Minä olen nyt 17 vuotias neitokainen ja lapsen synnyttyä olisin 18 vuotias. Ammatikouluni on vielä kesken. Avomieheni on vakitusessa työssä ja palkka on hyvä, että toimeen tulisimme. Asumme kaksiossa ja meillä on koira ja tilaa kyllä löytyisi lapselle. Mies on huolehtivainen, kun hän ajattelee minun parastani ja haluaa minun käyvän ensin koulun loppuun ja sehän se järkevintä olisi. Muta jaksanko jatkaa kouua jos ensin teemme lapsen ja menen sitten suorittamaan viimeisen vuoden koulussa loppuun? Lasta haluamme, minä haluan sitä kovasti ja mies haluaa myös, mutta häntä vain epäillyttää tuo koulun kesken jättö. Kumpaa kuunnella sydäntä va järjen ääntä?
Vaavin hankinta pohdintoja...
nuorukainen
91363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Käy se koulu loppuun, eihän kyse ole enää pitkästä ajasta.
Itse sai esikoiseni 19v, jäin äitiyslomalle suoraan yo-kirjoituksista. Siihen perään syntyi vielä toinenkin, samaan syssyyn mieskin lähti.Enkä nyt sitten ole sanomassa, että teillekin käy samoin. Olin lasten kanssa 3 vuotta kotona, ja sitten kouluun.. Olinhan vasta yo-tutkinnon suorittanut. Kouluun pääsin ja sitä 3 vuotta kävin, raskasta oli. Sinuna kävisin sen koulun loppuun, kyllä lapsenkin kanssa pystyy/jaksaa, mutta helpommalla pääset, kun käyt koulusi nyt yksin loppuun.
Olen siis alkuperäinen.
Olen itse pohtinut samaa, että kannattaako jättää koulua kesken, kun opinnot menevät juuri nyt niin hyvin. Numerot on hyviä ja tuskin ne enää olisi yhtä hyviä jos jatkaisin myöhemmin. Paremman tutkintotodistuksen saan jos nyt käyn kouluni. Sitten voi tehdä rauhassa lapsia, kun ammatti on. Pakko kai se on malttaa odottaa pari vuotta...
Eiks ni =)
Jos tarkoituksesi olisi työllistyä, eikä jäädä vain kotiäidiksi, suosittelisin koulun keskeyttämistä ja loppuunkäymistä äitiysloman jälkeen. Nimittäin ihan sama, miten hvyät paperit sulla on, mutta jos oot ollut kotona koulun jälkeen vuoden (tai mahdollisesti kauemminkin) on hunommat mahdollisuudet päästä töihin ilman lisäopiskeluja. Heti valmistuttuasi se on paljon helpompaa. Ja näin todella useimmilla aloilla menee. Jos käyt ensin koulusi loppuun, joudut todennäköisesti vielä vähintään kurssittautumaan ennen töiden saantia.
Mutta pohtikaa asiaa....
Sinuna kävisin koulun loppuun ensin. Itse valmistun ensi keväänä ja vauvaa kovasti tahtoisimme miehen kanssa (itse 19w ja mies 20w). Joulun tienoilla olisi tarkoitus alkaa yrittämään. Miehellä on töitä, pitäisi vaan muuttaa toiseen kaupunkiin. Mutta odota vielä hetken ja kun koulut on käytynä, niin harkitse sitten uudestaan. =)
Koska olet noin nuori, kannattaa koulu käydä ensin alta pois. Itselläni on nyt pieni vauva ja olen helpottunut siitä että olen käynyt koulut ja ollut töissäkin jonkin aikaa ennen lapsen syntymää. Nyt en jaksaisi opiskella, koska vauva vie suurimman osan ajasta ja kotikin täytyy pitää jonkinlaisessa kunnossa siinä sivussa. Päivät ovat todella kiireisiä, mutta antoisia. Odottele vielä hetken aikaa, niin voit nauttia vauvasta sitten täysillä kun opiskelu on ohi.
jollakin muulla kuin lapsella. Koska lapsi on synnyttyään kaiken keskipiste ja (ainakin tulisi olla) se tärkein asia!
Itse olen jo yli 30 ja vasta esikoiseni saanut. Nytkin, kun kaikki on "valmista" lasta varten, ei juuri muuta elämään mahdu.
Lasta ei saa "päälle" ja "pois", kun esim. haluaisikin lähteä elokuviin, ravintolaan, festareille, kavereille muuten vaan, lenkille, vuorikiipeilemään, laskuvarjohyppäämään, autokouluun, tenttiin, pääsykokeeseen, työhaastatteluun, tai vaikkapa vaan vessaan. Toki moneen paikkaan voi lapsen ottaa mukaankin, mutta niin päin valinta ei onnistu, että omat halut ensin. Villi veikkaukseni on, että tämä rasittaa eloa eniten, jos elämässä on monia -sanotaanko vaikka näin: keskeneräisiä asioita...
Tässä vain yksi näkökanta. En halua vähätellä sitä elämän yhtä suurinta onnea kun on oma lapsi, mutta haluan sanoa ettei lapsi ole vain "hankinta". Se on yhtäläinen, itsessään aluksi avuton, hoivaa, rakkautta, pitkäjänteisyyttä ja huomiota tarvitseva (
sydäntäsi..
tästä asiasta. Olin 35 kun sain ainokaiseni. Nämä vuodet ovat olleet kiireisiä, ja itsensä on pitänyt laittaa osaksi "narikkaan" oottamaan omaa aikaa. Nyt jo helpottaa, kun saa löysätä liekaa.
Harjoittele jauhopussin kanssa niinkuin jenkkilapset tekee. Kuskaa sitä jokapaikkaan mukaan, herää yöllä "syöttämään" sitä, ota se vessaan mukaan, ota se saunaan mukaan, ota se suihkuun mukaan, se "herättää" just kun meinaatte sextata, se pittää viiä lääkäriin, synttäreille huhuhuhuh.
Puhumattakaan siitä, että nykyisät haluaa olla etäisiä.