On mennyt niin naurettavaksi tämä lasten holhoaminen ja ylivedetty yhdenvertaisuus, että päädyin kirjoittamaan siitä jopa tänne. Vastauksia tuskin luen.
Oikeasti. Lapsi ei mene pilalle, jos kuulee lauluja jostain taruolennosta. Hän ei mene siitäkään rikki vaikka kuulee lauluja joulupukista. Samanlaisesta taruolennosta. Lasten elokuvat ja kirjallisuus on täynnä kaikenmaailman taruolentoja ja jokainen lapsi tajuaa ainakaan, että kyseessä on vain tarina.
Lapsista tehdään täysin tynnyrissä kasvatettuja pullaposkia tällaisella lailla. Korjatkaa lait, jos ne oikeuttaa jonkun noin naurettavaan korvaukseen. Yhdenvertaisuuden pitäisi olla sitä, että muidenkin juttuja voi kuulla ja opetella ymmärtämään, vaikka oma perhe uskoisi ja ajattelisi eri tavoin.
Tämä on yhteiskunta eikä mikään tiukkapipojen rahastustynnyri. Jos lapsenne ei kestä muiden ajatuksia ja uskomuksia (saati sitten lauluja), niin ottakaa kotikouluun tai sulkekaa kellariin. Ei meillä ole varaa maksaa tuhansia joka lapselle jokaisesta väärinkuullusta laulusta.
Muiden juttuja on ihan pakko kuunnella ja suvaitsevuus on ihmisen tärkeimpiä ominaisuuksia. Että ymmärtää erilaisuutta ja toisenlaisia tapoja elää. Opettakaa lapseillenne suvaitsevaisuutta, tutustuttavaa erilaisiin uskontoihin ja kulttuureihin. Älkää kasvattako empatiakyvyttömiä lapsia, joilla on ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan. Auttakaa lapsianne ajattelemaan omilla aivoillaan ja arvostamaan muita kuten itseään. Teidän tehtävänne on oikeasti kasvattaa hienoja ihmisiä, eikä juosta naurettavien asioiden perässä korvauksia vinkuen.
Eikö pikkurouvalla ole oikeita ongelmia elämässä? Vai onko rahapula?
Ja tämä on täysin uskonnottomalta aikuiselta ateistilta.
Ette maksa niille mitään. Kiitos.
Jeesuslaulun kuulleen lapsen ädille ei pidä maksaa
5
154
Vastaukset
- Anonyymi
Sama kuin kasvissyöjän eteen annettaisiin lautasellinen lihakeittoa ilman vaihtoehtoja, vaikka hyvin on tiedossa että osa ihmistä on kasvissyöjiä.
Aloituksen kaltaiset kirjoitukset tietenkin edustavat tiukkapipoista konservatismia, sekä kyvyttömyyttä nähdä ja ymmärtää "erilaisuutta", ihan kuin 30 % uskontokunnasta poikkeava olisi kovin kummallista, sekä kyvyttömyyttä sopeutua "erilaisuuden" yhdenvertaisuuteen, joka on säädetty Suomen laissa. - Anonyymi
-enemmän se lapsi äitinsä käytöksestä vaurioituu, kun laulun kuulemisesta
-jos menet tiettyihin maihin, etkä naisena ole huivi päässä saatko korvausta huutelusta vai joudutko kivitetyksi?
-Mihin minä voin valittaa siitä, että kirkkoon kuulumattomilla tai eri uskontoon kuulumattomilla on vapaata Jouluna, Loppiaisena, Pääsiäisenä ja Juhannuksena. Ei heille kuulu noita vapaita, töihin vaan niin työelämäkin kiittää. - Anonyymi
Aika ahdasmielinen tuo äiti. Lapsi parka, minkähanlainen pimeässä tynnyrissä kasvatettu hänestä tulee... Eri uskontoihin tutustuminen on sivistystä, vaikka yksittäisen virren muodossa. Mitä äiti pelkää, että hänen lapsestako tulee tapakristitty, hui olkoon!
- Anonyymi
Olet paitsi ahdasmielinen myös suvaitsematon ja mieti sitä ja lastesi osaa.
- Anonyymi
Koulu yksiselitteisesti mokasi ja myönsi sen.
Miksei siitä saisi seurata rahallinen korvaus?
Oppisivat silloin nopeammin noudattamaan tasapuolisuutta. Mutta sehän ei krisseleille sovi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3103069Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka632370- 1262072
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3502051Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271743- 671409
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661357
- 701303
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl811268