Kilpailutusten kikkailut ja keinottelun rahastusautomaateille raippaa

Pohde kuin muidenkin ihmeidentekijöiden "järjestelyt kuriin" , vastustusta on , tietekin.Laki syntyy julkisten inhousien mm. kuntayhtiöiden ja hyvinvointilalueet

"Taistelu tiivistyy julkisten hankintojen ympärillä. Yritysten kannalta on kyse uudesta miljardiluokan markkinakakusta. Hallitus antanee esityksensä hankintalain muutoksesta joulukuussa tai ensi vuoden alussa.

Kyse on siitä, että julkisen sektorin omistamien inhouse-yhtiöiden toimintaa halutaan rajata. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat ostaa inhouse-yhtiöiltään palveluja kilpailuttamatta, vaikka ne omistaisivat niistä vain prosentin murto-osan. Yhdellä inhousella voi olla satoja omistajia.

Inhouseja kutsutaan myös sidosyksiköiksi. Hallitusohjelman mukaan sidosyksikön omistukselle asetetaan yleisen edun huomioon ottava 10 prosentin vähimmäisomistusprosentti. "https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f3d8a36a-4d17-452c-b524-54dabe64d8f7
____
Oikein, aivan oikein!
0136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pohde kuin muidenkin ihmeidentekijöiden "järjestelyt kuriin" , vastustusta on , tietekin.Laki syntyy julkisten inhousien mm. kuntayhtiöiden ja hyvinvointilalueet

"Taistelu tiivistyy julkisten hankintojen ympärillä. Yritysten kannalta on kyse uudesta miljardiluokan markkinakakusta. Hallitus antanee esityksensä hankintalain muutoksesta joulukuussa tai ensi vuoden alussa.

Kyse on siitä, että julkisen sektorin omistamien inhouse-yhtiöiden toimintaa halutaan rajata. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat ostaa inhouse-yhtiöiltään palveluja kilpailuttamatta, vaikka ne omistaisivat niistä vain prosentin murto-osan. Yhdellä inhousella voi olla satoja omistajia.

Inhouseja kutsutaan myös sidosyksiköiksi. Hallitusohjelman mukaan sidosyksikön omistukselle asetetaan yleisen edun huomioon ottava 10 prosentin vähimmäisomistusprosentti. "https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f3d8a36a-4d17-452c-b524-54dabe64d8f7
____
Oikein, aivan oikein!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu