Ilmeisesti Purran "ohjauksella" on Juuson päätös leikata satojatuhansia
kehityvammaisten oppimateriaaleista, vaikka oikeus perusopetukseen
on turvattu Suomen perustuslaissa (❗️) , samoin kuin jokaisen yhtäläinen
oikeus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta.
Kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen
ei voi toteutua, jos heille välttämättömien oppimateriaalien tuottaminen
lakkautetaan.
Mihin tämä järkyttävä päätös oikein perustuu ❓

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei puolusta. Perussuomalaiset on kirjoittaneet aiheesta miksi vammaisia pitää elättää valtion kustannuksella, ja miksi jotkut vanhemmat haluavat pitää vammaista lastaan ??