onko se

Onko se Haminan ja Vehkalahden kuntaliitos vaikuttanut tavallisten ihmisten elämään? Vehkalahtihan oli leikkikunta joka tapauksessa kun sen toimistotkin sijaitsivat Haminan keskustassa, joten mistään kotiseutuidentiteetistä tuskin on voinut olla kysymys.

Tietysti asian toinen puoli on se, että ne alueet jotka jo Vehkalahden aikoina olivat syrjäisiä niin ovat nyt yhtenäisen Haminan aikana vieläkin syrjäisempiä.
2842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vehkalahden hallinto oli keskittynyt Haminaan siitä yksinkertaisesta syystä että Vehkalahden kirkko oli rakennettu nykyiselle paikalleen, eli Haminan keskustaan jo satoja vuosia ennen Haminan perustamista. Eli periaatteessa Hamina oli Vehkalahden itsenäinen kirkonkylä, kaupungin alkuperäinen nimihän olikin Vehkalahden Uusikaupunki (Veckelax Nystad).

Mutta käytännössähän Vehkalahti ja Hamina olivatkin yhtä ja samaa aluetta, monin paikoin koko kuntarajaa ei olisi edes huomannut ellei sen olisi tiennyt kulkevan siitä. Eli kuntaliitos oli ihan paikallaan, mitä sitä pitämään kahta kuntaa käytännössä yhtenäisellä alueella, vaikka jotkut pitävätkin yllä jotain joutavaa Hamina-Vehkalahti-vastakkainasetelmaa.

Äänestä

Ei ole vaikuttanut mitenkään. Luulisi että kaupungin työntekijöiden määrä olisi vähentynyt mutta ei. Ihme suojatyöpaikkoja ja haminalaiset maksaa kaiken kiltisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikuttanut kirjoitti:

Onko se Haminan ja Vehkalahden kuntaliitos vaikuttanut tavallisten ihmisten elämään? Vehkalahtihan oli leikkikunta joka tapauksessa kun sen toimistotkin sijaitsivat Haminan keskustassa, joten mistään kotiseutuidentiteetistä tuskin on voinut olla kysymys.

Tietysti asian toinen puoli on se, että ne alueet jotka jo Vehkalahden aikoina olivat syrjäisiä niin ovat nyt yhtenäisen Haminan aikana vieläkin syrjäisempiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu