Mulle tehtiin sektio 3 viikkoa sitten ja pelkäsin sitä aivan tajuttomasti!Vielä leikkauspöydällä meinasin juosta karkuun!Ihan turhaan pelkäsin,puudutuksen laitto sattui pikkusen ja mikään muu ei edes tuntunut.
Eniten mua pelotti se että toipuminen kestää niin kauan,ajattelin että koko kesä pilalla kun oon niin kipee.Mua peloteltiin ennen sektioo niin paljon tolla että toipuminen kestää ja käsketttiin mieluummin synnyttää alakautta!(Itse valitsin mieluummin sektion kuin perätila vauvan synnyttämisen.)
Mut sekin ihan turha pelko.Jo samana iltana nousin sängystä ylös,seuraavana aamuna menin suihkuun ja hoidin itse vauvaakin jo seuraavasta päivästä lähtien.Kun kipupumppu otettiin pois (toisena päivänä) en tarvinnut kuin kaksi panadolia päivässä,niillä kivut pysyivät poissa.Kotiin pääsin neljäntenä päivänä.Kun tikit otettiin pois kiristämästä viikon päästä olin kuin ei olisi koskaan edes leikattu!
Huonekaverini synnytti alakautta ja oli paljon kipeempi kuin mä,se valitti päivät ja yöt läpeensä kipujaan ja pyyteli vähän väliä särkylääkettä!tämä on tietenkin ihan yksilöllistä tää toipuminen mut haluan vaan sanoa että ainakin mä pelkäsin ihan turhaan ja ei haittais vaikka seuraavakin lapsi syntyisi sektiolla,oli niin hyvä kokemus!
Eniten mua pelotti se että toipuminen kestää niin kauan,ajattelin että koko kesä pilalla kun oon niin kipee.Mua peloteltiin ennen sektioo niin paljon tolla että toipuminen kestää ja käsketttiin mieluummin synnyttää alakautta!(Itse valitsin mieluummin sektion kuin perätila vauvan synnyttämisen.)
Mut sekin ihan turha pelko.Jo samana iltana nousin sängystä ylös,seuraavana aamuna menin suihkuun ja hoidin itse vauvaakin jo seuraavasta päivästä lähtien.Kun kipupumppu otettiin pois (toisena päivänä) en tarvinnut kuin kaksi panadolia päivässä,niillä kivut pysyivät poissa.Kotiin pääsin neljäntenä päivänä.Kun tikit otettiin pois kiristämästä viikon päästä olin kuin ei olisi koskaan edes leikattu!
Huonekaverini synnytti alakautta ja oli paljon kipeempi kuin mä,se valitti päivät ja yöt läpeensä kipujaan ja pyyteli vähän väliä särkylääkettä!tämä on tietenkin ihan yksilöllistä tää toipuminen mut haluan vaan sanoa että ainakin mä pelkäsin ihan turhaan ja ei haittais vaikka seuraavakin lapsi syntyisi sektiolla,oli niin hyvä kokemus!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hei!
Olen usein ihmetellyt sektioon liittyviä pelkoja. Itse kun valitsin synnytyspelon vuoksi nimenomaan sektion, mutta tottahan minä PELKÄSIN juuri kaikkea tuota mitä sinäkin Jenni toit esille.
Mutta olin yllättynyt miten helposti kaikki kävi. Puuduttaminen ei sattununut ollenkaan, tai sitten en jännitykseltäni sitä huomannut. Sektio oli ohi ennen kuin ymmärsin sen edes alkaneen ja vauva tuotiin minulle esiteltäväksi pestynä ja kapaloituna.
Olen 44-vuotias ensisynnyttäjä, joten kannoin koko raskauteni ajan huolta siitä miten toipuisin synnytyksestä ja sektiosta. Jouduin syömään hieman järeämpiä kipulääkkeitä kuin panadolia n. puolitoista viikkoa synnytyksen jälkeen.
Jälkitarkastukseen mennessä olin kuntoutunut miltei entiselleni, mutta tottakai olin varovainen, etten innostu liikaa rehkimään sektiohaavan takia.
Kivunsietokynnykseni on aika matala, joten uskallan väittää, että kun minäkin tästä selvisin aika vähäisin kivuin niin muut selviytyvät vieläkin paremmin.
Suosittelen synnytyspelkoisille ehdottomasti. Ei ainakaan tarvitse sitten odotusaikana kuluttaa voimavarojaan pelkäämällä tulevaa synnytystä.
Sektio luvattiin minulle jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä kun sitä vaadin - minua ei siis ohjattu synnytyspelko-ryhmään.
Hei,
voitko kertoa, missä sairaalassa sinut leikattiin? Kuulisin mielelläni, itse olemme
just käymässä keskusteluja aiheesta sektio vai ei...
Minä synnytin Päijät-Hämeen keskussairaalassa Lahdessa.
Tulitko raskaaksi normaalia kautta vai kävitkö hedelmällisyyshoidoissa ? Miten raskauden aikainen seuranta oliko normaalia tiheämpää ? Minäkin pelkään synnytystä sairaasti ja olen päälle nelikymppinen lasta suunnitteleva ja haluan sektion vaikka pelkään sitäkin... Nyt olisi viimeinen aika yrittää lasta... Miten raskausaika olitko töissä ? Kenelle sanoit pelkääväsi ja halusit sektion, neuvolassako lääkärille vai ? Etkö pitänyt itseäsi liian vanhana äidiksi ? Minkä ikäinen miehesi on ?Kiitos jos viitsit vastata. Ja hyvää jatkoa teille.
Kiitos vastauksesta, sinulta lähinnä kysyin, kun olemme itse TAYS:n potilaita ja suhtautuminen tuntuu olevan tosi paljon nihkeämpää....
Hei!
En ollut ihan varma kenelle kysymys oli esitetty, mutta vastaanpa kuintenkin. Minä en ole koskaan saanut hedelmällisyyshoitoa enkä edes yrittänyt tulla raskaaaksi aiemmin - minkäänlaista ehkäisyä en ole koskaan käyttänyt kondomia lukuun ottamatta. Raskaudenaikainen seuranta oli erittäin tiheää, koska minulla oli alussa vuotoja ja "kuukautiset" kestivät kolmannelle raskauskuukaudelle saakka. Lainausmerkkeihin "kuukautiset" - kysymyksessä oli aivan yhtä runsas ja samanlainen vuoto kuin kuukautisten ollessa ja ne kestivät aina sen kolme päivää ja toistuivat säännöllisesti ikään kuin en olisi raskaana ollutkaan. Paitsi ettö kehossani sen tunsin. Olin jatkuvasti pahoinvointinen raskauden alusta sen loppuun. Ylipainoa kertyi rutkasti. Painoin synnytystä edeltävä päivänä 71 kg (normaalipainoni 48 kg). Minä pääsin sairaslomalle heti ensimmäisellä kerralla kun kävin äitiyspoliklinikalla keskussairaalassa ja sama lääkäri (osaston ylilääkäri) lupasi minulle sektion samassa yhteydessä. Kyllä. Pidin itseäni liian vanhana äidiksi - jäin "yksinhuoltajaksi" kuudenelle raskauskuukaudella. Seurannassa kävin joko neuvolassa tai keskussairaalassa keskimäärin joka toinen viikko. Synnytys tapahtui vk. 39 1.
Juu, kysymyksen esitin 44- vuotiaalle ensisynnyttäjälle... Kiitos paljon vastauksestasi. Niinhän se on, et seuranta on meillä iäkkäillä tiheämpää kuin nuoremmilla. Mitä kaikkia kokeita jouduttiin ottamaan raskauden aikana, eikös niitäkin tehdä normaalia enemmän ? Minkä ikäinen lapsesi nyt on ? Olitko työelämässä kun odotit, kun kerroit jääneesi sairaslomalle ? Kylhän sitä miettii, et mitenkä itse jaksaa, jos on tuota pahoinvointia pitkään. Kyllähän tässä on nyt viiime hetket yrittää lasta jos enää saakaan. Harmi että jäit yksinhuoltajaksi. Hyvää kesää ja onnea vauvasta. Ja kiitos jos vielä viitsit vastata.
Ylimääräisistä tutkimuksista; lapsivesipunktio, joka luonnollisestikin on vapaaehtoinen, tehtiin ja oli todella piinallista aikaa odottaa tuloksia. En tiedä miten olisin toiminut, jos sikiössäni olisi havaittu kehityshäiriö. Onneksi minun ei tarvinnut miettiä sitä asiaa, koska punktiotulokset olivat "kaikki kunnossa". Monet pelkäävät turhaan punktiota. Keskenmenovaara on n. 1 %:n luokkaa - ja kieltämättä ajatus siitä, että neula työnnetään vatsapeitteen läpi, tuntuu karmealta, mutta voin sanoa omasta puolestani, että se ei tuntunut yhtään miltään. Ihan pikku nipistys. Jopa verikoe sormenpäästä sattuu enemmän. Nämä ovat tietenkin yksilöllisiä asioita. Puhun aika paljon kivuista, koska nuorena tyttönä tein ratkaisun, etten halua lapsia, koska pelkäsin synnytykseen liittyvää kipua; jopa verikokeiden ottoa.
Sokerirasituskoe tehtiin myös ikäindikaatiolla. Verensokerit ihan kunnossa, vaikka ylipainoa kertyikin. Sitten virtsan valkuaiset, hemoglobiinit, verenpaineen mittaukset normaaliin tapaan - ei sen useammin kuin nuoremmilla synnyttäjillä. Verenpaineeni laski normaalista raskausaikana - outo juttu - yleensähän käy päin vastoin. Nyt kun synnytyksestä on kulunut vuosi, verenpaineeni on huomattavasti korkeampi kuin raskausaikana - johtuisiko mahdollisesti ravintotottumuksista?! Yritin syödä raskausaikana mahdollisimman terveellisesti, tosin elämäntapani ovat suhteellisen terveelliset muutenkin.
Olin työelämässä osa-aikaisesti ennen raskauttani (toimistohommia), sairaslomaa minun ei tarvinnut pyytää vaan se annettiin automaattisesti kaiketi minun ikäisilleni synnyttäjille.
Aamupahoinvointi oli jatkuvaa, mutta jossain vaiheessa opin hallitsemaan sen ja söin aivan ensimmäiseksi aamulla jotakin oikein suolaista (koska verenpaineeni oli matala, minun ei tarvinnut kiinnittää huomiota suolankäyttöön - tietysti rajansa kaikella). Oikeastaan pahoinvointi ei rajoittunut pelkkiin aamuihin vaan sitä esiintyi pitkin päivää; syöminen auttoi ja kenties siitä 25 liikakiloa.
Valitettavasti olen ollut niin laiska, etten ole välittänyt laihduttaa ja painan edelleen 60 kg (en ole kovin pitkä) Tavoite olisi päästä vielä raskautta edeltäviin mittoihin takaisin, mutta motivaatio ja itsekuri eivät ole riittäneet.
On erittäin hyvä, kokemuksesta voin sanoa, että se nopeuttaa alkuvaiheen toipumista. Eihän se täysin kivuttomaksi oloa tee, mutta olo on siedettävä. Meillä se on ilmeisen harvinainen sektioiduilla. Minun sektioni jälkeen synnärin hoitajat suhtautuivat siihen kuitenkin erittäin nuivasti. Sain kommentteja, että mitä varten tällainen on laitettu, ei meillä ole ennekään leikatuille äideille tällaista laitettu. Itseasiassa osastolla eivät edes osanneet käyttää sitä, vaan joutuivat hälyttämään heräämöstä sen lääke"säiliön" vaihtajan aina kun kone rääkäisi. Ilmeisesti lääkäri kuitenkin puolsi pumpum käyttöä, koska olisivat poistaneet sen nuo hoitajat, mutta kohta sanoivatkin, että lääkärin mielestä ei saa vielä poistaa....
Nyt aion erikseen pyytää sen, kun menen taas sektioon. Ero toipumisajassa oli niin selvä! Suosittelen kaikille muillekin!
mikä on homman nimi? Pitääkö perkele vieläkin suomessa lillua pelossa koko raskausaika, kun ihan varmasti voi ottaa yhteyttä synnytytssairaalan pelkopolille esim. neuvolan kautta tai soittamalla suoraa siihen sairaalaan johon tahtoo mennä synnyttämään????
Siellä mietitään mikä just sun raskaudessas on hyvää/huonoa- tutkitaan ja pohditaan, keskustellaan.
Mietitään tilannetta ja erilaisia vaihtoehtoja siihen.Kukaan ole toista viisampi, tyyliin "haluan sektion" tai "haluan alatiesynnytyksen, koska se on niin hienoa".
Äidin ja lapsen henki ja hyvinvointi on ne päätekijät, kun ratkaisuja tehdään, suuntaan tai toiseen.On monia keinoja arvioida tilannetta raskauden eri vaiheissa.
Sektio tai alatie, siihen on olemassa kriteerit. Toinen voi olla helppo tai vaikea, riippuu äidin ja vauvan tilanteesta(Vaatii koulututusta).
Yleensä normaalista altiestä toipuu nopeammin ja siihen pitää pyrkiä, mutta ei silmittömästi.
Synnytystä arivioidaan KOKO SEN KESTON AJAN ja päätökset alatiesynnytyksen jatkamisesta tai sektiosta tehdään SIINÄ TILANTEESSTA!!! Eikä etukäteen toisten kokemusten perusteella, tai nettisuvjen perusteella.
Usein sattuu vuodeosatolla, että kun "naapurilla on nopea normaali synytys" - saadaan selittää, miksi "Sinun kohdallasi sittenkin päädyttiin sektioon...." KUN äiti vain on vaihtanut mielipidettään. Perusteet on löydyttävä, tai ollaan puoskareita- koko sakki.
Miksi minä pelkään sektiota? Alatiesynnytysten jälkeen olen heti kävellyt tikkauksen jälkeen suihkuun, ja osastolle paria tuntia myöhemmin. Vauvaa olen pystynyt hoitamaan heti ja seuraavana päivänä olen lähtenyt vauvan kanssa kotiin. Kipulääkkeitä en ole tarvinnut - en synnytyksessä, enkä sen jälkeen. Noin puoli vuorokautta meni maidon nousemiseen kunnolla.
Sitten kun vielä huomioi, että tutkitusti alatiesynnytys on turvallisempi sekä äidille, että vauvalle (normaalisti tietenkin, poikkeustapauksissa ei ole), pidän tosiaan perusteltuna "pelätä" sitä vähän.
Muuten, mites se leikkaushaava? Mä en haluaisi arpea mahaani. Siis enää lisää arpia, raskauksissa niitä on jo riittävästi tullut.
Mulle tehtiin sektio ja oli positiivinen kokemus.
Kävin itse pesulla toisena päivänä leikkauksesta, kävely ja nouseminen teki kyllä kipeää, mutta mitä nopeammin liikkeelle lähtee, sitä nopeammin kuntoutuu.Kipulääkkeet veivät kivun ähes täysin.
Vietin noin viikon sairaalassa ja hoidin lastani loppuajan itse (pari ekaa päivää meni sängyssä). Nosteluissa piti olla toki varovainen.
Kun lähdin kotiin, lääkäri määräsi minulle kahdenlaisia kipulääkkeitä, joita en kuitenkaan tarvinnut.Sairaalassa söin lääkkeitä ja sain kipulääkettä suoneen muistaakseni 4 päivää. Maito nousi rintoihin seuraavana päivänä sektiosta.
Lapsi oli perätilassa, jolloin on turvallisempaa synnyttää sektiolla-tämän käsityksen sain hoitavalta lääkäriltä ja lukemieni artikkelien pohjalta.
Leikkaushaava on siisti, noin 10 cm pituinen vaakatasossa bikinirajassa-ei näy, kun on pikkuhousut jalassa.Kävelylenkille lähdin heti, kun olin päässyt sairaalasta kotiin ja aloin pikkuhiljaa myös tekemään vatsalihasliikkeitä.Arpi ei haittaa minua lainkan ja sehän vaaleneekin vielä.Seksiäkin pystyi harrastamaan jo pari viikkoa sektiosta.Vuotoa oli noin pari viikkoa sektiosta ja sekin vähäistä.Mitään virtsankarkaamis-ym. alapääongelmia ei ole ja paikat on samanlaiset kuin ennen raskautta.:)Eikä tarvinnut punnertaa synnyttämässä montaa tuntia kovissa kivuissa ja paikat ehkä reveten. Joten puolensa ja puolensa varmaankin kummallakin synnytystavalla.
mulle tehty 6 kertaa ja voin sanoa, että olisin todellakin synnyttänyt kaikki jos voisin. kiva tilanne, kun yhdessäkin leikkauksessa loppui puudutus kesken ja siinä huudat kun eläin ja hoitajat vaan sanovat että ei kai sentään. ja sitten nämä kaikki elinikäiset jälkivaivat.
epäuskottavalta!
Miten tuo nyt voi olla mahdollista ???? KERRO !!!! Ja mitkä elinikäiset vaivat ?????
Niistä vaivoista siis. Minulta löytyy pahat kiinnikkeet, jotka aiheuttavat koviakin kipuja, ajoittain jopa työkyvyttömyyden. Virtsarakkoni on vaurioitunut myös. Kiinnikkeitä ei korjata leikkauksella, koska jokainen leikkaus aiheuttaa lisää kiinnikkeitä. Minulla on takaná 3 leikkausta:umppari ja kaksi sektiota, ja leikkauksen jälkeinen vatsaontelon tulehdus...
Lääkäri sanoi, että vaivoihin tottuu ajan kanssa, ja niiden kanssa oppii elämään, mutta varsinaisesti ne eivät koskaan parane!!!
Tässä itse ehkä joudun sektioon vaikken itse haluaisi. Olen lukenut noista kiinnikkeistä, mutta mitä ne siis ovat?
En todellakaan haluaisi leikkaukseen, onhan sen riskit ja jälkivaivat sentään aika paljon todennäköisemmät kuin alatiesynnytyksessä. Mutta minkäs teet jos pakko on leikkaukseen mennä.
Mieluummin kärsisin synnytyksen ja sen jälkeiset jutut, kun tiedän jo mitä se voi olla. Mutta leikkauksesta ja siitä paranemisesta en tiedä muuta kuin mahdollisia tosiasioita.
"adherenssi kiinnike , kiinnikasvettuma , yhteenkasvettuma
ruumiinonteloissa tulehdusten tai vieraiden esineiden vaikutuksesta syntyvä sidekudoskiinnike, joka tietyissä tapauksissa rajoittaa sairauspesäkkeen, mutta voi myös estää elinten normaalit liikkeet ja aiheuttaa siten kipuja."
Ennaltaehkäisyssä auttaa mahdollisimman nopea liikkeelle lähtö toimenpiteen jälkeen, siksikin patistavat synnärillä nopeasti ylös. Myös tuo tulehdusten hyvä hoito on tärkeää. Liikkeelle pääseminen auttaa myös ehkäisemään veritulppariskiä. Itselläni oli epäonnea, kun sain sen pahan tulehduksen viimeksi, lapsivesi tulehdutti vatsaontelon, koska kohtuni repesi synnytyksessä.
Mutta toinen vaihtoehto olisi menehtynyt vauva, joten kaikkea ei voi päättää. Halusin itse alakautta yrittää, vaikka olisinkin saanut suunnitellun sektionkin. Lääkärit eivät huvikseen sektioita suosittele, joten asiat on vaan punnittava mielessään hyvin tarkkaan. Nyt siis olen läksyni oppinut, ja kuuntelen tarkkaan lääkärin mielipidettä asiasta jo hyvissä ajoin. Oma jääräpäisyyteni on mahdollisesti vahingoittanut lastani, joten hinta on mielestäni liian kova! Olen monesti jälkeenpäin syyttänyt itseäni, ja pelkään jatkuvasti alkaako jotain erityistä lapsessa näkymään. Nyt kehitys on vielä ikätasoista, mutta on odotettavissa mahdollisesti ongelmia viimeistään kouluiässä kuulemma.
Kiitos vastauksesta, olisinhan tuon tietysti varmaan voinut itsekin netistä löytää.
Ikävää, mitä olet joutunut kokemaan, että kohtu repesi :( Kaikkea sitä voi synnytyksessä tapahtuakin.
Toivottavasti pääset itsesyytöksistä eroon, sillä teit päätöksesi synnyttää alateitse sen mukaan mitä silloin osasit asiasta ajatella. Toivon todella että lapsellasi on kaikki tulevaisuudessakin ok, ettet joudu enempää kärsimään mitä olet kärsinyt. Ethän sinä ilkeyttäsi mennyt luonnollisesti synnyttämään ja jos olisit seuraukset tiennyt niin oisit varmaan valinnut sen sektion.
Kaikkea jaksamista sinulle!!
Hei!
Olen ollut enemmän ja vähemmän ihmeissäni virtsarakon "kiristämisestä" sektioitteni jälkeen. Ekan sektion jälkeen tunsin rakon tyhjentyessä sen supistumisen selvästi ja mahaan tuli monttu, ihan kuin se ois kiristäny. Joskus virtsaaminen piti lopettaa kesken, kun kiristys tuntui pahalta. Tämä kesti puolisen vuotta mutta nyt toisesta sektioista on kaksi vuotta ja oire on olemassa edelleen. Onkohan miun rakko niitattu liian "napakasti napaan" niinkuin ekan sektion epikriisissä luki vai onko tapahtunut jotain vaurioo... Siis tarkoituksenihan oli kysyä, miten vauriosi oireilee tai mistä tiedät, että näin on? Onkohan tämmönen mitenkin yleistä..?
Niminttäin sain sellaisen kammon sektiosta että pelottaa toinen mahdollinen raskaus jos joudun taas leikkauspöydälle. Puudutuspiikistä tikkienlaittoon leikkaus oli todella kivulias ja tuskainen! Eivätkä hoitajat reagoineet mitenkään vaikka itkin ja valitin. Jaa´a ja mistäkö johtu?!? no siitä kun heti leikkauksen loputtua pystyin nostaman jalkoja ylös..eli puudute ei ollut tarpeeksi tehokas. Minä sanon ei sektiolle!
sillä kysehän on kertomasi perusteella puudutuksen epäonnistumisesta, ei sektion.
Tosin se tuntuu oudolta, sillä puudutuksen raja katsotaan aina kylmällä märällä tupolla. Minut on leikattu eri syistä nyt 10 kertaa, joista suurin osa on epiduraalipuudutuksia, ei valittamista.
Minä ainakin tunnen todella selvästi missä puudutusraja kulkee.Olitkohan mahdollisesti kauhuissasi sektiosta ja kivusta, hätääntyneenä vauvan ja omasta puolestasi??
Kerrot että:"leikkaus oli kauhea ensimmäisestä puudutuspiikistä....." Eli mielestäsi se pienellä neulalla laitettu ihonpuudutuskin oli kauheaa???
No minusta se kyllä tuntuu eniten koko hommassa ja sen kyllä kestää,sitten vain tylppä tunne kun puudutusletkun ohjaava kanyyli laitetaan epiduraalitilaan... Tipanlaitto tai ihon pintapuudutus sattuu,mutta vain hetken ja auttaa jos edes yrittää uskoa että henkilöunta on auttamassa ja tekemässä parhaansa.
Anestesia aineista voin huonosti joskus 20 vuotta sitten tehdyissä operaatioissa, mutta siitä lääketieden on huimasti kehittynytja nyt siihen saa lääkettä.Silloin nukutuksen jälkeen lääkettä sai vain 4-6 tunnin päästä ja minulla kipu oli kaamea jo 2 tunnin kulutuua...enää ei ole näin.
Pari kertaa on minulla puudutus noussut liian ylös eli keuhkotkin tuntuvat puutuneilta ja siihen puututiin asianmukaisesti kun asiasta anestesiahoitajalle sanoin(se joka seisoo pääsi vieressä), harvinaista eikä aiheuttanut minulle kammoa leikkauksia kohtaan. Olen siitä JATKOSSSA asiallisesti kertonut henkilökunnalle ja se on otettu eri toimenpiteessä huomioon.
Itseasiassa leikkauksia tullaan tekemään vielä useita elämänlaatuni parantamiseksi, ja kun tarkoitus/päämäärä on hyvä, kannattaa yrittää.Ilman leikkauksia elämäni olisi paljon vaikeammpaa.
Minulle sairaalahoidossa ylipäätään on tärkeää, että henkilökunta ja lääkärit eivät olisi aivan uuvuksissa työtä tehdessään, niin he jaksaisivat hoitaa minua parhaan tietotaitonsa mukaan,he tietävät mitä tulee tehdä ja uskon että kukaan ei tahallaan halua "leikata ilman puudutusta". Mikäli niin on käynyt siitä voi pyytää keskustelua ennen seuraavaa raskautta, silloin haetaan paperit ja mietitään mitä pitäisi jatkossa erityisesti ottaa huomioon, että kokemus olisi nyt miellyttävämpi. Näin minä olen menestyksellisesti toiminut lukuisilla sairaalareissuillani joilla olen saanut hvää hoitoa, mutta sänkyni on ollut ylikapasiteetin takia mitä kummallisimmissa paikossa liinavaatevarastosta keittiön eteiseen saakka, mutta se on eri juttu.
Kun toimenpide tehdään puuudutuksessa, ei potilas tietenkään nuku ja se on erilaista.Tuntuu kun "tehdään jotain"käännetään ja puristellaan jne. Mutta se on ERI ASIA kuin kipu.
Jos pelkää epiduraalipuudutusta voi tiedustella (ei vaatia ja haluta kuin 3 vuotias vailla perusteluja) mahdollisuutta nukutukseen, jossa tosin pitää olla nopeampi, sillä muuten syntyy nukkuva lapsi, kun äidin saamat aineet ehtivät kunnolla vauvaan.
Epiduraalipuudutuksessa on oleellista, että sitä laitettaessa selkä on todella köyryssä kuin kissalla venytellessään, jolloin nikamavälit aukeavat ja puudutus on helppo laittaa.
Itse voi kokeilla niitä nikamavälejä sormella housun yläsauman kohdalta, kumarrus ja huomaat kuinka väli avautuu mutta kun suoristat selkäsi nikamaväli on kiinni. Siis isosta mahasta ja supistuksista huolimatta pitää köyristyä kunnolla ja sitten kaikki sujuu kuin tanssi.
Itselleni tehtiin suunniteltu sektio kuukausi sitten perätilan vuoksi. Minulle kokemus oli hyvä. Pelkäsin sitä leikkausta monta viikkoa, mutta turhaan. Minulle laitettiin spinaalipuudutus, mikä vähän pisti mutta sen jälkeen en enää tuntenut kipua tai mitään muutakaan (tehtiin testi kylmällä lapulla ennen kun ruvettiin leikkaamaan) Itselläni suurin pelko oli juuri se ettei puudutus tehoa, mutta salisssa sitä kysellessäni minulle sanottiin että siinä tapauksessa nukutetaan. Toipuminen oli tosi nopeaa, enää haavaa ei edes tunne. Ja mikä parasta minulla on nyt ihana terve poikavauva sylissä ja elämä hymyilee!
Kiireellinen sektio kolme vkoa sitten. Spinaalipuudutuksessa myös. Puutui kyllä hieman kädetkin, mutta myös minä pystyi heiluttamaan jalkoja polvista saakka jo leikkaussalissa, silti en tuntenut kun että maha heilui leikkauksen aikana. Tosi hyvin meni. Pari päivää kipupumpun kanssa, olin kipeä. Mutta nyt haava siisti ja pikku lenkeillä käydään, ei kipuja ollenkaan!
tällaisia tapauksia noteerataan silloin tällöin, siis että epiduraali ei tehoakaan aivan kuten pitäisi. siihen ei äidin ajatukset vaikuta lainkaan luten epäilit.
kun minulla oli epiduraalipuudute suonikohjuleikkauksessa, puudute loppui liian aikaisin eli leikkaussalin puolella. kyllä epiduraali voi epäonnistua ihan kuin mikä tahansa muukin puudute, onneksi vain hyvin harvoilla.
Meidän tyttö (3,5 kk) syntyi hätäsektiolla, sydänäänet laskivat ja hän olikin hengittänyt likaista lapsivettä.
Synnytys oli alkanut hyvin, supistukset alkoivat 9½ h ennen leikkauspäätöstä ja kestin niitä pelkällä ilokaasulla. Siksi olikin pelottavaa ja hämmentävää joutua kiidätetyksi leikkaussaliin ja äkkiä taju kankaalle. Tyttö sai ensin vaan 2 Apgar-pistettä ja vietti yön teho-osastolla, mutta on nyt täysin terve.
Kipupumppua minulla ei ollut osastolla, vaan sain pari ekaa päivää särkylääkettä kankkuun ja sitten Panadolia. Olin melko kipeä ekat 2-3 päivää, sitten maito nousi ja rupesin jo kaipaamaan omaa kotia.
Hyvinä puolina sektiossa voi kai pitää sitä että alapää on entisellään ja pystyin heti istumaan. Eniten haittasi nukutuksen ja särkylääkkeiden vaikutukset: huimaus, voimattomuus, väsymys. Sektiohaava on 20 cm leveä, oli kipeä 4-5 viikkoa ja kiristää joskus edelleen. Arpi ei haittaa, se on merkki eletystä elämästä.
Sektio oli täysin välttämätön minun tapauksessa. Jälkeenpäin olen kuitenkin tuntenut itseni "vajaaksi" äidiksi, kun en ole "synnyttänyt" omaa lastani. Kumpikaan vanhempi ei ole nähnyt hänen syntymäänsä. Toivon voivani synnyttää seuraavan lapseni alakautta, sillä olen utelias tietämään miltä se tuntuu. Tätä ajatusta tulen varmaan vielä katumaan... ;)