Minkäköhän takia?

Satu Taavitsainen on niin iso kivi Mikkelin yrittäjien ja oikeiston kengissä?
44432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Yrittäjät eivät ajattele Taavitsaista ollenkaan koska hänen mielipiteillään ja toiminnallaan ei ole mitään vaikutusta heihin. Jostain syystä oikeisto välittää hänen mielipiteistään, syytä en osaa sanoa. Kai hän on kohde mihin oikeistoa äänestävien viha on helppo kanavoida ja varmistaa että äänestäjät edelleen päästävät oikeiston valtaan.

Äänestä

Tässä näkee muka sivistyneen vasemmistolaisen eläkeläisen asiallisuuden. Vaikka väittää itseään maisteriksi, käytös on kuin palvelutalon asukkailla joilla jopa peruskoulu on suoritettu mukeutettuna.

Koulutus ei kerro yhtään mitään ihmisestä ja maisteriksi pääsee myös keskimääräistä alhaisemmalla älykkyydellä.

Kaikki sitä vihaa kun haluatte yrittäjät pois Mikkelistä

Äänestä
  • Haluamme riistävät yrittäjät pois, emme oikeudenmukaisia yrittäjiä.

    1Äänestä

  • Ei sitä vihaa, kuin oikeistolaiset riistäjät ja niiden kätyridemarit. Joten ei pidä paikkaansa, kun puhut "kaikista". Sama Rampen kohdalla. Hän aiheuttaa myös kamalaa peppukipua oikeistosedissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei sitä vihaa, kuin oikeistolaiset riistäjät ja niiden kätyridemarit. Joten ei pidä paikkaansa, kun puhut "kaikista". Sama Rampen kohdalla. Hän aiheuttaa myös kamalaa peppukipua oikeistosedissä.

    SINUN sanomasi ei pidä paikkaansa. Joten älä ala sairaan pääsi harhoja väittämään totuudeksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    SINUN sanomasi ei pidä paikkaansa. Joten älä ala sairaan pääsi harhoja väittämään totuudeksi!

    Se on totuus. Ainoastaan heikompia polkevat lahtarit ja riistäjäyrittäjät joiden paikka olisi Siperiassa kuolla hitaasti nälkään vihaa Taavitsaista!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se on totuus. Ainoastaan heikompia polkevat lahtarit ja riistäjäyrittäjät joiden paikka olisi Siperiassa kuolla hitaasti nälkään vihaa Taavitsaista!

    Voi kun ressukkaa pelottaa tulevat käräjät törkeän rikoksen johdosta..

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Voi kun ressukkaa pelottaa tulevat käräjät törkeän rikoksen johdosta..

    Ainut kuka on tehnyt rikoksen on amis

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ainut kuka on tehnyt rikoksen on amis

    Tässä näkee muka sivistyneen vasemmistolaisen eläkeläisen asiallisuuden. Vaikka väittää itseään maisteriksi, käytös on kuin palvelutalon asukkailla joilla jopa peruskoulu on suoritettu mukeutettuna.

    Koulutus ei kerro yhtään mitään ihmisestä ja maisteriksi pääsee myös keskimääräistä alhaisemmalla älykkyydellä.

    Poliisi on todennut rikoksen tapahtuneen ja asia tutkittu TÖRKEÄNÄ rikoksena.
    Esitutkinnan jälkeen syyttäjälle, joka päättänyt syyträä TÖRKEÄSTÄ KUNNIANLOUKKAUKSESTA.

    Mitä sä jaksat selittää yhtään mitään muuta? Millään ysärillä tapahtuneella sakoilla tuomitulla pahoinpitelyllä EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Väkivalta on AINA pahempi kun joku pikku nettikirjoittelu jota amis itse kerjäsi kieroilemallla. Väkivallalla pitää olla nollatoleranssi että sellaset ulos politiikasta

    Jos syyllistyy pahoinpitelyyn niin ulos politiikasta ja lapset huostaan. Suomi on väkivallan tekijöiden päänsilittelyn luvattu maa

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tajuatko halventavasi Suomen oikeusjärjestelmää aina korkeinta oikeutta myöten?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jos syyllistyy pahoinpitelyyn niin ulos politiikasta ja lapset huostaan. Suomi on väkivallan tekijöiden päänsilittelyn luvattu maa

    Kuka näin om tehnyt? Kerro? Tiedän mitä vastaat, mutta se ei ole vastaus tähän, mitä juuri esitit. Joten amna esimerkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kuka näin om tehnyt? Kerro? Tiedän mitä vastaat, mutta se ei ole vastaus tähän, mitä juuri esitit. Joten amna esimerkki.

    No pahoinpitelyyn syyllistyneet henkilöt saavat olla politiikassa vapaasti ja pitää lapsensa. MInusta näin ei saisi olla

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    No pahoinpitelyyn syyllistyneet henkilöt saavat olla politiikassa vapaasti ja pitää lapsensa. MInusta näin ei saisi olla

    Voisitko vastata kerrankin kysymykseen eli

    "kuka näin on tehnyt?"

    joka esitetty sinun kommenttiisi

    "Jos syyllistyy pahoinpitelyyn niin ulos politiikasta ja lapset huostaan. Suomi on väkivallan tekijöiden päänsilittelyn luvattu maa"

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jos syyllistyy pahoinpitelyyn niin ulos politiikasta ja lapset huostaan. Suomi on väkivallan tekijöiden päänsilittelyn luvattu maa

    Koska ja kenen pahoinpitelyyn Satu on syylistyny?

    Äänestä

Kaikkien kengässä…🤮

Äänestä
  • Ei vaan lapualaisten fasistien ja Siperiaan kuuluvien riistäjien eli yrittäjien kengissä

    Äänestä

Vasemmistoaate ei kannusta töihin

Äänestä
  • Oikeistoaate kannustaa vaan muiden työllä rikastuvia sikoja rikastumaan ja riistämään

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oikeistoaate kannustaa vaan muiden työllä rikastuvia sikoja rikastumaan ja riistämään

    Mutta näin tämä maailma toimii ja näin teille heikkolahjaisille saadaan työpaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mutta näin tämä maailma toimii ja näin teille heikkolahjaisille saadaan työpaikkoja.

    Jos noita riistäjiä ei olisi niin valtio antaisi ne työpaikat

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jos noita riistäjiä ei olisi niin valtio antaisi ne työpaikat

    Tässä näkee muka sivistyneen vasemmistolaisen eläkeläisen asiallisuuden. Vaikka väittää itseään maisteriksi, käytös on kuin palvelutalon asukkailla joilla jopa peruskoulu on suoritettu mukeutettuna.

    Koulutus ei kerro yhtään mitään ihmisestä ja maisteriksi pääsee myös keskimääräistä alhaisemmalla älykkyydellä.

    Ei ole edes ymmärrystä siitä, millä rahalla valtio rahoittaa yhtään mitään.. 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jos kapitalismi lopetetaan niin valtio voi antaa kaikille töitä

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tässä näkee muka sivistyneen vasemmistolaisen eläkeläisen asiallisuuden. Vaikka väittää itseään maisteriksi, käytös on kuin palvelutalon asukkailla joilla jopa peruskoulu on suoritettu mukeutettuna.

    Koulutus ei kerro yhtään mitään ihmisestä ja maisteriksi pääsee myös keskimääräistä alhaisemmalla älykkyydellä.

    Ei ole edes ymmärrystä siitä, millä rahalla valtio rahoittaa yhtään mitään.. 😅

    Kapitalismin voi aina muuttaa toiseen järjestelmään

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kapitalismin voi aina muuttaa toiseen järjestelmään

    Ei. Et tiedä asioista yhtään mitään. Et ymmät mistään mitään. Et tajua millaista hallaa teet Mikkelin Vasemmistoliitolle. Et ymmärrä kuinka suuri määrä ihmisiä on alkanut vihaamaan Taavitsaisesta vuoksesi.

    Äänestä

Eiköhän tämän rouvan ura ole jo taputeltu. Käräjät edessä, mieli seilaa kuin onnenpyörä. Lähinnä herättää hilpeyttä älykkäämmissä.

Äänestä
  • Geelitukka-amis on tuomittu pahoinpitelystä

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Geelitukka-amis on tuomittu pahoinpitelystä

    Sakoilla.
    Mutta Satu ei Sakoilla selviä, TÖRKEÄSTÄ rikoksesta käräjillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sakoilla.
    Mutta Satu ei Sakoilla selviä, TÖRKEÄSTÄ rikoksesta käräjillä.

    Säälittävää että pikkunettikirjoittelu on sinusta törkeää. Kuitenkin tämä toinen on syyllistynyt väkivaltaan. Aika pimeää tämä oikeiston ajattelumalli

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Säälittävää että pikkunettikirjoittelu on sinusta törkeää. Kuitenkin tämä toinen on syyllistynyt väkivaltaan. Aika pimeää tämä oikeiston ajattelumalli

    Meillä Suomessa on sellainen asia kuin LAKI ja RIKOSLAKI sekä POLIISI, SYYTTÄJÄ ja OIKEUDEN ERI ASTEET.
    Kaksi noista on jo todennut törkeän rikoksen tapahtuneen ja kolmas käsittelee asian.

    Miten tämä ei mene Sadun fanin, muka sivistyneen maisterin, tajuntaan??

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Meillä on myös laki joka tuomitsee pahoinpitelystä. Sellaisilta pitäisi kieltää politiikkaan ja muihin luottamustehtäviin osallistuminen ja ottaa lapset huostaan. Nettikirjoittelusta joo sanotaan laissa mutta pitäisi pystyä tajuaamaan että tämä "uhri" itse aiheutti tilanteensa kieroilemalla politiikassa.

    Miksi sinun lapualaisnatsin tajuntaan ei mene että pahoinpitely on vakava rikos ja sellaisesta tuomitut ei kuulu politiikkaan

    Pahoinpitelystä laki myös tuomitsee ja puolueen säännöt puoluekurin poikkeamista paitsi Mikkelin demareissa

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Meillä on myös laki joka tuomitsee pahoinpitelystä. Sellaisilta pitäisi kieltää politiikkaan ja muihin luottamustehtäviin osallistuminen ja ottaa lapset huostaan. Nettikirjoittelusta joo sanotaan laissa mutta pitäisi pystyä tajuaamaan että tämä "uhri" itse aiheutti tilanteensa kieroilemalla politiikassa.

    Miksi sinun lapualaisnatsin tajuntaan ei mene että pahoinpitely on vakava rikos ja sellaisesta tuomitut ei kuulu politiikkaan

    Tässä näkee muka sivistyneen vasemmistolaisen eläkeläisen asiallisuuden. Vaikka väittää itseään maisteriksi, käytös on kuin palvelutalon asukkailla joilla jopa peruskoulu on suoritettu mukeutettuna.

    Koulutus ei kerro yhtään mitään ihmisestä ja maisteriksi pääsee myös keskimääräistä alhaisemmalla älykkyydellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Pahoinpitelystä laki myös tuomitsee ja puolueen säännöt puoluekurin poikkeamista paitsi Mikkelin demareissa

    Ymmärrätkö edes itse mitä oikein selität ja kirjoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ymmärrätkö edes itse mitä oikein selität ja kirjoitat?

    Niin? Tämä henkilö on tuomittu pahoinpitelystä ja se on rikos suomen laissa. Myös puoluekurin rikkominen ym kieroilu on totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Niin? Tämä henkilö on tuomittu pahoinpitelystä ja se on rikos suomen laissa. Myös puoluekurin rikkominen ym kieroilu on totta.

    Eli et ymmärrä. Selität juuri, että jos joku on tuomittu joskus jostakin, häneltä saa riistää ihmisoikeudet pois.

    Äänestä

Tietääkö kotona mitä puuhaat.

Äänestä

kukahan kertoisi

Äänestä

Pätevä nainen.

Äänestä
  • kirjaimellisesti pätevä. mutta kun ei osaa mitään muuta kuin rikkoa lakeja. siksi päterkin nykyisin törkeänä rikollisena

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    kirjaimellisesti pätevä. mutta kun ei osaa mitään muuta kuin rikkoa lakeja. siksi päterkin nykyisin törkeänä rikollisena

    Joko on maksanut velkansa???

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Joko on maksanut velkansa???

    niin vähän älliä sillä on, että eiköhän se ulosoton kautta maksa.

    Äänestä

upp

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Satu Taavitsainen on niin iso kivi Mikkelin yrittäjien ja oikeiston kengissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu