Valinta on sinun.

1. Moos. 1:
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".

Jumala on luonut taivaat ja maan ja siunannut ihmiset, jotta he seuraisivat Häntä ja täyttäisivät Hänen tahtonsa. Jo niinä aikoina, aikojen alussa, aloitti paha houkutuksen. Näin ihmiseksi luodut lankesivat. Näin syntyi hyvän ja pahan taistelu.
Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon valita maan päällä, ketä he haluavat seurata.
Herra ei puutu ihmisen valintaan, mutta Hän sanoo. Valitkaa Minut ja seuratkaa Minua, että taivaallisen valtakunnan perisitte.
21345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Totisesti Jeesus jaJumala Isä näin suunniteli

Äänestä

IHMISILLE HERRA ANTOI VAPAAN TAHDON VALITA MAAN PÄÄLLÄ , KETÄ HE HALUAVAT SEURATA. KUITENKIN HÄN SANOO VALITKAA MINUT JA SEURATKAA MINUA ETTÄ TAIVAALLISEN VALTAKUNNAN PERITTE.

Äänestä

1. Piet. 1:
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
Ilm. 8:
3 Ja tuli eräs muu enkeli ja asettui alttarin ääreen pitäen kultaista suitsutusastiaa, ja hänelle annettiin paljon suitsukkeita pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä.

Sinä, joka pidät lyhyet rukous välit ja tiedostat mitä olet rikkonut Herraa vastaan. Tee parannusta.
Kun luet raamattua, uskot nuhteet ja pidät ne sydämessä ja täytät Herran tahtoa, käskyjä ja rakkauden lakia. Olet sydämen uskova ja sinun rukouksesi kuullaan. Puoli sydämiset, jotka tietäen tekevät syntiä, teidän rukouksia ei kuulla, ennen kuin kadutte Jeesuksen edessä.

Äänestä

Totisesti hiekkaheimon ihmiset loi jumalan omaksi kuvaksensa, vittumaiseksi sadistiseksi narsistiksi. Suurin globaali huijaus, turhia lupauksia johon heikoimmat retkahtaa vielä tänäkin päivänä.

Äänestä

Miten Herra haluaa meidän oleva Jumalan kuvia. Silloin on kokosydämminen mitä on se on se on Jeesuksen Kristuksen seuraamista ja hänentahtoa noudattaen. Käskyt ja rakkauden laki.

Äänestä

Siksi on tärkeä lukea Raamattua. siellä on hyvät neuvot miten pitää vaeltaa.

Äänestä
  • Raamattu ei anna ensimmäistäkään ohjetta miten pitää ihmisen vaeltaa eikä niin kirjaviisasta löydä, joka sieltä pystyy rakentamaan elämänpolun. Vain täydellinen valehtelija edes yrittää uskotella sellaista.

    Raamattu ohjaa meidät Jumalan Hengen luo ja vahvistaa sitä kautta uskossa eikä omituisten selitysten kautta opeta itsetyytyväisyyttä ja muiden halveksuntaa.

    Äänestä

Raamattu on sana, joka pakastus hengessä siksi se ei avaudu heille jotka lukevat sitä ilman Pyhä hengen vaikutusta. Mikä on avain tähän se on lyhyet synnin tunnistamisen ja tunustamise avulla.

Äänestä

Ilm. 9:
21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.
Ilm. 21:
1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.

Ne jumalattomat, jotka on tuomittu omien tuomioittensa mukaan. Jeesuksen edessä heitä ei enää ole. Paha on saanut palkkansa. He, jotka koko sydämisiä ovat, heidän paikka on Jeesuksen ylösnousemuksessa. Kaikki he pelastuvat, koska olivat pienessä uskollisia. Heidät laitoin paljon vartijoiksi. Sen mukainen on heidän palkkansa taivaassa.
Tuhat vuotinen valtakunta on heille, jotka Herra on tähän valtakuntaan valinnut.

Äänestä

Ilm. 11:
3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.

He tulevat ja he ovat Herramme, Isän Jumalan lähettämiä ja Jeesus Kristus on heidät tähän tehtävään siunannut. Kukaan ei heitä voi väistää. Heillä on valta tehdä suurempia tekoja, kuin Jeesus aikanaan teki.
Heillä on Jumalan suoja. Heitä ei voi pysäyttää, eikä estää silloin, kun he profetoivat.
Ketä he ovat, sitä ette tiedä, koska heidät on peitetty teidän silmiltänne. He ovat Jumalan lähettiläitä.

Äänestä

Niin eipä tähän voi lisätä kuin aamen

Äänestä

2. Piet. 3:
8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

Sinä, ymmärrätkö? Et voi tietää milloin on Jumalan aika. Sinä, pidä huoli, että pysyt kaidalla tiellä, silloin sinä olet valmis aina siihen, milloin Jeesus tulee.
Älä katso siihen, joka maallista on, vaan sitä, joka taivaallista on. Rikkaus on olla sydämen uskossa. Sellaiset henkilöt ovat hereillä. Sinä pysyt siinä. Paljon jouduit kärsimään. Sinulla oli vaikea kasvatus, mutta Herra kasvatti sinut tähän tehtävään ja sinut nähtiin uskolliseksi pienessä. Sinä olet Herralle rakas ja sinä olet Herran silmäterä.

Äänestä

Herramme Jeesus Kristus on rakkaus ja hän kauttaan tulee kaikki hyvä.

Äänestä

1. Piet. 1:
2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

Sinä, joka täysi sydäminen olet, olet ennalta suunnitellusti Herran edessä. Olet Herran silmäterä. Tiedätkö, sinulla on taivas paikka ajallaan. Toiset Minä annan todistajiksi Jeesuksen Kristuksen teoista.
Sinä, jolle tällaisen tehtävän annoin, sinulla on erikois tehtävä. Sinulla on suuri palkka taivaassa ja jo maan päällä. Tiedätkö, tällaisia tehtäviä ei ole monta maan päällä, siksi olet erikois asemassa Herran edessä. Sinä olet valittu suureen tehtävään maan päällä.
Halleluja, Jeesus Kristus on voittaja kaikessa.

Äänestä
  • JEESUS KRISTUS ON VOITTAJA KAIKESSA.
    AAMEN

    Äänestä

Ilm. 17:
14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

Herran omat punnitaan ja koetellaan, jotta heidät uskolliseksi havaittaisiin. Punnitseminen on koetusta, jossa joudut koetteelle kumman puolella olet. Sinä voit myöskin olla sairas ja uskoa koetellaan. Kun sinun rukouksesi kuullaan, sinä voit tervehtyä, kun se on Jeesuksen tahto.
Sinä voit joutua viettelyksen uhriksi, silloin katsotaan sorrutko siihen. Silloin olit voittaja Jeesuksessa, kun et siihen suostunut.
Raamattu on Sanan ruokaa ja sitä lukien ymmärrys lisääntyy. Jeesus on voittanut ristin puulla Golgatalla pahuuden ja kotona taivaassa Hän omiansa kuulee ja auttaa.

Äänestä

Sinä itse päätät Haluatko seurata Jeesusta. Koska kaikilla on oma vapaa tahto, se on tie,joka on kapea itsensä kieltämisen tie.

Äänestä

niin jokainen päättää mitä tietä lähtee kulkemaan. hyvät neuvot saa Raamatusta.

Äänestä

Paljon saat,jos oikein valitset. Vaikka ei ole helppoa olla ja kieltää itseään. Koska ihminen on aina pahan ansojen edessä.

Äänestä

Koska anaaliseksi tapahtuu peräaukon ja peräsuolen alueella, jonka kautta ihminen ulostaa, siinä voi tapahtua tahriintumista. Sormien, siittimen tai esineiden välityksellä anaaliseksissä voi emättimeen levitä tauteja, kuten tulehduksia.[1] Anaaliseksistä ei olekaan hygieenistä siirtyä suoraan emätinseksiin tai suuseksiin, koska peräsuolen bakteereja voi päästä tuolloin emättimeen tai suuonteloon. Seksitaudit, varsinkin hepatiitti ja HI-virus, leviävät anaaliseksin välityksellä erityisen herkästi peräsuolen limakalvon herkkyydestä johtuen.[3] HIV tarttuu anaaliyhdynnässä herkemmin kuin emätinyhdynnässä, koska peräsuolen huokoiseen seinämään syntyy herkästi pieniä mikrovaurioita, joiden kautta virus siirtyy vereen.[1]

Tahriintuminen vältetään suolen tyhjennyksellä ja pesulla ennen seksiä. Peräsuoli on tosin suurimman osan ajasta valmiiksi tyhjä. Kondomin tai lateksihanskojen käyttö suojaa sekä tahriintumiselta että taudeilta, jos suojavälineet vaihtaa uusiin siirryttäessä anaaliyhdynnästä emätinyhdyntään.[1]

Peräsuoleen seksin aikana työnnetty terävä, kova tai joustamaton esine voi vahingoittaa peräsuolta ja siten lisätä esimerkiksi HIV-tartunnan vaaraa. Liian pieni tai väärän muotoinen esine voi olla vaikea saada ulos. Likainen esine voi aiheuttaa tulehduksen.[1]

Anaaliyhdyntä ei aiheuta peräaukon pidätyskyvyn menetystä eli anaalista inkontinenssia. Anaaliseksin kautta ei voi tulla raskaaksi.[1]
Kipu

Anaaliseksi voi olla kivuliasta. Peräsuolen ympärillä olevat lihakset jännittyvät tiukasti, kun peräsuoleen työnnetään jotain. Tällöin peräaukon ympärillä olevat hermopäätteet aistivat lihaksissa olevan jännitystilan, mikä tuntuu kipuna. Se saa lihakset jännittymään entistä enemmän, jolloin kipu voimistuu.[1]

Kipu voidaan välttää suorittamalla anaaliseksi huolellisesti ja rauhallisesti. Vastaanottava osapuoli voi myös etukäteen harjoituttaa peräaukkonsa sulkijalihaksia rentoutumaan esimerkiksi työntämällä sormensa peräaukkoon suihkussa, tai käyttämällä anaalitappia. Tällöin sulkijalihakset tottuvat ajan myötä peräaukkoon työntymiseen

Äänestä

Jeesus Kristus on rakkaus ja valo. Kuka voi nousta hänen tahtoaan vastaan. Jeesus tahtoo meidän noudattamaan hänen käskyjään ja rakkauden lakia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1. Moos. 1:
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".

Jumala on luonut taivaat ja maan ja siunannut ihmiset, jotta he seuraisivat Häntä ja täyttäisivät Hänen tahtonsa. Jo niinä aikoina, aikojen alussa, aloitti paha houkutuksen. Näin ihmiseksi luodut lankesivat. Näin syntyi hyvän ja pahan taistelu.
Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon valita maan päällä, ketä he haluavat seurata.
Herra ei puutu ihmisen valintaan, mutta Hän sanoo. Valitkaa Minut ja seuratkaa Minua, että taivaallisen valtakunnan perisitte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu