Annikki Niiranen vaatii Kymenlaakson hyvinvointialueelta 340 000 euron korvausta, väittää joutuneensa syrjityksi sukupuolensa perusteella johtavalinnassa.
Vastauksessa huomautetaan hyvinvointialueen oikeudesta harkita, mitä hakijoiden ominaisuuksia johtajavalinnassa painotetaan.
– Hyvinvointialue painotti harkintavaltansa puitteissa erityisesti hakuilmoituksessa korostettua vahvaa ihmisten ja muutosten johtamista, talousosaamista sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Hakijoiden vertailu perustui kokonaisarvioon. Heidän ominaisuuksiaan on arvioitu ja vertailtu erityisesti haastattelun ja johtaja-arvioinnin avulla, vastauksessa mainitaan.
Vastauksen mukaan olisi lisäksi epätodennäköistä, että Hagman olisi saanut johtajavaalissa yli puolet annetuista äänistä, jos hän ei objektiivisesti arvioiden olisi soveltuvin ehdokas virkaan. Suljetussa lippuäänestyksessä kesäkuussa 2022 Hagman sai 39, Niiranen 15 ja Puukari 4 ääntä.
Kiitos lainasta, melkein eläkeläinen lappalainen 64v
Kouvolan lahja Hyvinvointialueelle Niiranen vaatii rahaa veronmaksajilta
7
412
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä voi kun nauraa.
- Anonyymi
Nyt valoja päälle siellä oikeustalollakin!
Mitä vi***a tätä enää käräjäoikeudessa aletaan vatkaamaan ja yhteiskunnan varoja polttamaan jonninjoutavuuksiin kun asiasta on jo HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS JA KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS JÄTTÄÄ VALITUSLUPA MYÖNTÄMÄTTÄ?????????????????- Anonyymi
Hahhaahhaa kun naurattaa takkiin tuli ja 45 000 euron lasku päälle.
- Anonyymi
Eikös se jo hyvät rahat saanut, kun johtajan vika päättyi.
- Anonyymi
Ahneus...
- Anonyymi
Hyvä ettei valittukaan jos järjenjuoksu on tuota tasoa.
- Anonyymi
Luojan kiitos, nainen hävisi ja saa vielä maksaakin, tyhmyydestään. Ahneella on p... Loppu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k20411511SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude10210712Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t628538Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1348425Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h718065Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht107487Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915872Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k65866Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk225830Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus595333