siirtää Washingtoniin, seuraamme tilanteen kehitystä.

Rakkaudella,
Masa

4

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku osaa.

    • Anonyymi

      🔥🔥🔥😍

    • Anonyymi

      Kerrankin hyviä uutisia. Nyt kun saadaan vielä Biden hengiltä ja kohde mihin isketään nyrkkeilyliiton taktisilla ydinaseilla! Ensimmäinen ammutaan suoraan Tarmon salin vessasta, saa komean kuvan kun ohjus lentää reikälauta kaulassa ja se vanha talo sortuu Sturen jazz barin päälle. Joutaa mennä koko kortteli.

      • Anonyymi

        Sturen Jazz Bar olisi siitäkin hyvä kohde, että ei tarvitse miettiä saako joku ammuttua pommikoneen ensin alas, jos ydinkärkeä lähdetään roudaamaan lentokoneella ulkomaille. Tuossa on matkaa vain joitain kilometrejä! Nääshallissa oleva toinen ydinkärki voidaan vastaavasti vetää suoraan Pub Monttuun, vaikka se onkin täynnä Trumpin kannattajia. Mutta meitä pidetään pian rasisteina, jos kaikki kelpaa! Lisäksi Osmo Lovemachine on saatava ensin kotiutettua, että on joku joka tuntee laukaisukoodit.

        Biden saadaan kyllä hengiltä, aikaa on 2kk päästä jollain verukkeella Valkoiseen Taloon visiitille, vaikkapa Nyrkkeilyliiton pikkujoulut voisi yrittää järjestää Oval Officessa. Sitten vaan Novitshokkia Bidenin kalsareihin, ja loppu on nyrkkeilyhistoriaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      192
      11758
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8184
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6176
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5106
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      42
      4881
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      47
      4470
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4373
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3845
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3333
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1821
    Aihe