Missä asioissa olet suhteeseen ryhtyessä ehdoton?
esim mitä pitää olla mitä ei pitäisi olla
Suhdeasioissa
9
197
Vastaukset
No tarvitsen sellaisen miehen, joka on vahva ja haastaa minua. Ulkonäöllisesti en pidä tatuoinneista ja epäsiisteistä parroista, koska en itsekään omista (kumpaakaan 😁)
- Anonyymi
Pitää olla lojaali minua kohtaan ja hyväksyä erilaisia näkökulmia. Pyörittelen itse asioita paljon eri kantilta, toinen tulisi hulluksi jos ei pystyisi tai tykkäisi mietiskelystä. Ykstotisuus on myrkkyä.
Johtopäätöksen tekeminen minusta voi olla vaikeaa, koska en asetu kovin helposti mihinkään muottiin.
Minulla on tarve koko ajan löytää jotain uutta näkökulmaa asioihin. En ole silti tuuliviiri. Kaukana siitä. Toisen pitäisi kuitenkin hyväksyä se, ettei saa minusta ns.otetta. Lintu vai kala ajattelu ei tuota tulosta.
Toisaalta minunlaiselle tekee hyvää jos toinen pystyy olemaan luja. En osaa määritellä tuota edes tarkemmin, mutta salliva ja samaan aikaan luja. Sellainen luonne sopii minunlaisen kumppanille hyvin. - Anonyymi
Minä olen edelleen vahva ja siisti tehdastyöläinen.
Lisäksi mulla on trukki- ja nosturikortit turvallisuus ja palokouluksen ja luottamusmiehen koulutuksen lisäksi.
>simiti<Mulla on työturvakortti. Ja tulityökorttia mää oon kinunnu työnantajalta, mutta ei oo antanut. Toisaalta ei oo mulle väliä. Jos mä vahingossa jonkun talon poltan, niin se on ihan hyväks että pääsisin vankilaan vähäks aikaa huiliin. Sen verran stressaantunut oon. Corona aikaan ois tarvittu vesityökorttia, mutta sillon ei koulutuksia järjestetty ja se jäi saamatta. Se ois hienoo, kun ois sekä tuli-, että vesikortit. Siitä ois varmaan etua jo baarissakin, kun sellaset lyö pöytään.
- Anonyymi
Suhteita on erilaisia, joku piirre ei haittaa yhdenlaisessa suhteessa mutta toisenlaisessa haittaa.
Kumppanin pitää olla kuitenkin ihan täyspäinen ja täysivaltainen omissa asioissaan. Ei saa olla rosvo tai rikollinen, väkivaltainen, draamaileva mimosa, henkinen tai fyysinen loinen...
Elämänhallinta pitää olla kunnossa. En ala aikuiselle ihmiselle äidiksi. Tasa-arvoisuus aikuisuudessa.
Noitakin piirteitä voi ilmetä vasta pitkän ajan päästä. Ihmiset osaavat peitellä aika pitkään yleisesti tunnettuja huonoja puoliaan ja ehkä ihan oikeasti uskovat olevansa muuttuneita. Ei ihmiset silleen muutu. Samoja m*lkkuja ne ovat aina.
xLiner - Anonyymi
Hyvä käytös.
Mikään kuumakalle ei tulisi kysymykseen.
Mutta tahtoa saa olla. Miten siis ilmaisee itseään.
Vetämätön vetelys, kuten itse joskus = nyt olen, ei saa olla. 🙈
Vilma
Missä se toivomuslähde olikaan? - Anonyymi
Vyötärö tarttee löytyä 🙂
- Anonyymi
Isotissinen blondi on ainoa oikea naistyyppi.
Voi olla että kuulostaa jonkun korviin hölmöltä, mutta kyllä sen toisen tarvitsee jollain lailla vetää jalat mun alta, muuten en enää suhteeseen ryhdy. Olotila tai ajatus kumppanista ei saa olla tyyliin ihan kiva. Vaan täytyy oikeasti viihtyä yhdessä, eikä sen olemisen pidä olla mitenkään vaivalloista vaan tosi rentoa ja luonnollista. Haluan myös haluta sitä kumppaniani seksuaalisesti jos tämä ei täyty, niin tiedän olevani täysin epäsopivan kumppanin kanssa. Alkoholi ei saa liikaa hallita elämää, eikä tietenkään olla mikään paha poika joka on tekemässä rötöksiä, väkivaltaisuus olisi myös ehdoton ei. Täytyisi tulla toimeen lapsieni kanssa. Linjuri tuossa juuri mainitsi 🙄 ettei halua olla kumppanille äitihahmo. Eli samoilla linjoilla..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1762145
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo381503Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321184Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56942Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol254883- 55866
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20812Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18745Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58733Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis209707