väestösuojat

olen uusi asukas eli junan tuoma.kun tilanne maailmassa on nyt sotaisa,kysynkin,missä täällä on väestösuoja,säteilysuoja.mistä saa vettä vettä kun ja jos pumput ei toimi.pieksäjärven vettä ei kuulema saa juoda.
12448
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Etelä-Savon Pelastuslaitos (nettisivu 18.11.2024)

Poikkeusoloissa suojautumista varten taloyhtiöissä, työpaikoilla, kouluissa ja laitoksissa on omat väestönsuojansa. Pientaloissa suojaudutaan yleensä omaan kotiin, mutta tarvittaessa alueen väestönsuojia ohjataan myös yhteiskäyttöön. Etelä-Savon alueella on yksi yleinen väestönsuoja Mikkelissä, osoitteessa Mikonkatu 18.

Kansalaisten omatoiminen varautuminen on tärkeä osa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.

1Äänestä
  • saako mikkeliin kelakyydin.

    1Äänestä

Pieksämäellä on riittävåsti väestön suojia ja niihin mahtuu kesäasukkaatkin. Lisääkin saadaan lyhyessä ajassa paljon. Joumavettä on saatajilla runsaasti, vaikka sähköt olisi poikki vuoden tai parikin.

Äänestä

Melkein kaikkea vettä voi juoda jos sen keittää ensin.

2Äänestä
  • kun keität pieksäjärven vettä, saat samalla ruskeaa puuroa.avot.

    Äänestä

Missä meidän suojat?

1Äänestä

Selkiön kalliolla on edelleen entinen puhelilaitoksen luola jossa on myös oma porakaivo vedesaannin turvaamiseksi. Luolan ovet on hitsattu kiinni
ja tilat rapistuu hoidon puuteessa. Mikää taho ei ole yrittänytkään saada luolastoa väestönsuoja käyttöön.

1Äänestä
  • Joka kerrostalossa on väestön suoja. Isännöitsijä määrää talon hallituksem puheenjohtajan vastaavaksi että toimii tilat. Ja kursseja on käytävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Joka kerrostalossa on väestön suoja. Isännöitsijä määrää talon hallituksem puheenjohtajan vastaavaksi että toimii tilat. Ja kursseja on käytävä.

    Väestön suojat eivät vastaa nykysodan tarpeisiin. Ne ovat saatesuojiksi tehty. Luotiliivit, kahden viikon muonat, vesi, akut, mahdolliset lääkkeet jne on selviytymiskeino.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Väestön suojat eivät vastaa nykysodan tarpeisiin. Ne ovat saatesuojiksi tehty. Luotiliivit, kahden viikon muonat, vesi, akut, mahdolliset lääkkeet jne on selviytymiskeino.

    Ennen menen nyky suojiin ennenkuin keskuskentälle taivasalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Väestön suojat eivät vastaa nykysodan tarpeisiin. Ne ovat saatesuojiksi tehty. Luotiliivit, kahden viikon muonat, vesi, akut, mahdolliset lääkkeet jne on selviytymiskeino.

    Siis luotiliivit ja kypärä.
    Lisäksi muu varautuminen ruokaa ja lääkkeitä. Puhdasta vettä kannelliseen astiaan, joka vaihdetaan 3 kk välein.
    Talvea varten lämpöpeittö.
    Jos lämpötila huonessa äkkiä laskee.
    Peitoista saa telttavuoteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ennen menen nyky suojiin ennenkuin keskuskentälle taivasalle.

    Mene vaan sinne paskan hajuun.jossa 1 neliö henkeä kohden. Siellä ovat kuin haisevat sillit purkissa. Ennen mentiin perhekunnittain pommitusten ajaksi maakellareihin suojaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

olen uusi asukas eli junan tuoma.kun tilanne maailmassa on nyt sotaisa,kysynkin,missä täällä on väestösuoja,säteilysuoja.mistä saa vettä vettä kun ja jos pumput ei toimi.pieksäjärven vettä ei kuulema saa juoda.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu