Ajanvarauksesta ei saanut seitsemänkymppinen aikoja, sillä ’säästetään ne yli 85- vuotiaille, kannattaa mennä iltapäivällä, silloin pääsee melkein heti rokotettavaksi’. Näin meitä ohjeistettiin.
Joukkorokotukseen oli jono vielä iltapäivällä sairaalan ulko-ovelle saakka.
On huonoa palvelua ikääntyneille kuntalaisille laittaa heidät pitkiksi ajoiksi seisoskelemaan jonoissa. Lisäksi jono ruuhkautti sairaalan pääsisäänkäynnin tukkoon.
Ajanvarausperusteinen rokotus on toimivampi asiakkaan kannalta. Heikkoa ja vanhakantaista palvelua on seisottaa ihmisiä jonoissa kuin karjalaumaa.
Huonosti hoidettu koronarokotus
5
402
Vastaukset 5
- Anonyymi
Karja menee vapaaehtoisesti piikille
- Anonyymi
Paitsi että rokotusluvut kertovat toista
Hyvin harva ottaa rokotteen
- Anonyymi
Tuo on just sitä huonoa suunnittelua rokotuksen suhteen. Oliko pakko järjestää sairaalalla, kun aikaisemmin liikuntahallilla meni joustavasti. Pois käännyin, kun näin ulosasti olevan jonon. Jos tuolla systeemillä jatkuu, niin jääkööt rokotukset.
- Anonyymi
Turhaa touhua on koko rokotus touhu.
Ihmisiä hätiskellään ja patiskellaan ja kuolemalla pelotellaan.
Turhaa oli koko korona kiellot.
Kansa ja herrat tyhmänä.
Kansa joka on jo karjalan menettänyt ja veteraaritalon tehnyt. ja leskeksi jäännyt.
käänty ympäri ja lähti. - Anonyymi
Juurikin noin meni. Oli jono aulassa ulos asti.
Viikolla soitin Terveyskeskuksen ajanvaraukseen, ei aikonut kysyäkään ajanvarausta, vaan kysyin, missä tilassa se piikitys tapahtuu.
Vastaus oli, että kyllä se paikka sieltä löytyy... Ei kuulu meille. Ei tiedetä, kun se on Hyvinvointipalvelujen hoitama asia.
V..ttu. Tosi hienoa.
Kyllä kävi sääliksi, kun siellä jonossa rollaattorien ja kävelykeppien avulla vanhoja ihmisiä yritti liikkua. Väkeä oli koko ala-aula, oikealla oleva käytävä ja toisen kerroksen neuvolan käytävä ihmisiä laumoittain täynnä.
Oli kyllä "tosi hyvin" järjestetty.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu601598- 261224
- 851078
- 42897
- 65836
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498