Skitsofrenia ja käsitöiden teko

Kuinka moni skitsofreenikko tekee käsitöitä, siis ompelee, kutoo, neuloo, virkkaa jne? Minua vähän harmittaa, kun opettelin vasta yli 40v tekemään sukkia ja lapasia. Tietenkin alkeet opin alakoulussa. Virkaaminen ei onnistu, mutta ehkä opettelen senkin taidon. Kun on päivät aikaa tk-eläkkeellä, niin käsityöt on aina parempi kuin netissä roikkuminen, vaikka sitäkin tulee tehtyä.
7249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä puuhaan puusta kaikenlaista ja talossa puulämmitys.

Äänestä

Lukuja tai prosentteja en osaa sanoa, mutta on yleistä. Siellä on jopa suoranaista lahjakkuutta ei vain käsitöihin, vaan myös muunkinlaiseen taiteellisuuteen.

Yksi iso ongelma onkin, ettei niitä lahjakkuuksia saada tuotteistettua, mistä voisi saada vaikka lisätienestejä.

Isoimpana syynä pidän tähän sitä, että nykymaailmassa artesaaniammateissa pitää olla aikamoinen itsensä myyntimies esimerkiksi somessa, mikä ei tule luonnostaan ihan kaikilta meiltä.

Äänestä

Minulla on skitsoaffektiivinen häiriö, mutta sellainen muoto, että kärsin pahoista harhoista ilman lääkitystä. Unta tarvitsen 12 tuntia.

Teen kaikkea käsilläni, kuten ompelen, virkkaan, maalaan ja kudon. Olen tehnyt jonkin verran vaatteita ja maalauksia.

Vapaa-aikani sosiaalisessa mediassa hyödynnän oppimiseen ja siihen, että tunnen jotakin. Kärsin anhedoniasta, mutta onneksi jotkut sisällöt saavat minut vielä tuntemaan.

Seurustelen ja käyn myös töissä, mutta katsotaan kuinka kauan jaksan työelämää. Tykkään ajatella ja opettaa tiedettä, mutta huomaan, että muihin verrattuna en jaksa niin hyvin. Olen huolissani, että kognitiiviset taidot heikentyvät, kun sairastan. Tämän takia harrastan myös mielenhallintaa ja käyn kognitiivisessa terapiassa.

Poikaystäväni onneksi pitää huolen siitä, että en taannu ja olen aktiivinen. Olen itse introvertti ja kotihiiri, ja hän puolestaan ekstrovertti ja todella aktiivinen. Joustan hänen mukanaan, koska hän on aidosti hyväksynyt sairauteni ja on kiinnostunut voinnistani.

Äänestä

Työkkärin puolella on ongelmana se, että haetaan töitä vaikka työkykyä ei ole. Ongelmana voi olla avustajien tarpeen liian suuri määrä. Työelämää ei enää paljoakaan muokata invalideille sopiviksi, vaikka sitä vammaisten työllistämistä on joskus kokeiltu. Muut työntekijät kuormittuvat siitä liikaa ja kaikkien työnkuva muuttuu liikaa. Yritysten pitäisi pystyä toimimaan oman yrityksen työntekoon keskittymällä.

Toinen syy työllistymisen esteenä on oman kodin tilanne. Jos kotona on 10 lasta ja perheenäiti on tottunut tekemään heille ruokaa, niin työnhakija ei ole tasa-arvoisessa asemassa muiden hakijoiden kanssa. Ainakin pitää pystyä selittämään tekemättä jääneiden kotitöiden järjestäminen. On mahdollista ostaa lapsille eineksiä jääkaappiin ja lapset siirtyvät lämmittämään niitä ruokia mikrossa. Mutta työllistyminen ei ole tässä maassa se kaikkein tärkein asia, koska lastensuojelua ei saisi alkaa kuormittamaan. Perheenäidin urahaaveet otetaan huomioon, mutta ei yhteiskunnan kustannuksella. Lastenhoitoapua voi palkata itse.

Eläkkeellä voi ihan hyvin olla skitsofrenia-diagnoosin kanssa, vaikka osaa tehdä käsitöitä. Pääministeri Orpo on väärässä sen suhteen, että suomalaisen tärkein ominaisuus on työllistyminen. Suomi maana ei pysty tarjoamaan päivätyöpaikkaa ihan kaikille ja etenkin perheenäitejä tarvitaan kotona. On ollut puhetta siitä metatyön tekemisestä, jota tehdään kotona (eli kotityöt) ja jota miehet eivät edes huomaa.

Sitten yksi ryhmä ovat hyvännäköiset vaimot, jotka eivät kotonakaan osaa tehdä yhtään mitään. Eivät he töissäkään osaa tehdä mitään. Miehet aina viitsivät ihmetellä sitä, ettei pelkkä ulkonäkö riitä työpaikan saamiseen. Palkkatyö perustuu työtehtävien tekemiseen. Jonkun diagnoosin hekin saavat, jos he pääsevät eläkkeelle.

Äänestä
  • Mikä oli viestisi pointti?

    Äänestä

Minun edesmennyt sisareni oli skitso. Hän oli taitava käsistään. Kun hävitin hänen papereitaan, panin merkille, että hänellä oli koulussa käsitöistä kiitettävä. Hän kutoi jopa villatakkeja ja puseroita. Serkun vaimo jopa mainitsi niistä jälkeenpäin. Minun ei ole tarvinnut sukkia ja lapasia kutoa. Sisko teki sen.

Äänestä

onko tässä sairaudessa olevat käyneet geenitestissä jos ei parane voi helpottaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka moni skitsofreenikko tekee käsitöitä, siis ompelee, kutoo, neuloo, virkkaa jne? Minua vähän harmittaa, kun opettelin vasta yli 40v tekemään sukkia ja lapasia. Tietenkin alkeet opin alakoulussa. Virkaaminen ei onnistu, mutta ehkä opettelen senkin taidon. Kun on päivät aikaa tk-eläkkeellä, niin käsityöt on aina parempi kuin netissä roikkuminen, vaikka sitäkin tulee tehtyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu