Ei tuntisi niin syviä tunteita ja olisi niin haavoittuvainen. Pelko siitä ettei ole toiselle tarpeeksi
Olisi helpompi kun
Anonyymi-ap
10618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaikille löytyy ihminen, jolle on riittävä.
No ei todellakaan löydy!
Hän olisi mulle tarpeeksi vaikka olisi mykkä ja istuisimme vain aina hiljaa sohvalla pitäen toisiamme kädestä kiinni. Vaikka jumiutuisi ilmaisussaan.
Kauniisti sanottu
Kaunista.
Mahdolliset jumiutumiset ovat myös kauniita, koska ne ovat aitoja ja osoittavat vain hetken olevan tärkeä.
Auttaisiko jos asennoituisi asiaan eri tavalla. Silloin on ainakin riittämätön jos mitään kontaktia ei synny. Lisäksi ei ole ehkä järkevää miettiä mitä mieltä ennakkoon toinen sinusta on. Fiksut ihmiset alkavat muodostaa kuvaa toisesta siinä vaiheessa kun aletaan tutustumaan reaalisti. Jokaisella on ollut oma elämänsä ja historiansa mut siinä lähdetään uuteen suhteeseen puhtaalta pöydältä, ensin tutustutaan, tunnetaan, luodaan yhteenkuuluvuutta.
Hyvä kirjoitus!
En tiedä miksi pelkäät. Olet minun silmissäni täydellinen. Sydämeni tietää, se on hyvin harvoin väärässä. Miehelle.
Se ei ole vaan henkilökohtaista pelkoa vaan epävarmuutta uuden edessä, koska tilanne näyttäisi minun kohdaltani niin hyvältä. Sitä miettii, voiko tuollainen olla mahdollista minulle eli kyse taitaa olla paremminkin minun puolelta riittämättömyyden tunteesta kun mietin, ansaitsenko sellaisen tulevaisuuden ja selviydynkö siitä omalta osaltani.