VM:n arvio: Hallitukselle tulossa pahat ongelmat alueilta
Valtiovarainministeriö arvioi, että valtaosa hyvinvointialueista ei saa katettua alijäämiään lain asettamassa määräajassa.
VM:n esittelemässä skenaariossa hallituksen kehysvaraukset ylittyisivät hyvinvointialueiden alijäämäkehityksen vuoksi.
VM:n laatimien skenaarioiden mukaan vain kolme tai kuusi hyvinvointialuetta saisi katettua alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä.
Hallituksen kehysvaraukset uhkaavat jäädä riittämättömiksi tämän vuoksi.
Kehysvarausten riittämättömyys tarkoittaisi lisäsopeutuksen tarvetta hallitukselle.
Valtiovarainministeriö (VM) on laatinut kaksi skenaariota hyvinvointialueiden alijäämätilanteesta. Vaikka kumpikin skenaario olettaa alueiden säästötoimien onnistuvan, ne eivät lupaa hyvää hallituksen tavoitteiden kannalta.
Molemmissa skenaarioissa valtaosa hyvinvointialueista ei saa alijäämiään katettua määräajassa, eli vuoden 2026 loppuun mennessä.
– Skenaariot ovat laskennallisia, mutta voidaan pitää erittäin todennäköisenä, että iso osa alueista ei saa alijäämiään katettua vuoden 2026 loppuun mennessä edes nykyisten sopeutusohjelmien toteutuessa täysimääräisesti, VM toteaa.
VM:n mukaan tätä selittää se, että kertynyttä alijäämää on vuosilta 2023 ja 2024 tulossa useille alueille niin paljon, ettei sitä voida kuroa kiinni kahdessa vuodessa edes kovilla sopeutustoimilla.
Hyvinvointialueille vuosina 2023 ja 2024 kertynyttä alijäämää on tulossa VM:n mukaan lähes 2,9 miljardia euroa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d8034476-6b49-46b6-a734-33decb2275fd
Alueilla isot ongelmat - kyse hallitusta mahalaskusta vai huudetaanko hallitusta ohjaamoon?!
8
152
Vastaukset
- Anonyymi
Ilmasta tempaistu? Kuka edes voi ottaa kantaa noihin väitettyihin lukuihin!
- Anonyymi
Skenaariot ovat laskennallisia arvauksia, mitä toteutuu! Mitä toteutui ei ole skenaario vaan tietoon perustuva toteuma?
- Anonyymi
Susi koko sote!!!!kepu kusetti taas!!!
- Anonyymi
Eihän tuo ole kuin vajaat kaksi miljardia per vuosi vaje. Kyllä se jostain on pakko löytyä!
- Anonyymi
Kyllä se oli kaikille kauhia paikka
- Anonyymi
Vastahan se on alkanut se muutos. Muutosta tulee lisää, ja muuttoliikettä! Satsaus palveluihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastahan se on alkanut se muutos. Muutosta tulee lisää, ja muuttoliikettä! Satsaus palveluihin
Yhdet ja samat monologit jokaisessa viestiketjussa poikkeuksetta vuoden jokaisena päivänä yksillä ja samoilla kirjoitusvirheillä jne jne..🥱
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdet ja samat monologit jokaisessa viestiketjussa poikkeuksetta vuoden jokaisena päivänä yksillä ja samoilla kirjoitusvirheillä jne jne..🥱
Mistäpäin sinä nakuttelet viestiäsi, pyhäjärveltä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882