Kesän arvoista
Sataa saafa muutana kilovatin tänään
Aurinkongin säteily yejo nut jopa 1/6 osaa
Anonyymi-ap
2
223
Vastaukset
- Anonyymi
Onk teitil KAMALA kohmelo jo? -tirsk-
- Anonyymi
Miten voi olla että kansa äänesti rikollisen trumpin
Mo äänestihän Suomessakin köyhäkansa kokoomusta niin että se voitti vaali t
🥰🥰🥰🥰👺🥰👺🥰👺🥰👺😄😙😙😃
Enemmistö suomalaisista kokee istuvan hallituksen tehneen epäoikeudenmukaisia päätöksiä kaudellaan.
Erityisesti opiskelijoita, lapsia ja nuoria sekä työttömiä koskevat päätökset ja toimet on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Asia selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti kesäkuun alussa tutkimusyhtiö Verian.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2783462Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211913Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.301561- 841441
- 1381093
- 811034
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.671003Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.90865Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61727Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51716