Olen yli 70-vuotias toistaiseksi itsenäisesti selviävä , lapseton ja ilman sisaruksia oleva ihminen. Myös sukuni on äärimmäisen pieni, ja muutama serkkuni ovat itseäni vanhempia. Ystäviä on, mutta he ovat omaa ikäluokkaani ja jotkut minua sairaampia.
Nyt puhutaan aivan aiheellisesti siitä, että on varauduttava toimintakyvyn laskuun antamalla jollekin "luotettavalle" ihmiselle jonkinasteiset valtuudet asioidensa hoitoon. Valtuuksia on tietysti eri asteisia valtakirjoista edunvalvontaan asti.
Olen keskustellut nuorempien ihmisten kanssa asiasta. Kukaan ei ole ollut halukas ottamaan vastuuta suhteellisen vieraan ihmisen asioista.
Ei edes edunvvalvontaan liittyvää palkkiota vastaan (edellyttää raportointia valvovalle viranomaiselle). Myös heissä, joilla on "omaisia tai läheisiä", on niitä, jotka eivät syystä tai toisesta voi turvautua läheisiinsä.
Yhteiskunnassamme on jo jonkin aikaa keskusteltu yksin asuvien ongelmista (noin puolet suurten kaupunkien väestöstä). Tässä on ollut aloitteellinen ja aktiivinen Yksinasuvat ry.
Ilman omaisten tai läheisten tukea jäävien vanhusten asioista en ole huomannut keskustelua. Meitä on paljon, Olisiko aika puhua meillekin suunnatuista tukitoimista. Perheellisille on ( tietysti aiheellisesti) lukuisia tukitoimia. Mekin olemme kuitenkin tehneet osamme yhteiskunnassa.
Vai onko asia tabu? Liittyykö siihen syyllistämistä tyyliin "oma vika,olet varmaan vaikea ihminen". Toivottavasti ei!
Nyt puhutaan aivan aiheellisesti siitä, että on varauduttava toimintakyvyn laskuun antamalla jollekin "luotettavalle" ihmiselle jonkinasteiset valtuudet asioidensa hoitoon. Valtuuksia on tietysti eri asteisia valtakirjoista edunvalvontaan asti.
Olen keskustellut nuorempien ihmisten kanssa asiasta. Kukaan ei ole ollut halukas ottamaan vastuuta suhteellisen vieraan ihmisen asioista.
Ei edes edunvvalvontaan liittyvää palkkiota vastaan (edellyttää raportointia valvovalle viranomaiselle). Myös heissä, joilla on "omaisia tai läheisiä", on niitä, jotka eivät syystä tai toisesta voi turvautua läheisiinsä.
Yhteiskunnassamme on jo jonkin aikaa keskusteltu yksin asuvien ongelmista (noin puolet suurten kaupunkien väestöstä). Tässä on ollut aloitteellinen ja aktiivinen Yksinasuvat ry.
Ilman omaisten tai läheisten tukea jäävien vanhusten asioista en ole huomannut keskustelua. Meitä on paljon, Olisiko aika puhua meillekin suunnatuista tukitoimista. Perheellisille on ( tietysti aiheellisesti) lukuisia tukitoimia. Mekin olemme kuitenkin tehneet osamme yhteiskunnassa.
Vai onko asia tabu? Liittyykö siihen syyllistämistä tyyliin "oma vika,olet varmaan vaikea ihminen". Toivottavasti ei!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yhteiskunta voisi ottaa kopin. Omaisuus valtiolle ja palvelut loppuun. Tai sitten jos edunvalvojia löytyy niin omaisuus heille automaattisesti? Tai 3000€ /kk / edunvalvottava. Huostaan otetut lapset ovat lienee saman hintaisia.
Kukahan tuonkin typerän ilmaisun on keksinyt. Kopit kuuluu pallopeleihin ja yhteiskuntahan ei pallopelejä pelaa.
Pelaa siinä mielessä, etä terveydenhuolto kyllä pallottelee, pompottelee ihmisiä edestakaisin.
Entinen presidenttimmekin sanoi jossain haastattelussa jotakin tähän suuntaan, että " tennis on mukava peli, mutta palloksi ei ole hyvä joutua ". En edes muista, mutta kyseessä taisi olla jokin terveydenhuoltoon liittyvä asia, en ole varma.
Minun mielestä nykyajan ihmiset ovat vain niin itsekeskeisiä, ettei kiinnosta muuta kuin omat asiat. Vanhainkodeissakaan eivät edes lapset tai muutkaan sukulaiset käy tervehtimässä omaisiaan. Miksi me ollaan muututtu niin tunteettomiksi?
Riipaisevasta asiasta julkaisit. Monilla ei ole ketään halukasta auttajaa kun vanhuuden ja toimintakyvyn laskun päivät koittavat. Äärimmäisen pelottava tilanne! Poliitikkoja aihe tuskin kiinnostaa ennenkuin osuu omalle kohdalle ja sithän on jo myöhäistä.
Eipä tuohon kohdallasi lienee muuta ratkaisua kuin hakea ns virallista edunvalvojaa maistraatilta jos muita ei ole. Asia kannattaa hoitaa kuntoon silloin kun on vielä järjissään.
Virallisen edunvalvojan toimintaan liittyy hyvin paljon ongelmia. Huolimatta lakitekstistä, jossa
painotetaan yhteistoimintaa valvottavan kanssa, viralliset edunvvalvojat ovat tehneet hyvinkin omavaltaisia ratkaisuja, vaikka valvottava vielä kykenisi ilmaisemaan oman tahtonsa.
Lisäksi työvoiman määrä tässä toiminnassa on niin vähäinen, että jo se saattaa aiheuttaa oikeusturvaloukkauksia. Olen joutunut seuraamaan tapausta, jossa valvottavan ja hänen omaistensa toivetta pitkäaikaisen hoitopaikan järjestämisestä ei virallisessa edunvalvonnassa
edes yritetty ottaa huomioon. Tapauksia, joissa virallinen edunvalvonta on laitettu voimaan ilman valvottavan suostumusta, tiedän muutamia. Näissä tapauksissa ei ollut kyse vaikea-asteisesta muistisairaudesta, vaan pitkästä sairaalajaksosta. Ilmeisesti käytäntö on useissa laitoksissa "tapana", vaikka edunvalvontaan joutumisen/pääsemisen pitäisi perustua tarkkaan lääkärin arvioon. Valvonnan purkaminen on oma prosessinsa,joka kyllä saattaa onnistuakin. Tiedän tapauksen, jossa valvonnassa ollut on tässä onnistunut ja hoitaa nyt kotioloissa omat pankki-ym. asiansa.
Summa summarum: Yleiseen (viralliseen) edunvalvontaan ei tarvitse hakeutua itse ollessaan ns. järjissään. Asian hoitavat kyllä laitosten henkilökunta ja viranomaiset. Se, tulevatko valvottavan tarpeet läheskään riittävästi tässä toiminnassa huomioon otetuiksi, on oman keskustelunsa aihe. Tätä keskustelua on jo käytykin. (Esim. MOT-ohjelma)
Se on sentään vastuunalainen homma joten ei ihme Etteivät uskalla .Minä aion ottaa juristin joka toimii hautaustoimistossa ja joka hoitaa maksua vastaan asiani ja kuitit sitten lähettää yhdelle lapsistani .
Joten ei sekään aina ole niin taattua että vaikka on lapsia niin. Että he hoitaisivat . Usein juuri on kateutta lastenkin välillä että se joka hoitaa asioita saisi rahaa.
Niin että ei nämä asiat ole mitenkään helppoja .
Minä en edes halua elää vanhaksi, kun seuraa jo tätä tämänhetkistä vanhusten hoitoa ja välittämistä ( siis välinpitämättömyyttä ).
Ja jos vanhenen, ei sitten ole enää omaisiakaan pitämässä puoliani.
Tulisi todella yksinäinen vanhuus, en innolla sitä odottaisi.
En toki ole itseäni tappamassakaan, kyllä sen " luonto " hoitaa toivottavasti riittävän ajoissa.