suudelma

eli näin untaa että olin kait treffeillä yhden pojan kanssa johon olin kovin ihastunut vuosia sitten. nyttemin en häntä ole nähnytkään pahemmin, kun ei enään ole samassa koulussa. unessa me käveltiin jossain tapiolan näköisessä paikassa ja yhtäkkiä hän suuteli mua! se ei tununut paljo miltään mutta ajattelin että vautsi ja suudeltiin kiihkeämmin ja pidettiin toisiamme kädestä kiinni. olen yhdessä toisen miehen kanssa. oikestaan jo ehkä viikkoja sitten näin unen joka jäi vaivaa siinä oli miehen luona. hän on kovin siisti ja pikkutarkka ja unessa hän alkoi kusemaan ympäri kämppäänsä katoin sitä eka huvittuneena, mut sit mietin et mikä sotku siitä tulee ja miten vaikeeta on saada se kusi siivottua pesukoneen takaa (vaikka ei hänellä edes ole) ja kaappien päältä. vieläkään ole jättänyt toi uni mua rauhaan ehkä se on jokin varoitus? kiitos jos joku jaksoi lukee tän ja kertoo mitä noi nyt yrittää kertoo :D
2227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo suudelmauniosio on selkeä toiveuni. Koska välillänne ei tuollaista reaalimaailmassa ole, pistit hänet suutelemaan itseäsi jotta tahtosi saisi täyttymyksensä.

Sellainen on jollakin tapaa myös tuo toinen! perustelen sen sillä, että alitajuntahan se liikuttelee unissa näkemiämme ihmisiä ja he tekevät juuri niin kuin haluammekin heidän tekevän. Eli, jos oikeasti on kyseessä pedantti mies, SINÄ haluaisit hänen vähän repäisevän, ottavan rennommin ja niinpä liioittelit, kuten unissa on yleensä tapana tehdä.

Äänestä
  • tulee nähtyä tiheään :) ja todellakin toi suudelma saattoi sitä olla tai sit tuli mieleen et ku on iso ikäero nykyisen kanssa ja ihastus on aika samanikäinen niin ehkä yritän vain saada selville millaista se ois..tai kuka tietää. ja toi toinen niin hän on tosi rento ja tykkää tehdä kaikkee kivaa et oisko se sit jotain mitä pelkäisin hänen tekevän.. vaihtoehtoja on niiiin paljon et tulkiminen on vaikeaa! :D kiitos sinulle :]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihastuksen kanssa kirjoitti:

eli näin untaa että olin kait treffeillä yhden pojan kanssa johon olin kovin ihastunut vuosia sitten. nyttemin en häntä ole nähnytkään pahemmin, kun ei enään ole samassa koulussa. unessa me käveltiin jossain tapiolan näköisessä paikassa ja yhtäkkiä hän suuteli mua! se ei tununut paljo miltään mutta ajattelin että vautsi ja suudeltiin kiihkeämmin ja pidettiin toisiamme kädestä kiinni. olen yhdessä toisen miehen kanssa. oikestaan jo ehkä viikkoja sitten näin unen joka jäi vaivaa siinä oli miehen luona. hän on kovin siisti ja pikkutarkka ja unessa hän alkoi kusemaan ympäri kämppäänsä katoin sitä eka huvittuneena, mut sit mietin et mikä sotku siitä tulee ja miten vaikeeta on saada se kusi siivottua pesukoneen takaa (vaikka ei hänellä edes ole) ja kaappien päältä. vieläkään ole jättänyt toi uni mua rauhaan ehkä se on jokin varoitus? kiitos jos joku jaksoi lukee tän ja kertoo mitä noi nyt yrittää kertoo :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu