Mikä minua vaivaa???

Olen nyt noin puolitoista vuotta kärsinyt aamupahoinvoinnista, joka iskee varoittamatta. Oireina ovat yököyyävä olo, ja tunne että oksennan, mutten siltikään koskaan ole oksentanut. Niskassa on outo paineen tunne ja koko vatsassa samainen yököttävä painostus. Kuukautiskiertoni on normaali ja syön e-pillereitä, enkä usko, että vaivat johtuisivat pillereistäni.. Minulta on otettu kaikki mahdolliset verikokeet, eikä missään ole vikaa. Laktoosi-intoleranssia vaiva ei ole, eikä myöskään keliakiaa sillä huono olo on yleensä vain aamuisin, eivätkä verikokeet paljastaneet kumpaakaan. Helikobakteeria ei ollut, eikä mitään muutakaan verestä arvioitavaa. Lääkärit eivät ole osanneet sanoa mikä minua vaivaa. JA raskaana en mitenkään ole puoltatoista vuotta voinut olla, sekin mahdollisuus on suljettu pois.
Hyviä neuvoja, kysymyksiä ja ehdotuksia otetaan vastaan..
122156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

allerginen sun duunille, alitajuntasi oksennuttaa sua, koska et pidä sun työstä/työpaikasta. Siellä stressaa sua jokin, mutta et ole sitä vaan itte keksiny. Kokeile intiaaniunta-kirjoita lapulle: hyvä unien jumala, anna minulle ohje, kuinka toimin. Pidä sitä tyynysi alla, ja saat alitajunnastasi vastauksen tuohon ongelmaasi. Joissakin on ohjeet myös unisiepparin tekoon, se nappaa sen ongelman myös. Laita google-hakuun, niin löytyy.
Jostain aikoinaan tuon jutun luin, kokeilin, se toimi.
Kokeile!

Äänestä
  • täytynee kokeilla tätä.. jos vaikka toimisi :)

    Äänestä

Verensokeri voi olla aamuisin alhaalla, jolloin usein tulee oksettava olo. Syö heti herättyäsi vaikka palanen kokojyväleipää ja juo lasillinen vettä.

Anemia voi myös aiheuttaa pahoinvointia samoin kuin alhainen verenpaine. Onko ne tutkittu?

Äänestä
  • verenpaineen kanssa ei ole ollut ongelmia, mutta verensokerin kanssa kylläkin: poukkoilee liian nopeasti edes takaisin. Anemiasta en tiedä, eikä muistaakseni ole tutkittu, mutta aikaslailla kalpea olen luonnostanikin.

    Äänestä

Onko niskasi tai hartiasi jumissa? Itselläni tulee huono olo aamulla jos niskani ja hartiani ovat kovinkin jumiutuneet, tyynyn vaihto on auttanut asiaa.

Äänestä
  • johtua siitäkin.. Vaikea sanoa, sillä niskahartia seutu on aika useastikin kipeänä, mutteivät varsinaisesti jumissa..

    Äänestä

  • nonde kirjoitti:

    johtua siitäkin.. Vaikea sanoa, sillä niskahartia seutu on aika useastikin kipeänä, mutteivät varsinaisesti jumissa..

    Mulle tuli myös mieleen, että tuo voisi olla jotain psyykkistä. Niiku jännitystä, alitajusta pelkoa, ahdistusta? Mieti vaivaako sua jokin.

    Mulla itselläni tuli yhteen aikaan oksettavia-oloja. Mahassa kiersi ja tuntuu että yrjö lentää, ja vähän ajan päästä mahassa tuntu jännitystä. Ja mulla se oli just sitä jännitystä ihan pelkästään tät elämää kohtaan. :P
    Ja aamusin heti kun heräsin ahdisti kovin paljon. Mut sit se aina helpotti kun pääs liikkeelle ja ovesta ulos. Vähän niinku että "kääk, mitähän tää päivä tuo tullessaan ja selviänkö mä..."

    Mulla jännitys tekee myös kovan vatsan.

    Äänestä

...minkälaista se niskakipu on? Liittyykö siihen muita oireita? Päänsärkyä? Niskajäykkyyttä?

Minäpä ainakin vilkaisisin silmäpohjat.

Äänestä
  • on painetta ja ehkä hieman kuumotusta pahoinvointikohtauksen yhteydessä. Niska jumittuu hetkiseksi, mutta sitä ei huomaa enää pahoinvoinnin kadottua. Päänsärystä en ole varma :(

    Äänestä

  • Nonde kirjoitti:

    on painetta ja ehkä hieman kuumotusta pahoinvointikohtauksen yhteydessä. Niska jumittuu hetkiseksi, mutta sitä ei huomaa enää pahoinvoinnin kadottua. Päänsärystä en ole varma :(

    olemassa ihan diagnosoituna kuin "jännitysniska. "

    Jos nyt ihan varmuuden vuoksi hakeutuisin neurologin tutkittavaksi. Aamupahoinvointi ja siihen liittyvä oksentelu sekä niskajäykkyys (aivokalvoärsytyksen seurauksena) ovat kohonneen kallonsisäisen paineen tyyppioireita. Ihan vaan näin varmuuden vuoksi.

    Äänestä

  • AIL kirjoitti:

    olemassa ihan diagnosoituna kuin "jännitysniska. "

    Tension neckiin harvemmin liittyy pahoinvointia. Aamupahoinvointi ja oksentelu on ns. red flag oire.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nonde kirjoitti:

Olen nyt noin puolitoista vuotta kärsinyt aamupahoinvoinnista, joka iskee varoittamatta. Oireina ovat yököyyävä olo, ja tunne että oksennan, mutten siltikään koskaan ole oksentanut. Niskassa on outo paineen tunne ja koko vatsassa samainen yököttävä painostus. Kuukautiskiertoni on normaali ja syön e-pillereitä, enkä usko, että vaivat johtuisivat pillereistäni.. Minulta on otettu kaikki mahdolliset verikokeet, eikä missään ole vikaa. Laktoosi-intoleranssia vaiva ei ole, eikä myöskään keliakiaa sillä huono olo on yleensä vain aamuisin, eivätkä verikokeet paljastaneet kumpaakaan. Helikobakteeria ei ollut, eikä mitään muutakaan verestä arvioitavaa. Lääkärit eivät ole osanneet sanoa mikä minua vaivaa. JA raskaana en mitenkään ole puoltatoista vuotta voinut olla, sekin mahdollisuus on suljettu pois.
Hyviä neuvoja, kysymyksiä ja ehdotuksia otetaan vastaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu