Häät

Työni kautta tunnen lestadiolaisperheen, jonka kasvattitytär vihitään loppukesästä. Mokasinko pahasti, kun kysyin, minkälainen hääkimppu/tukkalaite morsiamelle tulee? Vastaus oli niin vaisu - ei kukkia ollenkaan. Että jos joku valaisisi tätä tapakulttuuria.
112598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meillä on yksinkertaiset perinteet ja tavat.
Me katsomme luonnossa kukkia, annamme niiden kasvaa siellä etupäässä. Esim. hautajaisissa
laitamme kummulle vain havut, mutta sitten kun
kivi on laitettu tuomme haudalle etupäässä istutetut tai ruukkukukat
Tämä on vain minun vastaukseni joku muu saa kertoa enemmän. Mutta ei tätä tarvitse ajatella
mitenkään mokana, yksinkertaisesti traditiomme
ovat vaan tällaiset.

Äänestä
  • Sanoisit: "Meillä oli -60-luvulla tapana katsoa kukkia luonnossa kukkia, annoimme...".
    Kerroit el-kantana kaikkein tiukimman vähemmistön näkemyksen kukista häissä - ja yleensäkin!

    Äänestä

  • huomaan että meitäkin on moneksi,vaikka "samoja ollaankin"
    en tosin ole aikasemmin tullut edes ajatelleeksi etteikö kukkia olisi,olen aina pitänyt itsestään selvyytenä.ja jos totta puhutaan,turhaa korsitusta se olisi.vaikka luonnosta ne tulevatkin.mutta ei minulla ole mitään hääkimppua vastaan,saatika sitten hautajaisissa kukkia.jokaisella omat tapansa..tuota en oikein vain ymmärtänyt..että koko meidän suuntausta ei voi pistää yhden tai kahden mielipiteen piikkiin,vaikka yksimielinen pitäisikin olla..että eiköhän mekin yhteisymmärrykseen päästä:)

    Äänestä

että yleensä kukkia on (vaikkei heillä olisikaan). Tuskin siis kovin paljon ihmettelevät.

Äänestä

ainakin minulla oli kukkalaite omissa häissäni ja kaikissa el häissä yleensä on ollut kukkia. Kukathan on Jumalan luomia, miksi emme nauttisi niistä. Morsiammellahan on lupa koristautua häissä. Ei saa olla liian naivi.

Äänestä
  • Laestadius saarnaa monessa kohtaa mailmantavan mukaisia häitä vastaan!?

    Äänestä

  • miksi on niin vaikka kirjoitti:

    Laestadius saarnaa monessa kohtaa mailmantavan mukaisia häitä vastaan!?

    Mitkä maailman häätavat ovat kristitylle sopimattomia?
    Maailmassa on muutenkin lukemattomia tapoja, jotka ovat myös täydessä käytännössä kristittyjen keskuudessa, eivätkä silti mitenkään huonoja ja sopimattomia. Morsianhan kuuluu kaunistaa ylkää varten ja siihen lienee kukat ja muut kaunistukset aivan paikallaan. Onhan häillä jo aivan vertauskuvallinenkin merkitys, joka tulee ilmi Raamatusta.

    Mutta toki, jos jotkut maailman ihmiset tapaavat viettää häitä synnillisesti, kuten ryypäten ja tapellen, niin sellaisista tavoista ei varmaan kannata oppia ottaa.

    Äänestä

  • jorkkamainio kirjoitti:

    En tiedä, mitä itse kukin ajattelee maailmantapoina tai uskovaisten häihin sopimattomana. Henkilökohtaiset mieltymykset ohjaavat varmaan monia asioita, samoin sopivaisuussäännöt pukeutumisen suhteen. Toisilla on morsiuskimppu, toisilla ei.
    Minkäänlaiset maljojen nostamiset eivät mielestäni sovi uskovaisten häihin ja olen niin vanhanaikainen, etten kovin paljon leikkejäkään sellaisiin juhliin kaipaisi. Omissa häissäni parasta antia olivat vanhempien sukulaisten ja saarnaajien puheet, laulut ja nuoruudenystäviemme hauskat puheenvuorot. Hääjuhla on ihana ja iloinen tapahtuma, mutta samalla arvokas ja ainutlaatuinen - jippojutut eivät sinne sovi.
    Olen vuosien varrella ollut monissa lestadiolais-häissä ja pannut merkille, että tavat ovat hieman muuttuneet, mutta useimmiten tilaisuuden vaatima arvokas tunnelma on voitu säilyttää. Leikeissähän ei välttämättä mitään synnillistä ole, mutta helpostihan niiden aikaansaama "markkinatunnelma" latistaa herkän tunnelman.

    Äänestä

  • yötyössä kirjoitti:

    Todellakin kunnon lestadiolaishäät vaikuttavat pikemminkin hautajaisilta kuin iloisilta hääjuhlilta. Saarnat ja tiukat puheet ja ohjeet hääparille ovat kaiken ydin, iloita ei näkyvästi ainakaan saa.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Todellakin kunnon lestadiolaishäät vaikuttavat pikemminkin hautajaisilta kuin iloisilta hääjuhlilta. Saarnat ja tiukat puheet ja ohjeet hääparille ovat kaiken ydin, iloita ei näkyvästi ainakaan saa.

    voi sinua.. taidat olla katkera...

    Äänestä

vanh. lest. häät eivät ole niin koruttomat mitä jotkut näillä palstoilla kirjoittavat. Kaikilla morsiamilla on ollut kukkakaupasta tilattu kukkalaite, morsiuskimppu. Kaikki morsiamet ovat käyneet kampaajalla. Kaikilla morsiamilla on ollut tilanteeseen teetetty/ostettu morsiuspuku. Itse teetimme minulle silkkisamettisen morsiuspuvun, jossa yläosa oli helmin kirjailtua silkkiä. Hääsali ja ruokapöytä oli koristeltu runsain koristein. Ruokana meillä oli pitopalvelun monipuolinen liha kalaruoka salaattipöytineen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiitollinen kirjoitti:

Työni kautta tunnen lestadiolaisperheen, jonka kasvattitytär vihitään loppukesästä. Mokasinko pahasti, kun kysyin, minkälainen hääkimppu/tukkalaite morsiamelle tulee? Vastaus oli niin vaisu - ei kukkia ollenkaan. Että jos joku valaisisi tätä tapakulttuuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu