Lesbot, kiinnostutteko transnaisista?

Anonyymi-ap

Näin tänään vahingossa kuvan alastomasta transnaisesta ja olen jotenkin oikeasti järkyttynyt. Nainen näytti ihan naiselta, mutta hänellä oli tosiaan erektiossa oleva penis. Minusta näky oli jotenkin järkyttävä, vaikea selittää. Niinkuin kaksi asiaa jotka eivät kuulu yhteen.

En aiemmin ole tyrmännyt ajatusta seurustella transnaisen kanssa, mutta nyt minusta tuntuu etten vain mitenkään pystyisi siihen. Penis on vain asia jota en halua mukaan seksiin. En voi tälle mitään, olenko nyt kauhean suvaitsematon?

21

838

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin eihän tuollainen mikään nainen ole. Kuvitteleeko se olevansa?? Jos luulee kelpaavansa lesboille, niin menköön hoidattamaan mielenterveyttään jonnekin. Kyllä siinä itsessään on nyt se vika.

      • Anonyymi

        Ainakin hän kertoi olevansa lesbo ja etsivänsä naista, eli kuvittelee naisille kelpaavansa. Minulla on profiili Tinderissä, mitenhän voisin korrektisti siinä tuoda esiin että olen kiinnostunut vain naisista jotka ovat naisia myös biologisesti?

        En tiedä miksi se kuva järkytti minua niin paljon, olen kuitenkin nähnyt paljon kaikenlaista. Kai se kontrasti on sitten vain niin iso, kun on ihan hyvännäköinen nainen mutta peniksellä varustettuna. Luonnotonta.

        Ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin hän kertoi olevansa lesbo ja etsivänsä naista, eli kuvittelee naisille kelpaavansa. Minulla on profiili Tinderissä, mitenhän voisin korrektisti siinä tuoda esiin että olen kiinnostunut vain naisista jotka ovat naisia myös biologisesti?

        En tiedä miksi se kuva järkytti minua niin paljon, olen kuitenkin nähnyt paljon kaikenlaista. Kai se kontrasti on sitten vain niin iso, kun on ihan hyvännäköinen nainen mutta peniksellä varustettuna. Luonnotonta.

        Ap

        Ei se ollut kuin naisia - meitä lesboja - ahdisteleva pa*kiainen


    • Anonyymi

      En, enkä halua osallistua toisen erikoisiin kuvitelmiin ja harhaisuuteen, että on nainen/ei-nainen. Koskee nimenomaan intiimejä suhteitani, ei niin kiinnosta miten muut elää.

      Myöskin melko itsekeskeinen, ellei jopa miesmäinen asenne, jos henkilö tyrkyttää/tarjoaa itseään peniksellisenä lesbolle. Biit ja muut queerit voivat ottaa paremmin vastaan.

    • Anonyymi

      Surullinen tapaus. Kun on miehiä jotka ovat kiinnostuneet tuollaisista "naisista". Mikseivt nåmä transnaiset voi myöntää itselleen olevansa homoja.

      • Anonyymi

        Transhoitoja ei pitäisi normalisoida ihmisille, joiden ongelmat voivat kertoa muista ongelmista. Nykyinen "kehitys" vaatisi ympärilleen enemmän kriittistä keskustelua, ei vain aktivisti- ja lgbt-henkilöiden mielipiteitä ja kuvitelmia esiintuoden.
        Mielestäni on surullista, että ihminen joutuu hoitopolulle, joka aiheuttaa hänelle myöhemmin vakavia terveysongelmia ja kehon ennenaikaista rappeutumista.
        Nämä ihmiset tarvitsevat yksilöterapiaa enemmän kuin itse ymmärtävät ja siteiden katkaisua "trans"piireihin.


      • Anonyymi

        Suvaitsevaisuuden vaatimusta käytettään nykyisin aseena kriittisen ja monipuolisen transkeskustelun hiljentämiseen. Erittäin iso ongelma. Joka kostautuu ihmisille tulevaisuudessa.


      • Anonyymi

        Koska eivät halua miestä vaan naista? Vaikea kai siinä on ryhtyä homoksikaan, ollaan heteroita vaikka kroppa ympärillä muuttuu.


    • Anonyymi

      Transtaustaisesta naisesta, joka olisi mukava ja fiksu ja jonka kehonkuvaan ei todellakaan kuulu penis voisin kiinnostua mutta kuvauksen kaltaisesta henkilöstä en.

      • Anonyymi

        Ei ole pelkästään kehonkuva-asia näin lesbona, ääni on myös iso juttu. Henk.koht. en pidä leikatun ja fillereillä tms tehdyn näköisistä naisista, koskee myös biologisia naisia.

        Useimpa vaan menee myös niin, että naisille itselleen tarjoavat transnaiset näyttävät hyvin miehisiltä tai sukupuoleltaan moninaisilta, ja ne transnaiset jotka ovat selkeesti naisellisempia, sirompia ja länsimaista kauneusihannetta lähempänä, tavoittelevat miesten huomiota, kuten yllä joku mainitsikin.
        Ei kiitos molemmille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pelkästään kehonkuva-asia näin lesbona, ääni on myös iso juttu. Henk.koht. en pidä leikatun ja fillereillä tms tehdyn näköisistä naisista, koskee myös biologisia naisia.

        Useimpa vaan menee myös niin, että naisille itselleen tarjoavat transnaiset näyttävät hyvin miehisiltä tai sukupuoleltaan moninaisilta, ja ne transnaiset jotka ovat selkeesti naisellisempia, sirompia ja länsimaista kauneusihannetta lähempänä, tavoittelevat miesten huomiota, kuten yllä joku mainitsikin.
        Ei kiitos molemmille.

        No, joo. Siis ei muakaan näin ajatuksena, ns. kasvotonta transnaista ajatellessani, kiinnosta yhtään, mutta elämä on mielenkiintoinen. Olen todella ihastunut erääseen naiseen, entä jos hän paljastuisi transnaiseksi? Se ei muuttaisi tunteitani, koska miellän hänet naiseksi eikä edes penis sitä muuttaisi. Vaikeaa se toki olisi, sen myönnän ja olisin tiedosta järkyttynyt. Sitten taas minulla on yksi ystävä, mies, josta sain vasta vuosien tuntemisen jälkeen tietää, että hänet kasvatettiin tyttönä. Voisinko kiinnostua hänestä, koska emätin = naiseus? En todellakaan, koska en osaa mieltää häntä naiseksi ollenkaan ja hän näyttääkin täysin mieheltä.


      • Anonyymi

        Sama. Jos näyttää, kuulostaa, tuntuu ja identifioituu naiseksi, niin mulle käy taustasta huolimatta. Tosin pidän vähän pehmeämmistä naisista, kuin mitä transtaustaiset usein ovat. Ja vaikka olen pitkä, niin transnaiset ovat kanssa usein, joten pitäisi löytyä sellainen alle 180cm


    • Anonyymi

      Suhtautuisin varauksella tuollaisiin kuviin, ne on saatettu tehdä myös tekoälyllä. Jos henkilö käyttää naisistavia hoitoja penistä on sen jälkeen vaikea saada seisomaan. Usein tuollaisia kuvia ja videoita tuotetaan siksi, että osa miehistä on kiinnostuneita sellaisesta ja ovat valmiita maksamaan kuvista suuriakin summia, ja monissa maissa sp -korjaushoidot ovat todella kalliita, ei niinkään siksi, että penis noin muutoin haluttaisiin säilyttää. Äärioikeistolla on myös menossa pitkä transihmisten mollauskampanja, jossa transnaiset yritetään saada vaikuttamaan mahdollisimman oudoilta ja alleviivata, että he haluavat kaikki pitää peniksensä, joten siksikin suhtaudun varauksella näihin kuviin.

      • Anonyymi

        Hyvä pointti. Vaikeaa ajatella, että muuten hyvännäköinen nainen olisi jättänyt genitaalikorjauksen väliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä pointti. Vaikeaa ajatella, että muuten hyvännäköinen nainen olisi jättänyt genitaalikorjauksen väliin.

        Kyllähän tuota pornoteollisuudessa näkee, että on (en sano "hyvännäköinen") turbonaisellinen kroppa laitettu muovilla, sitten on kaamea iso molo jököttämässä jalkojen välissä. Tämä on kai enemmän she-maletouhua, mutta kuitenkin. Pitää olla nainen mutta munalla.


    • Anonyymi

      En.
      Kuinkahan monta vuotta menee Suomessa että transhoitoja aletaan kyseenalaistaa ja myöskin transhenkilöiden mt-ongelmia, todellisuudentajua ja persoonallisuushäiriöitä tutkia kattavasti?
      Transnaiset eivät liity lesbouteen, enkä pidä heitä naisina, vaan transnaisina joilla on ongelmia. Milloinhan aletaan puhua transhenkliöiden pervoudesta ja autogynefiliasta nykyisen hymistelyn sijaan?
      Rinnat, pitkä tukka ja bionaisten stereotypioiden matkiminen ei tee transnaisesta naista. Joillakin voi olla sisäistettyä fobiaa omaa sukupuoltaan kohtaan, siksi valitsee epämääräisen transsiuden. Lgbt-huurulaiset väistelevät eivätkä osaa perustella asiaansa kunnolla. Sen sijaan kritiikki hiljennetään.

      • Anonyymi

        Lukee kirja Näkymätön sukupuoli. Se havainnollistaa hyvin kuinka sekaisin varsinkin ei-binääriset todella ovat. Henkilöt ovat todella sekavan kuuloisia ja rankkoja traumoja omaavia, millä taas ei ole tekemistä sukupuolen kanssa, vaan mielenterveyden, jota tulisi hoitaa ilman transasioita vahvistavaa terapiasuuntausta ja terapeuttia.


      • Anonyymi

        Naurettavaksi menee, kun
        omaan sukupuolikokemukseen pakko-osallistetaan muu yhteiskunta. Saman tekevää mitä yksityiselämässään leikkivät, mutta ongelma on, että muiden ihmisten pitää lähteä hulluuteen mukaan. Miksi tästä ei puhuta enemmän. Joukkopsykoosi ei lähde helpolla? Liian sievästi suvaitsevaisuuteen kääräisty paketti?


    • Anonyymi

      Et ole suvaitsematon, ja harva transihminen sinua sellaiseksi syyttäisi. Kaikilla on omat preferenssit ja standardit joihin heillä on täysi oikeus. Ketään ei saa painostaa intiimiin kanssakäymiseen.

      En tiedä pystyisinkö seksiin jossa käsittelisin penistä, mutta olisin valmis kokeilemaan sitä turvallisen ja luotettavan kumppanin kanssa. Muuten minulla ei ole mitään ongelmaa transnaisten kanssa.

      • Anonyymi

        No, jos tuon kokeilun jälkeen tykkäät, niin voit siirtyä bi/pankategoriaan sen sijaan, että lesbouteen pitäisi änkeä pe*iksiä/esittää ettei paikalla ole pe*istä tai näe miehisiä ominaisuuksia muutenkin.


    • Anonyymi

      Kyllä cisnaiset ja transnaiset kiinnostavat. Cismiehistä tai transmiehistä en koskaan ole ollut kiinnostunut. Miksikään bi- tai panseksuaaliksi en ala itseäni luokittelemaan, koska kiinnostun vain naisista ja silloin tulisi aivan väärä kuva seksuaalisuudestani. Lähtökohtaisesti olen kiinnostunut siitä mitä naisen päästä löytyy ja siihen myös rakastun, housujen sisältö on sitten oman aikansa murhe.

    • Anonyymi

      Siinä vaiheessa kun on laitettu transnainen mainostamaan kuukautistuotteita, mitä hän ei huom itse tarvitse mihinkään, ollaan menty idealismissa ja hulluudessa yli.
      Näin jaetaan sivutuotteena väärää tietoa myös lapsille ja nuorille ja muuten sekaisin oleville.

      Miksi siitä ei saisi ja pitäisi keskustella?

      • Anonyymi

        Painopiste on tällä hetkellä julkisessa keskustelussa sellainen, että transhenkilön sanoma on totta, hänen kokemuksensa suojattu ja syyt transsiuden kokemukseen kyseenalaistamattomia.
        Muut leimataan suvaitsemattomiksi, jotka tarvitsevat mielen avartamista.
        Entäpä transhenkilöiden mieli, ja mt-ongelmat ja persoonallisuushäiriöt ja sukupuoleen liittyvät traumat?
        Ne tulisi työstää, jos työstettävää on, ja usein on, ennen kuin mitään transhoitoja saa tai sukupuolta aletaan vahvistamaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      64
      2116
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1722
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1389
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1337
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1186
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      357
      1126
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      329
      1103
    Aihe