Teko elvistä

vietiin aikas mukavalla tahdilla pitkin yyterin hiekka duunejä kun käväsin siellä eilen. Oliskos ruvennu soittaa nappula suutaan väärälle kaverille. Oli sangen hupaisa näky kun tukka oli sikinsokin ja hiekkaa täynnä. Raumalla tapeltiin kans. Että sellaiset oli torstain juhannus kuulumiset maakunnasta.
943587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

ehdottomasti pitää ryhtyä nyrkkihippasille.. sehän on jussin perinne. :)

Äänestä
  • pitää paikkansa. ite rupeen vasta sitten kun on tarvetta. Esim. jonkun pissis/tuuttari lauman osuessa kohalle urputtamaan. Oli yyterissä eilen kaiken kirjavaa väkee...ei ihme että taas olis tarttenu laittaa pienet nyrkkihipat käyntiin.

    Äänestä

  • Tuskin on volvoboost itse ollut paikan päällä katsomassa, kirjoituksia satanut nettiin pitkin Juhannusta eli tiukasti on kotona koneen ääressä istuttu!

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    pitää paikkansa. ite rupeen vasta sitten kun on tarvetta. Esim. jonkun pissis/tuuttari lauman osuessa kohalle urputtamaan. Oli yyterissä eilen kaiken kirjavaa väkee...ei ihme että taas olis tarttenu laittaa pienet nyrkkihipat käyntiin.

    JAA SÄÄ VAI!? Hahah! Kovimmat netissä uhoajat eivät juuri loista ulkona missään.

    Äänestä

  • Intternetix kirjoitti:

    JAA SÄÄ VAI!? Hahah! Kovimmat netissä uhoajat eivät juuri loista ulkona missään.

    kun sää finninaamanen rillipää nortti.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    kun sää finninaamanen rillipää nortti.

    Otappa sukkaa!

    Äänestä

  • oooooooooo kirjoitti:

    Otappa sukkaa!

    ihan rauhas

    Äänestä

Poriinko tulin??No hauskaa Juhannusta vain:o)))

Äänestä
  • hauskat jussit vaan sullekkin.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    hauskat jussit vaan sullekkin.

    Onpas täällä Porissakin hiljaista:o)))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    Onpas täällä Porissakin hiljaista:o)))

    tuossa kaupunkilla eilen kun ajelin niin totesin saman asian että on hiljasta. No se on aina ollu porissa sama juttu joka jussina.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    tuossa kaupunkilla eilen kun ajelin niin totesin saman asian että on hiljasta. No se on aina ollu porissa sama juttu joka jussina.

    sama juttu joka kaupungissa!!Mut sit kai meinimki eri jazzareissa???

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    sama juttu joka kaupungissa!!Mut sit kai meinimki eri jazzareissa???

    on kyl tän hiljasuuden täydellinen vastakohta. Porukkaa on taas niin paljon liikkeellä ettei sekaan mahu.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    on kyl tän hiljasuuden täydellinen vastakohta. Porukkaa on taas niin paljon liikkeellä ettei sekaan mahu.

    Sä itse jazzista?? Määä hullun lailla!!

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    Sä itse jazzista?? Määä hullun lailla!!

    siellä tulee aina käytyä. sehän on porin kohokohta kesällä ja hieno onkin.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    siellä tulee aina käytyä. sehän on porin kohokohta kesällä ja hieno onkin.

    aina tahtonu tulla sinne...En vain ole päässy:o(((

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    on kyl tän hiljasuuden täydellinen vastakohta. Porukkaa on taas niin paljon liikkeellä ettei sekaan mahu.

    tykkää ku on jazzit,volvoboost voi silloin jopa liikkua kaupungilla kun on niin vierasta sakkia ettei ne tunne sitä ja voi saada jotai vierasta homppeli pojua...kjäh kjäh

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    aina tahtonu tulla sinne...En vain ole päässy:o(((

    mikä sellanen este on. etäisyys.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    mikä sellanen este on. etäisyys.

    este on yksi..Toivottavasti ei kuitenkaan enää kauan:o)))

    Äänestä

  • hemmetti... kirjoitti:

    tykkää ku on jazzit,volvoboost voi silloin jopa liikkua kaupungilla kun on niin vierasta sakkia ettei ne tunne sitä ja voi saada jotai vierasta homppeli pojua...kjäh kjäh

    repäsevä kommentti. Puppelipoika.

    Äänestä

  • hemmetti... kirjoitti:

    tykkää ku on jazzit,volvoboost voi silloin jopa liikkua kaupungilla kun on niin vierasta sakkia ettei ne tunne sitä ja voi saada jotai vierasta homppeli pojua...kjäh kjäh

    täälläkin mollataan ...ei kivaa:o(

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    este on yksi..Toivottavasti ei kuitenkaan enää kauan:o)))

    no mikäs se sellainen on?

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    no mikäs se sellainen on?

    Hän,joka ei ole minulle enää hyvä:o((

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    Hän,joka ei ole minulle enää hyvä:o((

    edelleenkään leikkaa...Siis mikä tai kuka ei ole hyvä. Joku ihminenkö.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    edelleenkään leikkaa...Siis mikä tai kuka ei ole hyvä. Joku ihminenkö.

    joka luulee omistavansa mut...koska pappi on sanonut amem:o((Voihan nyt se tuli kerrottua!

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    täälläkin mollataan ...ei kivaa:o(

    ne soittaa suutansa ja avautuu kun omat asiat on päin p:tä.

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    joka luulee omistavansa mut...koska pappi on sanonut amem:o((Voihan nyt se tuli kerrottua!

    joku mustasukkanen ihminen. ei sellainen ole hääviä että toinen ei saa tehä mitään ja toinen puoliska taas saa.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    joku mustasukkanen ihminen. ei sellainen ole hääviä että toinen ei saa tehä mitään ja toinen puoliska taas saa.

    Mä nyt olen tekemässä vähitellen eroa!!Ei helppoa,mut mua ahdistaa:o(

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    ne soittaa suutansa ja avautuu kun omat asiat on päin p:tä.

    mä tiedän.Olen mielenterveysalalla:o))) Mut silti omat asiat huonosti hoidettu:o))) Mut mä opin kaiken aikaa!!

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    Mä nyt olen tekemässä vähitellen eroa!!Ei helppoa,mut mua ahdistaa:o(

    olla moisessa tapauksessa erittäin hyväkin vaihtoehto. Mutta se vaan on että kun joku ihminen omaa tuollaisen sairauden niin se rupeaa helposti vainoamaan ja uhkailemaan eron jälkeen.

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    mä tiedän.Olen mielenterveysalalla:o))) Mut silti omat asiat huonosti hoidettu:o))) Mut mä opin kaiken aikaa!!

    on tosiaan karussa muodossaan opettavainen.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    on tosiaan karussa muodossaan opettavainen.

    kautta ja pää kuhmuilla...;o)

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    kautta ja pää kuhmuilla...;o)

    joitain asioita joutuu todellakin verta ja hikee valuen oppiin.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    joitain asioita joutuu todellakin verta ja hikee valuen oppiin.

    vain on niin pököpäinen..tai sit vain jotenkin niin lamantunut...:o(

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    vain on niin pököpäinen..tai sit vain jotenkin niin lamantunut...:o(

    toisella nimellä sinisilmäisyydetksi. hankkiutuisin eroon moisesta tavasta.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    toisella nimellä sinisilmäisyydetksi. hankkiutuisin eroon moisesta tavasta.

    sinivihreät on:o))) Heh...Liian kiltti..myönnän,mut en silti mikään nyny!!!

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    sinivihreät on:o))) Heh...Liian kiltti..myönnän,mut en silti mikään nyny!!!

    jääny päälle sellainen tapa että kattoo sormien läpi. Ei sais tehdä sellasta.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    jääny päälle sellainen tapa että kattoo sormien läpi. Ei sais tehdä sellasta.

    Mä tosiaan liian kiltti...Tai sit ajattelen muita liikaa:o(

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    siellä tulee aina käytyä. sehän on porin kohokohta kesällä ja hieno onkin.

    pitää ol joka paikas mis tapahtuu, saa kirjotel pissis juttunsa. myös siellä mis ei häntä tarvita. pysyköön vaan tääl poris ja antaa muitten bilettää kun mieli tekee....

    Äänestä

  • volvobootsin kirjoitti:

    pitää ol joka paikas mis tapahtuu, saa kirjotel pissis juttunsa. myös siellä mis ei häntä tarvita. pysyköön vaan tääl poris ja antaa muitten bilettää kun mieli tekee....

    päähän kun näkevä silmä on siellä missä vähinten odotat.

    Äänestä

raivoo ja on katkera!!!Ihan vähän pelottaa...Mut ei haittaa..Enää:o))))

Äänestä
  • kyseiset omistushaluiset on sellaisii et pidetää viimiseen asti kynsin ja hampain kiinni että toinen varmasti kärsis lisää. ero on aina ero...kerran se kirpaisee mutta jälkeenpäin huomaa että näin on paljon parempi.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    kyseiset omistushaluiset on sellaisii et pidetää viimiseen asti kynsin ja hampain kiinni että toinen varmasti kärsis lisää. ero on aina ero...kerran se kirpaisee mutta jälkeenpäin huomaa että näin on paljon parempi.

    vakuuttunut siitä!! Haluu elää:o))))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    vakuuttunut siitä!! Haluu elää:o))))

    oikea asenna tähän. ei noin voi elää että ei voi minnekkään mennä ja ei ole mitään omaa elämää. Kun tästä selviit niin mää sen sanon että sulla on silloin asiat loistavalla kannalla ja elämä edessä. Usko pois.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    oikea asenna tähän. ei noin voi elää että ei voi minnekkään mennä ja ei ole mitään omaa elämää. Kun tästä selviit niin mää sen sanon että sulla on silloin asiat loistavalla kannalla ja elämä edessä. Usko pois.

    myötätunnosta ja kannustuksesta:o))) Sä olet tosi söpö!!!!! Niin Porilaiset...Hemmetti!!Mur ja ärrrr!!

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    myötätunnosta ja kannustuksesta:o))) Sä olet tosi söpö!!!!! Niin Porilaiset...Hemmetti!!Mur ja ärrrr!!

    kiittämistä :) pääasia on että saat itsellesi takaisin itsenäisen elämän ilman omistushaluista ja ohjailevaa kumppania.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    kiittämistä :) pääasia on että saat itsellesi takaisin itsenäisen elämän ilman omistushaluista ja ohjailevaa kumppania.

    Sitä toivoo niin kovin...Hemmetti kyl on aikakin...tässä iässä itsenäistyä:o)))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    Sitä toivoo niin kovin...Hemmetti kyl on aikakin...tässä iässä itsenäistyä:o)))

    on paikallaan. Teet itselles palveluksen silloin. Hitto tää suomi24 ilmoitti mulle äsket että on liian syvällinen puheen aihe enkä saanu vastattuu.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    on paikallaan. Teet itselles palveluksen silloin. Hitto tää suomi24 ilmoitti mulle äsket että on liian syvällinen puheen aihe enkä saanu vastattuu.

    ei huuhaalla ikinä noin käy!!!Ompa kumma..ei musta mitenkään liian syvällistä..Heh:o)))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    ei huuhaalla ikinä noin käy!!!Ompa kumma..ei musta mitenkään liian syvällistä..Heh:o)))

    hetki sitten ilmoitti ja esti viestiin vastaamisen. en sitten käsitä moista, heti kun puhuu taas asiaa niin se estetään mutta kun hieman esittää radikaalimmin mielipidettää jostain asiasta niin se on ok.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    hetki sitten ilmoitti ja esti viestiin vastaamisen. en sitten käsitä moista, heti kun puhuu taas asiaa niin se estetään mutta kun hieman esittää radikaalimmin mielipidettää jostain asiasta niin se on ok.

    taas pelittää...eikö?? Sä olet varmasti liian empaattinen 24:n mielestä...Heh!! Naista ei saa kai lohduttaa:o(

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    taas pelittää...eikö?? Sä olet varmasti liian empaattinen 24:n mielestä...Heh!! Naista ei saa kai lohduttaa:o(

    sitten saa. tarttis varmaan aina olla vissiin haukkumassa kaikkia ja niin pois päin.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    sitten saa. tarttis varmaan aina olla vissiin haukkumassa kaikkia ja niin pois päin.

    teil Porissa...Anteeksi..Katuu:o) Ei ole ollenkaan kivaa mollata toisia:o)))))) Mieluummin halaa ja tykkää:o))))))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    teil Porissa...Anteeksi..Katuu:o) Ei ole ollenkaan kivaa mollata toisia:o)))))) Mieluummin halaa ja tykkää:o))))))

    kyl mää tykkää ihmisistä jos eivät vaan heti ala aukomaan päitänsä.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    kyl mää tykkää ihmisistä jos eivät vaan heti ala aukomaan päitänsä.

    ihmisystävällinen:o))) Juu kyllä puoliaan pitää pitää:o)))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    ihmisystävällinen:o))) Juu kyllä puoliaan pitää pitää:o)))

    vaikka välillä saattaa nämä minun kommettini olla toista maata.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    vaikka välillä saattaa nämä minun kommettini olla toista maata.

    ellaista...Tota taisin jumittua nyt Poriin:o)) Heh...sataakohan täällä kohta mätiä tomaatteja niskan:o))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    ellaista...Tota taisin jumittua nyt Poriin:o)) Heh...sataakohan täällä kohta mätiä tomaatteja niskan:o))

    ketä niitä ny sit viskois.

    Äänestä

rupee ilmoittamaan että puhellaan liian syvällisiä. ei oikeen anna vastata kaikkii viesteihin. Ihmeellistä.

Äänestä
  • Vai kuka? :o)))))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    Vai kuka? :o)))))

    kukas mahtaa olla erikoisen valvonta tavan takana.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    kukas mahtaa olla erikoisen valvonta tavan takana.

    joku tylsä tyyppi kai tai sit vain kone...:o)))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    joku tylsä tyyppi kai tai sit vain kone...:o)))

    riina on tän palstan shefu...ehkä sillä on jotain likasii näppejään pelissä.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    riina on tän palstan shefu...ehkä sillä on jotain likasii näppejään pelissä.

    stefu pese näppis:o))) Oli ihan kohtelias kehoitus:o))))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    stefu pese näppis:o))) Oli ihan kohtelias kehoitus:o))))

    olla paikallaa. tai sitten pieni palstan sääntöjen tarkastaminen ajan tasalle.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    olla paikallaa. tai sitten pieni palstan sääntöjen tarkastaminen ajan tasalle.

    En muuten olekkaan lukenut sääntöjä...Nää on paljon mielenkiintoisempia nää viestit:o))))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    En muuten olekkaan lukenut sääntöjä...Nää on paljon mielenkiintoisempia nää viestit:o))))

    ole niitä lukenu. on se ihmeellistä jos siellä kielletään keskusteleminen aiheesta kun aiheesta.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    ole niitä lukenu. on se ihmeellistä jos siellä kielletään keskusteleminen aiheesta kun aiheesta.

    sentään?? Mut kuule maailma on tosi ihmeellinen:o)

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    sentään?? Mut kuule maailma on tosi ihmeellinen:o)

    kyllä tässä elämäni aikana huomannut.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    kyllä tässä elämäni aikana huomannut.

    elämä sentään pääsääntöisesti on elämisen arvoista:o)))))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    elämä sentään pääsääntöisesti on elämisen arvoista:o)))))

    sanoppas muuta.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    sanoppas muuta.

    kaikesta huolimatta...tai ehkäpä juuri siksi:o)))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    kaikesta huolimatta...tai ehkäpä juuri siksi:o)))

    voi paljoon lisätä :)

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    voi paljoon lisätä :)

    sanat loppuu;o))))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    sanat loppuu;o))))

    tahtoo tehdä :)

    Äänestä

jotkut vain..Niinkuin huuhaallakin...No eips haittaa :o)))

Äänestä
  • joku kohta tai myöhemmi tulee heittelee niitä tomaatteja ja herjojaan taas niskoihin. Sitten täytyy vaan heittää takas.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    joku kohta tai myöhemmi tulee heittelee niitä tomaatteja ja herjojaan taas niskoihin. Sitten täytyy vaan heittää takas.

    halaan..ihan oikeasti...Etkä sano et puuuu:o))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    halaan..ihan oikeasti...Etkä sano et puuuu:o))

    kyl määkin halaan mutta vaan naisiin.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    kyl määkin halaan mutta vaan naisiin.

    antaa valtavasti energiaa...Ja on hemmetin mukavaa:o)))

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    antaa valtavasti energiaa...Ja on hemmetin mukavaa:o)))

    näin se voi olla juu.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    näin se voi olla juu.

    Heh..Joku kysyi huuhaalla et asunko Porissa!!Hauskaa...Sorry nyt ne luule et Sä olet yksi ihana...;o))) Anna anteeksi!!

    Äänestä

  • quistis kirjoitti:

    Heh..Joku kysyi huuhaalla et asunko Porissa!!Hauskaa...Sorry nyt ne luule et Sä olet yksi ihana...;o))) Anna anteeksi!!

    onhan se mukavaa et joku tykkää ettei sada kuraa niskaan jatkuvasti. niinkuin täällä palstalla käy.

    Äänestä

näyttää olevan joku kvinttis.ressukka unohtanut käydä apteekissa.

Äänestä
  • pientä...Otas nyt kiltisti lääkkeesi...Voihan niin se on kurjaa,kun lääkitys ei ole kohdallaan:o))Mut yritä pärjätä!

    Äänestä

  • oot sää kans yks ääliö.

    Äänestä

Kertaatko tulevana lukuvuonna neljännen luokan, kun nuo yhdyssanat eivät oikein tunnu sinulta onnistuvan?

Äänestä
  • koulut olen käyny jo aikoja sitten. joten väärin mänt. opettelisitko ite ensi kirjottaa enneku aukot päätäs.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    koulut olen käyny jo aikoja sitten. joten väärin mänt. opettelisitko ite ensi kirjottaa enneku aukot päätäs.

    Voi pientä, kolisiko itsetuntosi taas kerran alas? Opettelisit puolustamaan itseäsi muutenkin kuin kirjoittelemalla anonyymisti netissä, ettei tarvitsisi aina porata kun saa selkäänsä.

    Kyllähän sen nimittäin viesteistäsi näkee, että riittämättömyyden ja yleisen nahjusmaisuuden tuotetta juttusi ovat.

    Ja pakkomielteesi saada aina viimeinen sana, vaikka kuinka idioottimaisella kommentilla, kertoo luonteestasi paljon. Samoin kuin iästäsi. Taidat olla se luokan hiljainen poika joka ei oikeassa elämässä saa suutaan auki vaikka mikä olisi. Sitten netissä pönkitetään murjottua egoa ja esitetään NIIN kovaa kuin olla ja voi.

    Hanki elämä.

    Äänestä

  • tytti kirjoitti:

    ja hanki se elämä.

    Äänestä

  • volvoboost kirjoitti:

    ja hanki se elämä.

    hajoo siihen nörtti :D

    Äänestä

  • h k i kirjoitti:

    hajoo siihen nörtti :D

    hajoo sitten vaan, en vastustele.

    Äänestä

siell farttasit mua pakkoon ku turpaas meinasit saara perkeleen tampio...

Äänestä
  • menny tampio. vaan tuuttarit onneksi sai turpiinsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

volvoboost kirjoitti:

vietiin aikas mukavalla tahdilla pitkin yyterin hiekka duunejä kun käväsin siellä eilen. Oliskos ruvennu soittaa nappula suutaan väärälle kaverille. Oli sangen hupaisa näky kun tukka oli sikinsokin ja hiekkaa täynnä. Raumalla tapeltiin kans. Että sellaiset oli torstain juhannus kuulumiset maakunnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu