Tämä aihe on jo minun osalta kaluttu.

Aika siirtyä muille foorumeille. Jätän teidät alle 131 pisteen maan matoset tänne miettimään kumpi oli ennen ihminen vai susi.
29371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Näin on, turhaa ajan haaskausta yrittää edes argumentaatiollista ja älykästä keskustelua viherfanaatikkojen kanssa. KANNATTAA kuitenkin välillä vilkaista palstaa, elämme tapahtumarunsasta aikaa ja palstalla julkaistaan, hieman riippuen siitä, koska MMM ”suurpetotyöryhmä” saa koko vuoden miettimänsä raportin valmiiksi, MARRAS-TAMMIKUUSSA ainakin kaksi tulevaisuuden kannalta tärkeää kirjoitusta!

Äänestä
  • Ei palstan metsästyksen vastustajien kanssa kannata keskustella, vaikka he trollaavatkin. Sen kuin aloittaa asia ketjuja ja hiljentää trollit.
    Perussääntö on älä koskaan neuvottele terroristien tai metsästyksen vastustajien kanssa. Heidän kanssaan voi kyllä "keskustella" asettumalla heidän tasolleen eli jauhaa sitä silkkaa itseään ja paljastaa näin tuon roskasakin typeryys.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei palstan metsästyksen vastustajien kanssa kannata keskustella, vaikka he trollaavatkin. Sen kuin aloittaa asia ketjuja ja hiljentää trollit.

    Kyllä minä olen saanut metsästäjänä ihan asiallisia keskusteluja toisten metsästäjien kanssa mm tutkien tuomasta haitasta hirvenpyynnissä. Vain metsästyksen parhaat taitajat eivät pidä oikeana ko. metsästystä, jossa autolla ajetaan hirven eteen kun seurataan puhelimesta ajon etenemistä. Tämäkin asia onneksi etenee ja tieto lisääntyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kun lukee sinun saman asian trollausta täällä vuodesta toiseen et ole saanut ainuttakaan "asiallista" keskustelua öyhötykseesi. Korkeintaan toinen metsästyksen vastustaja komppaa kieltolaki haaveitasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kun lukee sinun saman asian trollausta täällä vuodesta toiseen et ole saanut ainuttakaan "asiallista" keskustelua öyhötykseesi. Korkeintaan toinen metsästyksen vastustaja komppaa kieltolaki haaveitasi.

    Ja sulla meni ihon alle voi sinua hirvimies reppanaa polkis hirvi sinut suohoon

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ja sulla meni ihon alle voi sinua hirvimies reppanaa polkis hirvi sinut suohoon

    Trollaushan sinun metsästys vastaisuutesi ainoa tarkoitus täällä onkin. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei palstan metsästyksen vastustajien kanssa kannata keskustella, vaikka he trollaavatkin. Sen kuin aloittaa asia ketjuja ja hiljentää trollit.
    Perussääntö on älä koskaan neuvottele terroristien tai metsästyksen vastustajien kanssa. Heidän kanssaan voi kyllä "keskustella" asettumalla heidän tasolleen eli jauhaa sitä silkkaa itseään ja paljastaa näin tuon roskasakin typeryys.

    Sinulta ei keskustelu suju lainkaan, länkytät samaa sontaa koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sinulta ei keskustelu suju lainkaan, länkytät samaa sontaa koko ajan.

    Ehkä se kertoo juuri sen, että teidän metsästyksen vastustajien paikka ei ole metsästys palstalla. Vain tyhmä kuvittelee, että teidän kanssa kukaan viitsii edes keskustella asioista mikä ei teille kuulu.

    Äänestä

Miten poijilla menee?

Äänestä

Höpöhöpö,

Äänestä

Noinkin alhaisella aloittajan pistesaavutuksella on mahdoton ymmärtää, kuinka Maapallon eläinlajeista on jo kuollut sukupuuttoon 99,998%.

Äänestä
  • Luepas uudelleen aloitus. Vaikuttaa siltä että sinulla pisteet jotain 70-85.
    Minulla sentään 139.

    Äänestä

Dx trolli ei ole metsästäjä, vaan hänen omien sanojensa mukaan metsästyksenvastustaja, joka tinkaa yksin itsensä kanssa. Tutka ajokoirien väärinkäytöstä on palstoilla moni samaa mieltä ja sehän se dx trollia vi....aakin. Yrittää kääntää asiaa päälailleen siten, että väittää muka vain yhden kirjoittavan tästä asiasta ja hän sankarina " paljastaa" metsästyksenvastustajan. Kova sana yksin vahtia asiaa ja helpompi kie vahdata "kapallista kirppuja"😅

Äänestä
  • Sinullahan on mahdollista todistaa täällä meille kaikille missä "omien sanojen mukaan olen metsästyksen vastustaja" sekä näyttää täältä yksikin keskustelu jossa juttelisin itseni kanssa? 😂
    Kuten kymmenet kerrat on nähty et kykene koskaan tuomaan öyhötyksillesi todisteita ja edelleen projisoit omaa metsästys vastaista toimintaasi ulkopuolisiin ja yrität uhriutumalla kääntää "mutta kun sinä" defenssillä hyökkäyksen vastapuoleen, kun et raukka saa enää trollata vastustus öyhötyksiäsi rauhassa. 😂🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sinullahan on mahdollista todistaa täällä meille kaikille missä "omien sanojen mukaan olen metsästyksen vastustaja" sekä näyttää täältä yksikin keskustelu jossa juttelisin itseni kanssa? 😂
    Kuten kymmenet kerrat on nähty et kykene koskaan tuomaan öyhötyksillesi todisteita ja edelleen projisoit omaa metsästys vastaista toimintaasi ulkopuolisiin ja yrität uhriutumalla kääntää "mutta kun sinä" defenssillä hyökkäyksen vastapuoleen, kun et raukka saa enää trollata vastustus öyhötyksiäsi rauhassa. 😂🤭

    Oooooo...metsästyksen vastustaja kilahti. Veti herneen nenään!!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Oooooo...metsästyksen vastustaja kilahti. Veti herneen nenään!!

    Ghjähhähhää, niinpä teki ja varmaan v....ttaa dx trollilla, kun joutuu yksin tinkaamaan ja yksin tappelemaan näkymätöntä maailmaa vastaan. Me rehelliset metsästäjät pidämme yhtä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ghjähhähhää, niinpä teki ja varmaan v....ttaa dx trollilla, kun joutuu yksin tinkaamaan ja yksin tappelemaan näkymätöntä maailmaa vastaan. Me rehelliset metsästäjät pidämme yhtä.

    Ai yksin tappelemaan. 😂 Kovastihan sinä yrität metsästys vastaisilla trolleillasi ja metsästäjiä mustamaalaavilla puheillasi hyökätä täällä metsästystä vastaan päivästä toiseen, joten kyllä tähän tappeluun vaaditaan kaksi ja tapella saat niin kauan, kun aiot jatkaa tätä päivittäistä metsästäjien mustamaalaamis kampanjaasi. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Taas tuota samaa trollipasksaa suollat.

    Taas trolli vastasi!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Taas tuota samaa trollipasksaa suollat.

    Projisoi herra metsästyksen vastustaja jälleen kiukkupäissään, kun ei saa vapaita käsiä täällä mustamaalata metsästäjiä. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Projisoi herra metsästyksen vastustaja jälleen kiukkupäissään, kun ei saa vapaita käsiä täällä mustamaalata metsästäjiä. 😂

    Ensinnäkään hän ei mustamaalaa yhtään metsästäjää, vaan kaltaistasi mädättäjää. Olet synkkä yksinvastailija.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ensinnäkään hän ei mustamaalaa yhtään metsästäjää, vaan kaltaistasi mädättäjää. Olet synkkä yksinvastailija.

    Alkaako herra metsästyksen vastustaja jo itseäänkin teitittelemään? 😂🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Alkaako herra metsästyksen vastustaja jo itseäänkin teitittelemään? 😂🤭

    Menit taas lankaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Menit taas lankaan!

    Itse sinä itseäsi sotket siihen verkkoosi yhä enemmän mitä enemmän yrität trollata metsästys vastaisuuttasi, joten jatka vain. Entistä typerämmän itsestäsi teet. 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kyllä se sinä itse taidat olla se metsästyksen vastustaja ja mädättäjä ihan kärkipäästä
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 Pilaat kaikki palstat haukkumalla kaikki kunnon riistanhoitajat ja metsästäjät, jotka tekevät työtä metsästysharrastuksemme eteen, mutta sinähän oletkin metsästyksen mädättäjä DX TROLLI.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Taas menit ansaan🤣🤣 on kuin sokea kettu🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Taas menit ansaan🤣🤣 on kuin sokea kettu🤣🤣🤣

    Sanoppa muuta! DX TROLLIN trollauk
    set metsästäjiä kohtaan ovat häviöllä. dx trolli on metsästyksen mädättäjä,!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kyllä se sinä itse taidat olla se metsästyksen vastustaja ja mädättäjä ihan kärkipäästä
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 Pilaat kaikki palstat haukkumalla kaikki kunnon riistanhoitajat ja metsästäjät, jotka tekevät työtä metsästysharrastuksemme eteen, mutta sinähän oletkin metsästyksen mädättäjä DX TROLLI.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Olen aiemminkin kysynyt mitkä "kaikki palstat" pilaan etkä raukka kykene tuomaan yhtäkään todistetta asiaan, vaan kuvittelet kuten tavallista omiasi. 😂🤭
    Tämähän vaan todistaa sen, että trollaat muitakin palstoja metsästäjiä mustamaalaten ja saat joka puolella turpiisi yrityksissäsi mustamaalata kaikki metsästäjät metsästys vastaisella trollaamisellasi. 😂
    Kuten tätä palstaa lukemalla on selvinnyt kaikille sinun ainoa "työ" metsästyksen suhteen on pyrkimys metsästäjien perusteettomaan syyttelyyn joka asiassa ja metsästyksen julkinen mustamaalaus. Joten tuo "työ metsästysharrastuksemme eteen" kommenttihan oli sinulta parodiaa eikä se muuksi muutu edes itsesi kanssa käydyn keskustelusi kanssa, vaikka omista alteregoistahan ne parhaimmat komppaajat saa. 😂🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kaikkia se jumala henkissä pitää niinkuin tuotaxD.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Aika siirtyä muille foorumeille. Jätän teidät alle 131 pisteen maan matoset tänne miettimään kumpi oli ennen ihminen vai susi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu