Hauskoja havaintoja

hmm.

Jostain luin keväällä, että lintujen ruokintaa voi jatkaa läpi kesänkin - ja otin neuvosta vaarin, lähinnä, koska käpytikkoja on ollut kiva katsella ikkunasta. Talipalloja ja talipötköjä on siis ollut tarjolla koko kesän, ja nyt niitä käy nokkimassa jo uusi sukupolvikin.

Mutta niihin hauskoihin havaintoihin:
Alkukesästä hämmästyin, kun peippo opetteli käymään ruokapaikalla. Alkuun peipot räpyttelivät talipötkön vieressä kuin kolibrit, mutta nyt ne osaavat jo ottaa siitä jaloillaan kiinni. Ja poikasetkin on jo tuotu aterioimaan.

Tänään käpytikkaäiti toi lapsensa piknikille - äiti nokki ensin nokan täyteen talia, ja vei sitten poikaselleen.

Ehdin jo tuota tikkaa katseltuani ajatella, että kaikkea sitä näkeekin, mutta sitten hämmästyneenä jäin katsomaan, kun kaksi haarapääskyä pyrähti jostain talipötkön ohitse. Ikinä en ole pihassa haarapääskyjä nähnyt, ja nyt ne tulivat siis syömään talia ikkunan alle - katselin metrin päästä ikkunan läpi niiden lentonäytöstä.

Että tällaisia havaintoja :).

16

1306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • talipötkö

      Hauskoja ovat havaintosi, etenkin tuo pääskyhavainto :) Anteeksi että sanon näin, mutta mulle tuli heti ekana mieleen että ne syövät jotain raatokärpäsiä siitä talipötkön ympäriltä!! :) Meinaan eikö rasva härskiinny melkoisesti näillä helteillä?
      Ok, tuskin se lintuja haittaa, kun kerta sitä syövät, mutta veikkaan että se houkuttelee niitä kärpäsiäkin pääskyille, joka onkin sinänsä ihan hyvä asia, kunhan te vain itse kestätte mahdollisen hajun :)

      Niin, kesäruokinta on kyllä ihan hauskaa. Mutta tiedät varmasti, ettei se ole kuitenkaan ollenkaan tarpeellista, kesä on ruokaa pullollaan.
      Toivottavasti nämä tikanpojat vain oppivat etsimään ruokaa muualtakin kuin vain lintulaudalta, noh, kyllä minä uskon niin.

      Itse en varsinaisesti lintuja ruoki kesällä, mutta ton lintulaudan alle maahan on jäänyt jyviä lopetettuani jyvien tuonnin joskus maaliskuun lopulla. Kyllä niitä on vielä ihan näin kesäkuussakin käyneet peipot, talitiaiset ja oravat hakemassa.

      • hmm.

        Sen kyllä voin varmuudella sanoa, että talit eivät ehdi pilaantua - talipötköt syödään loppuun muutamassa päivässä. Ja tarjolla olevat talipallot ovat "kesäkäyttöön" tarkoitettuja, ja sisältävät lähinnä hedelmiä. Joka tapauksessa, kärpäsiä ei ole näkynyt talien lähellä ollenkaan, eikä hajuakaan ole tuntunut :). Joten en usko, että tämä oli pääskysten ilmaantumisen syynä, vaikka tietysti se on mahdollista...

        Toki tiedän, ettei kesäruokinta ole välttämätöntä tai edes tarpeellista. Aikaisemmin en ole sitä harrastanut, mutta kun luin tosiaan jostain, ettei siitä varsinaisesti ole haittaa, olen ruokaa sitten tarjoillut. On ollut hauska katsella, kun tintit, peipot, varpuset ja käpytikat ovat käyneet aterioimassa koko perheen voimin - ja västäräkitkin ovat käyneet napsimassa varisseita talinmuruja maasta. Ajattelin myös, että jos tarjoan valkuaispitoista ruokaa tikoille kesälläkin, niille ei tule tarvetta käydä toisten lintujen pesillä. Tiedä häntä, onko teoriani ihan pielessä, mutta ainakin saa joka päivä ihastella pörröisiä tintin- ja peiponpoikia :).

      • katsella
        hmm. kirjoitti:

        Noista talipötköistä vielä, luin ohjeesta, että ne voi säilyttää huoneen lämmössä, eli eivät siksi pilaannu. Meillä tikka oli vihainen kun talven jälkeen ei ollutkaan pötköä enää. Tuli sitten terassille hakemaan auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä kun olin sinne niitä laittanut. Nyt olen siirtänyt ruokintaa kuusen alle ettei terassi likaannu.

        Hauskoja katseltavia ovat, oravat ovat kesyyntyneet, en opeta niitä liian kesyiksi ettei kissat pääse tekemään tuhojaan. Uros Peippo aivan kuin putoaisi alas, tullessan syömään.

        Kiva kun sinulla on varpusia, ne ovat harvinaisia nykyään, meillä ei niitä enää ole näkynyt. Minulle on kanssa tullut uusia kokemuksia linnuista ruokinnan yhteydessä ja iloista mieltä.

        "Ajattelin myös, että jos tarjoan valkuaispitoista ruokaa tikoille kesälläkin, niille ei tule tarvetta käydä toisten lintujen pesillä"

        Uskon että voipi pitää jopa paikkansa. Etenkin ruokinta on sinulla jatkuvaa.
        Tosin viime tiistain Luontoillassa sanottiin vähän päinvastainen teoria. Sen mukaan (etenkin talvi-)ruokinta on opettanut tikat elämään pihapiireissä. Se saattaa aiheuttaa kesäisin esim. räystäspääskyjen pesien ryöväämistä ja mahdollisesti talon päätyjen hakkaamista. Tikat kun tottuvat ihmisiin niin ne saattavat pesiäkin ihan pihapiirissä.
        Mutta tietenkin jos ruokintaa jatkaa koko kesän, niillä ei PITÄISI olla tarvetta pesien ryöstelyyn.

        Ovatko teillä pikkulinnun pöntöt saaneet olla rauhassa tikan tuhohyökkäyksiltä? Vai onko niissä suojapellit? (jotka tosin eivät nekään aina pidättele)

      • hmm.
        katsella kirjoitti:

        En ole itsekään pitkään aikaan varpusia nähnyt täälläpäin - ja nyt tosiaan pesivät jossain lähettyvillä, koska keväällä aikuiset kävivät syömässä, ja nyt käy sitten poikasiakin.

      • hmm.
        talipötkö kirjoitti:

        En ole ainakaan huomannut, että käpytikat pesisivät pihassamme - lähellä on metsää, joten ainakin olen siinä uskossa, että tulevat sieltä syömään.

        Osassa pöntöistä on suojapellit, joita ei ainakaan vielä ole kukaan ylimääräinen läpäissyt. Pihassa toimii aika tehokas lintujenvälinen varoitus- ja torjuntajärjestelmä, kun sopimattomia vieraita tulee näköpiiriin. Pikkulinnut pitävät meteliä ja räkättirastaat tekevät hyökkäyksiä tuholaisen kimppuun.

        En ole huomannut tikkojen juuri edes yrittävän pönttöihin. Ne käyvät usean kerran päivässä talia syömässä, joten vähän tuntuu, ettei niillä ole kiinnostusta ruveta nakuttelemaan pönttöjä, kun helpommallakin pääsee...

      • kiva*
        hmm. kirjoitti:

        En ole itsekään pitkään aikaan varpusia nähnyt täälläpäin - ja nyt tosiaan pesivät jossain lähettyvillä, koska keväällä aikuiset kävivät syömässä, ja nyt käy sitten poikasiakin.

        Kiva kuulla, että on vielä poikasiakin.

        Äitini luona Hämeessä on kanssa varpusia ja hän ruokkii myöskin lintuja.

      • LAUKOJA
        hmm. kirjoitti:

        Sen kyllä voin varmuudella sanoa, että talit eivät ehdi pilaantua - talipötköt syödään loppuun muutamassa päivässä. Ja tarjolla olevat talipallot ovat "kesäkäyttöön" tarkoitettuja, ja sisältävät lähinnä hedelmiä. Joka tapauksessa, kärpäsiä ei ole näkynyt talien lähellä ollenkaan, eikä hajuakaan ole tuntunut :). Joten en usko, että tämä oli pääskysten ilmaantumisen syynä, vaikka tietysti se on mahdollista...

        Toki tiedän, ettei kesäruokinta ole välttämätöntä tai edes tarpeellista. Aikaisemmin en ole sitä harrastanut, mutta kun luin tosiaan jostain, ettei siitä varsinaisesti ole haittaa, olen ruokaa sitten tarjoillut. On ollut hauska katsella, kun tintit, peipot, varpuset ja käpytikat ovat käyneet aterioimassa koko perheen voimin - ja västäräkitkin ovat käyneet napsimassa varisseita talinmuruja maasta. Ajattelin myös, että jos tarjoan valkuaispitoista ruokaa tikoille kesälläkin, niille ei tule tarvetta käydä toisten lintujen pesillä. Tiedä häntä, onko teoriani ihan pielessä, mutta ainakin saa joka päivä ihastella pörröisiä tintin- ja peiponpoikia :).

        Tali ei ole valkuaispitoista vaan silkkaa rasvaa.

        Rasva ja valkuaisaine ovat eri asioita.

      • Anonyymi
        LAUKOJA kirjoitti:

        Tali ei ole valkuaispitoista vaan silkkaa rasvaa.

        Rasva ja valkuaisaine ovat eri asioita.

        talvi on valkuais pitoista ja lumi ~sade krafmaga , jos osaaa sanoa .. . mutte janoa /hmm ?!!/

    • Talitonttu

      Meillä jää kanssa talven jälkeen siemeniä ruokintapaikalle ja joskus on jäänyt talipallojakin ja talia keväältä.

      Siemeniä on käynyt syömässä ainakin alkukesästä vielä pikkuvarpuset, varpuset, sini- ja talitiaiset, keltasirkut, peipot vähän ja jopa
      sepelkyyhkypariskunta.

      Talipalloja kävi aikoinaan syömässä tikkapariskunta ja sinitiainen, joka toi poikueensakin syömään. Hauskoja pikku "pölypalloja" :)

      Muistakaahan sitten se tauko ruokinnassa ennen syksyä, ettei ylimääräisiä muuttolintuja jää vetelehtimään talven armoille :)

    • Turhankävelijä
    • seppo

      Pääskyt eivät käytä ravintonaan talia, eivätkä siemeniä.
      Itse en kesäruokintaa suosi. Linnunpoikasille on kehityksen kannalta tärkeämpiä hyönteisravinto, kuin siemen- yms ravinto.
      Ja kyllä ne tikat oppivat sitä ravintoa hakemaan mistä tahansa.

    • ölkj
    • Anonyymi

      ei vissiin ooo ollu tätätä haara päästöjä yms rasisteja lähistöllä ?? ! nii nekö kans cops ox

    • Anonyymi

      sulla oli tom of finalnd paita päällä tosi isot hauikset ett yhtään ollu se jota en luullu sinux

    • Anonyymi

      seksi en ooo nähny yhtään muita paiti casambalta joilla seksi pika uinti lasit päässä kesä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe