Herätys oli ankea. Vettä satoi, ikkunapellit helisten.Tuuli kovaa. Käänsin kylkeä jatkaakseni uniani, kun jälleen kuului tuo kummallinen kirskahteleva ääni.." Pysähdyin kuuntelemaan? Mikä se on vatsanpojaa väänsi pelko. Mielikuvitus lähti laukkaamaan. Tuo ääni saattoi olle murtovarkaan?
Jatkakaa: Kiitos...
Kuinka..
angi
17
895
Vastaukset
- mölli
Mutta ei, nousin istumaan sängylleni ja katsoin lattialle. Siinä makasi joku jätkä pitkin pituuttaan pelkät kalsarit päällään ja kirskutti unissaan hampaitaan. Hieraisin silmiäni ja nousin ylös. Muisti ei ollut mikään kehuttava, joten tökkäsin jätkän oikein päin ja huomasin tuijottavani naapurin Joelin kasvoja. Se, miten Joel oli siihen päätynyt oli mulle arvoitus.
Aivan sama, ajattelin ja kömmin Joelin yli ja ovesta ulos. Keittiössä laitoin kahvin kiehumaan ja juurikun olin haukkaamassa palan leipää joku halasi minua takaa päin. Se oli Joel, joka suloisesti hymyillen toivotti Hyvää huomenta. Minua ei liiemmin kiinnostanut Hyvän huomenen toivottaminen joten tönäisin Joelin surutta kauemmaksi ja käskin sen painua helvettiin.
Samassa huoneeseen astui veljeni Santtu, joka heti Joelin ja minut nähtyään virnisti ja sanoi että olihan sillä sisarella jonkinmoinen rakkaus-elämä. Nostin keskisormen pystyyn ja painuin ovet paiskuen huoneeseeni. Hetki sen jälkeen oveeni koputettiin... Jatkakaa.... =)- kihti
Joel hakkasi peiliovea nyrkillään. Akka ei tullut avaamaan. Sen velipoika virnuili keittiönpöydän ääressä ja veteli voita leivälle. Joelia jurppi. Miten hän oli tänne naapuriin päätynyt? Ja pelkät kalsarit jalassa?
Hän istahti tuolille poikaa vastapäätä, ja tivasi tältä, että mitä nyt oikein oli tekeillä. Poikaa nauratti entistäänkin, eikä se saanut sanottua mitään. Tiskipöytä pullisteli likaisia astioita ja varsinkin juomalaseja. Tyhjiä viini- ja olutpulloja oli joka puolella siivotonta keittiötä. Joelin päässä jotenkin humisi. Oliko krapula vai eikö ollut? Ainakaan päätä ei särkenyt. Mutta kusihätä oli kova.
Joel meni eteiseen ja sieltä löytyi vessa. Pytyn ääressä lorottaessa häntä alkoi kullin olemus ihmetyttää. Se oli ihan vetelä ja klunssin pää sinipunertava ja arka. Viimeiset tipat kirvelsivät niin maan perusteellisesti, että ison miehen silmistä melkein kyyneleet pilkottivat. Mitä ihmettä viime yönä oikein on tapahtunut, pähkäili Joel.
Keittiössä Santtu hörppi kahvia ja akka juuri kurkisti ovenraosta. Joel ryntäsi ovelle mutta nainen oli nopeampi: lukko rasahti juuri kun Joel tarttui kahvaan.
- Avaa ovi, Elli! Avaa heti ja kerro mitä on tapahtunut!
Oven takana hiljaisuus. Santtu nauraa hörötti niin että sai kahvia väärään kurkkuun, ja alkoi yskiä keuhkojaan pihalle. Joelia alkoi tosissaan harmittaa. Hän alkoi etsiskellä vaatteitaan. Eteisestä ei löytynyt edes kenkiä, muista kappaleista puhumattakaan. Joel mietti, että voisi ehkä hilpaista kotiin pelkissä kalsareissa, asuihan hän samassa rapussa ja vain kaksi kerrosta ylempänä. Mutta pitihän vaatteet löytää. - kihti
kihti kirjoitti:
Joel hakkasi peiliovea nyrkillään. Akka ei tullut avaamaan. Sen velipoika virnuili keittiönpöydän ääressä ja veteli voita leivälle. Joelia jurppi. Miten hän oli tänne naapuriin päätynyt? Ja pelkät kalsarit jalassa?
Hän istahti tuolille poikaa vastapäätä, ja tivasi tältä, että mitä nyt oikein oli tekeillä. Poikaa nauratti entistäänkin, eikä se saanut sanottua mitään. Tiskipöytä pullisteli likaisia astioita ja varsinkin juomalaseja. Tyhjiä viini- ja olutpulloja oli joka puolella siivotonta keittiötä. Joelin päässä jotenkin humisi. Oliko krapula vai eikö ollut? Ainakaan päätä ei särkenyt. Mutta kusihätä oli kova.
Joel meni eteiseen ja sieltä löytyi vessa. Pytyn ääressä lorottaessa häntä alkoi kullin olemus ihmetyttää. Se oli ihan vetelä ja klunssin pää sinipunertava ja arka. Viimeiset tipat kirvelsivät niin maan perusteellisesti, että ison miehen silmistä melkein kyyneleet pilkottivat. Mitä ihmettä viime yönä oikein on tapahtunut, pähkäili Joel.
Keittiössä Santtu hörppi kahvia ja akka juuri kurkisti ovenraosta. Joel ryntäsi ovelle mutta nainen oli nopeampi: lukko rasahti juuri kun Joel tarttui kahvaan.
- Avaa ovi, Elli! Avaa heti ja kerro mitä on tapahtunut!
Oven takana hiljaisuus. Santtu nauraa hörötti niin että sai kahvia väärään kurkkuun, ja alkoi yskiä keuhkojaan pihalle. Joelia alkoi tosissaan harmittaa. Hän alkoi etsiskellä vaatteitaan. Eteisestä ei löytynyt edes kenkiä, muista kappaleista puhumattakaan. Joel mietti, että voisi ehkä hilpaista kotiin pelkissä kalsareissa, asuihan hän samassa rapussa ja vain kaksi kerrosta ylempänä. Mutta pitihän vaatteet löytää.Joel marssi Ellin ovelle, koputti sitä kohteliaasti ja pyysi Elliä antamaan vaatteet.
- Ei tääl mitää sun vaatteit ol, kuului ääni oven takaa.
- Missä ne sit on?, kysyi Joel reippaasti.
- Emmää tiärä, emmää sul mittää vaattei nähny, vastasi Elli.
Joel mietti ankarasti. Muistikuvaa siitä, kuinka hän oli tänne päätynyt ja mitä yöllä oli tapahtunut, ei kuitenkaan pinnistelyistä huolimatta syntynyt. Joel päätti yrittää polttaa, polttaa - menetelmällä.
- Elli, onk sun pimppi kippiä?
- Kehtaakki kysytä, saakelin pukki, oikke vaa kamala pukki sää ole, kuului oven takaa tuskainen huudahdus.
- Olik mää sun tykö koko yä vai?, kysyi Joel.
- No olit, ja ala ny painelemaa pois et mää pääse kaffel ja vessasse, huusi Elli, ja Joel näki mielessään tytön seisovan oven takana jalat ristissä ja tuskainen ilme naamalla.
- Mää menen ny käymää koton mut mää tule takas koht ja sit sää kerrot mul koko jutu!, huusi Joel ja marssi ulko-ovelle ja siitä porraskäytävään.
Käytävä oli onneksi tyhjä. Joel hipsutteli paljain varpain portaita ylös. Kotioven takana hän muisti: avain! Missä oli avain? Ovi oli lukossa. Joel kurkisti postiluukusta. Nenään tulvahti tuttu kodin tuoksu: pöly, kissankusi ja vanhat kirjat. Luukun alle hiipi Mirri ja naukui vienosti. - kihti
kihti kirjoitti:
Joel marssi Ellin ovelle, koputti sitä kohteliaasti ja pyysi Elliä antamaan vaatteet.
- Ei tääl mitää sun vaatteit ol, kuului ääni oven takaa.
- Missä ne sit on?, kysyi Joel reippaasti.
- Emmää tiärä, emmää sul mittää vaattei nähny, vastasi Elli.
Joel mietti ankarasti. Muistikuvaa siitä, kuinka hän oli tänne päätynyt ja mitä yöllä oli tapahtunut, ei kuitenkaan pinnistelyistä huolimatta syntynyt. Joel päätti yrittää polttaa, polttaa - menetelmällä.
- Elli, onk sun pimppi kippiä?
- Kehtaakki kysytä, saakelin pukki, oikke vaa kamala pukki sää ole, kuului oven takaa tuskainen huudahdus.
- Olik mää sun tykö koko yä vai?, kysyi Joel.
- No olit, ja ala ny painelemaa pois et mää pääse kaffel ja vessasse, huusi Elli, ja Joel näki mielessään tytön seisovan oven takana jalat ristissä ja tuskainen ilme naamalla.
- Mää menen ny käymää koton mut mää tule takas koht ja sit sää kerrot mul koko jutu!, huusi Joel ja marssi ulko-ovelle ja siitä porraskäytävään.
Käytävä oli onneksi tyhjä. Joel hipsutteli paljain varpain portaita ylös. Kotioven takana hän muisti: avain! Missä oli avain? Ovi oli lukossa. Joel kurkisti postiluukusta. Nenään tulvahti tuttu kodin tuoksu: pöly, kissankusi ja vanhat kirjat. Luukun alle hiipi Mirri ja naukui vienosti.Joel huhuili postiluukusta. Kukaan ei vastannut, eikä se ollut ihme, sillä ei kotona pitänyt olla muita kuin Mirri, joka oli selvästi nälkäinen ja naukui nyt kiukkuisemmin. Se nousi ovea vasten seisomaan ja huitaisi tassullaan Joelia nenään.
- Auts! Mirri, ei saa kynsiä!
Joel nousi pystyyn ja pyyhki nenäänsä, jonka haavasta tuli vähän verta. Mistä nyt avain? Se oli varmasti housuntaskussa, mutta missä housut? Joel lähti harppomaan alas portaita ja rimputti kohta Ellin ovikelloa. Hiljaista oli, vain tuttu rappukäytävän humina ja liikenteen vaimea melu ulkona. Joel rimputti kelloa yhä uudestaan, mutta ovi pysyi kiinni.
Silloin aukeni naapurin ovi. Ovenraosta kurkisti vanha nainen. Nähdessään rappukäytävässä lähes alastoman miehen nainen veti oven kiinni, mutta ei lukkoon, vaan jäi tihrustamaan kapeasta raosta. Joel ei tiennyt, kuinka päin olisi. Häntä alkoi vasta nyt nolostuttaa. Eikä vähiten se, että pinkeissä kalsareissa oli vaaleansinisiä pieniä elefantteja.
- Kuulkaas täti, voisinko soittaa yhden puhelun, kun mulla unohtu avaimet kotiin?, Joel kysyi ovelta.
Ovi pysyi hetken raollaan, kunnes avautui varovasti. Ryppyinen naama katseli Joelia ja puhui sitten.
- Mää olen nähny sunt ennenki, nii et kyl maar sää asut täs talos. Tul nyssit soittama, mut älä yrit mittä tempui tai mää soita polisil!
Joel hipsi sisään hämärään eteiseen. Nainen lukitsi oven ja pani vielä varmuusketjunkin paikoilleen. Joel seurasi naista toiseen huoneeseen, joka oli olohuone. Puhelin oli siinä oven vieressä. Nainen jäi seisomaan keskelle huonetta ja katseli Joelia, kun tämä otti luurin käteensä ja yritti kaivaa muististaan edes yhden puhelinnumeron. Ei tullut mieleen muita kuin oma kotinumero. Turha sinne oli soittaa. Joelia alkoi hermostuttaa naisen tuijotus. Hän otti luettelon pöydältä ja etsi äidin numeron. Kukaan ei vastannut, ei ensimmäisellä eikä toisella yrityksellä. Joel etsi Ellin numeron. Sen veli vastasi parin hälytyksen jälkeen.
- Onks Elli viäl koton?, kysyi Joel.
- Ei oo. Se lähti just meneen.
- Mihi se meni?
- Emmää tiärä.
- Voiksää lainata mul jottai kutei, kun mul ei ol kotiavaint?
- Mää en lainaa sul mittää, senki pukki!, huusi veli ja löi luurin Joelin korvaan. - mölli
kihti kirjoitti:
Joel huhuili postiluukusta. Kukaan ei vastannut, eikä se ollut ihme, sillä ei kotona pitänyt olla muita kuin Mirri, joka oli selvästi nälkäinen ja naukui nyt kiukkuisemmin. Se nousi ovea vasten seisomaan ja huitaisi tassullaan Joelia nenään.
- Auts! Mirri, ei saa kynsiä!
Joel nousi pystyyn ja pyyhki nenäänsä, jonka haavasta tuli vähän verta. Mistä nyt avain? Se oli varmasti housuntaskussa, mutta missä housut? Joel lähti harppomaan alas portaita ja rimputti kohta Ellin ovikelloa. Hiljaista oli, vain tuttu rappukäytävän humina ja liikenteen vaimea melu ulkona. Joel rimputti kelloa yhä uudestaan, mutta ovi pysyi kiinni.
Silloin aukeni naapurin ovi. Ovenraosta kurkisti vanha nainen. Nähdessään rappukäytävässä lähes alastoman miehen nainen veti oven kiinni, mutta ei lukkoon, vaan jäi tihrustamaan kapeasta raosta. Joel ei tiennyt, kuinka päin olisi. Häntä alkoi vasta nyt nolostuttaa. Eikä vähiten se, että pinkeissä kalsareissa oli vaaleansinisiä pieniä elefantteja.
- Kuulkaas täti, voisinko soittaa yhden puhelun, kun mulla unohtu avaimet kotiin?, Joel kysyi ovelta.
Ovi pysyi hetken raollaan, kunnes avautui varovasti. Ryppyinen naama katseli Joelia ja puhui sitten.
- Mää olen nähny sunt ennenki, nii et kyl maar sää asut täs talos. Tul nyssit soittama, mut älä yrit mittä tempui tai mää soita polisil!
Joel hipsi sisään hämärään eteiseen. Nainen lukitsi oven ja pani vielä varmuusketjunkin paikoilleen. Joel seurasi naista toiseen huoneeseen, joka oli olohuone. Puhelin oli siinä oven vieressä. Nainen jäi seisomaan keskelle huonetta ja katseli Joelia, kun tämä otti luurin käteensä ja yritti kaivaa muististaan edes yhden puhelinnumeron. Ei tullut mieleen muita kuin oma kotinumero. Turha sinne oli soittaa. Joelia alkoi hermostuttaa naisen tuijotus. Hän otti luettelon pöydältä ja etsi äidin numeron. Kukaan ei vastannut, ei ensimmäisellä eikä toisella yrityksellä. Joel etsi Ellin numeron. Sen veli vastasi parin hälytyksen jälkeen.
- Onks Elli viäl koton?, kysyi Joel.
- Ei oo. Se lähti just meneen.
- Mihi se meni?
- Emmää tiärä.
- Voiksää lainata mul jottai kutei, kun mul ei ol kotiavaint?
- Mää en lainaa sul mittää, senki pukki!, huusi veli ja löi luurin Joelin korvaan.Se siitä sitten. Joel ajatteli ja kääntyi lähteäkseen. Ovella hän kiitti mummelia ja astui rappukäytävään. Ovi hänen perässään lyötiin kiinni kova-äänisesti.
Mitäs nyt sitten? Joel käveli rappukäytävässä tietämättä mihin menisi.
Lopulta hän tuli siihen tulokseen että kävisi katsomassa löytyiskö roskiksen luota jotain kankaista. Alakerran akka kun vei sinne joskus vihoissaan tuhlaajapoikansa vaatteet ja muun omaisuuden hakeakseen ne sitten katuvana taas takasin.
Ulkona oli viileää vaikka päivä oli jo kerennyt luultavasti puoleen päivään. Joel hipsutteli roskikselle samalla varoen lasinsiruja. Ekopisteellä ei ollut mitään, mutta yleisroskiksesta löytyi -kenenkäs muun vaatteita kuin tuhlaajapojan- Joel kuuli alakerran akan huutavan taas pyykkituvassa poikansa kanssa. Tuttu juttu. Joel valitsi vaate kasasta siivoimmat vaatteet ja kiskoi kuteet päällensä. Paita oli hieman iso mutta hihojen käärimiselllä sekin oli ihan hyvä. Housut istuvat hyvin. Ne Joel voisi jopa pitää, mutta paidan hän palauttaisi. Kengät hän löysi hetken etsimisen jälkeen. Ne klonksuivat jaloissa mutta nyt ei parannut valittaa.
Joel lähti talsimaan keskustaan päin. Hän etsisi Ellin ja selvittäisi mitä edellis iltana ja yönä oli tapahtunut ja mihin hänen vaatteensa olivat kadonneet. Oli lauantai, paras päivä viikossa joel ajatteli ja päätti mennä käymään suosikki kirppiksellään toivoen että sinne olisi tullut jotain uusia hyviä levyjä. Joel kierteli tavarapaljouden keskellä ja löysi muutaman levyn. Rahan puutteessa hän pyysi myyjää pistämään ne sivuun, hän tulisi ostamann ne myöhemmin. Joel vilkaisi seinällä olevaa kelloa. Se oli 13.00 Isä tulisi kotiin kahden tunnin kuluttua. Joel huokaisi ja potkasi maahan pudonnutta paitaa. Joel oli kääntymäisillään pois kun hän katsoi tarkemmin paitaa. Sen yläpuolella olevasta korista hän löysi farkut, sukat ja kengät. Miten HÄNEN vaatteensa olivat TÄÄLLÄ?! Joel kasasi vaatteensa, irrotti hintalaput ja poistui vähin äänin kirppikseltä. Hän ei ollut jäänyt kiinni, mikä oli varsin hyvä juttu. Hän kävi vaihtamassa omat vaatteensa läheisen huoltoaseman vessassa ja osti tupakkaa. Hänen lompakkonsa oli ollut hupparin taskussa.
Ulkona savuja vedellessään hänen ohi kulki pari tuttua kimmaa. Joel tervehti heitä. Hän sai vastaukseksi vain sähiseviä harjoja. Miksi kaikki nimittelivät häntä Pukiksi...? Mitä yöllä tapahtui...? Hän tumppasi tupakan ja lähti kohti keskustaa. Elli pyöri sielllä usein.
Hän selvittäisi perin pohjin mitä oli tapahtunut.... - kihti
mölli kirjoitti:
Se siitä sitten. Joel ajatteli ja kääntyi lähteäkseen. Ovella hän kiitti mummelia ja astui rappukäytävään. Ovi hänen perässään lyötiin kiinni kova-äänisesti.
Mitäs nyt sitten? Joel käveli rappukäytävässä tietämättä mihin menisi.
Lopulta hän tuli siihen tulokseen että kävisi katsomassa löytyiskö roskiksen luota jotain kankaista. Alakerran akka kun vei sinne joskus vihoissaan tuhlaajapoikansa vaatteet ja muun omaisuuden hakeakseen ne sitten katuvana taas takasin.
Ulkona oli viileää vaikka päivä oli jo kerennyt luultavasti puoleen päivään. Joel hipsutteli roskikselle samalla varoen lasinsiruja. Ekopisteellä ei ollut mitään, mutta yleisroskiksesta löytyi -kenenkäs muun vaatteita kuin tuhlaajapojan- Joel kuuli alakerran akan huutavan taas pyykkituvassa poikansa kanssa. Tuttu juttu. Joel valitsi vaate kasasta siivoimmat vaatteet ja kiskoi kuteet päällensä. Paita oli hieman iso mutta hihojen käärimiselllä sekin oli ihan hyvä. Housut istuvat hyvin. Ne Joel voisi jopa pitää, mutta paidan hän palauttaisi. Kengät hän löysi hetken etsimisen jälkeen. Ne klonksuivat jaloissa mutta nyt ei parannut valittaa.
Joel lähti talsimaan keskustaan päin. Hän etsisi Ellin ja selvittäisi mitä edellis iltana ja yönä oli tapahtunut ja mihin hänen vaatteensa olivat kadonneet. Oli lauantai, paras päivä viikossa joel ajatteli ja päätti mennä käymään suosikki kirppiksellään toivoen että sinne olisi tullut jotain uusia hyviä levyjä. Joel kierteli tavarapaljouden keskellä ja löysi muutaman levyn. Rahan puutteessa hän pyysi myyjää pistämään ne sivuun, hän tulisi ostamann ne myöhemmin. Joel vilkaisi seinällä olevaa kelloa. Se oli 13.00 Isä tulisi kotiin kahden tunnin kuluttua. Joel huokaisi ja potkasi maahan pudonnutta paitaa. Joel oli kääntymäisillään pois kun hän katsoi tarkemmin paitaa. Sen yläpuolella olevasta korista hän löysi farkut, sukat ja kengät. Miten HÄNEN vaatteensa olivat TÄÄLLÄ?! Joel kasasi vaatteensa, irrotti hintalaput ja poistui vähin äänin kirppikseltä. Hän ei ollut jäänyt kiinni, mikä oli varsin hyvä juttu. Hän kävi vaihtamassa omat vaatteensa läheisen huoltoaseman vessassa ja osti tupakkaa. Hänen lompakkonsa oli ollut hupparin taskussa.
Ulkona savuja vedellessään hänen ohi kulki pari tuttua kimmaa. Joel tervehti heitä. Hän sai vastaukseksi vain sähiseviä harjoja. Miksi kaikki nimittelivät häntä Pukiksi...? Mitä yöllä tapahtui...? Hän tumppasi tupakan ja lähti kohti keskustaa. Elli pyöri sielllä usein.
Hän selvittäisi perin pohjin mitä oli tapahtunut....Joel komppasi koko keskustan mutta Elliä ei näkynyt. Hän tapasi pari sen kimmakaveria ja yritti niiltä kysellä Ellistä. Tytöt katselivat häntä kuin tautista koiraa ja ilmoittivat sitten:
- Kuules kundi. Me ei puhuta sun kaa enää, sen viime yön jälkee. Meil on viäläki paikat ihan hellinä eikä me uskalleta mennä edes paskalle.
- Hei kimmat, sanokaa ny et mitä viime yän oikke tapahtus, huuteli Joel tyttöjen perään.
- Sen verran saat tiätää et mee käymään Cafe Wäinös. Alota siält äläkä nää meit enää ikinä!
Joel tassutteli joenrantaa alajuoksulle päin. Kamala juttu. Mitä oli tapahtunut? Hänen muistissaan oli pelkkää pimeää viime yön kohdalla. Hän muisti olleensa töissä, ihan tavallinen hikinen työpäivä. Hän tuli kotiin, söi ja otti pienet nokoset. Sitten hän kävi suihkussa ja puki päälleen nämä nyt yllään olevat vaatteet ja lähti kaupungille. Sen jälkeen oli hämärää, mutta muistellessaan nyt ihan täysillä hän paikallisti Wäinön johonkin eilisillasta. Ehkä kaikki tosiaan oli alkanut sieltä?
Joel meni kadun yli ja kulki teatterin ohi. Kohta alkoi kuulua housen sykettä. Terassilla istuskeli muutamia asiakkaita. Joel nousi portaat hieman epävarmoin askelin. Terassiporukka oli ihan outoja, joten sitten vaan rohkeasti sisään.
Pöydissä istui muutamia ihmisiä. Elliä ei näkynyt täälläkään. Etunurkassa soitteli DJ, takapöydässä näkyi tuttu naama: Hessu. Joel luovi itsensä Hessun pöydän viereen.
- Mitä mies, oleks jo ottanu jottai?, kyseli Joel vetäessään tuoli alleen.
Hessu pyöritteli tredlokkejaan sormensa ympärillä eikä sanonut mitään, katseli vain oudosti. - mölli
kihti kirjoitti:
Joel komppasi koko keskustan mutta Elliä ei näkynyt. Hän tapasi pari sen kimmakaveria ja yritti niiltä kysellä Ellistä. Tytöt katselivat häntä kuin tautista koiraa ja ilmoittivat sitten:
- Kuules kundi. Me ei puhuta sun kaa enää, sen viime yön jälkee. Meil on viäläki paikat ihan hellinä eikä me uskalleta mennä edes paskalle.
- Hei kimmat, sanokaa ny et mitä viime yän oikke tapahtus, huuteli Joel tyttöjen perään.
- Sen verran saat tiätää et mee käymään Cafe Wäinös. Alota siält äläkä nää meit enää ikinä!
Joel tassutteli joenrantaa alajuoksulle päin. Kamala juttu. Mitä oli tapahtunut? Hänen muistissaan oli pelkkää pimeää viime yön kohdalla. Hän muisti olleensa töissä, ihan tavallinen hikinen työpäivä. Hän tuli kotiin, söi ja otti pienet nokoset. Sitten hän kävi suihkussa ja puki päälleen nämä nyt yllään olevat vaatteet ja lähti kaupungille. Sen jälkeen oli hämärää, mutta muistellessaan nyt ihan täysillä hän paikallisti Wäinön johonkin eilisillasta. Ehkä kaikki tosiaan oli alkanut sieltä?
Joel meni kadun yli ja kulki teatterin ohi. Kohta alkoi kuulua housen sykettä. Terassilla istuskeli muutamia asiakkaita. Joel nousi portaat hieman epävarmoin askelin. Terassiporukka oli ihan outoja, joten sitten vaan rohkeasti sisään.
Pöydissä istui muutamia ihmisiä. Elliä ei näkynyt täälläkään. Etunurkassa soitteli DJ, takapöydässä näkyi tuttu naama: Hessu. Joel luovi itsensä Hessun pöydän viereen.
- Mitä mies, oleks jo ottanu jottai?, kyseli Joel vetäessään tuoli alleen.
Hessu pyöritteli tredlokkejaan sormensa ympärillä eikä sanonut mitään, katseli vain oudosti.Joel hyppäsi tuolistaan ylös ja otti Hessua kauluksista kiinni "MIKÄ VITTU TEITÄ KAKKIA VAIVAA?!?! Mitä mä olen eilen tehny!?! Miks kukaan ei enää puhu mulle?!?!" Joel karjui melkein Hessun naamassa kiinni. "Sä et siis tosiaan muista?" Hessu köhisi. Joel kuristi häntä eikä saanut kunnolla puhutuksi. "VITTU EN!!!" Joel karjui. Ihmiset tuijottivat heitä ja Hessu kehotti Joelia höllentämään otettaan.
Hessu suostui Joelin ehdotukseen jäädä istumaan ja selvittelemään asioita heti kun häneltä loppuisivat työt tältä päivältä. Joel siirtyi terassille ja sytytti röökin. Hän ei uskaltanut tervehtiä tai huomioida ketään erityisesti. Tuntui kuin koko kaupunki olisi tiennyt hänen eilisistä toilailuista.
Viimein Hessu tuli kaljojen kanssa ja istuutui. Hessulla oli säälivä ja turhautunut ilme kun hän katsoi Joelia. "Anna kuulua" Joel sanoi ja nojautui tuolissaan taaksepäin. Hessu sanoi ettei tiennyt aivan kaikkia yksityiskohtia mutta yrittäisi kertoa kaiken mitä tietäisi. "Puhu" Joel tiuskaisi ja katsoi Hessua julmasti. Hessu huokaisi, hörppäsi kaljaa ja alkoi kertoa... - kihti
mölli kirjoitti:
Joel hyppäsi tuolistaan ylös ja otti Hessua kauluksista kiinni "MIKÄ VITTU TEITÄ KAKKIA VAIVAA?!?! Mitä mä olen eilen tehny!?! Miks kukaan ei enää puhu mulle?!?!" Joel karjui melkein Hessun naamassa kiinni. "Sä et siis tosiaan muista?" Hessu köhisi. Joel kuristi häntä eikä saanut kunnolla puhutuksi. "VITTU EN!!!" Joel karjui. Ihmiset tuijottivat heitä ja Hessu kehotti Joelia höllentämään otettaan.
Hessu suostui Joelin ehdotukseen jäädä istumaan ja selvittelemään asioita heti kun häneltä loppuisivat työt tältä päivältä. Joel siirtyi terassille ja sytytti röökin. Hän ei uskaltanut tervehtiä tai huomioida ketään erityisesti. Tuntui kuin koko kaupunki olisi tiennyt hänen eilisistä toilailuista.
Viimein Hessu tuli kaljojen kanssa ja istuutui. Hessulla oli säälivä ja turhautunut ilme kun hän katsoi Joelia. "Anna kuulua" Joel sanoi ja nojautui tuolissaan taaksepäin. Hessu sanoi ettei tiennyt aivan kaikkia yksityiskohtia mutta yrittäisi kertoa kaiken mitä tietäisi. "Puhu" Joel tiuskaisi ja katsoi Hessua julmasti. Hessu huokaisi, hörppäsi kaljaa ja alkoi kertoa...- Hyvä on. Mä kerron sen mitä mä tiedän. Siinäki on kyl ihan tarpeeks. Sä siis tulit eilen illansuussa tänne Cafe Wäinöön. Mä istuin täs samas pöydäs Ellin ja parin typykän kaa. Otettiin kaljaa ihan reippaasti. Ulkon satoi kaatamalla ja tääl oli ihan täyttä.
- Sit tuli se kiinalaisäijä. Se oli likomärkä ja valus vettä toho tiskin eteen lattial. Se osti kaljaa ja tuli sit meiän pöytää istumaa, kun ainut vapaa tuoli sattus oleen täs. Se istu just siin misä sä nyt ja tärisi kylmäst. Me sit tiätty ruvettii heittää juttuu sen kaa, ja se ei sit osannu suamee, mut enkkuu kuitenki ihan hyvin.
- Sä Joel olit jo aika hyväs kännis ja rupesit haastaa riitaa sen kaa jostai Kiinan ihmisoikeuksist, ihan kun sä tiätäisit niist jotain. Kiinalaine oli ihan lunki ja vastaili sul koolisti ja esitti tosi hyvät perustelut. Ok. Mut sä et tajunnu tai sit sä halusit vaan ärsyttää sitä, ja rupesit vänkään vastaan jostain, mä en muista mistä. No joo, se kiinalaine meni aika hiljaseks. Sit se sano et ei viitti riidellä ja et se haluis tarjota sul sovintokaljat. Ok. Se meni tiskilt hakee sen, kumarsi kohteliaasti ja lähti pois.
- Me oltii kaikki vähä niinku et hei mitä sä nyt menit sen suututtamaa änd sou on. Mut sä vaan virnuilit ja vetäsit sen kaljan Pohjanmaan kautta. Ok, istuskeltii siin ja heitettii juttuu jotai vartin verran. Sit sul tuli kiire vessaa. Me aateltii vaan et sä menit kusel. Mut kun sua ei ruvennu kuulumaa takas nii toi Elli lähti kattoo et onk sul jotai hätää. Tiätty se meni sinne miästen vessaa, mihi sääki menit.
- Ok, me sit tyttöjen kaa juttuu heitettii ja otettii kaljaa sillai hitaasti. Sua ja Ellii ei vaan kuulunu takas. Tytöt lähti sit vessaan ja mä jäin yksin. Ihan sit kohta mä satuin vilkaseen sinne vessan suuntaan ja mä näin kun sä vilahdit siält miäste vessast sinne naiste vessaa, eikäs sul jumalauta ollu rätiikää pääl, ei eres kalsarei! No helvetti. Mä siin vähä funtsailin et mitäs nyt sit pitäis tehä. Sit se Elli hoippu siält miäste vessast, sil oli kuteet ihan sekasi ja se oli jotenki sairaan näköne. Mä menin sitä vastaa ja kysyin et mikä ny o? Se alko vääntää tippaa ja sanos et: Joel on tullu iha hulluks, se nussis mua melkee väkisi, ja se nussi ja nussi eikä siit meinannu tulla loppuu, ja sit ku se kuuli ku jotai naisii meni sinne naiste vessaa ni se jätti mut siihe lavuaarin pääl ja ryntäs ovest ulos, voi kauheeta mikä sil oikee tuli!? - mölli
kihti kirjoitti:
- Hyvä on. Mä kerron sen mitä mä tiedän. Siinäki on kyl ihan tarpeeks. Sä siis tulit eilen illansuussa tänne Cafe Wäinöön. Mä istuin täs samas pöydäs Ellin ja parin typykän kaa. Otettiin kaljaa ihan reippaasti. Ulkon satoi kaatamalla ja tääl oli ihan täyttä.
- Sit tuli se kiinalaisäijä. Se oli likomärkä ja valus vettä toho tiskin eteen lattial. Se osti kaljaa ja tuli sit meiän pöytää istumaa, kun ainut vapaa tuoli sattus oleen täs. Se istu just siin misä sä nyt ja tärisi kylmäst. Me sit tiätty ruvettii heittää juttuu sen kaa, ja se ei sit osannu suamee, mut enkkuu kuitenki ihan hyvin.
- Sä Joel olit jo aika hyväs kännis ja rupesit haastaa riitaa sen kaa jostai Kiinan ihmisoikeuksist, ihan kun sä tiätäisit niist jotain. Kiinalaine oli ihan lunki ja vastaili sul koolisti ja esitti tosi hyvät perustelut. Ok. Mut sä et tajunnu tai sit sä halusit vaan ärsyttää sitä, ja rupesit vänkään vastaan jostain, mä en muista mistä. No joo, se kiinalaine meni aika hiljaseks. Sit se sano et ei viitti riidellä ja et se haluis tarjota sul sovintokaljat. Ok. Se meni tiskilt hakee sen, kumarsi kohteliaasti ja lähti pois.
- Me oltii kaikki vähä niinku et hei mitä sä nyt menit sen suututtamaa änd sou on. Mut sä vaan virnuilit ja vetäsit sen kaljan Pohjanmaan kautta. Ok, istuskeltii siin ja heitettii juttuu jotai vartin verran. Sit sul tuli kiire vessaa. Me aateltii vaan et sä menit kusel. Mut kun sua ei ruvennu kuulumaa takas nii toi Elli lähti kattoo et onk sul jotai hätää. Tiätty se meni sinne miästen vessaa, mihi sääki menit.
- Ok, me sit tyttöjen kaa juttuu heitettii ja otettii kaljaa sillai hitaasti. Sua ja Ellii ei vaan kuulunu takas. Tytöt lähti sit vessaan ja mä jäin yksin. Ihan sit kohta mä satuin vilkaseen sinne vessan suuntaan ja mä näin kun sä vilahdit siält miäste vessast sinne naiste vessaa, eikäs sul jumalauta ollu rätiikää pääl, ei eres kalsarei! No helvetti. Mä siin vähä funtsailin et mitäs nyt sit pitäis tehä. Sit se Elli hoippu siält miäste vessast, sil oli kuteet ihan sekasi ja se oli jotenki sairaan näköne. Mä menin sitä vastaa ja kysyin et mikä ny o? Se alko vääntää tippaa ja sanos et: Joel on tullu iha hulluks, se nussis mua melkee väkisi, ja se nussi ja nussi eikä siit meinannu tulla loppuu, ja sit ku se kuuli ku jotai naisii meni sinne naiste vessaa ni se jätti mut siihe lavuaarin pääl ja ryntäs ovest ulos, voi kauheeta mikä sil oikee tuli!?Joel tuijotti Hessua. Tälläisenkö takia kukaan ei enää puhunut hänelle? Hessu hörppäsi viimeiset tipat lasistaan ja katsoi Joelia.
Joelia rupesi naurattamaan koko juttu. Ei tälläistä voinut tapahtua, ei ainakaan hänelle, joka istui aina hiljaa ja vain oli ja kuunteli kun muut puhuivat. Ensin hän vain tuhahti, mutta lopulta hän nauraa hörötti suu ammollaan. Hessu tuijotti Joelia tyrmistyneenä. Kun Joel rämähti maahan pitkin pituuttaan vieläkin nauraen Hessu nousi ja kysyi oliko Joelilla kaikki kotona.
Kahvinkeitin porisi hiljaa. Päivän lehdessä ei ollut mitään kiinnostavaa. Paperimytyt pöydällä ja lattialla olivat märkiä. Elli nousi ja haki uuden palan paperia. Ovikellon ääni ei kuulunut niistämisen takaa. Ovikello soi uudestaan. Elli nousi ja meni avaamaan oven. Punaiset, itkun tuhrimat silmät kurkistivat ovenraosta. "Se oon minä vaan" Ellin veli sanoi. Elli avasi oven varovasti. Veli meni huoneeseensa haettuaan oman postinsa keittöstä. Elli lysähti sohvalle. Miksi tän piti mennä näin? Miksi juuri hän...? Elli niiskaisi ja meni maate. Joelin kuva silmissään hän nukahti, kunnes ovikello soi taas... - kihti
mölli kirjoitti:
Joel tuijotti Hessua. Tälläisenkö takia kukaan ei enää puhunut hänelle? Hessu hörppäsi viimeiset tipat lasistaan ja katsoi Joelia.
Joelia rupesi naurattamaan koko juttu. Ei tälläistä voinut tapahtua, ei ainakaan hänelle, joka istui aina hiljaa ja vain oli ja kuunteli kun muut puhuivat. Ensin hän vain tuhahti, mutta lopulta hän nauraa hörötti suu ammollaan. Hessu tuijotti Joelia tyrmistyneenä. Kun Joel rämähti maahan pitkin pituuttaan vieläkin nauraen Hessu nousi ja kysyi oliko Joelilla kaikki kotona.
Kahvinkeitin porisi hiljaa. Päivän lehdessä ei ollut mitään kiinnostavaa. Paperimytyt pöydällä ja lattialla olivat märkiä. Elli nousi ja haki uuden palan paperia. Ovikellon ääni ei kuulunut niistämisen takaa. Ovikello soi uudestaan. Elli nousi ja meni avaamaan oven. Punaiset, itkun tuhrimat silmät kurkistivat ovenraosta. "Se oon minä vaan" Ellin veli sanoi. Elli avasi oven varovasti. Veli meni huoneeseensa haettuaan oman postinsa keittöstä. Elli lysähti sohvalle. Miksi tän piti mennä näin? Miksi juuri hän...? Elli niiskaisi ja meni maate. Joelin kuva silmissään hän nukahti, kunnes ovikello soi taas...Elli nousi ja avasi oven. Siellä oli Joel. Sillä oli käsissään valtava puska punaisia, suuria ruusuja.
- Hei Elli, saanko tulla sisään?
- No tule nyt tämän kerran.
Joel asteli peremmälle Elli perässään. Keskellä olohuonetta Joel kääntyi Elliin päin, laskeutui lattialle polvilleen ja ojensi ruusupuskaa, sanoen:
- Rakas Elli. Pyydän sydämestäni anteeksi kaikkia tekemiäni koiruuksia. Vaikka vika ei ollutkaan pelkästään minussa, niin tunnen itseni suureksi syntiseksi. Ota vastaan nämä kukat ja anna anteeksi.
Ellin polvia alkoi heikottaa. Hän otti ruusukimpun ja hengitti sen huumaavan ihanaa tuoksua, pitkään. Sitten hän ojensi kätensä ja tarttui Joelin ojennettuun käteen ja sanoi:
- Tietenkin annan anteeksi. Kyllähän mä tykkäsinki siitä kun sä olit niin hurjan kiimanen, mutta oli se ihan liika rankkaa. Tule tänne sohvalle istumaan, niin mä keitän meille kahvit, ja jutellaan sitten.
Joel istahti sohvalle sillä aikaa kun Elli haki kukille maljakon, jonka hän asetti olohuoneen pöydälle. Sitten hän kiiruhti kahvin laittoon. Tuossa tuokiossa hän lennätti mukit pöytään, lämmitti mikrossa parit korvapuustit ja kohta jo kaateli höyryävää kahvia mukeihin. Siinä kahvia maistellessa Joel sanoi epävarmalla äänellä:
- Kuule Elli. Minä haluaisin kysyä sinulta yhtä asiaa. Mutta en oikein osaa.
- No yritä edes.
- Tuota, tuota... Mennäänkö kihloihin?
- Häh?
- Niin niin, tarkoitan että tuletko vaimokseni?
Ellillä meni korvapuusti väärään kurkkuun. Köhittyään aikansa ja siivottuaan pöydän hän istahti Joeliin kiinni ja sanoi:
- Mennään kihloihin. Ja sitten pidetään kirkkohäät. Ja tehdään lapsia!
- Niin. Sitä lapsentekoa me voitaisiin varmaan harjoitella kunnolla, että osataan se sitten kun aika tulee. Mutta juuri tänään en oikein jaksa, hymyili Joel ja suuteli Elliä. Heidän kielensä kietoutuivat yhteen ja hampaansa kalisivat vastakkain, ja Elli tunsi ihanan kutituksen kurkussaan Joelin piiiiitkän kielen tutkiessa hänen nieluaan. Hengästyttävän suukon jälkeen he istuivat ja joivat kahvia.
Heti seuraavana päivänä Elli ja Joel menivät läheiseen kultasepänliikkeeseen ja valitsivat oikein hienot kivelliset kultasormukset. Joelilla oli aika hyvä palkka ja hän maksoi molemmat sormukset. Sormusten sisään kaiverrettiin Elli ja toiseen Joel.
Parin kuukauden päästä Elli ja Joel viettivät häitä. Martin kirkko oli vain heille varattu ja satojen kutsuvieraiden viskoessa riisiryynejä he astelivat avioliiton onnelliseen satamaan ja bestmanin vuokraamaan Rolls Royceen. Häämatka vietettiin Phuketissa, onneksi ennen tsunamia. Lapsentekoa he harjoittelivat ankarasti ja antaumuksella, ja molemmat olivat tyydytettyjä ja onnellisia.
Ensimmäinen lapsi syntyi, tyttö tietenkin. Elli oli nyt kotiäiti ja hoiti ihanaa vauvaansa. Joel autteli kotiaskareissa aina kun kerkesi. Toisen lapsen synnyttyä vuoden päästä Joelin oli tehtävä enemmän töitä, että saataisiin hankittua isompi asunto. Elli hoiti lapsiaan ja isompaa kotiaan ja oli onnellinen. Joelia näkyi enää iltaisin ja aamuisin ja hän oli aina väsynyt ja poissaolevan tuntuinen. Mutta Elli ei kiinnittänyt siihen huomiota. Lapsentekoharjoitukse Elli päätti lopettaa, koska sen homman he jo totta tosiaan osasivat. Joel kylläkin oli hieman eri mieltä, eikä tunnustanut vielä ihan kunnolla osaavansa. Mutta Elli kyllä jo osasi. Ja kyllähän heille kaksi lasta riittää loppuelämäksi.
Eräänä iltana Joel ei tullutkaan kotiin. Elli soitteli kännykkään ja työpaikalle, mutta kukaan ei tiennyt, missä Joel oli. Joelia ei näkynyt viikkoon. Elli oli jo ilmoittanut poliisille kadonneesta miehestään, ja poliisi oli pannut etsintäkuulutuksen radioon ja lehteen. Sitten viikon päästä poliisi toi Joelin kotiin. Hän oli likainen ja surkeassa kunnossa. Joel oli ollut koko viikon ryyppäämässä kaveriensa kanssa.
Elli oli raivoissaan. Hän haukkui Joelin pataluhaksi ja nimitteli tätä ties miksi. Aikansa Joel kuunteli mutta sitten yhtäkkiä mottasi Elliä nenään niin että veri tirskahti. Saman tien tuli toinen isku vatsaan. Elli nyykähti lattialle haukkoen henkeään veren purskutessa suusta ja nenästä. Joel potkaisi häntä selkään ja vatsaan ja huusi:
- Saatanan ämmä, mää en tommosen pihtikintun kans meinaa enää elää. Se on loppu slut nyt.
Niine hyvineen Joel marssi ulos Ellin elämästä.
Ovikello soi. Elli heräsi ja pomppasi kauhuissan seisomaan. Apua! Se olikin ollut unta. - mölli
kihti kirjoitti:
Elli nousi ja avasi oven. Siellä oli Joel. Sillä oli käsissään valtava puska punaisia, suuria ruusuja.
- Hei Elli, saanko tulla sisään?
- No tule nyt tämän kerran.
Joel asteli peremmälle Elli perässään. Keskellä olohuonetta Joel kääntyi Elliin päin, laskeutui lattialle polvilleen ja ojensi ruusupuskaa, sanoen:
- Rakas Elli. Pyydän sydämestäni anteeksi kaikkia tekemiäni koiruuksia. Vaikka vika ei ollutkaan pelkästään minussa, niin tunnen itseni suureksi syntiseksi. Ota vastaan nämä kukat ja anna anteeksi.
Ellin polvia alkoi heikottaa. Hän otti ruusukimpun ja hengitti sen huumaavan ihanaa tuoksua, pitkään. Sitten hän ojensi kätensä ja tarttui Joelin ojennettuun käteen ja sanoi:
- Tietenkin annan anteeksi. Kyllähän mä tykkäsinki siitä kun sä olit niin hurjan kiimanen, mutta oli se ihan liika rankkaa. Tule tänne sohvalle istumaan, niin mä keitän meille kahvit, ja jutellaan sitten.
Joel istahti sohvalle sillä aikaa kun Elli haki kukille maljakon, jonka hän asetti olohuoneen pöydälle. Sitten hän kiiruhti kahvin laittoon. Tuossa tuokiossa hän lennätti mukit pöytään, lämmitti mikrossa parit korvapuustit ja kohta jo kaateli höyryävää kahvia mukeihin. Siinä kahvia maistellessa Joel sanoi epävarmalla äänellä:
- Kuule Elli. Minä haluaisin kysyä sinulta yhtä asiaa. Mutta en oikein osaa.
- No yritä edes.
- Tuota, tuota... Mennäänkö kihloihin?
- Häh?
- Niin niin, tarkoitan että tuletko vaimokseni?
Ellillä meni korvapuusti väärään kurkkuun. Köhittyään aikansa ja siivottuaan pöydän hän istahti Joeliin kiinni ja sanoi:
- Mennään kihloihin. Ja sitten pidetään kirkkohäät. Ja tehdään lapsia!
- Niin. Sitä lapsentekoa me voitaisiin varmaan harjoitella kunnolla, että osataan se sitten kun aika tulee. Mutta juuri tänään en oikein jaksa, hymyili Joel ja suuteli Elliä. Heidän kielensä kietoutuivat yhteen ja hampaansa kalisivat vastakkain, ja Elli tunsi ihanan kutituksen kurkussaan Joelin piiiiitkän kielen tutkiessa hänen nieluaan. Hengästyttävän suukon jälkeen he istuivat ja joivat kahvia.
Heti seuraavana päivänä Elli ja Joel menivät läheiseen kultasepänliikkeeseen ja valitsivat oikein hienot kivelliset kultasormukset. Joelilla oli aika hyvä palkka ja hän maksoi molemmat sormukset. Sormusten sisään kaiverrettiin Elli ja toiseen Joel.
Parin kuukauden päästä Elli ja Joel viettivät häitä. Martin kirkko oli vain heille varattu ja satojen kutsuvieraiden viskoessa riisiryynejä he astelivat avioliiton onnelliseen satamaan ja bestmanin vuokraamaan Rolls Royceen. Häämatka vietettiin Phuketissa, onneksi ennen tsunamia. Lapsentekoa he harjoittelivat ankarasti ja antaumuksella, ja molemmat olivat tyydytettyjä ja onnellisia.
Ensimmäinen lapsi syntyi, tyttö tietenkin. Elli oli nyt kotiäiti ja hoiti ihanaa vauvaansa. Joel autteli kotiaskareissa aina kun kerkesi. Toisen lapsen synnyttyä vuoden päästä Joelin oli tehtävä enemmän töitä, että saataisiin hankittua isompi asunto. Elli hoiti lapsiaan ja isompaa kotiaan ja oli onnellinen. Joelia näkyi enää iltaisin ja aamuisin ja hän oli aina väsynyt ja poissaolevan tuntuinen. Mutta Elli ei kiinnittänyt siihen huomiota. Lapsentekoharjoitukse Elli päätti lopettaa, koska sen homman he jo totta tosiaan osasivat. Joel kylläkin oli hieman eri mieltä, eikä tunnustanut vielä ihan kunnolla osaavansa. Mutta Elli kyllä jo osasi. Ja kyllähän heille kaksi lasta riittää loppuelämäksi.
Eräänä iltana Joel ei tullutkaan kotiin. Elli soitteli kännykkään ja työpaikalle, mutta kukaan ei tiennyt, missä Joel oli. Joelia ei näkynyt viikkoon. Elli oli jo ilmoittanut poliisille kadonneesta miehestään, ja poliisi oli pannut etsintäkuulutuksen radioon ja lehteen. Sitten viikon päästä poliisi toi Joelin kotiin. Hän oli likainen ja surkeassa kunnossa. Joel oli ollut koko viikon ryyppäämässä kaveriensa kanssa.
Elli oli raivoissaan. Hän haukkui Joelin pataluhaksi ja nimitteli tätä ties miksi. Aikansa Joel kuunteli mutta sitten yhtäkkiä mottasi Elliä nenään niin että veri tirskahti. Saman tien tuli toinen isku vatsaan. Elli nyykähti lattialle haukkoen henkeään veren purskutessa suusta ja nenästä. Joel potkaisi häntä selkään ja vatsaan ja huusi:
- Saatanan ämmä, mää en tommosen pihtikintun kans meinaa enää elää. Se on loppu slut nyt.
Niine hyvineen Joel marssi ulos Ellin elämästä.
Ovikello soi. Elli heräsi ja pomppasi kauhuissan seisomaan. Apua! Se olikin ollut unta.-Mitä sä nyt oot aatellu tehä? Hessu kysyi Joelilta kun tämä ryysti kahvia Hessun keittiössä.
Joel nosti katseensa ja virnisti.
-Mitä mä voisin tehdä? Ei kukaan ole kuulevinaan mun anteeksi pyyntöjä joten eikö olisi parasta olla poissa näkyvistä jonku aikaa...? Joel sanoi ja hörppäsi lisää kahvia
-Ihan miten vaan, kunhan saat asias jotenki järjestykseen... Hessu sanoi ja vilkaisi ulos. Aurinko paistoi. Tummia pilviä tosin oli nousemassa horisontista. Hessu katsoi Joelia. Tämä tiiraili mukinsa pohjaa viimeisiä tippoja etsien. Jätkä parka.
Elli käveli rauhattomana ympäri olohuonetta. Hänen oli pakko kertoa Joelille. Aivan pakko. Postimies oli vain tuonut jonkin paketin Santulle. Elli oli pelännyt että uni olisi käynyt todeksi.
Viimein hän otti takkinsa ja painui pihalle. Ilma oli kirpakka. Nyt olisi vain löydettävä Joel. - kihti
mölli kirjoitti:
-Mitä sä nyt oot aatellu tehä? Hessu kysyi Joelilta kun tämä ryysti kahvia Hessun keittiössä.
Joel nosti katseensa ja virnisti.
-Mitä mä voisin tehdä? Ei kukaan ole kuulevinaan mun anteeksi pyyntöjä joten eikö olisi parasta olla poissa näkyvistä jonku aikaa...? Joel sanoi ja hörppäsi lisää kahvia
-Ihan miten vaan, kunhan saat asias jotenki järjestykseen... Hessu sanoi ja vilkaisi ulos. Aurinko paistoi. Tummia pilviä tosin oli nousemassa horisontista. Hessu katsoi Joelia. Tämä tiiraili mukinsa pohjaa viimeisiä tippoja etsien. Jätkä parka.
Elli käveli rauhattomana ympäri olohuonetta. Hänen oli pakko kertoa Joelille. Aivan pakko. Postimies oli vain tuonut jonkin paketin Santulle. Elli oli pelännyt että uni olisi käynyt todeksi.
Viimein hän otti takkinsa ja painui pihalle. Ilma oli kirpakka. Nyt olisi vain löydettävä Joel.Elli ei oikein tiennyt, mistä lähtisi etsimään. Kotona Joel ei ollut, hän oli ensinnä käynyt rimputtamassa sen ovikelloa. Ulkona oli aika viileätä. Elokuinen iltapäivä oli pilvistynyt, kunhan ei alkaisi sataa.
Elli kävi parissa keskustan baarissa, joissa tiesi Joelin joskus notkuvan, mutta ei notkunut tänään. Taas kerran hän kirosi Joelin kännykättömyyden. Joel selitti mielellään filosofiaansa siitä, kuinka kännykkä on lopullisesti tuhonnut ihmisen tarpeen olla vapaa ja olla yksin silloin kun siltä tuntuu. Itse se kyllä kernaasti soitteli sitten toisten kännyköillä. Eikä koskaan maksanut.
Sitten Elli muisti Hessun. Sillä oli kännykkä, mutta hänellä ei ollut sen numeroa. Soitto Kikalle, ja sieltä herahti Hessun numero. Elli näppäili sen ja kuunteli.
- Hessu.
- No moi, tääl on Elli. Oleks nähny Joelii?
- Äh, öh, tota noi, mää olen vähä huanos paikas...
- Äläpäs luikertele, iha selvästi Joel on sun viäressäs, anna puhelin sille kiitos!
- Joel.
- Hei Joel, täs on Elli. Kuule, kun mää tahtoisin nährä sunt, mää haluisin vähä jutella.
- Jaa. Tota noi. Mää olen tääl Hessun tykö mut voitas me varmaa nährä jossai. Sans sää, misä.
- Wäinöön me ei vissiinkä nyt mennä, heh-heh. Misä se Hessu muute asuu?
- Se asuu tääl tois pual jokke, tääl Varissual.
- Ai niin kaukan. Oleksä pyäräl?
- Joo.
- Mää lähren kävelemää sinneppäi, ni mennää siihe Hämeenkarun baariin, siihe... kyl sää tiärät!
- Joo, nährää siäl vartin pääst.
- Joo, moi.
Elli lähti ripeästi askeltamaan kohti Hämeenkatua. Baarissa oli vain muutama asiakas, hyvä. Joelia ei vielä näkynyt. Elli osti kupin kahvia ja pari keksiä, ja meni perimmäiseen pöytään. Samassa Joel saapui. Se heilautti kätttään Ellille ja tuli kohta teemukin ja sämpylän kanssa samaan pöytään.
- Moi Elli.
- Moi Joel. Sul on oikke nälkä, vai?
- Joo, Hessun tykön juatii kaffet mut sil ei ollu mittää syätävää. Mää oti nyt vaihteeks teetä.
Molemmat joivat ja mutustelivat hetken hiljaisuuden vallitessa. Elli katseli Joelia varkain. Ihan komea mies se oli, vaikka hiukan löysän tuntuinen. Se ei varmaan harrastanut työnteon lisäksi muuta liikuntaa.
Joelkin vaivihkaa tarkkaili Elliä. Vähän oli vainoharhainen olo, johtuen siitä viimekertaisesta. Hyvännäköinen se oli, vaikkei ollut pannut meikkiä ollenkaan. Varmaan se harrastaa jotain liikuntaa, kun se näyttää noin sutjakalta.
Sitten kumpikin avasi suunsa samaan aikaan ja alkoi puhumaan. Sepä alkoi molempia naurattaa. Tuli kivampi olo, kummallekin.
- Sans sää ens, kehotti Joel.
- Eiku sans sää vaa, kikatti Elli.
- No joo. Mää ole fundeerannu sitä viimekertast sekoiluu ja mää pyyrän sult iha kauhiam pal antteks. Kato ku se kiinalaisäijä pani varmanki mun kaljasse jottai hullukstekevä ainet. Emmää kuule tavallisest ol simmone, mää ole niim pal pahoillani.
- No et sää kyl enne semmone ol ollu, he-he. Mun täyty kyl sanno, et se oli aika rankka juttu. Mun seljäski o semmone saakeli kolo, ku se kraana hinkkas siihe koko aja, he-he-he. Mu kyl se siit parane.
- Antteks ny viäl kerra. Mää voin kyl panna jottai voiret siihe sun haavasse. Jos sää niinku haluut?
- Katota nys sit. Oleksää pyytänyt antteks niilt tytöilt kans, Päivilt ja Tiinalt meinaa?
- Emmää kehrannu. Ja ne oli tosi kiukkussi mul, ne sanos et ne ei haluu enää ikin nährä mua. Kui mää sillo voisim pyyttä antteks, jos ne ei eres nää mua?
- Kyl ne siit leppyy. Seuraaval kerral ku näät ni pyyrät sit antteks. Mut ei ny enää viitti puhuta siit vanhast jutust. Mul olis vähä asia kans.
- Jaa. Meinaaks kertto nyt vai vast viirestoist päivä?
- Vaik siihe onki enää kaks päivä, ni mää kerron nyt. Kuule Joel, ku mää tykkää sust niin kovasti. Munst olis iha mahrottoma kivaa, jos sääki tykkäisit munst, eres vähä.
- Kröhöm, äh, joo, tota noi. Kyl määki sua olen katellu jo varmaa mont vuat, et sää olet nii kivannäköne naisihmine. Ja olemmää ollu teil kotonki, ja sun sisälki... Sori, ei pitänykkää enää puhuta siit jutust. Nii, mää vaa meinasi et kyl mää tosi miälelläni juttelisin sun kans muustaki. Vaik enmmää tiäräkkä, mitä sää ajattelet kaikemmaailma asioist, tai mitä sää oikke harrastat. Semmää tiärä, et me tykätää samantapasest musast, niinku vanhast jatsist ja bluusist ja progest ja semmosest. Vai tykkääk sää?
- Kyl mää tykkään just simmosest musiikist. Tai emmää siit progest ny aina, niit on nii kummallissi sekoilui välil et ei oikke musiikiks vois sanno. Mää tykkää tanssimusiikist kans, kaikellaisest, latinost ja valsseist ja vaik jenkast. Mää käyn paljo tanssimas, ja mää harrasta aerobikkii ja olemmää joskus kilpatanssiiki harrastannu. Mut meil tuli riitaa sen mun kavaljeerin kans, ku se rupes lääppimää harjotuksis eikä lopettannu, vaik mää kui pyysin. Joo, siit on jo pari vuat kum mää lopeti sen kilpatanssijutun, mut se oli kyl ihanaa ensin.
Juttua tuntui riittävän ihan loputtomasti nyt, kun pää oli saatu auki. Sitten olikin jo baarin sulkemisaika, ja Ellin ja Joelin oli lähdettävä. - mölli
kihti kirjoitti:
Elli ei oikein tiennyt, mistä lähtisi etsimään. Kotona Joel ei ollut, hän oli ensinnä käynyt rimputtamassa sen ovikelloa. Ulkona oli aika viileätä. Elokuinen iltapäivä oli pilvistynyt, kunhan ei alkaisi sataa.
Elli kävi parissa keskustan baarissa, joissa tiesi Joelin joskus notkuvan, mutta ei notkunut tänään. Taas kerran hän kirosi Joelin kännykättömyyden. Joel selitti mielellään filosofiaansa siitä, kuinka kännykkä on lopullisesti tuhonnut ihmisen tarpeen olla vapaa ja olla yksin silloin kun siltä tuntuu. Itse se kyllä kernaasti soitteli sitten toisten kännyköillä. Eikä koskaan maksanut.
Sitten Elli muisti Hessun. Sillä oli kännykkä, mutta hänellä ei ollut sen numeroa. Soitto Kikalle, ja sieltä herahti Hessun numero. Elli näppäili sen ja kuunteli.
- Hessu.
- No moi, tääl on Elli. Oleks nähny Joelii?
- Äh, öh, tota noi, mää olen vähä huanos paikas...
- Äläpäs luikertele, iha selvästi Joel on sun viäressäs, anna puhelin sille kiitos!
- Joel.
- Hei Joel, täs on Elli. Kuule, kun mää tahtoisin nährä sunt, mää haluisin vähä jutella.
- Jaa. Tota noi. Mää olen tääl Hessun tykö mut voitas me varmaa nährä jossai. Sans sää, misä.
- Wäinöön me ei vissiinkä nyt mennä, heh-heh. Misä se Hessu muute asuu?
- Se asuu tääl tois pual jokke, tääl Varissual.
- Ai niin kaukan. Oleksä pyäräl?
- Joo.
- Mää lähren kävelemää sinneppäi, ni mennää siihe Hämeenkarun baariin, siihe... kyl sää tiärät!
- Joo, nährää siäl vartin pääst.
- Joo, moi.
Elli lähti ripeästi askeltamaan kohti Hämeenkatua. Baarissa oli vain muutama asiakas, hyvä. Joelia ei vielä näkynyt. Elli osti kupin kahvia ja pari keksiä, ja meni perimmäiseen pöytään. Samassa Joel saapui. Se heilautti kätttään Ellille ja tuli kohta teemukin ja sämpylän kanssa samaan pöytään.
- Moi Elli.
- Moi Joel. Sul on oikke nälkä, vai?
- Joo, Hessun tykön juatii kaffet mut sil ei ollu mittää syätävää. Mää oti nyt vaihteeks teetä.
Molemmat joivat ja mutustelivat hetken hiljaisuuden vallitessa. Elli katseli Joelia varkain. Ihan komea mies se oli, vaikka hiukan löysän tuntuinen. Se ei varmaan harrastanut työnteon lisäksi muuta liikuntaa.
Joelkin vaivihkaa tarkkaili Elliä. Vähän oli vainoharhainen olo, johtuen siitä viimekertaisesta. Hyvännäköinen se oli, vaikkei ollut pannut meikkiä ollenkaan. Varmaan se harrastaa jotain liikuntaa, kun se näyttää noin sutjakalta.
Sitten kumpikin avasi suunsa samaan aikaan ja alkoi puhumaan. Sepä alkoi molempia naurattaa. Tuli kivampi olo, kummallekin.
- Sans sää ens, kehotti Joel.
- Eiku sans sää vaa, kikatti Elli.
- No joo. Mää ole fundeerannu sitä viimekertast sekoiluu ja mää pyyrän sult iha kauhiam pal antteks. Kato ku se kiinalaisäijä pani varmanki mun kaljasse jottai hullukstekevä ainet. Emmää kuule tavallisest ol simmone, mää ole niim pal pahoillani.
- No et sää kyl enne semmone ol ollu, he-he. Mun täyty kyl sanno, et se oli aika rankka juttu. Mun seljäski o semmone saakeli kolo, ku se kraana hinkkas siihe koko aja, he-he-he. Mu kyl se siit parane.
- Antteks ny viäl kerra. Mää voin kyl panna jottai voiret siihe sun haavasse. Jos sää niinku haluut?
- Katota nys sit. Oleksää pyytänyt antteks niilt tytöilt kans, Päivilt ja Tiinalt meinaa?
- Emmää kehrannu. Ja ne oli tosi kiukkussi mul, ne sanos et ne ei haluu enää ikin nährä mua. Kui mää sillo voisim pyyttä antteks, jos ne ei eres nää mua?
- Kyl ne siit leppyy. Seuraaval kerral ku näät ni pyyrät sit antteks. Mut ei ny enää viitti puhuta siit vanhast jutust. Mul olis vähä asia kans.
- Jaa. Meinaaks kertto nyt vai vast viirestoist päivä?
- Vaik siihe onki enää kaks päivä, ni mää kerron nyt. Kuule Joel, ku mää tykkää sust niin kovasti. Munst olis iha mahrottoma kivaa, jos sääki tykkäisit munst, eres vähä.
- Kröhöm, äh, joo, tota noi. Kyl määki sua olen katellu jo varmaa mont vuat, et sää olet nii kivannäköne naisihmine. Ja olemmää ollu teil kotonki, ja sun sisälki... Sori, ei pitänykkää enää puhuta siit jutust. Nii, mää vaa meinasi et kyl mää tosi miälelläni juttelisin sun kans muustaki. Vaik enmmää tiäräkkä, mitä sää ajattelet kaikemmaailma asioist, tai mitä sää oikke harrastat. Semmää tiärä, et me tykätää samantapasest musast, niinku vanhast jatsist ja bluusist ja progest ja semmosest. Vai tykkääk sää?
- Kyl mää tykkään just simmosest musiikist. Tai emmää siit progest ny aina, niit on nii kummallissi sekoilui välil et ei oikke musiikiks vois sanno. Mää tykkää tanssimusiikist kans, kaikellaisest, latinost ja valsseist ja vaik jenkast. Mää käyn paljo tanssimas, ja mää harrasta aerobikkii ja olemmää joskus kilpatanssiiki harrastannu. Mut meil tuli riitaa sen mun kavaljeerin kans, ku se rupes lääppimää harjotuksis eikä lopettannu, vaik mää kui pyysin. Joo, siit on jo pari vuat kum mää lopeti sen kilpatanssijutun, mut se oli kyl ihanaa ensin.
Juttua tuntui riittävän ihan loputtomasti nyt, kun pää oli saatu auki. Sitten olikin jo baarin sulkemisaika, ja Ellin ja Joelin oli lähdettävä.He kävelivät kadulla. Tuuli kylmästi. Joel antoi takkinsa Ellille jota paleli. He naureskelivat ja ihastelivat näyteikkunoita samalla kun tutustuivat toisiinsa paremmin.
-Lähtisitkö sä mun kanssa sitte kesällä jonnekkin festareille? Ilosaareen tai Ruisrockiin? Joel kysyi.
-Miksei.. Elli sanoi ja hymyili.
Joelin kanssa oli niin helppo puhua, ei tarvinnut esittää mitään, olla vain ja puhua... Elli hymyili itsekseen.
-Mennään tästä yli nii päästään vähän nopeemmin. Elli sanoi erään kadun kulmassa.
Hän lähti ylittämään tietä eikä huomannut autoa, joka kääntyi aivan liian nopeasti kulman takaa.
-Elli Varo! Joel karjaisi mutta liian myöhään.
Joel juoksi maassa makaavan Ellin viereen.
-Sano nyt pliis jotain! Joel melkein huusi ja taputteli Ellin poskia.
Ellin vasen käsi oli luonnottomassa asennossa. Joel sipaisi Ellin hiuksia pois edestä. Hänen kätensä värjäytyi punaiseksi. Joel kirosi ja karjui Elliin törmänneelle miehelle käskyn soittaa ambulanssi. Mies totteli. Hän kopeloi taskuaan ja kaivoi puhelimen esiin.
Joel yritti muistella mitä tällaisessa tilanteessa piti tehdä.
Elli hengitti mutta vaivalloisesti.
Taivas oli tummentunut. Tuuli kahisutti vähäisiä lehtiä puissa. Joel istui kylmällä asfaltilla ja piteli Elliä. Hänen olisi pitänyt olla jo kotona. Huomenna olisi työpäivä. Mutta nyt hän ei kyennytkään ajattelemaan lähtöä kotiin. Ei, hän menisi sairaalaan Ellin kanssa.
Joel kuuli pillien soivan. Mies seisoi autonsa vieressä. Se ei ollut puhunut sanaakaan koko aikana.
Joel sulloutui ambulanssin miesten kanssa autoon ja auto lähti kohti sairaalaa.
Joel haistoi puhtauden. Desinfiointi-aineiden haju oli pyörryttävä.
Sairaalan aulassa Joel jäi seisomaan. Hänen oli käsketty jäädä odottamaan. Joel oli sanonut olevansa Ellin poikaystävä. Joel näki kuinka Elli vietiin pois. Joel istuutui. Hän nojasi päänsä takakenoon. Joel sulki silmänsä ja toivoi ettei Ellille olisi käynyt kovin pahasti. - kihti
mölli kirjoitti:
He kävelivät kadulla. Tuuli kylmästi. Joel antoi takkinsa Ellille jota paleli. He naureskelivat ja ihastelivat näyteikkunoita samalla kun tutustuivat toisiinsa paremmin.
-Lähtisitkö sä mun kanssa sitte kesällä jonnekkin festareille? Ilosaareen tai Ruisrockiin? Joel kysyi.
-Miksei.. Elli sanoi ja hymyili.
Joelin kanssa oli niin helppo puhua, ei tarvinnut esittää mitään, olla vain ja puhua... Elli hymyili itsekseen.
-Mennään tästä yli nii päästään vähän nopeemmin. Elli sanoi erään kadun kulmassa.
Hän lähti ylittämään tietä eikä huomannut autoa, joka kääntyi aivan liian nopeasti kulman takaa.
-Elli Varo! Joel karjaisi mutta liian myöhään.
Joel juoksi maassa makaavan Ellin viereen.
-Sano nyt pliis jotain! Joel melkein huusi ja taputteli Ellin poskia.
Ellin vasen käsi oli luonnottomassa asennossa. Joel sipaisi Ellin hiuksia pois edestä. Hänen kätensä värjäytyi punaiseksi. Joel kirosi ja karjui Elliin törmänneelle miehelle käskyn soittaa ambulanssi. Mies totteli. Hän kopeloi taskuaan ja kaivoi puhelimen esiin.
Joel yritti muistella mitä tällaisessa tilanteessa piti tehdä.
Elli hengitti mutta vaivalloisesti.
Taivas oli tummentunut. Tuuli kahisutti vähäisiä lehtiä puissa. Joel istui kylmällä asfaltilla ja piteli Elliä. Hänen olisi pitänyt olla jo kotona. Huomenna olisi työpäivä. Mutta nyt hän ei kyennytkään ajattelemaan lähtöä kotiin. Ei, hän menisi sairaalaan Ellin kanssa.
Joel kuuli pillien soivan. Mies seisoi autonsa vieressä. Se ei ollut puhunut sanaakaan koko aikana.
Joel sulloutui ambulanssin miesten kanssa autoon ja auto lähti kohti sairaalaa.
Joel haistoi puhtauden. Desinfiointi-aineiden haju oli pyörryttävä.
Sairaalan aulassa Joel jäi seisomaan. Hänen oli käsketty jäädä odottamaan. Joel oli sanonut olevansa Ellin poikaystävä. Joel näki kuinka Elli vietiin pois. Joel istuutui. Hän nojasi päänsä takakenoon. Joel sulki silmänsä ja toivoi ettei Ellille olisi käynyt kovin pahasti.Joel istui sairaalan penkillä ja odotti. Tuon tuostakin hän vilkuili kelloa. Keskiyö. Sitten puoli yksi, varttia vaille yksi... Hän nukahti. Heräsi siihen, että joku taputti hänen olkapäätään. Joel pomppasi pystyyn. Taputtelija oli valkotakkinen sairaanhoitaja, joka hymyili rauhoittavasti ja sanoi:
- Ei hätää. Istutaanpa tähän penkille, niin kerron uutisia. Elli on nyt tajuissaan, mutta hänen pitää jäädä tarkkailtavaksi. Vasen käsi on murtunut kyynärpään yläpuolelta. Pään oikealle puolelle on sattunut voimakas isku, joka on tehnyt syvän haavan ja aiheuttanut lievän aivotärähdyksen. Ja sitten on kehon eri puolilla ruhjeita ja mustelmia. Kaikkiaan sanoisin, että Elli selvisi aika vähäisin vammoin noin rajusta törmäyksestä. Hän joutuu olemaan täällä ehkä pari-kolme päivää. Sinun pitää tulla huomenna tapaamaan häntä vierailuaikaan.
Joel istui hetken puhumattomana. Sitten hän tarttui hoitajaa kädestä, puristi sitä lujasti ja sanoi:
- Kiitos. Mää tulen huamen.
Hoitaja hymyili kauniisti ja nousi lähteäkseen. Joel nousi myös ja kääntyi ulko-ovelle. Pimeä yö otti hänet vastaan. Tuuli kohisi sairaalan pihapuissa ja ilmassa oli sateen tuntua. Väsyneenä Joel taapersi kotia kohti. - kihti
kihti kirjoitti:
Joel istui sairaalan penkillä ja odotti. Tuon tuostakin hän vilkuili kelloa. Keskiyö. Sitten puoli yksi, varttia vaille yksi... Hän nukahti. Heräsi siihen, että joku taputti hänen olkapäätään. Joel pomppasi pystyyn. Taputtelija oli valkotakkinen sairaanhoitaja, joka hymyili rauhoittavasti ja sanoi:
- Ei hätää. Istutaanpa tähän penkille, niin kerron uutisia. Elli on nyt tajuissaan, mutta hänen pitää jäädä tarkkailtavaksi. Vasen käsi on murtunut kyynärpään yläpuolelta. Pään oikealle puolelle on sattunut voimakas isku, joka on tehnyt syvän haavan ja aiheuttanut lievän aivotärähdyksen. Ja sitten on kehon eri puolilla ruhjeita ja mustelmia. Kaikkiaan sanoisin, että Elli selvisi aika vähäisin vammoin noin rajusta törmäyksestä. Hän joutuu olemaan täällä ehkä pari-kolme päivää. Sinun pitää tulla huomenna tapaamaan häntä vierailuaikaan.
Joel istui hetken puhumattomana. Sitten hän tarttui hoitajaa kädestä, puristi sitä lujasti ja sanoi:
- Kiitos. Mää tulen huamen.
Hoitaja hymyili kauniisti ja nousi lähteäkseen. Joel nousi myös ja kääntyi ulko-ovelle. Pimeä yö otti hänet vastaan. Tuuli kohisi sairaalan pihapuissa ja ilmassa oli sateen tuntua. Väsyneenä Joel taapersi kotia kohti.Seuraavana päivänä Joel meni sairaalaan katsomaan Elliä. Oli vierailuaika ja paljon ihmisiä. Joel kysyi Elliä neuvonnasta. Hänet ohjattiin oikealle osastolle. Joel käveli osastonhoitajan luo ja kysyi Ellin huonetta. Hoitaja meni hiljaiseksi ja vaivautuneeksi. Hän tarttui Joelia käsivarresta ja istutti viereensä penkille.
- Minun on kovin vaikea sanoa tätä. Elli kuoli tänä aamuna. Päähän sattunut isku aiheutti aivoverenvuodon, jota ei heti havaittu. Olen pahoillani, Joel. Ellin vanhemmille on jo ilmoitettu.
Joel istui kauhun lamauttamana. Elli oli poissa. Ja vasta eilen he olivat rakastuneet ja istuneet ensimmäistä kertaa yhdessä iltaa. Ei voi olla totta! Mutta vilkaistuaan hoitajan myötätuntoisiin kasvoihin hän ymmärsi, että Elli oli lopullisesti poissa. Hän nyökkäsi hoitajalle ja nousi ja meni ulos sairaalasta.
Ulkona satoi ja tuuli viskoi sadevettä ihmisten päälle. Vesi kastoi ihmisten vaatteet ja täytti kengät sadevedellä. Joel ei välittänyt sateesta. Hän käveli Aurajoen rantaan ja istahti joenrannan penkille. Sadepisarat putoilivat jokeen aiheuttaen pieniä kraatereita, jotka heti täyttyivät. Virta oli voimakas. Siinä kellui roskia ja puiden oksia.
Joel istui ja sadevesi kasteli hänet. Hän riisui kenkänsä, jotka olivat täyttyneet, ja heitti ne jokeen. Vettä valuvat sukat saivat myös mennä. Toinen kenkä upposi heti mutta toinen jäi kellumaan. Virta vei sitä alaspäin, kohti satamaa ja merta. Joel ajatteli kenkää, miten se saavuttaisi sataman ja kelluisi autolautan vanavedessä, miten heikkenevä virta kuljettaisi sen vähitellen salmien kautta Airiston ulapalle, jossa pohjoisen puoleinen tuulenviri työntäisi sitä vähitellen yhä kauemmas, ohi Seilin leprasaaren, ohi Jungfruskärin Kihdille, mistä se yltyneen tuulen viskomana lopulta kulkeutuisi Utön ohi avoimelle Itämerelle ja lopulta, vuosien kuluttua, kaikkien merien äidin syliin - Atlantille.
Joel nousi seisomaan ja astui virran partaalle. Hänellä ei ollut enää mitään. Hän astui eteenpäin ja toivotti itselleen hyvää matkaa. - mölli
kihti kirjoitti:
Seuraavana päivänä Joel meni sairaalaan katsomaan Elliä. Oli vierailuaika ja paljon ihmisiä. Joel kysyi Elliä neuvonnasta. Hänet ohjattiin oikealle osastolle. Joel käveli osastonhoitajan luo ja kysyi Ellin huonetta. Hoitaja meni hiljaiseksi ja vaivautuneeksi. Hän tarttui Joelia käsivarresta ja istutti viereensä penkille.
- Minun on kovin vaikea sanoa tätä. Elli kuoli tänä aamuna. Päähän sattunut isku aiheutti aivoverenvuodon, jota ei heti havaittu. Olen pahoillani, Joel. Ellin vanhemmille on jo ilmoitettu.
Joel istui kauhun lamauttamana. Elli oli poissa. Ja vasta eilen he olivat rakastuneet ja istuneet ensimmäistä kertaa yhdessä iltaa. Ei voi olla totta! Mutta vilkaistuaan hoitajan myötätuntoisiin kasvoihin hän ymmärsi, että Elli oli lopullisesti poissa. Hän nyökkäsi hoitajalle ja nousi ja meni ulos sairaalasta.
Ulkona satoi ja tuuli viskoi sadevettä ihmisten päälle. Vesi kastoi ihmisten vaatteet ja täytti kengät sadevedellä. Joel ei välittänyt sateesta. Hän käveli Aurajoen rantaan ja istahti joenrannan penkille. Sadepisarat putoilivat jokeen aiheuttaen pieniä kraatereita, jotka heti täyttyivät. Virta oli voimakas. Siinä kellui roskia ja puiden oksia.
Joel istui ja sadevesi kasteli hänet. Hän riisui kenkänsä, jotka olivat täyttyneet, ja heitti ne jokeen. Vettä valuvat sukat saivat myös mennä. Toinen kenkä upposi heti mutta toinen jäi kellumaan. Virta vei sitä alaspäin, kohti satamaa ja merta. Joel ajatteli kenkää, miten se saavuttaisi sataman ja kelluisi autolautan vanavedessä, miten heikkenevä virta kuljettaisi sen vähitellen salmien kautta Airiston ulapalle, jossa pohjoisen puoleinen tuulenviri työntäisi sitä vähitellen yhä kauemmas, ohi Seilin leprasaaren, ohi Jungfruskärin Kihdille, mistä se yltyneen tuulen viskomana lopulta kulkeutuisi Utön ohi avoimelle Itämerelle ja lopulta, vuosien kuluttua, kaikkien merien äidin syliin - Atlantille.
Joel nousi seisomaan ja astui virran partaalle. Hänellä ei ollut enää mitään. Hän astui eteenpäin ja toivotti itselleen hyvää matkaa."Joel"? kuului ääni läheltä. Joel nosti katseensa ja näki Hessun. "Ootsä okei?" Hessu kysyi vaikka selvästi näki tai tiesi mitä oli tapahtunut. "Ellin äiti soitti meille aamulla" Se sanoi ja lysähti mun viereen penkille ja painoi kasvonsa alas. "Mä olen pahoillani" Hessu sanoi. Jotenkin se ei sanonut sitä vakuuttavasti. Hessun äänessä oli jotain outoa, vierasta. Mulla ei ollut mitään sanottavaa. Tuuli humisi ja mua alkoi paleltaa. Toisaalta, mitä sillä oli enää väliä. Millään ei ollut enää merkitystä. Nousin ylös ja kävelin, miltein juoksin, alas rantaan. Otin routaisesta maasta kiven ja viskasin sen niin kauas kuin jaksoin. Huusin, karjuin. Miksi juuri minä? Miksi juuri Elli? Miksi juuri ME??!! Kyselin sitä itseltäni ja viimein huusin sen tuuleen. Se helpotti hiukan.
Kuulin askeleita takaani. Käännyin ja näin jonkun miehen seisomassa takanani. "Se oli sinun syysi" Mies sanoi ja astui askeleen lähemmäksi. Hessu seisoi ilmeettömänä penkin vieressä. Tuuli heilutti Hessun kaulaliinaa. "Oli sinun syysi että Elli kuoli" - mölli
mölli kirjoitti:
"Joel"? kuului ääni läheltä. Joel nosti katseensa ja näki Hessun. "Ootsä okei?" Hessu kysyi vaikka selvästi näki tai tiesi mitä oli tapahtunut. "Ellin äiti soitti meille aamulla" Se sanoi ja lysähti mun viereen penkille ja painoi kasvonsa alas. "Mä olen pahoillani" Hessu sanoi. Jotenkin se ei sanonut sitä vakuuttavasti. Hessun äänessä oli jotain outoa, vierasta. Mulla ei ollut mitään sanottavaa. Tuuli humisi ja mua alkoi paleltaa. Toisaalta, mitä sillä oli enää väliä. Millään ei ollut enää merkitystä. Nousin ylös ja kävelin, miltein juoksin, alas rantaan. Otin routaisesta maasta kiven ja viskasin sen niin kauas kuin jaksoin. Huusin, karjuin. Miksi juuri minä? Miksi juuri Elli? Miksi juuri ME??!! Kyselin sitä itseltäni ja viimein huusin sen tuuleen. Se helpotti hiukan.
Kuulin askeleita takaani. Käännyin ja näin jonkun miehen seisomassa takanani. "Se oli sinun syysi" Mies sanoi ja astui askeleen lähemmäksi. Hessu seisoi ilmeettömänä penkin vieressä. Tuuli heilutti Hessun kaulaliinaa. "Oli sinun syysi että Elli kuoli"Tuijotin miestä. Miten mä olisin voinu olla syyllinen Ellin delaamiseen?
"Mä en nyt oikein ymmärrä" sanoin ja vaihdoin painoa jalalta toiselle. Olin varuillani.
"Etpä tietenkään" Mies sihisi mulle hampaitten välistä.
Miehestä näki kuinka raivoissaan se oli. Se uhkui vihaa ja katkeruutta. Rystyset olivat valkoiset jännityksestä. Sen tummanruskeat pitkät hiukset liehuivat tuulessa.
Äkkiä ylhäältä puistosta alkoi kuulua ääniä.
"Kassu, älä tee sille mitään!" Hätääntyny kimma huusi ja yritti juosta alas rantaan mutta jostain kumman syystä Hessu juoksi sen perään ja riuhtaisi sen takaisin ja piteli kiiinni vaikka kimma huusi ja kirkui.
Pari tyyppiä kerääntyi katsomaan tätä esitystä.
"Tule" Mies sanoi mulle ja lähti kävelemään rantaa pitkin. Mies oli selvästi rentoutunut. Se käveli muutaman metrin ja kääntyi katsomaan seurasinko mä. Mua kammotti se jätkä, siinä oli jotain mikä sai mun ihon kananlihalle. Kuitenkin, mun mielenkiinto heräs ja lähdin seuraamaan sitä.
Mies kuljetti mut kallioille. Meri siintyi kauaksi. Ranta oli jo jäätynyt mutta ulappa aaltoili tuulen voimasta.
"jäädään tähän odottamaan" Mies sanoi. Se ei ollut puhunu koko matkan aikana mitään. Mä en tiennyt mitä me odoteltiin enkä viitsiny kysyäkkään. "Mun nimi on siis Kassu kuten varmaan jo kuulitkin" Mies sanoi ja kaivoi tupakka-askin taskustaan. Se ei tarjonnu mulle mikä oli varsin ymmärrettävää. Se tuprutteli nopeaan tahtiin ja huokaili tyytyväisenä mutta mulkoili mua vähän väliä.
Istuuduin mättäälle lepuuttamaan jalkojani, oltiin kuljettu aikamoinen matka. Ainakin mun kunnolle ja jaloille se oli ollut pitkä matka. Vilkaisin kelloa ja huomasin ettei aikaa ollu mennyt ehkä kuin 20minuuttia.
Polulta, jota pitkin olimme tulleet kallion luo, alkoi kuulua askelia ja ääniä. "voi s#####na, v####ko sä siinä valitat koko ajan, minä se tässä oon koko ajan ollu ajan hermolla, vahtinu tilannetta ja kattonu ettei kukaan oo joutunu hankaluuksiin" Erotin Hessun äreän äänen ja terästäydyin. Kassukin tumppasi röökinsä ja nousi ylös kiveltä jolla oli istunut. Ilta oli jo hieman hämärtynyt mutta erotin silti vielä selvästi Hessun, kimman ja pari muuta jätkää jotka kantoivat jotain säkkejä.
"Joko mennään?" yks jätkistä kysy. "Joo´o, aika vois olla jo sopiva" Kassu sanoi ja tiiraili merta. Hessu vilkuili mua mutta mä en sanonu sille mitään. Kassu lähti kävelemään alas rinnettä. Mä en sanonu mitään vaan seurasin sitä. Vaikka Kassu oli pelottavan oloinen, mä luotin siihen. Mä halusin saada vastauksen kysymykseeni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768