Boreon osakkeen ura järkevänä pörssiosakkeena alkaa olla ohi. Yhtiön keskipitkän aikavälin markkinanäkymät ovat heikot, yhtiö on epäonnistunut lähes kaikissa yrityskaupoissaan ja sillisalaattiportfolion rakentanen ei ole tuonut arvoa osakkeelle, että sitä voisi käyttää pitkään aikaan yrityskaupan välineenä. Lisäksi yhtiöllä on vaikeuksia muun rahoituksen järjestelemisessä uusiin yrityskauppoihin eikä uudelleenrahoituskaan näytä helpolta.
Pääomistaja ei pysty eikä kukaan muu halua laittaa kättä alle kun osake valuu. Vain heikko likviditeetti pitää kurssia nykytasolla kympissä. Yhtiöstä ei tule ikinä mitään ulkopuolista tarjousta, kun nykyisen kaltaisen sillisalastin voi ostaa ilman pörssilistaustakin. Pääsee tuoteeseen pöytään, ei tarvitse ottaa kuivattua turskaa.
SEB sanoi 14 tasolla, että 10 hyvä taso. Nyt varmaan kehtaavat sanoa pienemmän hintalapun. Indereskin voisi itsekunnioituksesta skarpata.
Laitan ennusteet viikolla.
Boreo, 6-8 euroa
8
849
Vastaukset
- Anonyymi
täysin samaa mieltä , yrityksen strategia epäonnistunut suurelta osin johtuen epäpätevistä johtajista, idea siitä, että ostetaan halvalla ja jopa laitetaan omistetut yhtiöt kilpailemaan keskenään markkinoilla on järjetön.
Yhtiön velkalasti on kestämätön , edes vanhaa hybridilainaa ei kyetty maksamaan kokonaan takaisin vaan siitä jäi 4 milj jauhamaan kovalla korolla.
lisäksi vähemmälle jäänyt huomio , että pääomistajan pääomalaina yli 40 milj myös rasittaa itse yhtötä.
on siis aika unohtaa , että tämä olisi ns kasvuyhtiö eli sopiva P/e olisi n. 15-20 joten kurssitaso löytynee 3-5 eur haarukasta. - Anonyymi
Boreon osake painui jouluksi alle tärkeän 10€ tason melkein koko päiväksi, mutta saatiin ”fixattua” päivän päätteeksi vielä yli 10:n tason.
Investing.com:n teknisen analyysin työkaluilla STRONG SELL, eikä ole ollenkaan ylimyyty. Kun 10 testailtu, niin alaspäin mennään. Vielä löytyy jopa niitä, jotka voivat myydä voitolla eli odottelevat vuodenvaihdetta. - Anonyymi
Putoava puukko – Boreon osake ja sen syöksykierre
Teollinen omistaja Boreo Oyj, joka rakensi strategiansa sarjayhdistelyjen varaan, oli vielä muutama vuosi sitten yksi Helsingin pörssin pienyhtiöiden seuratuimmista nimistä. Yritys esitteli kunnianhimoista kasvustrategiaansa, jossa yritysostot olivat keskiössä, ja sen tavoitteena oli rakentaa monialainen portfoliokonserni. Boreo hurmasi sijoittajia puheilla pääoman tehokkaasta allokoinnista ja lupauksella kannattavasta kasvusta.
Vuodet 2023 ja 2024 alkoivat kuitenkin tuoda esiin strategian synkempiä puolia. Markkinoiden heikko talouskasvu, korkojen nousu ja vientikysynnän hiipuminen iskivät kovaa teollisuuteen ja erityisesti kone- ja tukkuhandel-segmentteihin, joissa Boreo toimii. Yritys, joka oli kasvanut vauhdikkaasti velkavivulla, joutui nyt keskelle kasvavaa epävarmuutta ja omien investointiensa kestävyyttä koskevia kysymyksiä.
Strategiamuutos keskellä epävarmuutta
Syksyllä 2024 Boreo indikoi ainakin markkinapuheuden tasolla muuttuvansa sarjayhdistelijästä “yritysjärjestelijäksi”. Tämä päätös tulkittiin markkinoilla epätoivoiseksi yritykseksi korjata suuntaa ja hillitä riskitasoa. Sijoittajat eivät kuitenkaan vakuuttuneet. Strategian uskottavuus jäi kyseenalaiseksi, koska yhtiö ei ollut tehnyt selkeitä muutoksia organisaatiorakenteeseensa eikä viestinyt muutoksesta riittävän selkeästi. Lisäksi monilla oli tunne, että johto oli jäänyt reagoimaan tilanteeseen liian myöhään.
Osakekurssi alkoi syöksyä, kun sijoittajat vetäytyivät Boreon kasvutarinaan liittyvän epävarmuuden vuoksi. Markkinat eivät antaneet anteeksi hidasta reagointia muuttuneeseen toimintaympäristöön. Osaketta alettiin pörssipiireissä kutsua “putoavaksi puukoksi” – osakkeeksi, joka menettää arvoaan nopeasti ja johon tarttuminen aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Velan paino ja luottamuksen puute
Boreon ongelmat eivät rajoittuneet pelkästään markkinaolosuhteisiin. Yhtiön kasvuvelkavivulla oli ollut tehokasta matalien korkojen aikakaudella, mutta korkojen noustessa rahoituskustannukset kasvoivat merkittävästi. Tämä loi lisää paineita sekä tuloslaskelmalle että kassavirralle. Samalla yhtiön riippuvuus onnistuneista yritysostoista kääntyi itseään vastaan, sillä huonosti tuottavat ja vaikeasti integroitavat liiketoiminnot söivät resursseja.
Yhtiö ei myöskään pystynyt vakuuttamaan markkinoita johtonsa kyvystä navigoida kriisissä. Selkeän suunnan puuttuminen, epäselvä viestintä ja johdon vähäinen läsnäolo sijoittajayhteisössä vain pahensivat tilannetta. Osakekurssi jatkoi laskuaan, ja sijoittajat pelkäsivät, että Boreo saattaisi joutua leikkaamaan osinkojaan tai jopa turvautumaan osakeanteihin velkataakan keventämiseksi.
Käänteen mahdollisuus vai lisäsyöksy?
Boreo on nyt tilanteessa, jossa sen on todistettava kykynsä uudistua ja rakentaa uskottava tulevaisuus. Se vaatii strategista selkeyttä, rohkeita päätöksiä ja ennen kaikkea markkinoiden luottamuksen palauttamista. Onko Boreo pohjimmiltaan vain väliaikaisesti vaikeuksissa oleva teollisuuskonserni, joka palaa kasvu-uralle, vai jääkö se pörssihistorian oppikirjoihin varoittavana esimerkkinä riskialttiista sarjayhdistelystrategiasta?
Osakekurssin jatkuva lasku herättää nyt kaksi tärkeää kysymystä: onko Boreo todellinen arvoansa aliarvostettu kohde, vai onko se yksinkertaisesti “putoava puukko”, jota viisas sijoittaja ei koske, ennen kuin se osuu pohjaan?
Annettuna Suomen talouden heikko kasvu 2025 ja todennäköisesti Eurooppaa heikompi 2026 yhdistettynä yhtiön hankkimien osakkeiden srvon testaukseen taseessa ja varmasti vaikeaan uudelleenrahoitukseen, jolloin laskevat korot menevät helposti kasvaviin marginaaleihin tuovat mieleen putoavan puukon. Lisäksi yhtiöllä ei ole organisaatiota, johtoa, eikä tasetta toimimiseen yritysjärjestelijänä.
Yritysjärjestelijällä on tyypillisesti suurempi tase ja vahvempi taloudellinen kapasiteetti verrattuna sarjayhdistelijään, joka voi keskittyä vähemmän pääomaa vaativiin, pienempiin yritysostoihin ja nopeampiin operatiivisiin muutoksiin. - Anonyymi
Eiköhän Inderesin geelit vedätä tätäkin, kuten tekivät Sievi Capitalille, eli KH Groupille?
Inderesin videoilta tunnettu Verneri Pulkkinen osti Sievin osakkeita myös torstaina aamupäivällä ja kertoi kaupoistaan tuoreeltaan Inderesin keskustelupalstalla. Kauppalehti kertoi Pulkkisen kaupoista jo perjantaina.
Sauli Vilén, Olli Vilppo ja Verneri Pulkkinen tekivät kauppansa vain hetkeä ennen kuin Inderes päätti ostaa Sievi Capitalin osakkeita mallisalkkuunsa. Mallisalkun Sievi-ostosta päättivät Inderesin toimitusjohtaja Mikael Rautanen, Inderesin osakestrategi Juha Kinnunen sekä Sauli Vilén. Mallisalkun Sievi-ostos toteutettiin seuraavana päivänä, perjantaina 27. marraskuuta.
Sauli Vilén kiistää tienneensä torstaina aamupäivällä omaa Sievi Capitalin ostotoimeksiantoa tehdessään, että Inderes päättäisi ostaa Sieviä mallisalkkuunsa vain muutamaa tuntia myöhemmin.- Anonyymi
Vernerit voi ja saa ostaa. En tosin usko, että enää omia rahoja pistetään sinne, mitä suu puhuu. Yhtiön näkymät niin heikot ja makroennusteita lasketaan nopeammin kuin näillä kuin näiltä tukkureilta tilaukset katoavat. Loppukeväästä alkaa olla ns. eväät syöty pussista. Boreon osakkeella ei juuri kauppa-arvoa yrityskaupoissa ja rahaa ei ole kauppoihin juurikaan käytettäväksi. Veikkaan, että yrittävät puoliväkisin jotain ostaa, että pääsisivät näyttämään ”pisitiivista uutista”. Siinä kaupassa varmaan ostetaan melko vanhaa juustoa, joka haisee pahalta.
Lisäksi osake näyttää teknisen analyysin mittareilla niin heikolta, että odottelen isompia päiväpudotuksia.
- Anonyymi
Nyt ne Inderesin märkäkorvat nostivat konkurssikypsän Boreon "lisää"-tasolle. Mitähän puljausta siellä on takana?
- Anonyymi
Aika outo veto!!!
- Anonyymi
Pian Boreo on taas kympissä kuten ennen tulosjulkistusta. Arvostustaso on liian korkea ja yhtiöllä ei ole rahaa toteuttaa strategiaansa. Mikään ei tuloksen yhteydessä oikeastaan muuttunut. Kovenantit eivät paukkuneet. Vielä. Tase-erät ovat markkialähtöisesti yliarvostettuja, mutta saadaan vielä laskennassa täyttämään ehdot. Huono vuosi edessä. 6-8 on sopiva tavoitehinta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501