JUOPOTTELU AIHEUTTAA KALJUUNTUMISTA.

Anonyymi-ap

Kaljuuntuminen, eli hiustenlähtö tai hiusten harveneminen johtuu monesta asiasta.
Taustalla on perintötekijöitä kuten alkoholistivanhemmat, hormonaalisia muutoksia eli testojen vähäisyys tarpeena piikitykset, ikääntymistä, stressiä, vyötärölihavuus, ravinnonpuutetta ja mielenterveydellisiä ongelmia.
Etelä-Koreassa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että alkoholia nauttivat kärsivät todennäköisemmin hiustenlähdöstä.
Pusan National Universityn asiantuntijat ovat havainneet, että säännöllisesti alkoholia juovilla on todettavissa 99,9% kertaa muita todennäköisemmin androgeneettinen hiustenlähtö.
Aiemmat havainnot ovat ehdottaneet, että sairaus johtuu geneettisistä ja hormonaalisista tekijöistä, mutta uusi tutkimus on lisännyt todisteita siitä, että myös elämäntapatekijöillä on vaikutusta, varsinkin heikkohermoisuudella ja narsismilla.
Asiantuntijat toivovat, että heidän löytönsä voi kannustaa tutkimaan alkoholin kulutuksen ja hiustenlähdön yhteisvaikutusta tarkemmin sbugeilla.
Tutkimusta johti professori Y-Uni Haki Kimonon.

39

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Entä sitten? Mitä siinä vaahtoat, kalju?

    • Anonyymi

      Monia syitä. Yksi on ylitse muiden mutta et tiennyt siitä mitään.

    • Anonyymi

      Viisas mies sanoi että vaimon ulkonäkö on miehen itsetunnon peili. Jos itseluottamus ei riitä, silloin vaimoksi kelpaa vaatimattoman näköinen nainen. Jos taas itsetuntoa on reilusti, mies valitsee tasoisensa naisen. https://aijaa.com/MUMhxb
      Makuasioista ei tietenkään voi kiistellä.

      • Anonyymi

        Tasoisensa naisen .... huoralumppusen ymmärtämättä että myös horatsut ikääntyy kuten myös roiskeläppäinen.

      • Anonyymi

        Kaksi tasoistaan exää on potkinut pihalle ulkoruokintaan tasokkaan kaljun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia mielipiteitä herrasmiehillä. Mitäs mieltä näistä aviomiehistä?
        Kumman rengastama mahtaa olla tuo keskellä oleva daami ja kumpi näistä on normaalipainoinen ja terveemmän näköinen sekä värinen?
        https://aijaa.com/95JIbH

        Posson taas potki pihalle se keittäjä, joka oli pari kersaakin sille vääntänyt. Eikä mahda hyvässä hapessa olla Pipshornynkään huumori.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia mielipiteitä herrasmiehillä. Mitäs mieltä näistä aviomiehistä?
        Kumman rengastama mahtaa olla tuo keskellä oleva daami ja kumpi näistä on normaalipainoinen ja terveemmän näköinen sekä värinen?
        https://aijaa.com/95JIbH

        Tuo vihreäpaitainen kun astuu sisään ravintolaan nahkalaukkunsa kanssa niin daameille tulee kiire laittaa käsilaukkunsa vieressä olevalle tyhjälle penkille varatun merkiksi ja kohta portsari tulee perässä katsomaan ettei kenenkään annokset tai oluet ole pöydässä ilman vartiointia.

        Aina toistuu sama vertailu .... astuu ravintolaan ..... mennään baariin .... Pattayan rakkaiden miehisyyden mittari .... BAARI.

        Tarinan opetus olkoon sinulle Pasanen taas sama kuin ennenkin. Sinun ulkonäölläsi, ulkomuodollasi ja terveyshistoriallasi ei voi nimitellä ketään toista lihavaksi, pallomahaksi, vyötärölihavaksi, rumaksi, lumpuksi eikä edes kaljuksi, sillä sinulla ei ole siihen varaa tuolla suohirviön ulkonäöllä. Jäät aina hopealle kun aletaan laittamaan faktoja pöytään, joten suosittelen sinulle että lopetat sen toisten nimittelemisen ihan oman itsesi takia, sillä saat aina näissä nenillesi ja sitten sinulle tulee paha mieli.

        Herrasmiehenä jätän sanomatta mitään vaimostasi, vaikka minun vaimoa oletkin nimitellyt useilla nimillä joita en ala tässä toistamaan. Sen verran vinkkaan sinulle myös että tunnistan sinut kyllä Vantaalla, mikäli tulet vastaan kaupassa tai vastaavassa. Silloin ilmaisen sinulle mielipiteeni siten että viesti menee perille noista vaimojen nimittelyistä.

        Kuten olen laiffila monasti sanonut tapaan sinut mielelläni, olen innokas näkemään millainen ölliäinen sieltä puskista huutelee, saattaa olla niinkin että muutama viesti menee sinun kattilaan perille, mutta ethän sinä uskalla...

        Ja olisi kiva tietää mikä opetus, en ole tähän avauksen kirjoittanut sanaakaan mitään ennen tuota 18:43 siis edellistä viestiä, ihmettelen suuresti kuinka helvetin idiootti oikeasti olet, uhkailunesi, sinä varmaan tarvitse tuon yllätysmomentin, minä osaa käsitellä idiootteja kun vastaa tulee. Voin vakuuttaa että minulla on vielä omat hiukset päässä, enkä ole koskaan vetänyt mitään mömmöä suoneen joka on hiusten karvatuppien kuoleman suurin syy.

        Voit vakuuttaa ja margariinitkin, mutta Pasa-poikaa alkoi pelottaa taas ja koettaa laittaa nimittelyt ja herjat Senssun piikkiin, jota ei ole olemassakaan. Olet sitä koettanut ennenkin ja heti perään olet taas lumputellut numbana. Sinulla on harhainen käsitys siitä että iso kokosi olisi jokin etu fyysisessä kohtaamisessa. Tuollaisesta laardilassesta on yhtä paljon vastusta kuin variksenpelättimestä joka on huonosti maahan tökätty.

        Rohkea kaveri tämä Pasanen. Siitä ei häntä voi moittia. Harva somesta tuttu helposti tunnistettavissa oleva kuusnelonen ukkeli ilmoittaa kaikki tietonsa ja asuinpaikkansa, hoitopaikkansa ja jopa kaupat ja ravintolat missä käy ja alkaa sitten soittamaan suutaaan ja huorittelemaan ja lumputtelemaan jopa samalla seudulla asuvien vaimoja ja meinaa ettei sellainen varmaan ketään haittaa eikä sekään että lapsetkin, ne pienet korealaiset raxipossut saavat myös osansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina toistuu sama vertailu .... astuu ravintolaan ..... mennään baariin .... Pattayan rakkaiden miehisyyden mittari .... BAARI.

        Suomessa mittari on Bar Baari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina toistuu sama vertailu .... astuu ravintolaan ..... mennään baariin .... Pattayan rakkaiden miehisyyden mittari .... BAARI.

        Ravintola mainittu, sinä mainitsit baarin. Se on ikävää että lääkäri kielsi sinulta viinat ja vei ajokortinkin, se vetää katkeraksi tietenkin miehen joka omasta mielestään on kovassa kunnossa ja 80 metrin kävelykin muuttuu kahdeksaksi kilometriksi.
        Taitaa Suomessa ne ravintolakäynnit rajoittua muutamaan vuodessa ja on pakko opetella tekemään ruokaa. Muutakin kuin makaronilaatikkoa ja makkarakeittoa, jotka vaikuttavat olevan pääasiallinen ravintosi. Jos meikäläisellä olisi niin avuton thaivaimo joka ei tee ruokaa, ei siivoa eikä opi kieltä, niin sellainen olisi lähtenyt luiskaan jo ennen sormustuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rohkea kaveri tämä Pasanen. Siitä ei häntä voi moittia. Harva somesta tuttu helposti tunnistettavissa oleva kuusnelonen ukkeli ilmoittaa kaikki tietonsa ja asuinpaikkansa, hoitopaikkansa ja jopa kaupat ja ravintolat missä käy ja alkaa sitten soittamaan suutaaan ja huorittelemaan ja lumputtelemaan jopa samalla seudulla asuvien vaimoja ja meinaa ettei sellainen varmaan ketään haittaa eikä sekään että lapsetkin, ne pienet korealaiset raxipossut saavat myös osansa.

        Rohkeasti vaan keskustelemaan, jos vastaan tulen, niin katsotaan millainen ölliäinen on vastassa, kuten sanoin olen esittänyt tapaamista laiffilalle ja 2010 kumpikaan ei uskaltanut, minussa 64v. mitään pelättävää ole, melkoisia miehiä nämä kaksi, ja onhan se turvallista huudella puskista, vpn palvelun takaa, mutta kovin akkamaista, kaikenkaikkiaaan.

        Minusta olisi mukavaa tavata 2010 ja tämä laiffila, näkisi millainen on livenä miljonääri joka ei osaa ammattiaan, eikä sen enempää yrittämistäkään, laiffila nyt on ihan oman lukunsa kattiloineen, todennäköisesti täysin menetetty tapaus, ja varmasti palstan ainoa selvä avohoitopotilas, mutta näillä "herroilla" on niin paljon yhteistä että se ei ole sattumaa, vaan kyseessä on sama henkilö, ja tällä henkilöllä ei ole mitään tekemistä muun kuin hoitolaitoksen kanssa, muut on vähemmän merkittäviä tavata.

        Mutta tietenkin Senssun voisin tavata, kun hän tulee suomeen seuraavan kerran...

        Yksikkökaksikko löytyy vantaalta tälläkin hetkellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tietenkin Senssun voisin tavata, kun hän tulee suomeen seuraavan kerran...

        Moi Numba.
        Toistaiseksi tiedossa että ainakin seuraava junttilan piipahdus on lukuvuoden päätteeksi kun tulee asioida kotiopetuksen tiimoilta ja toimittaa myös kansainvälisen koulun todistuksia.
        Hörpätään sitten kaffit ja lääkärin määräämät konjakit.
        Seuraavassa palaute idiooteille ...... Yksikkökaksikko .... Liekö aivopesun tulos, mutta ainakin korkoa korolle seuraamus.

        SENSSUNPIIKKI.

        Nämä paikakuntarakastuneet yksinoikeuspiikittelijät on hauskoja herkkähipiäisiä.
        Turpaansa aukoo puskistaan uhoten rapujuhlilla ym. rohkeillaan, mutta vaikka roiskeläppäisen hukkapala asustaa samalla kylällä Numban kanssa niin ei kykene edes kaffikupin ääreen hänen kanssaan, mutta selittelee, että Sinulla on harhainen käsitys siitä että iso kokosi olisi jokin etu fyysisessä kohtaamisessa.

        Minun eteerisen kaunis Kitaranmuotoinen sai aikanaan arvostelut mm. kaksihaaraisesta hiuksesta ja rakkaan havaiten jopa kaksoisleuan.
        Sen jälkeen palaute on ollut kaikkea hiuksien ja omaishoitajan väliltä, minun ollen mitä kulloinkin.

        Selväksi on käynyt että Tyttö2010Neitinen99,9%VirtsarakkoAivo ei kykene lunastamaan pääsylippuaan fyysiseen kohtaamiseen minun kanssani tänne Chiang Maihin, eikä hänen kihlattunsa Tehdasköyhä Hukkapala Roiskeläppäisen mielenvikainen ole mitään muuta kuin pelkkä HuuHaa.

        Rakaspopula ei kykene edes keskenään fyysisiin kohtaamisiin, koska haaveilluusiot ja internetfeikkien tapaamiset ei ole toteutettavissa reaalielämässä, niin pitäkää rakkaat piikkejänne ja erinäisiä listojanne jatkossakin, säännöt on samat minulla ja teillä.

        > § <

        "Rakaspopula ei kykene edes keskenään fyysisiin kohtaamisiin, koska haaveilluusiot ja internetfeikkien tapaamiset ei ole toteutettavissa reaalielämässä"

        Heti kun kerrot missä päin Thaimaata voin sinut tavata, niin voin järjestää sopivan päivän.
        Tietenkin etten turhaan ajele tai lennä, niin olisi kiva tietää kuka olet ja vaikka vaihtaa puhelinnumeroita ja soittaa varmistussoitto ettet vaan fuskaa.

        Tänään on jo käyty golfaamassa suomalaisen kilpapyöräilijän kanssa, haluatko nähdä kuitin?

        2010

        Sinun pitää muistaa Senssun antamat tapaamisohjeet. Ensin otat joukon perhekuvia erilaisissa Senssun määräämissä asennoissa ja paikoissa, sitten keräät viisi Pattajan rakasta kokoon, jokainen ottaa kymppitonnit rahaa mukaan, yhden täytyy marinoida pallinsa ja yhden pitää saapua Chiang Maihin pää kainalossa. Kun nämä ohjeet on toteutettu, tulee Senssu jenginsä kanssa ja pistää Tahko Pikkalan kehittämästä lajista tutut pelivälineet heilumaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Rakaspopula ei kykene edes keskenään fyysisiin kohtaamisiin, koska haaveilluusiot ja internetfeikkien tapaamiset ei ole toteutettavissa reaalielämässä"

        Heti kun kerrot missä päin Thaimaata voin sinut tavata, niin voin järjestää sopivan päivän.
        Tietenkin etten turhaan ajele tai lennä, niin olisi kiva tietää kuka olet ja vaikka vaihtaa puhelinnumeroita ja soittaa varmistussoitto ettet vaan fuskaa.

        Tänään on jo käyty golfaamassa suomalaisen kilpapyöräilijän kanssa, haluatko nähdä kuitin?

        2010

        Hauskaa jälleen... Olisi kiva tietää kuka olet.... Olethan sinä jo kirjoittanut klooniesi kanssa tuhat sanaa aiheesta kuka minä olen.

        Vaihtaa puhelinnumeroita, joo hyvä idea, myös omalla nimellä olevat meili osoitteet, joo laitappa julkaisuun, niin niin ryhdytään varmistelemaan fuskauksia.

        En tahdo nähdä kuittiasi sorry, mutta tahdon nähdä pääsylippusi elämäsi viimeiseen päivään taipuvapolvisena ja se on perhepotretti kotihotellisi uima-altaalta päivänvalossa taistalla ollen ranskalaisen arkkitehdin luomus ja temppeli joka onkin iso lintulauta.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Hartioittesi välissä sinulla on iso lintulauta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rakaspopula ei kykene edes keskenään fyysisiin kohtaamisiin, koska haaveilluusiot ja internetfeikkien tapaamiset ei ole toteutettavissa reaalielämässä"

        Heti kun kerrot missä päin Thaimaata voin sinut tavata, niin voin järjestää sopivan päivän.
        Tietenkin etten turhaan ajele tai lennä, niin olisi kiva tietää kuka olet ja vaikka vaihtaa puhelinnumeroita ja soittaa varmistussoitto ettet vaan fuskaa.

        Tänään on jo käyty golfaamassa suomalaisen kilpapyöräilijän kanssa, haluatko nähdä kuitin?

        2010

        Ihanaa ehdotatko Senssulle puhelinnumeroiden vaihtamista, laitat kanssa hänelle sydän tekstareita... pellenaama.

    • Anonyymi

      Pasanen suosittelee Simonkylässä sijaitsevaa eestiläistä parturia Salong Jyrsimöä.
      Tuoreimmat mallit suoraa Pariisista ja Paraisista!

      Tere tulemast meeste juuksurisalongi! Meil on uusim mood igaks elujuhtumiks!
      https://aijaa.com/wRyIPd

      • Anonyymi

        Minusta tuntuu että Sir Elwood on leikannut hiuksensa IHAN ITSE todennäköisesti maailman parhaalla parturisetillä joka on ostettu kirpparilta. On vähän lipsahdellut siihen malliin kuin olisi pää juuttunut oksasilppuriin. Tuolla tukalla on hyvä naureskella kaljuille.

        Onhan siinä taas säästetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan siinä taas säästetty.

        Joka kuukausi jää tuossa säästöön parturikuluista reilu summa rahaa.
        Vietnamin Tapsa kertoi käyvänsä peräti kaksi kertaa kuukaudessa parturissa ja lisäksi on hommannut hiusjuurta helliviä hoitoaineita sekä föönin, jolla saa tuuhean ja nuorekkaan vaikutelman aikaan.

        Pörröinen ja hyväntuoksuinen kuontalo vetoaa vastakkaisen sukupuolen edustajiin kuin navetta kärpästen tunteisiin, aiheuttaen heissä sukupuolista värinää ja muutoksia hormonaalisessa toiminnassa.
        Tapsa kun siinä kalatorilla katselee lohen mädin hintoja +7,5 silmäklaseillaan kertoen sen olevan kaviaaria, tuuletin puhaltaa hiuksiaan hidastettuna kuin elokuvissa viemäri Marilynin hametta, niin hän on naisten joukossa vapaata riistaa.

        Ainakin miesten, riippuen onko tuoksu ihanaa vai todella ihanaa.

    • Anonyymi

      Eläkepäivä tänään Simonkylässä. Pitkäripaisen ovi heilahtanut ja voi olla että samalla kun vaimo toimi kuskina, niin herrasväki kävi myös buffetissa. Sitten onkin aika juhlistaa joulukuun eläkettä kosteissa tunnelmissa.

      • Anonyymi

        Jos ei oo tukkaa, niin ei kyllä stondaakaan.
        Testot on siis loppu eikä auta sininen pillerikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei oo tukkaa, niin ei kyllä stondaakaan.
        Testot on siis loppu eikä auta sininen pillerikään.

        Possondeerus on taas humalassa ja kaikki selitykset on aina päinvastoin kuin totuus.

        Miestyyppinen kaljuuntuminen on perinnöllinen ominaisuus, jossa pääosissa on testosteroni. Runsas testosteroni.

        Suurin syy on DHT, jota keho tuottaa testosteronista. DHT saa hiuksen lopettamaan kasvunsa ja irtoamaan, ja sen suuri määrä päänahassa johtaa kaljuuntumiseen.

        Mieshormoni on se joka aiheuttaa stondiksen ja kaljuilla on korkeammat testotasot kuin muilla. Tunnettu tosiasia jo kymmeniä vuosia.

        Testoa alentava lääke finasteridi pitää hiukset päässä mutta kuka haluaa vaihtaa stondiksen ja miehekkyyden hiuksiin?

        Tuolla niittokoneen alle jääneellä vesipäällä (tuolla kuvassa) on aivan se ja sama seisooko vai ei, kun naista ei näy missään ja lyön satatonnia vetoa ettei Possondeeruksella seiso vaikka söisi viagrapuuroa.

        TNT jäykistää lopullisesti.

        Miestyyppinen kaljuuntuminen mitä sekin on, sinussa ole pisaraakaan miestä, ämmä mikä ämmä, voin rakas vakuuttaa että hiukseni on 100% harmaat, ei niistä saa tuolisia kuvia lainkaan taas on laiffila osoittanut taitonsa jota ei ole olemassakaan, mutta hiusten kasvu vielä on aika voimakasta, aikaisemmin piti käydä kerran kuukaudessa leikkuussa nyt riittää kerran kolmessa kuukaudessa... pahasti on resuun kolahtanut kaljuus kun nyt pitää aijailla modifioituja kuvia minun böönasta, pahasti on sattunut.

        Hmmm .... Asiallinen kirjoitus, kiitos.

        Paikkakuntarakastuminen on miestyyppistä ainoastaan vuokrahäppärin kaipuisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miestyyppinen kaljuuntuminen mitä sekin on, sinussa ole pisaraakaan miestä, ämmä mikä ämmä, voin rakas vakuuttaa että hiukseni on 100% harmaat, ei niistä saa tuolisia kuvia lainkaan taas on laiffila osoittanut taitonsa jota ei ole olemassakaan, mutta hiusten kasvu vielä on aika voimakasta, aikaisemmin piti käydä kerran kuukaudessa leikkuussa nyt riittää kerran kolmessa kuukaudessa... pahasti on resuun kolahtanut kaljuus kun nyt pitää aijailla modifioituja kuvia minun böönasta, pahasti on sattunut.

        Mutta yhdessä asiassa olen kanssasi samaa mieltä, suomen kansa on liian lihavaa, ja lihavuus näyttää keskittyvän niille ns. köyhille alueille eli satakunta, yms. Huolestuttavaa kun 2-16 vuotiaista on selvästi ylipainoisia ja liika lihavia viides osa, toinen huolestuttava asia on nuorten syrjäytyminen, varsinkin poikien, tämä on vielä ikävämpää, yleensä syynä on mielenterveysongelmat, meillä jotka olemme syntyneet 60 luvun alkupuolella elämä oli murkkuina niin köyhää ettei sinä ollut varaa paisua... Myöhäisemmät sukupolvet oli huonommassa asemassa, 90 luvun lama, oli tosi paha, jos olet ollut murkku noina vuosina sinulla on iso riski syrjäytyä, ja vielä poika, lisää riskiä.

    • Anonyymi

      Peke tässä morjesta, kyllä minä ainakin olen ollut kovin tyytyväinen Salong Jyrsimön palveluihin https://aijaa.com/aH53UZ
      Sattui olemaan sama parturi vuorossa kuin tällä kaverilla
      https://aijaa.com/wRyIPd

      Menen kyllä toistekin, 10,99 e ja joka kymmenes jyrsintä ilmaiseksi.

      PK

      • Anonyymi

        Veljekset kuin ilvekset! Laadukkaat miehet yökerhossa. Molemmat on lihavia ja erakoituneita mutta vain toinen on köyhä. Pekka on poliitikko mutta Arska on vaan vanha kommunisti.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      34
      4550
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3175
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      268
      2299
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      49
      2162
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      160
      2024
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1643
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1641
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1611
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1259
    Aihe