Onko kukaan törmännyt tällaiseen ongelmaan?
Osaan puolustaa muita, mutten itseäni.
Korostan jo heti alkuun että tämä ei ole provo.
Kun olen joutunut sellaisiin tilanteisiin missä puolustan itseäni, tuloksena on ollut musta silmä useammin kuin kerran. Siis itselleni.Olen sellaisessa tilanteessa ikäänkuin avuton ja otan vaan vastaan. En ole riidanhaastaja, päinvastoin.
Mutta kun tulee tilanne, jossa läheistäni loukataan (kaveria jne) menee nuppi täysin sekaisin.
Lähden ensi kuussa oikeuteen jutusta jossa hakkasin (pahasti) neljä mun pikkuveljen päälle käynyttä.
Olen harrastanut nyrkkeilyä liki viisitoista vuotta. Olen melkein satakiloinen mörkö ja lyöntivoimaa kuvaa treenikaverin kommentti: "et voi koskaan lyödä elävää ihmistä tai olet linnassa"
Tähän asti kaikki OK, eikö vaan? Mutta löytyykö kohtalotoveria joka tunnustaa olevansa niin "heikko" että ei osaa puolustaa itseään, vaan ainoastaan toisia?
Osaan puolustaa muita, mutten itseäni.
Korostan jo heti alkuun että tämä ei ole provo.
Kun olen joutunut sellaisiin tilanteisiin missä puolustan itseäni, tuloksena on ollut musta silmä useammin kuin kerran. Siis itselleni.Olen sellaisessa tilanteessa ikäänkuin avuton ja otan vaan vastaan. En ole riidanhaastaja, päinvastoin.
Mutta kun tulee tilanne, jossa läheistäni loukataan (kaveria jne) menee nuppi täysin sekaisin.
Lähden ensi kuussa oikeuteen jutusta jossa hakkasin (pahasti) neljä mun pikkuveljen päälle käynyttä.
Olen harrastanut nyrkkeilyä liki viisitoista vuotta. Olen melkein satakiloinen mörkö ja lyöntivoimaa kuvaa treenikaverin kommentti: "et voi koskaan lyödä elävää ihmistä tai olet linnassa"
Tähän asti kaikki OK, eikö vaan? Mutta löytyykö kohtalotoveria joka tunnustaa olevansa niin "heikko" että ei osaa puolustaa itseään, vaan ainoastaan toisia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kysymys on asenteesta. Voi olla, että minäkään en pystyisi puolustamaan itseäni sekopäistä miesjoukkoa vastaan mutta jos ajattelenkaan, että joku uhkaisi perhettäni... Kysymys olisi lähinnä siitä minkä kokoisina lihankappaleina uhkaajat olisivat noin 35 sekunnin kuluttua.
Itselläni kävi tänään vastaava tilanne. Eräs romani hyökkäsi napaten pitkästä tukastani kiinni ja hyökätenkin lyönnein ja potkuin. En itse oikeastaan kyennyt antamaan yhtään takaisin vaan tyydyin täysin suojaamaan.(Käteen hieman sattuu, muuten olen ok). Huomasin kuitenkin että olen liiankin rauhallinen luonne, eli itsepuolustustilanteessa suojasin vain. Kaveri oli kyllä nuori (alle 18v) mutta siinä tilanteessa sillä ei ollut väliä. Tilanne tuli täysin yllättäen( olin semmoisella "mitä vittua?" fiiliksellä tilanteen jälkeenkin.) Eli kyllä siinä jää täysin alakynteen jos kaveri on kiihdyksissä ja itse on leppoisalla fiiliksellä, sama mitä on harrastanut. Toki olen jälkeenpäin hyvin ylpeä etten suuttunut ja alkanut takomaan alaikäistä kaveriä naamaan. Silti iski epäilys että olenko ikinä kykenevä puolustamaan itseäni vaikka harjoittelisin kuinka itsepuolustuslajeja...
Eli pääsin aluksi irti kaverista ja sanoin etten aio tapella hänen kanssaan. Uskoin sivullisten pitävän hänet aisoissa mutta kaveri nappasi hiuksistani jälleen kiinni. Lyönnit ja potkut viuhuivat aiheuttamatta suurempaa vahinkoa. Lopulta pääsin irti ja päätin lähteä pois. En edes provosoinut kaveria mitenkään, satuinpa olemaan väärässä paikassa väärään aikaan...
...niin sinäkin osaat toimia raaemmin. Nythän ei ollut tosi kyseessä koskapa kirjoittelet siinä kuin ei mitään, eikä vammojakaan suuremmin syntynyt. Sanoisin että toimit ihan oikein.
Jatkossa kannattaa ehkä työstää juttua päässäsi, että se ei jää vaivaamaan sua ja aiheuttamaan epävarmuutta. Kovaa treeniä vaan ja uskoa itseesi - siinä on mun reseptini. Sitä paitsi nythän tiedät kokemuksesta kuinka vittumaisia ja nopeita nuo tilanteet ovat. Kokemus auttaa paljon työnsaannissa ja hyväksi itsepuolustajaksi pääsemisessä. Seuraavalla kerralla tilanne on sulle jo paljon tutumpi kaikkine epämiellyttävine tuntemuksineen päivineen, usko pois!
Ja vielä kerran: toimit hienosti nyt ja toivottavasti toimit jatkossakin samaan tyyliin, jos suinkin mahdollista. Kun on paljon menetettävää, niin kannattaa harkita tarkkaan onko mielekästä saati järkevää nahistella mitättömien rähinöitsijöiden kanssa kadulla.
Treeniä ja positiivista mieltä!!!
Mielestäni tuollaisissa turhissa nujakoissa ei ole muuta kuin menetettävää. Minun ei tarvi todistaa kenellekään yhtään mitään enkä halua vajota samalle tasolle idioottien kanssa jotka yrittävät nostaa omaa heikkoa egoaan tappeluilla. Ei ole minun juttuni. Eikä tuosta tilanteesta mitään traumoja jäänyt, nyt ainakin tiedän että pystyn ottamaan iskuja vastaan ilman pelkoa siitä että heti on silmä mustana tai hampaat kurkussa. Mielestäni se on kaikkein tärkeintä että tilanteesta pääsee pois vahingoittumattoma eikä se että toinen jää verissäpäin makaamaan kadulle...
Taistelulajien osaaminen ei ole pelkästään tekniikkaa vaikka yleensä tatamilla treenataan vain sitä. Olen sitä mieltä että itsepuolustuslaji edellyttää harrastajalta myös sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta. Osa salilla kävijöistä on selvästi sellaisia joista ei koskaan ole toimijoiksi tositilanteissa. On ihan ok. opetella lajia vain urheilumielessä mutta itse näen asian niin että en uskalla heittäytyä jonkun mielipuolen piestäväksi koska en voi koskaan tietää että kuinka pitkälle hän menee. Mitä jos hän potkiikin minua maassa vielä tunnin sen jälkeen kun taju on mennyt? Siksi lähden mielummin vaikka linnaan kun annan toisen hakata itseni paskaksi. Onneksi olen ollut vain muutamassa tällaisessa tilanteessa ja hyvin on pää pysynyt kylmänä ja olen pystynyt toimimaan järkevästi (en ole ketään vammauttanut mutta olen pystynyt suojelemaan itseäni).
itse olen muutamat kerran nassuuni ottanut sen kummemmin välittämättä, mutta kaveriani kun joku erehtyi mottamaan, kyllä sitä lähti ihan eri fiiliksellä. liekö tässä jotain siihen liittyvää, että tuttujen ollessa kyseessä on 'syy' tehdä jotain, näkee sen epäoikeudenmukaisuuden mitä tapahtuu. itseä kohtaan on välinpitämätön / antaa tulla vaan, parempi että mulle kuin kellekään noista muista tms..
vaikea aihe.