Joko otti Sofia isänpäivän kunniaksi puhelun isälleen ja kiitti häntä siitä, että on kasvattanut tyttären upealle kansainväliselle työuralle.
Joko otti Sofia puhelun isälleen?
17
152
Vastaukset
- Anonyymi
Work, work, work.
- Anonyymi
Sofia ottaa helikopterilennon kotimaahansa ja käy keittämässä kahvit isille.
- Anonyymi
Sofia ei kovin kauniisti sanonut isästään tv-sarjassaan ja yritti saada veljensäkin mukaan haukkumaan mutta veli ei halunnut mennä mukaan isänsä mustamaalaamiseen. Mutta sitten Soila ja Sofia keksivät että pitää saada sarjaan mielenkiintoa ja kertoivat että Sofian isä on todella sairas ja että Sofia menee häntä katsomaan. Sitten Sofia meni sillä matkalla naimisiin yksin.
- Anonyymi
Myöhemmin Soila ja Sofia keksivät että tehdään juttu että Sofia on menossa Marokkoon auttamaan maanjäristyksen uhreja esimerkiksi luovuttamalla verta. Viimeisin Soilan ja Sofian juttu oli että Sofialla on nyt miljonääri ja että ollaan puolin ja toisin rakastuneita. Jotain oleellista jäi kertomatta Soilan jutussa joten myöhemmin joku siitä kertoi Seiskassa. Ei kuitenkaan kukaan vakitoimittaja vaikka eihän Soilakaan ole Seiskan toimittaja. Tekee vain Sofiasta Seiskalle näitä valkopesujuttuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Soila ei taida olla ihan terve heppu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soila ei taida olla ihan terve heppu.
Oiskos Soilalla ja Sofialla ollut suhde?
- Anonyymi
Isänhän piti olla kuolemansairas Sofian juttujen mukaan? Vieläkö hän elää, vai oliko kaikki pelkkää Sofian valehtelua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oiskos Soilalla ja Sofialla ollut suhde?
Olisiko niin että Soila oli hieman ihastunut ja Sofia käytti tätä hyväkseen?
- Anonyymi
Vieläkö Sofian isä elää, senhän piti olla kuolemansairas?
- Anonyymi
Kuulemma valmistaa nykyään kamelin nahasta upeita ylipolven saappaita, ovat kuulemma kuuminta hottia mm. Lontoossa ja maksavat helposti suomalaisen vuosipalkan (Kela) verran..
Taitaa kaveri pian vaihtaa yhden huoneen kakkamajan reteesti kaksioon! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulemma valmistaa nykyään kamelin nahasta upeita ylipolven saappaita, ovat kuulemma kuuminta hottia mm. Lontoossa ja maksavat helposti suomalaisen vuosipalkan (Kela) verran..
Taitaa kaveri pian vaihtaa yhden huoneen kakkamajan reteesti kaksioon!Öky saappaat 🐫💃🥂
- Anonyymi
Miksiköhän poistettiin viesti, joka ei ollut sääntöjenvastainen, vaan suoraan Sofian itse kertoma?
- Anonyymi
Miten se Martan faija, missä mahtaa luurata ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se Martan faija, missä mahtaa luurata ?
Mitä sitä täältä kyselet?
- Anonyymi
Emme kerro sitä sinulle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758