Narsistilla pitää olla iso hovi että pärjää
Iso ystäväpiiri
Anonyymi-ap
22559
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Näinpä. Sääliksi käy niitä tolloja jotka haluaa olla jonkun narsisti kuspään kavereita.
Autistina ajatus kauhistuttaa
Autistina kauhistuttaa, jos pitäisi ruveta tutustumaan yhteenkään uuteen ihmiseen edes kaverina! En halua tietää mitä joku ajattelee elämästä, tai mistä tahansa. En tee sellaisilla tiedoilla yhtään mitään. Hyvin äkkiä sanoisin että ole hiljaa äläkä häiritse minua! Kokisin sen suuresti elämää pilaavana asiana. Aikoinaan parisuhteessa ollessa se kuului asiaan, mutta koska suhteen toisella osapuolella ei ollut minkäänlaista yhteyttä tunteisiinsa, se ei voinut toteutua! Nyt minulla ei ole mitääntarvetta viettää aikaani muiden kuin elämässäni jo olevien ihmisten kanssa!
Urkintarinki 😵💫
Nimenomaan.
Selusta pitää turvata ettei salaisuudet paljastu.
Se on helppoa noilla, jotka on suosittuja joka paikassa. Eipä ole ystäviä itsellä, hyvin on juoruttu selän takana. Moni pitää hirviönä vaikka kenellekään en ole tehnyt mitään.
Kyllä jokin vika täytyy olla jos aina joutuu toisten ”hampaisiin”. Vikaa voi hakea itsestä.
-kiusaaja
Mikä sut saa ressukka kuvittelemaan että olisit muka joku kiusaaja missään suhteessa, pelkkä netissä kihisevä jämä olet. Sivusta
No entä se, että miten ihminen onnistuuki sössimään suojatyön, onko niin hankala ihminen?
Kerro mikä on suojatyö? En tiedä mistä puhut. 🤷🏻♂️
No en tiä vaikka lihas sekä juoppokuski tai joku joutava meemitutkija valtion kukkaroa kuppaamassa. Onha noita variaatioita
Sähän se jokapaikan kyylä olet että sikäli,,, 🖕🏻
Narsku ei ole koskaan viaton.
Normaalit ihmiset eivät pidä hirviönä, jos sinulla on terve nuppi.
Mielipide vain
Meidän duunipaikassa 30v nainen vaikutti ensin tosi mukavalta.Kun pari vuotta oli kulunut, siitä tuli työpaikan tähti jonka persettä hovi nuoli. Siinä oli jopa vanhempia naisia palvomassa. Ne jotka jäivät ringin ulkopuolelle, saivat kokea narsistilehmän kostoa. Myös esimies oli juonessa mukana ja kehui vain sen työsuoritusta. Muut eivät olleet mitään.
Oliko kyseessä m-nainen?
Haistakoon kukan jonka lehmä eilen söi!
Siitä nyt pelkoa ole😂
Mä lasken hiuksia mun päästä (ei niit montaa oo) lasken myös samal paljonko joku polttaa. T. Ikkunakyylä
Ei tai ol pärjäämisen takia narsistille tekee hyvää kun on se hovi niitä perseennuolijoita ympärillä
Joo, nyt mäkin ymmärrän, mitä eräs koiraS tarkoitti erään toisen ässän haaremilla. Nooh, tästä lisää myöhemmässä vaiheessa.
Kaikilla narsisteilla on identiteetti ongelmia.