Ennen oli avioliitto ja sen myötä perhe keskiössä. Tässä eräs tarina. Talon nuorella isännällä ei ollut vielä emäntää ja vanhemmat alkoi olla ikä ihmisiä. Taloon tarvittiin talouden pitäjä ja sellaista haettiin. Tuli päivä, jolloin uusi talouden pitäjä nuoren isännån piti noutaa kyläkaupalta, jonne linja-auto oli hänet jättänyt. Nuori isäntä oli lähtenyt suoraan perunan nostosta hevosella perunakuorman kanssa hakemmaan ja kyytiin oli ottanut perunalavalle. Jonkin matkaa oli körötelty ja toisia vilkuillen hiljaa. Nuori isäntä oli ottanut pikkuperunan ja heittänyt kohti uuta talouden hoitajaa ja osunut. Silöoin uusi talouden hoitaja oli ottanut isoperunan ja heittänyt. Peruna oli osunut keskelle otsaa nuorta isäntää. Siitä oli alkanut nuoren parin koko elämän kestänyt avioliitto lapsineen.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Yhden talon nuori isäntä oli lähtenyt oppiin vieraalle paikkakunnalle. Siellä oli sittänyt kaksi naista yhtäaikaisesti ja synnyttämäään, jotta perillinen varmistuu talon jatkajaksi hänenkin jälkeen. Toinen adoptoitiin ja toinen isännälle emännåksi toisen lapsen kanssa muutti taloon. Ei isäntä kestänyt montaa vuotta paineessa ja siitti kolmannelkkin lapsen. Isäntä ei ollut tämän jälkeen enää, koskaan oma itsensä. Ruokot painoi päälle ja tekoset otti henkiseen puolee murentaen isännän mielen syville vesille.
- Anonyymi00003
Tämäkin vielä
- Anonyymi00004
" Nuori isäntä oli ottanut pikkuperunan ja heittänyt kohti uuta talouden hoitajaa ja osunut. Silöoin uusi talouden hoitaja oli ottanut isoperunan ja heittänyt. Peruna oli osunut keskelle otsaa nuorta isäntää. Siitä oli alkanut nuoren parin koko elämän kestänyt avioliitto lapsineen."
Eikö sitä sanota että,kaikki tiiliskivestä pienempi on rakkautta? - Anonyymi00005
Joo.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1212977Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161061Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63883Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke51846- 52799
- 47694
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍79655- 80636
- 52630
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35614