Onko kellään muulla kokemusta "muljahtelevasta" sydämestä? Minulle tulee välillä sellaisia tuntemuksia, joita voisin kuvailla näin:
Ensiksi tavallista sykettä, sitten voimakas lyönti (ikään kuin sydän muljahtaisi) jonka jälkeen muutaman sekunnin tauko. Sitten sydän lyö taas tavallisesti ja jälleen tulee voimakas lyönti ja tauko. Oireet saattavat joskus kestää viikkoja, joskus taasen vain muutaman päivän tai tunnin...
Tuollaisia tuntemuksia minulla on ollut reilut 5 vuotta ja alkoi sen jälkeen kun nostelin TET:issä ollessani päiväkodin lapsia, jotka olivat minulle aika painavia.
Kävin hiljattain lääkärissä oireiden takia, mutta muljahdukset eivät olleet lääkärini mukaan vaarallisia. Silti pelkään niitä edelleen hirveästi =(
Olen muuten 19-vuotias...
Ensiksi tavallista sykettä, sitten voimakas lyönti (ikään kuin sydän muljahtaisi) jonka jälkeen muutaman sekunnin tauko. Sitten sydän lyö taas tavallisesti ja jälleen tulee voimakas lyönti ja tauko. Oireet saattavat joskus kestää viikkoja, joskus taasen vain muutaman päivän tai tunnin...
Tuollaisia tuntemuksia minulla on ollut reilut 5 vuotta ja alkoi sen jälkeen kun nostelin TET:issä ollessani päiväkodin lapsia, jotka olivat minulle aika painavia.
Kävin hiljattain lääkärissä oireiden takia, mutta muljahdukset eivät olleet lääkärini mukaan vaarallisia. Silti pelkään niitä edelleen hirveästi =(
Olen muuten 19-vuotias...
Vastaukset 32
Vanhimmat
http://www.tohtori.fi/
Voithan tietenkin kysyä jonkin toisen (sydänlääkärin) mielipidettä. Voi olla vaan että pelkosi on aiheeton.
Valittevasti täällä ei ole asiantuntijoita -eikä kannata luottaa lainkaan tämän palstan "asiantuntemukseen"
Ne on vaan sydämen rytmihäiriöitä. Ne tuntuu pahalta, tiedän kyllä... Mulla on itellä kolmenlaisia rytmihäiriöitä; just noita muljahteluja, sitte sellasta että pulssi tuntuu menevän aivan sekasin, ja sellasia että sydän vaan hakkaa lujaa ilman mitään järkevää syytä. Mä oon 20 ja mulla on jo tän ikäsenä niihin yks lääke, mitä pitää ottaa jos tulee oireita. Että näinki nuorena tosiaan voi olla, ikävä kyllä... =/
Kysyin kerran lääkäriltä noista muljahteluista ja se vaan sano reippaasti, että niille ei tehdä yhtään mitään, koska ne ei oo vaarallisia.
Ne saattaa vähentyä iän myötä, ehkä.
sydämen lisälyöntejä. Joko eteis- tai kammioperäisiä. Ne eivät ole yleensä vaarallisia. Jos ohessa on jokin sydänvika, saattaa niistä koitua ongelmia. Mutta muuten terveessä sydämessä ne eivät haittaa. Lisälyöntejä on lähes kaikilla ihmisillä jossain vaiheessa. Toiset eivät niitä aisti lainkaan, kun taas toiset tuntevat joka ikisen. Itse olen kärsinyt niistä lapsesta saakka. Iän myötä ovat vain pahentuneet. Viimeiset pari kuukautta olen kärsinyt päivittäisistä muljahduksista. Pahimmillaan niitä tulee 3000-4000 päivässä. Aika kieputusta siis. Onneksi eivät minullakaan ole vaarallisia.
Mulla on useita tuhansia lisälyöntejä ja sekoamisia päivässä. Tod. ärsyttävää, mutta vaaratonta. Kiinnitin huomiota tuohon, että oireet alkanut nostellessa, voisiko hartioissa tai niskassa siis olla jotain joka provosoi muljahduksia? Itsellä alkoi saman tyylisessä nostohommassa päivittäiset häröt...
Sinullakin häiriöt alkoivat nostellessa? Kummallinen juttu... Mistähän se oikein mahtaa johtua?
Niin, ja sitten kun nostelee jotain vähänkin liian painavaa, tuntemukset alkavat. Minulla myös kyljellään nukkuminen saattaa laukaista lisälyöntejä sekä huonossa asennossa istuminen.
Huonossa asennossa pallea puristaa sydäntä ja kyllähän siinä ärsyyntyneenä voi vaikka muljahtaa. Kokeile: istu tuolilla ja kumarru oikein syvään eteen vaikka sitomaan kengännauhoja niin todennäköisesti seuraa muljahdus. Tai jos nukkuu vasemmalla kyljellä niin jäähän se sydän vähän pursituksiin. Tällaiset tuskin ovat vaarallisia, samoin jos huonossa asennossa nostaa jotain raskasta.
Minullakin tykytyksiä nostelemisesta ja mäkeä ylös kävelemisestä ja korkeat paikat jne. Luin äskettäin tutkimuksesta jossa alhaisesta verenpaineesta kärsivä ihmisen matkustaessa 1500-1800 metrin korkeudessa, häntä alkoi huimata ja pinikin ponnistus aiheutti verenkiertohäiriöitä ja sydänhäiriöitä. Kuseessä on ilmeisesti sukurauhasten vajaatoiminta 90% :ssa ihmisistä.Hoitona olisi jodi-kaliumvalmisteet. esim. Kelp-levä. itse ainakin aion kokeilla sitä.
Suositellaan siksi että, on hyvä käyttää jatkuvasti ruoanvalmistuksessa merilevää.Herbamaressa ja Kelpamaressa sitä onkin. Merilevävalmisteet ovat parhaita laihdutusta tukevia aineita.Ne sisältävät runsaasti kivennäisaineita ja kaliumjodia ja kiihdyttävät rauhastoimintaa. Mutta kilpirauhaspotilaat eivät saa käyttää merilevävalmisteita ilman lääkärin valvontaa.
Jodia tarvitsevat umpieritysrauhaset, ennenkaikkea kilpirauhanen. Jodi yhdistyy kilpirauhasessa erään aminohapon kanssa tyroksiiniksi. Jodin puute johtaa kilpirauhasen vajaatoimintaan ja aineenvaihdunta lamaantuu ja sydämen syke hidastuu. mikä puolestaan saattaa alentaa liikaa verenpainetta.Sukupuolivietti heikkenee ja voi kadota jopa täysin ja elämänhalu. Näiden ihmisten hoidossa saadaan lähes ihmeitä aikaan nimittäin merilevävalmisteilla. esim: Kelpasan.
Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan on vältettävä persikoita, päärynöitä, pinaattia, nauriita, kaalia, sekä parsakaalin käyttöa.Ne mahdollisesti lamaavat kilpirauhasen toiminnan.On vältettävä valkoisen vehnäjauhojen ja sokerien käyttöä. Lääkkeistä sulfavalmisteet ja antihistamiinit lamaavat kilpirauhasta. Fluoridien ja kloridien käyttöä myös vältettävä.Suositellut ruoat: Persilja, aprikoosi, taateli, luumut, kalaa, maitotuotteet ja juustot.
Just, tutulta kuulostaa, joskus vasemmalla kyljellä nukkuminen saa aikaa hypähtelyjä, kuten eteenpäin kumartelu ja huonossa asennossa istuminen, tuttua on.
Kiitos kaikille vastauksista. Mukava kuulla (tai eihän se mukavaa ole että sellaisia on), etten ole ihan ainoa jolla on tämäntapaisia tuntemuksia ja etteivät ne ole yleensäkään vaarallisia, minullakaan kun ei ole todettu minkäänlaista erillistä sydänvikaa.
Viestinne rohkaisivat minua paljon :)
sanoo älä pelleile pumpun kans se on sun elämäs elikkä älä tee koskaa mitää väkisin mä tiedän.älä kuuntele ketää kusipäitä näist ei monikaa tiedä mitää . sul on suolakramppeja eli sydän toimii miten sähkö kulkee siellä
Kiitos ohjeista, mutta en edes ole ajatellut pelleillä mitenkään sen kanssa (nostella painavia tavaroita tai vastaavaa).
Mitä nuo suolakrampit on?
jaa jos suolaa puuttuu nii ei kulje virtakaa nää on näitä heikkovirtajuttuja, lue sähköoppia mul on samat vaivat.
Moikka! Itselläni auttoi samaan vaivaan kaupan magnesium poretabletti aamuin illoin. Kokeilepa!
jos syöt sokereita ne syrjii b-vitat pois älä nostele sydän kärsii. lue ylempi tarina.
Voiko painavien esineiden nosteleminen tosiaan olla vaaraksi sydämelle? Tai miten se vaikuttaa siihen?
Painavien esineiden nosteleminen ei rasita sydäntä sen enempää kuin muukaan vastaava fyysinen työ. Muljahtelu nostaessa johtuu siitä, etä hengitystä pidätettäessä ja ponnistettaessa pulssi hidastuu ns. valsalvaefektin kautta ja ylimääräiset lyönnit ehtivät helpommin "väliin".
lisälyöntejä ja niitä seuraava tasaava tauko. lääkärisi on siis oikeassa, harmillinen, mutta vaaraton vaiva. LISÄLYÖNTEJÄ!
ne sun muljahtelus on lisälyöntejä.ei tosiaankaan vaarallisia.ite olin viime syksynä 4vrk sairaala hoidossa saman asian takia ja ne todettiin lisälyönniks,aivan samanlaisia kuin sulla.ole huoletta.jätä tupakka pois jos poltat ja lenkkeili ja älä STRESSAA.stressi pahentaa vaan asiaa.itselläni on 4 pientä lasta ja remontit ym,pitää vaan opetella olemaan stressamatta.lääkkeitä ei mulla ole kun yöllä menee pulssi niin alas.mut sitä b-vitamiinia kantsii kokeilla ja magnesiumia.ole huoletta.hyvää kesää
Minulla oli samanlaisia sydämen rytmihäiriöitä kuin mistä sinäkin kerroit.
Rytmihäiriöt johtuivat magnesiumin B1-B3 ja B6-vitamiinien puutteesta.
Kokeile Magnesan nimistä valmistetta jota saa marketeista tai luontaistuotekaupoista. Valmiste on hyvin imeytyvää ja jo viikon käytön jälkeen huomaa tehon jos ongelmasi on magnesiumin ja B-vitamiinien puute.
Kirjoita kommentti palstalle jos rytmihäiriöt loppuivat
Minulla on muljahdellut muutaman vuoden ja jotenkin se liittyy tähän vuodenaikaan. Olen 55-vuotias nainen ja suvussamme miehet kuolee alle 60-vuotiaina sydäninfarktiin. Itseäni huomattavasti nuoremmalla ystävälläni on ollut vuosia samanlaisia oireita ja ne liittyvät myös tähän ajankohtaan, jolloin ilmassa on runsaasti siitepölyä ja ilman laatu on muutenkin huono (kadut pölyävät). Jos pelkäät niin voit vaatia lääkäriä selvittämään asian sydänfilmin ja rasituskokeen avulla. Netistä saa myös paljon informaatiota ihan laittamalla hakusanaksi sydämen muljahtelu tai rytmihäiriöt. Itse olen maininnut lääkärille asiasta, mutta minua ei ole tutkittu aiheesta. Ystävättäreni tutkittiin, mutta häneltä ei löydetty mitään aihetta lääkitykseen tai hoitoihin....
Ei kannata pelätä vaan vaatia selvitystä.
Minkä hintaisia sydänfilmin ja rasituskokeen pyytäminen on yksityisellä? Itselläkin tässä ollut jo pidemmän aikaa ja alkaa mieltäkin painamaan jo.
Mulla on sydämen yli määräisiä lyöntejä eniten illalla kun olen sängyssä pitkällään.On näitä yli määräisiä lyöntejä myös muuloinkin.onko nää sydämen ylimääräiset lyönnit vaarallisia?
Itellä on nyt melkee 2 päivän ajan sydän ikävästi muljahdellu n. 1-20 min välein. Tuntuu että tulee kauheen useasti. Oon kyllä nukkunu tän viikon jokasena yönä huonosti tai liian vähänn ja on kiireitäki pitäny. Voiskohan johtua siitä? Ja ku rupeen ajattelemaan että jos tää nyt ei mee ohi nopeesti niin otan siitä kauheen stressin.. Älyttömän epämiellyttävää ! Oon vielä nuorikin, 14 vuotias.. Vanhempien mielipiteitä kiitos.
itselläni sydän muljahdellut jo yli 5 vuotta.. kaikki testit sydämestä otettiin eikä mitään löydetty.. ja jos sitä ajattelee se pahentaa vaan asiaa, itse ainakun ne tulee koitan vaan ajatella jotain muuta.. kyllä se siitä, ton kaa oppii elämään :)
hakeeko sit pumppu oikeeta "tahtia"...tasaa itteensä...itellä välil sama juttu,tosin harvoin..mut ku tulee ni tuntuu ku koko sydän kääntyis umpäri ja jotenkin nuljahtelee..sun ehkä kannattais käyä myös toisen lekurin jutuil...en tiiä onko noi vaarallisia juttui,myös mietityttää....
itsellä on kanssa olla muljahtelua jo yli 20 vuotta, alkoi parikymppisenä. Välillä oli aikakausia ettei niistä ollut mitään haittaa ja väillä on taas tullut enemmän. On ultrattu, tehty rasituskoe ja holteri pariinkin kertaan. Holterissa näkyi lisälyöntejä ja lausunnon mukaan ovat "normaaleja" lisälyöntejä ja vaarattomia. Ultrassa kuului jotain sivuääntä mitä epäilivät läpästä johtuvaksi ja ehkä joku läppä saattaa vähän vuotaa(tai jotain tähän suuntaan, muttei kuitenkaan aiheuttanut mitään lisä toimenpiteitä) Näistä tutkimuksista on jo kymmenkunta vuotta ja ylikin. Nyt on taaas alkanut olemaan enemmän ja enemmän näitä lisälyöntejä ja niitä tulee välillä useita peräkkäin. Veto on poissa ja väsyttää koko ajan tavallista enemmän. Silloin kun niitä alkaa rasituksessa tulemaan niin saman tien on pysähdyttävä ja pidettävä taukoa jonkin aikaa. EKG otettiin pariin kertaan viime viikolla mutta niihin ei tietenkään sattunut lisälyöntejä. mutta mikä nyt todella häiritsee on että rasitus lisää niitä ja ei oikein voi edes vauhdikkaammin kävellä kun sydän alkaa jo hyppimään. Tai sitten rasituksen jälkeen niitä tulee muutaman tunnin ajan enemmän. Lääkkeenä on ollut propral 40 mg 1/2 - 1 tabletti tarvittaessa. Nopeampaan rytmiin se auttaa mutta ei oikein noihin muljahduksiin. Nyt tuntuu ettei uskalla oikein mitään tehdä kun muljahlelut pahenevat niin helposti. Yksityisellä kävin toissapäivänä ja ens viikolla pääsee rasituskokeeseen. EI ihan ilmaista mutta jospa siellä selviäisi onko edelleen vaarattomia vai onko vuosien varrella tullut jotain näkyvää. Haittaa ainakin päivittäistä elämää paljon.
Tuttua tarinaa... Joitakin vuosia sitten minulla oli parin viikon jakso, jolloin myös synkopeeoireita, lyhyitä tajunnan katoamisia, kaatumisia, lattialle lysähtämisiä. Lääkärin kommentti oli, että näitähän nyt on jokaisella ainakin joskus ja se siitä. Ei lääkitystä, ei hoitosuosituksia. Oireet häipyivät itsestään hiljalleen.
Tänä vuonna ilmaantui uudelleen. Nyt ei niinkään ollut äkillisiä "kohtauksia" vaan jatkuva "vikatila". Asia otettiin vakavasti. Suoraan ensiapuun ja sairaalaan, jossa tehtiin erittäin laajat tutkimukset. Sydämestä ei vikaa löytynyt, mutta oireiluun beetasalpaajaa. Vähän aikaa meni paremmin, kunnes ulkoillessa paha häiriö ja voimattomuus. Lääke vaihdettiin, lisättiin ja taas meni vähän aikaa hyvin, kunnes oireet palasivat: Jatkuvaa muljahtelua 24h/vrk ja lyhyitä tajunnan hämärtymisiä, läheltä piti tilanteita ja kunnon kaatumisia. Uudet tutkimukset lähiaikoina...
"Hyvänlaatuinen muljahtelu" voi myös pilata pahasti elämänlaatua. Jaksamista!
Kokeilkaa kaikkien kofeiinipitoisten juomien lopettamista. Minulla auttoi, ei kestä edes teetä juoda kun alkaa muljahdella.
Sama homma, mulla kofeiini pahentaa ja kun lopetin kahvin juonnin kokonaan väheni huomattavasti.