Mulla ollut ummetusta kohta vuoden. Asia on tutkittu, ja kaikki suolisairaudet suljettu pois. Mitään ei ole löytynyt. Vuoden sisällä tullut 5-6 ummetus jaksoa. Syön kuituja (luumuja, ja iltaisin ja aamuisin puuroa). Ne ehkäisevät oireita selvästi. Joskus unohdan syödä riittävästi kuituja,ja sitten tuleekin ihan kunnon ummetus. Pahimmillaan 3 viikkoa kestävä. Ummetuksen aikana esiintyy lieviä/kovia vatsakipuja. Ennen ummetus meni itsestään ohi, mutta ei enää eli nyt tarvittaisiin jo hätiin joitain lääkkeitä. Voisitteko kertoilla hyviä lääkkeitä, jotka EIVÄT AIHEUTA RIIPPUVUUTTA (en ole siis ennen käyttänyt mitään ummetuslääkkeitä). Käyttäisin lääkettä vain ummetusjaksoina eli 2-3 kuukauden välein. Kiitos kaikille vastaajille!
PS. Pikkuveljelläni oli 5-6 vuotiaana juuri sama homma kuin minulla. Ummetus kesti hänellä 1-2 vuotta (!), mutta parani kuin itsestään yhtäkkiä. Sitä ei tutkittu koskaan, ja pikkuveljeni söi vain levolacia tai duphalacia. Olisiko mullakin toivoa parantumisesta?
PS. Pikkuveljelläni oli 5-6 vuotiaana juuri sama homma kuin minulla. Ummetus kesti hänellä 1-2 vuotta (!), mutta parani kuin itsestään yhtäkkiä. Sitä ei tutkittu koskaan, ja pikkuveljeni söi vain levolacia tai duphalacia. Olisiko mullakin toivoa parantumisesta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
lihaa vähemmälle ruokavaliossa. Mulla oli pas*a piukkana aina kun söin lihhaa, varsinkin possua. Kokolihaa kun söin, niin voi kiessus sitä umpea. Nyt kun syön sitä vain n. kerran 2kk, ei ole enää umpiongelmaa. Ei vaan sovi vatsalleni. Kokeile.
Sitten;ota jalka syliin ja painele jalkapohjaa tuosta päkiän sivusta, ukkovarpaan kyljestä alaspäin hierovilla liikkeillä noin 10-15 min. Painele välillä (tuntuu kipeältä). Lainaa shiatsu-kirja ja kato siitä oikea kohta, oikea jalka, ukkovarpaan reunaa alaspäin.
Hienoa, että olet kiinnittänyt huomiota ruokavalioosi. Mulla on ollut samoja ongelmia, mutta olen lisännyt kuituja ruokavaliooni. Lääkkeet saattavat olla välttämättömiä tilapäisenä apuna, mutta niiden pitkäaikaisessa käytössä voi olla se haitta, että pian et selviä ilman niitä. Ummetuksen ennaltaehkäisy on siis tärkeintä, ja siksi kehotan sinua lisäämään kuitujen määrää ruoassasi runsaasti.
Muista myös välipalaksi syödä kuitupitoisia tuotteita. Tarkistathan, että puurojauhosi sisältävät runsaasti kuitua (ks. ravintosisältö ja vertaile muihin puurojauhoihin). Itse leivon usein pelkästä grahamjauhoista sämpylöitä (vehnäleseitä kannattaisi myös lisätä joukkoon), syön 10 - 15 % kuitua sisältävää ruisleipää päivällä (ruis aiheuttaa mulle aamulla syötynä ilmavaivoja) ja pellavansiemenrouhetta sekä vehnäleseitä (eritäin hyvä lisä myös puuron sekaan) jogurtin seassa. Joskus pellansiemenrouhe menee ihan vedenkin kanssa. Omena sisältää paljon kuituja - syö omena tai pari päivässä, jollet ole allerginen tms.
Vettä on syytä juoda paljon, sillä kuitu imee sitä itseensä tehokkaasti ja parantaa siten ulostemassan laatua entistä "kuohkeammaksi".
Kaikki valkea jauho (esimerkiksi paahtoleivät, ranskanleipä, patonki, leivonnaiset, vaaleat makaronit ym. vaaleat pastat) on syytä karsia minimiin ravinnosta, sillä se hidastaa ruokamassan kulkua suolistossa.
Leivässä tulisi olla ainakin 10 % kuitua, jotta se olisi tehokasta ongelman parantamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. Näitä leipiä ei kyllä kaupasta monta käsiisi osu!
Mainitsemasi Levolac on vain tilapäisapu.
Tsemppiä! Korjaa ruokavaliotasi ja tunnustele tilannetta jälleen.
vastauksia on monia,arvailuiksi jää monesti tutkimisten jälkeenkin.kuitua voi saada myös liikaa,jolloin homma on taas jumissa. liha nyt ei edistä ruuan sulatusta,kuten ei muutkaan eläinkunnan tuotteet, muutenkin,suosittelen lihan pois jättämistä ruokavaliosta.levolacia ei tulisi käyttää, koska se tuhoaa suolen toiminnan varmasti,pitempään käytettäessä.ainoa luonnollinen hoitoaine on vesi "suolihuuhtelu",mikä ei tee riippuvaiseksi.pyydä päästä ravintoneuvojalle voitte katsoa mitä syöt.
Vesi ei yksinään tehoa kaikilla. Veden lisäksi tulisi nauttia jotakin puhdistuskuuria tms. jos haluaa suolensa lähes tyhjäksi. Miksi pitäisi? Kuituja voi kyllä syödä liikaa juodun veden määrään nähden, mutta jos vettä juo riittävästi (niin paljon että virtsaa erittyy normaalisti useasti päivässä), eivät liikakuidut tuki suolistoa. Ulostemassa vain lisääntyy tuntuvasti. Juuri sen vuoksi uloste tällainen onkin helposti liikkuvaa, eikä tuki suolistoa.
Hei kaikille ja kiitos vastauksista! Erityisesti sulle maallikko, erittäin kattavaa tietoa. Juon päivässä n. 2 litraa nesteitä, joista 1, 5 litraa on vettä. Limsan juonnin viikossa olen vähentänyt tavallisesta kahden puolenlitran pullosta kahteen lasilliseen viikossa. Pidän karkkipäivän kerran viikossa. Syön joka aamu (ja joskus iltaisinkin) kaurapuuroa, ja siihen, laitan sitten lämmintä mustikkasoppaa joukkoon. Syön pitkin päivää 11% kuitua sisältävää ruisleipää, ja leikkeleitä/tomaattia/kurkkua siinä päällä. Muita juomia veden kanssa ovat vatsantoimintaa normalisoiva piimä, ja tuoremehu. Maidon olen jättänyt kokonaan pois, ja syön maidon sijaan jogurtteja. Lämpimänä ruokana on milloin mitäkin. Olin ihan vasta tässä sairaalassakin kun paha ummetus oli tukkinut toistamiseen suoliston, ja aiheuttanut tulehduksen, ja vatsakrampit. Ymmärrätte ikäni puolesta (14v.) etten voi yksinkertaisesti jättää elämästäni pois karkkipäiviä, sun muita herkkuja, sillä silloin sillä ei olisi mitään tarkoitusta.
Mulla oli n. 3-4 vuotiaana ummetus lääkärit sano ettei mulla mikää oo kunnes jouduin sairaalaa!!! Itse käyttäisin Levolacia se auttaa. Mulla on taas lievää ummetusta ja pelkään et taas joudun sairaalaa ja sitä en haluu voiteko auttaa ja kertokaa kuinka kauan tää voi kestää on kestäny jo n. 3 päivää. Mun maha toimii iha vähä mut ei niin ku pitäs:( Oon nyt 12w.PS. Auttakaa mua!!! EN TODELLAKAAN HALUU TAAS SAIRAALAA...