PANKKISALAISUUS

Iisalmen Sanomissa oli pari päivää sitten em.asiasta huolestuneen
asiakkaan asiallinen ja hyvin perusteltu kannanotto.
Asiakas joutuu esim, rahaa nostaessaan palvelutiskiltä, kertomaan
kuuluvalla äänellä kaikki henkilökohtaiset asiat, nostosummat,
henkilötunnukset, rahan käyttötarkoitukset ym. , koko "seurakunnan"
kuullen, koska keskustelu käydään avoimessa aulatilassa.

Eikö pankilla ole varaa vuokrata kiinteistöstä erillistä huonetta, missä em.
tyyppiset asiat pitää ehdottomasti, hoitaa, ettei rikota yksilön suojaa?
Pankin edustaja selvitti laveasti kaikkea muita tapoja, miten asiakas voi muilla
eri tavoilla ja eri paikoissa hoitaa asioitaan. liirum, laarum!
"Konttorin akustiikan osalta olemme ottaneet käsittelyyn, mitä voimme
tehdä sen parantamiseksi", oli ainut vastaus tuohon tärkeään ongelmaan.
Kuinka monta ihmistä tarvitaan ko. pankissa hehkulampun vaihtamiseen?

Itse jouduin valitettavasti em. jännitysnäytelmän kuulijaksi odottaessani
omaa vuoroa , kahdeksan muun asiakkaan joukossa, joten tämä tarina
on varmasti tosi.
Itse aion siirtyä toisen pankin asiakkaaksi, ellei pankin taholta saada
selkeää ratkaisua asian parantamiseksi.
22822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hehtaarihalli, silti kaksi palvelutiskiä vierekkäin, ei väliseinää, ei tuolia eläkeläisasiakkaalle.

Äänestä

Haukut väärää asiaa. 😮‍💨

Sun pitäisi herätä horroksesta ja kysyä, että mitä helvettiä joku pankki kyselee keneltäkään mitä ne omilla rahoillaan tekee tai tekemättä jättää.

Jos sinä nostat pankista omat rahasi, niin niiden kuuluu pankissa ripeästi hakea ne rahasi ja kysyä korkeintaan minkä kokoisina seteleinä ne haluat. Sen jälkeen niiden tulee kiittää luottamuksestasi, että ovat saaneet tähän asti varojasi säilyttää.

Nyt herätys!

Älkääs nössöt antako koiran alkaa purra omistajaa!

Äänestä
  • Itse kerrot kauheita satuja, taidat olle persaukinen köyhä, kun et tunne
    nykykäytäntöjä pankkiasioissa,.Jos haluat nostaa omalta tililtä vaikka 10.000e,
    ne on tilattava etukäteen, sama käytäntö kaikissa Iisalmen pankeissa.
    Pankkivirkailijan on noudatettava lakia, ja senvuoksi kysyttävä nostavalta tai
    tallettavalta , mihin rahat käytetään tai mistä ne on hankittu, summaraja lienee
    2000-3000 euroa, rahanpesu?
    Kun nostin viimeksi 5000 euroa, viinaan, naisiin ja turhuuteen, meni läpi!
    Suden-ja oravannahat uudelleen maksuvälineeksi, on hyvä ratkaisu.

    Äänestä

  • Niiden ei kuulu antaa ripeästi suurempia summia, vaan kysyä mihin rahaa
    tarvitset. Älä ota viissatasia, ne ei kelpaa Alkoon.
    Ainut keino nostaa isompia summia, on nostaa manit omalta korttitililtä,
    nostorajojen puitteissa, sitähän voi tilapäisesti korottaa, Pankki voi silti em.
    tilanteessa kysellä muutaman viikon päästä nostojen käyttötarkoitusta.
    Et silleen!

    Äänestä

  • Optiassa tämä käytännön ”julkisuus” on jo kauan ollut epäkohta. Yksi virkailija palvelemassa, kymmenen asiakasta aivan kuuloetäisyyden tuntumassa odottamassa vuoroaan. Aivan persiistä!. Eikä sekään riitä, vaan eräs sijoitus ” johtaja” teki todistettavasti sairaalle miehelle 90 v joka oli hoitokodissa ja siirsi miljoona euroa, tilanteessa, että vanhus ei ollut oikeustoimi kelpoinen, varainhoitovakuutuksen muodossa, ja nimesi vakuutuksen perusteella hänet edunsaajaksi, joka oli hänen lenkkikaverinsa. Kuka siirsi sairaan vanhuksen tililtä, hänen ollessaan sairaalahoidossa vakuutusyhtiön tilille miljoona euroa?Edunsaaja oli vainajan edunvalvontavaltuutettu ja hänen puolisonsa varaedunvalvoja valtuutettu. Vanhus joutui saman päivän iltana sairaalahoitoon Oulaisten sairaalaan, hoitojakso kesti 7 viikkoa. Vakuutuksen tekijä oli TR ja edunsaaja ja lenkkikaveri M-S V. Edunsaaja sai omakseen 1076.300 € brutto. Poliisi ei halunnut tutkia asiaa tarkemmin, koska rikospoliisi oli edunsaajien perhetuttu. Lisäksi vainaja kerkesi ilmoittaa omaisille ennen kuolemaansa, että edunsaaja on polttanut jo hänen v2006 tekemänsä testamentit, näin yritti raivata tien edun saantiin. Optia yritti omaisilta salata vakuutuksen alkuperäisen todistuksen, vedoten pankkisalaisuuteen ja koska siitä uupui viralliset lääkärin todistukset, omaisten kuuleminen 7 henkilöä ja yhtäaikaa paikalla olleiden kahden ulkopuolisen todistajan allekirjoitukset. Säästöpankkien vakuutusyhtiö oli toista mieltä ja antoi omaisille vakuutuksen alkuperäisen sopimuksen, josta asiat ilmenevät.Helsingin maistraatti piti näitä täysin tarpeellisina ja välttämättöminä! Todennäköistä on , että MOT ohjelma tekee tästä aivan lähiaikoina jutun. Aivan roistoa toimintaa, onneksi laittoivat pjohtaja Vp osuuspankille. Poliisi ja asianajajat eivät halunneet lähteä omaisia puolustamaan, pankkia vastaan. VAROKAA! Suomi ei ole enää oikeusvaltio!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Optiassa tämä käytännön ”julkisuus” on jo kauan ollut epäkohta. Yksi virkailija palvelemassa, kymmenen asiakasta aivan kuuloetäisyyden tuntumassa odottamassa vuoroaan. Aivan persiistä!. Eikä sekään riitä, vaan eräs sijoitus ” johtaja” teki todistettavasti sairaalle miehelle 90 v joka oli hoitokodissa ja siirsi miljoona euroa, tilanteessa, että vanhus ei ollut oikeustoimi kelpoinen, varainhoitovakuutuksen muodossa, ja nimesi vakuutuksen perusteella hänet edunsaajaksi, joka oli hänen lenkkikaverinsa. Kuka siirsi sairaan vanhuksen tililtä, hänen ollessaan sairaalahoidossa vakuutusyhtiön tilille miljoona euroa?Edunsaaja oli vainajan edunvalvontavaltuutettu ja hänen puolisonsa varaedunvalvoja valtuutettu. Vanhus joutui saman päivän iltana sairaalahoitoon Oulaisten sairaalaan, hoitojakso kesti 7 viikkoa. Vakuutuksen tekijä oli TR ja edunsaaja ja lenkkikaveri M-S V. Edunsaaja sai omakseen 1076.300 € brutto. Poliisi ei halunnut tutkia asiaa tarkemmin, koska rikospoliisi oli edunsaajien perhetuttu. Lisäksi vainaja kerkesi ilmoittaa omaisille ennen kuolemaansa, että edunsaaja on polttanut jo hänen v2006 tekemänsä testamentit, näin yritti raivata tien edun saantiin. Optia yritti omaisilta salata vakuutuksen alkuperäisen todistuksen, vedoten pankkisalaisuuteen ja koska siitä uupui viralliset lääkärin todistukset, omaisten kuuleminen 7 henkilöä ja yhtäaikaa paikalla olleiden kahden ulkopuolisen todistajan allekirjoitukset. Säästöpankkien vakuutusyhtiö oli toista mieltä ja antoi omaisille vakuutuksen alkuperäisen sopimuksen, josta asiat ilmenevät.Helsingin maistraatti piti näitä täysin tarpeellisina ja välttämättöminä! Todennäköistä on , että MOT ohjelma tekee tästä aivan lähiaikoina jutun. Aivan roistoa toimintaa, onneksi laittoivat pjohtaja Vp osuuspankille. Poliisi ja asianajajat eivät halunneet lähteä omaisia puolustamaan, pankkia vastaan. VAROKAA! Suomi ei ole enää oikeusvaltio!

    Kyllä hyvä kirjoitus. Kiuruvedellä kaikki tämän tietävät!

    Äänestä

  • Suomi on sääntösuomi, eu holhouksessa velkoineen, ei enää itsenäinen . Kansaa kusetetaan ja sitä puoltaa ylisuuri julkishallinto yli 750.ooo tuhannen virkamiehen voimalla. Se on se sosiaalipummi porukka. Demokratia ja kansa kärsii!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä hyvä kirjoitus. Kiuruvedellä kaikki tämän tietävät!

    Asiasta Kiinnostuneet voivat saada lisä tietoja Suomi24 Kiuruvesi palstalta, otsikon alta Jeesus sanoo! Olkaa hyvät!

    Äänestä

  • En ole horroksessa, eikä tarvii kysellä käytäntöjä, koska tiedän ne jo.
    Retee-Eemeli, paljonko meinasit itse nostaa ensi kerralla käteistä,
    vai on onko saldo nollilla, vai peräti miinuksella. Köyhillä ei ole ongelmia
    tässä asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Optiassa tämä käytännön ”julkisuus” on jo kauan ollut epäkohta. Yksi virkailija palvelemassa, kymmenen asiakasta aivan kuuloetäisyyden tuntumassa odottamassa vuoroaan. Aivan persiistä!. Eikä sekään riitä, vaan eräs sijoitus ” johtaja” teki todistettavasti sairaalle miehelle 90 v joka oli hoitokodissa ja siirsi miljoona euroa, tilanteessa, että vanhus ei ollut oikeustoimi kelpoinen, varainhoitovakuutuksen muodossa, ja nimesi vakuutuksen perusteella hänet edunsaajaksi, joka oli hänen lenkkikaverinsa. Kuka siirsi sairaan vanhuksen tililtä, hänen ollessaan sairaalahoidossa vakuutusyhtiön tilille miljoona euroa?Edunsaaja oli vainajan edunvalvontavaltuutettu ja hänen puolisonsa varaedunvalvoja valtuutettu. Vanhus joutui saman päivän iltana sairaalahoitoon Oulaisten sairaalaan, hoitojakso kesti 7 viikkoa. Vakuutuksen tekijä oli TR ja edunsaaja ja lenkkikaveri M-S V. Edunsaaja sai omakseen 1076.300 € brutto. Poliisi ei halunnut tutkia asiaa tarkemmin, koska rikospoliisi oli edunsaajien perhetuttu. Lisäksi vainaja kerkesi ilmoittaa omaisille ennen kuolemaansa, että edunsaaja on polttanut jo hänen v2006 tekemänsä testamentit, näin yritti raivata tien edun saantiin. Optia yritti omaisilta salata vakuutuksen alkuperäisen todistuksen, vedoten pankkisalaisuuteen ja koska siitä uupui viralliset lääkärin todistukset, omaisten kuuleminen 7 henkilöä ja yhtäaikaa paikalla olleiden kahden ulkopuolisen todistajan allekirjoitukset. Säästöpankkien vakuutusyhtiö oli toista mieltä ja antoi omaisille vakuutuksen alkuperäisen sopimuksen, josta asiat ilmenevät.Helsingin maistraatti piti näitä täysin tarpeellisina ja välttämättöminä! Todennäköistä on , että MOT ohjelma tekee tästä aivan lähiaikoina jutun. Aivan roistoa toimintaa, onneksi laittoivat pjohtaja Vp osuuspankille. Poliisi ja asianajajat eivät halunneet lähteä omaisia puolustamaan, pankkia vastaan. VAROKAA! Suomi ei ole enää oikeusvaltio!

    Ottamalla ulkopuolisena kantaa tähän tapaukseen, todettakoon, että
    kaikkien pankkien palveluissa ja tietosuojassa on parantamisen varaa.
    Aloittajan kertomus koski erään toisen pankin käytäntöä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niiden ei kuulu antaa ripeästi suurempia summia, vaan kysyä mihin rahaa
    tarvitset. Älä ota viissatasia, ne ei kelpaa Alkoon.
    Ainut keino nostaa isompia summia, on nostaa manit omalta korttitililtä,
    nostorajojen puitteissa, sitähän voi tilapäisesti korottaa, Pankki voi silti em.
    tilanteessa kysellä muutaman viikon päästä nostojen käyttötarkoitusta.
    Et silleen!

    Joopajoo, mutta kun pankissa asioi "miljoonamies/nainen ei kysellä minne rahat menee, tai tulee. Meneppäs tallentamaan paria kymment ekua, alkaa kuulustelu että mistäs olet rahat saanut, oletkos rahanpesu asioilla...

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ottamalla ulkopuolisena kantaa tähän tapaukseen, todettakoon, että
    kaikkien pankkien palveluissa ja tietosuojassa on parantamisen varaa.
    Aloittajan kertomus koski erään toisen pankin käytäntöä.

    Ei liene pankilta miljoonainvestointi, aulatilaan suljetut huonetilat, joissa
    asiointi tapahtuu turvallisesti, pankkisalaisuutta noudattaen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Joopajoo, mutta kun pankissa asioi "miljoonamies/nainen ei kysellä minne rahat menee, tai tulee. Meneppäs tallentamaan paria kymment ekua, alkaa kuulustelu että mistäs olet rahat saanut, oletkos rahanpesu asioilla...

    Ei mikään pankki paristakympistä utele, höpö, höpö!

    Äänestä

Kenellä on tänä päivänä vielä rahaa mitä nostella?
Tai jos on niin mihin käteistä tarvitsee? Pimeisiin hommiin tai maksullisiin seuralaisiin korkeintaan

Äänestä
  • Käteistä pitäisi olla jokaisen kukkarossa.

    Äänestä

  • Siinäpä noita rahanreikiä jo onkin ja vielä pimmeen pullon ostoon!

    Äänestä

Kun noin huolissanne olette, osin asiallisestikin, pankkisalaisuuksista niin vaihtakaa parhaaseen pankkiin, S pankkiin, joka päivä auki, turvalliset palvelupisteet ja ei palvelumaksuja, kannattaa vaihtaa sinne asiointi.

Äänestä
  • Muuten hyvä, mutta ei osakesalkun hoitoa, eikä tallelokeroita vuokrattavissa.

    Äänestä

Akustiikkaa ei tarvitse työryhmän miettiä, hommatkaa asikaspalveluun
monissa apteekeissa olevat, syvät kopit sivuseinineen, se olisi jo hyvä
parannus avoimeen aulatilaan. Mahtuu hyvin, on valmiita elementtejä
saatavana tehtailta.
Mitähän apteekin asiakas tuumaisi, jos farmaseutti alkaisi kovalla
äänellä kertomaan hän intiimivaivojensa hoidosta, koko myymälässä
olevien asiakkaiden kuullen, taitaisi ostopaikka vaihtua?

Äänestä
  • Saesko salavoo, värillä ee oo väliä, kuhan on harmoota!

    Äänestä

Osuuspankin vastaus oli yleistä huttua, valmiita vastauksia mitä käyttävät yhteydenotoissaan. On outoa, ettei asioinnin tietoturvasta ole huolehdittu, kyseessä on kuitenkin pankki, jossa hoidetaan henkilökohtaisia asioita. Vai pyritäänkö nyt siihen, ettei siellä asioitaisi lainkaan? Miten vaikeaa on vastaanottaa asiakkaat tietoturvallisesti? Miten vaikeaa on ohjata asiakas hoitamaan asioitaan tietoturvallisesti, jos tiskillä käy ilmi, että selvitettävää on? Ajanvaraus ei ole vaihtoehto. Osuuspankki on unohtanut henkilökohtaisuuden ja ihmisen tehostaessaan toimiaan ja tämä on ollut todella ikävä huomata.

Äänestä
  • Pankin edustajan vastaus ongelmaan, yhtä tyhjän kanssa. Näyttää, ettei
    asiaan meinatakkaan puuttua millän tavalla. Varmasti on jo siirtynyt ja
    siirtyy lisää asiakkaita toisten pankkien asiakkaiksi.
    "Paavin pallit, nunnan nännit ja johtokunnan kiitos ilman palkankorotusta"!
    Itse siirsin osakesalkkuni ja tilini muualle, em. lausunnon takia, ei ollenkaan
    anteeksipyyntöä tai pahoittelua tapahtuneesta.
    Akustiikkaongelmiin voi hankkia kaiuttimet paikalliselta tehtaalta, silloin
    aulatilassa odottavat asiakkaat kuulevat koko tapahtumaketjun paremmin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Iisalmen Sanomissa oli pari päivää sitten em.asiasta huolestuneen
asiakkaan asiallinen ja hyvin perusteltu kannanotto.
Asiakas joutuu esim, rahaa nostaessaan palvelutiskiltä, kertomaan
kuuluvalla äänellä kaikki henkilökohtaiset asiat, nostosummat,
henkilötunnukset, rahan käyttötarkoitukset ym. , koko "seurakunnan"
kuullen, koska keskustelu käydään avoimessa aulatilassa.

Eikö pankilla ole varaa vuokrata kiinteistöstä erillistä huonetta, missä em.
tyyppiset asiat pitää ehdottomasti, hoitaa, ettei rikota yksilön suojaa?
Pankin edustaja selvitti laveasti kaikkea muita tapoja, miten asiakas voi muilla
eri tavoilla ja eri paikoissa hoitaa asioitaan. liirum, laarum!
"Konttorin akustiikan osalta olemme ottaneet käsittelyyn, mitä voimme
tehdä sen parantamiseksi", oli ainut vastaus tuohon tärkeään ongelmaan.
Kuinka monta ihmistä tarvitaan ko. pankissa hehkulampun vaihtamiseen?

Itse jouduin valitettavasti em. jännitysnäytelmän kuulijaksi odottaessani
omaa vuoroa , kahdeksan muun asiakkaan joukossa, joten tämä tarina
on varmasti tosi.
Itse aion siirtyä toisen pankin asiakkaaksi, ellei pankin taholta saada
selkeää ratkaisua asian parantamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu