Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit. Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam. Idän miehet antavat sympatiaa jihadisti terroristeille ja nauttivat ihmisten murhaamisesta ja kärsimyksestä. Ilmeisesti ovat feikki hinduja koska hindulaisuus ei suvaitse terrorismia kuten te teette. Hindulaisuus ei ole rauhan uskonto! Kiertäkää kaukaa hindut
Hindut antavat tuksensa jihadisti terroristeille
282
823
Vastaukset
- Anonyymi
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiotta
Ne eivät saa ISISin tai Boko Haramin kaltaista huomiota, mutta ”Jumalan armeijan” kaltaiset järjestöt eivät ole yhtään vähemmän vaarallisia.- Anonyymi
Koillis-Intiassa sijaitsevassa Tripuran osavaltiossa vuodesta 1989 toiminut NLFT on puolisotilaallinen kristillinen liike, joka toivoo irtautuvansa Intiasta ja perustavansa Tripuraan kristillisen fundamentalistihallituksen. NLFT ei suvaitse lainkaan muita uskontoja kuin kristinuskoa, ja ryhmä on toistuvasti osoittanut olevansa valmis tappamaan, kidnappaamaan tai kiduttamaan hinduja, jotka kieltäytyvät kääntymästä sen protestanttisen fundamentalismin äärimmäiseen muottiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
ETKÖ LUE LEHTIÄ?
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiotta - Anonyymi

6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiottahttps://en.wikipedia.org/wiki/Christian_terrorism
Kristillinen terrorismi, uskonnollisen terrorismin muoto, tarkoittaa terroritekoja, joihin syyllistyvät kristillisiä motiiveja tai tavoitteita tunnustavat ryhmät tai yksilöt.1 Kristityt terroristit perustelevat väkivaltaista taktiikkaansa tulkitsemalla Raamattua ja kristinuskoa omien tavoitteidensa ja maailmankatsomuksensa mukaisesti[2][3][4].
Kristillinen terrorismi voi kohdistua muiden kristillisten uskontokuntien jäseniin, muiden uskontojen kannattajiin, maallisiin hallituksiin, ryhmiin, yksilöihin tai koko yhteiskuntaan[2].[3] Kristinuskoa voidaan myös käyttää kyynisesti retorisena välineenä, jolla terroristit pyrkivät saavuttamaan poliittisia tai sotilaallisia tavoitteita[4].
Kristillisiin terroristiryhmiin kuuluvat puolisotilaalliset järjestöt, kultit ja löyhät ihmisryhmät, jotka saattavat kokoontua yhteen yrittäessään terrorisoida muita ryhmiä. Jotkut ryhmät myös rohkaisevat sitoutumattomia yksilöitä tekemään terroritekoja.[6] Puolisotilaalliset ryhmät ovat tyypillisesti sidoksissa sekä etnisiin ja poliittisiin että uskonnollisiin tavoitteisiin[7][8], ja monilla näistä ryhmistä on uskonnollisia vakaumuksia, jotka ovat ristiriidassa perinteisen kristinuskon uskonnollisten vakaumusten kanssa[9]. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://en.wikipedia.org/wiki/Christian_terrorism
Kristillinen terrorismi, uskonnollisen terrorismin muoto, tarkoittaa terroritekoja, joihin syyllistyvät kristillisiä motiiveja tai tavoitteita tunnustavat ryhmät tai yksilöt.1 Kristityt terroristit perustelevat väkivaltaista taktiikkaansa tulkitsemalla Raamattua ja kristinuskoa omien tavoitteidensa ja maailmankatsomuksensa mukaisesti[2][3][4].
Kristillinen terrorismi voi kohdistua muiden kristillisten uskontokuntien jäseniin, muiden uskontojen kannattajiin, maallisiin hallituksiin, ryhmiin, yksilöihin tai koko yhteiskuntaan[2].[3] Kristinuskoa voidaan myös käyttää kyynisesti retorisena välineenä, jolla terroristit pyrkivät saavuttamaan poliittisia tai sotilaallisia tavoitteita[4].
Kristillisiin terroristiryhmiin kuuluvat puolisotilaalliset järjestöt, kultit ja löyhät ihmisryhmät, jotka saattavat kokoontua yhteen yrittäessään terrorisoida muita ryhmiä. Jotkut ryhmät myös rohkaisevat sitoutumattomia yksilöitä tekemään terroritekoja.[6] Puolisotilaalliset ryhmät ovat tyypillisesti sidoksissa sekä etnisiin ja poliittisiin että uskonnollisiin tavoitteisiin[7][8], ja monilla näistä ryhmistä on uskonnollisia vakaumuksia, jotka ovat ristiriidassa perinteisen kristinuskon uskonnollisten vakaumusten kanssa[9]."Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit.
Kristillinen terrorismi on eräänlaista uskonnollista terrorismia, joka käyttää Kristuksen opetuksia tekojensa oikeuttamiseen. Yleensä kristittyjen terroristien tulkinnat uskonnollisista teksteistä poikkeavat yleisesti hyväksytyistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit.
Kristillinen terrorismi on eräänlaista uskonnollista terrorismia, joka käyttää Kristuksen opetuksia tekojensa oikeuttamiseen. Yleensä kristittyjen terroristien tulkinnat uskonnollisista teksteistä poikkeavat yleisesti hyväksytyistä.Islamilaisesta terrorismista on viime vuosikymmeninä tullut maailmanlaajuinen uhka. Islamistit toimivat aktiivisimmin Lähi-idässä - Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa. Erilaisia järjestöjä toimii kuitenkin kaikkialla Aasiassa Jemenistä Xinjiangiin. Jotkut, kuten Islamilainen valtio ja al-Qaida, vaativat maailmanlaajuisen kalifaatin luomista, kun taas toiset, kuten Taleban tai Uzbekistanin islamilainen liike, käyttävät islamilaisia iskulauseita perustellakseen terroritoimintaansa. Alueella on kuitenkin myös toisenlaista uskonnollista terrorismia, joka ei kuitenkaan ole yhtä näkyvää kuin islamilainen terrorismi. Kristityt Intian vuoristossaoman uskonsa puolesta ja yrittävät samalla hävittää muut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islamilaisesta terrorismista on viime vuosikymmeninä tullut maailmanlaajuinen uhka. Islamistit toimivat aktiivisimmin Lähi-idässä - Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa. Erilaisia järjestöjä toimii kuitenkin kaikkialla Aasiassa Jemenistä Xinjiangiin. Jotkut, kuten Islamilainen valtio ja al-Qaida, vaativat maailmanlaajuisen kalifaatin luomista, kun taas toiset, kuten Taleban tai Uzbekistanin islamilainen liike, käyttävät islamilaisia iskulauseita perustellakseen terroritoimintaansa. Alueella on kuitenkin myös toisenlaista uskonnollista terrorismia, joka ei kuitenkaan ole yhtä näkyvää kuin islamilainen terrorismi. Kristityt Intian vuoristossaoman uskonsa puolesta ja yrittävät samalla hävittää muut.
Alueella on kuitenkin myös toisenlaista uskonnollista terrorismia, joka ei kuitenkaan ole yhtä näkyvää kuin islamilainen terrorismi. Kristityt Intian vuoristossaoman uskonsa puolesta ja yrittävät samalla hävittää muut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
ETKÖ LUE LEHTIÄ?
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiottaKerroppa miksi kristinusko ei opeta tekemään terroristi iskuja kuten islam. Tämä kristillinen terroristi ryhmän jäsenet eivät ole oikeita kristittyjä. Oikeat kristityt eivät tee terroristi iskuja kuten muslimit. Islam seuraan opettaa että tappakaa kaikki juutalaiset ja kristityt se lukee heidän pyhässä kirjassaan heidän profeettansa oli niin sadisti että sanoi että kristityt ja juutalaiset sovittaa muslimien synnit eli ovat uhreja allahille jotta muslimit saa sovitettua syntinsä koska ilma uhria ei ole anteeksi antoa. Heidän profeettansa kielsi Jeesuksen ristiin kuoleman eli uhrin syntien sovittamiseksi ja keksi pelastuksen hyvillä teoilla mutta jos muslimi ei ole synnitön allah lähettää juutalaiset ja kristityt helvettiin muslimin paikalla. Selvä antikristuksen uskonto koko islam. Hindut puolustavat antikristusta ja vihaavat niitä jotka pysyvät Jumalan puolella tästä näkee millainen henki näissä idän miehissä on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alueella on kuitenkin myös toisenlaista uskonnollista terrorismia, joka ei kuitenkaan ole yhtä näkyvää kuin islamilainen terrorismi. Kristityt Intian vuoristossaoman uskonsa puolesta ja yrittävät samalla hävittää muut.
Intian tiedotusvälineiden yritykset kiinnittää kansainvälisen yhteisön huomio kristillisen terrorismin ongelmaan eivät ole vielä onnistuneet: sosialistisen teokratian taistelijat ovat hyvin tietoisia imagon merkityksestä ja tekevät aktiivisesti yhteistyötä kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen, kuten YK:n ihmisoikeusneuvoston, kanssa.
Intian turvallisuusjoukot ovat paljon menestyksekkäämpiä kuin intialaiset toimittajat. Vuonna 2009 15 hmar-kristittyä Assamin osavaltiosta ryntäsi hindutemppeliin Bhuvan Paharin kylässä. He ilmoittivat kuuluvansa Manmasyan kansalliseen kristittyjen armeijaan ja pakottivat kaikki temppelissä olleet, myös intialaisen papin, aseella uhaten kastamaan itsensä. Tämän jälkeen militantit katosivat ja jättivät muistoksi seinille ristejä, joihin oli kaiverrettu heidän omaa vertaan.
Kaksi päivää myöhemmin poliisi onnistui pidättämään 12 hyökkääjää, mukaan lukien järjestön johtaja. Tämän jälkeen Manmasin kansallisesta kristillisestä armeijasta ei kuultu enää koskaan, vaikka ristit ja päivämäärä 29. toukokuuta 2009, Bhuvan Paharin tapahtumapäivä, näkyvät edelleen hindutemppelien seinillä Assamissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppa miksi kristinusko ei opeta tekemään terroristi iskuja kuten islam. Tämä kristillinen terroristi ryhmän jäsenet eivät ole oikeita kristittyjä. Oikeat kristityt eivät tee terroristi iskuja kuten muslimit. Islam seuraan opettaa että tappakaa kaikki juutalaiset ja kristityt se lukee heidän pyhässä kirjassaan heidän profeettansa oli niin sadisti että sanoi että kristityt ja juutalaiset sovittaa muslimien synnit eli ovat uhreja allahille jotta muslimit saa sovitettua syntinsä koska ilma uhria ei ole anteeksi antoa. Heidän profeettansa kielsi Jeesuksen ristiin kuoleman eli uhrin syntien sovittamiseksi ja keksi pelastuksen hyvillä teoilla mutta jos muslimi ei ole synnitön allah lähettää juutalaiset ja kristityt helvettiin muslimin paikalla. Selvä antikristuksen uskonto koko islam. Hindut puolustavat antikristusta ja vihaavat niitä jotka pysyvät Jumalan puolella tästä näkee millainen henki näissä idän miehissä on
Voi olla, että muslimit sanovat: tappakaa kaikki juutalaiset. Mutta juutalaiset eivät jätä tätä julistuksen asteelle, vaan ovat viimeisen vuoden aikana tappaneet melkein 50 000 puolustuskyvytöntä muslimia.
- Anonyymi
Jos ne on tekemisissä terrorismin kanssa, niin miksi moukka häpäiset Raamatun tarkoittamia kristittyjä, jotka luottavat Jeesukseen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppa miksi kristinusko ei opeta tekemään terroristi iskuja kuten islam. Tämä kristillinen terroristi ryhmän jäsenet eivät ole oikeita kristittyjä. Oikeat kristityt eivät tee terroristi iskuja kuten muslimit. Islam seuraan opettaa että tappakaa kaikki juutalaiset ja kristityt se lukee heidän pyhässä kirjassaan heidän profeettansa oli niin sadisti että sanoi että kristityt ja juutalaiset sovittaa muslimien synnit eli ovat uhreja allahille jotta muslimit saa sovitettua syntinsä koska ilma uhria ei ole anteeksi antoa. Heidän profeettansa kielsi Jeesuksen ristiin kuoleman eli uhrin syntien sovittamiseksi ja keksi pelastuksen hyvillä teoilla mutta jos muslimi ei ole synnitön allah lähettää juutalaiset ja kristityt helvettiin muslimin paikalla. Selvä antikristuksen uskonto koko islam. Hindut puolustavat antikristusta ja vihaavat niitä jotka pysyvät Jumalan puolella tästä näkee millainen henki näissä idän miehissä on
Aivan oikein. Pakanat tottelevat pirua ja peijoonia, jotka kököttää apinana heidän niskassa.

"Anonyymi
2024-12-05 16:44:3
Heidän profeettansa kielsi Jeesuksen ristiin kuoleman eli ......."
777777777777777
Juutalaiset eivät ole kristittyjä.
Juutalaisten Talmud kieltäää jeesuksen:
"Talmudissa kerrotaan myös Jeesuksen olleen juutalaisen naisen ja Pantera-nimisen roomalaisen sotilaan avioton lapsi.[4]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisuuden_käsitys_Jeesuksesta
- Anonyymi
Aloitus on totta. Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta.
- Anonyymi
kristillinen teokratia ja sosialismi
Intian koillisosissa Tripuran ja Nagalandin osavaltioissa asuu vuoristoheimoja, jotka britit kristillistivät jo 1800-luvulla. Lukuisat vuoristoheimojen separatistiliikkeet ovat jo pitkään taistelleet kiivaasti Intiasta irtautumisen ja itsenäisten osavaltioiden perustamisen puolesta, ja monet näistä ryhmistä sisällyttävät ohjelmiinsa uskonnollisen komponentin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kristillinen teokratia ja sosialismi
Intian koillisosissa Tripuran ja Nagalandin osavaltioissa asuu vuoristoheimoja, jotka britit kristillistivät jo 1800-luvulla. Lukuisat vuoristoheimojen separatistiliikkeet ovat jo pitkään taistelleet kiivaasti Intiasta irtautumisen ja itsenäisten osavaltioiden perustamisen puolesta, ja monet näistä ryhmistä sisällyttävät ohjelmiinsa uskonnollisen komponentin.Esimerkiksi Tripuran kansallinen vapautusrintama (NLFT), jota pidetään Intiassa terroristijärjestönä, on toiminut Tripuran osavaltiossa vuodesta 1989. Sen tavoitteina on käännyttää kaikki Tripuran heimolaiset kristinuskoon, karkottaa naapurimaasta Bangladeshista tulevat maahanmuuttajat alueelta ja tehdä Tripurasta ”Herran Kristuksen maa”. Intian tiedusteluviranomaisten mukaan militantit toimivat yhteistyössä paikallisten protestanttisten baptistien kanssa, jotka antavat militanteille suojaa kodeissaan ja auttavat heitä hankkimaan aseita ja pesemään rahaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi Tripuran kansallinen vapautusrintama (NLFT), jota pidetään Intiassa terroristijärjestönä, on toiminut Tripuran osavaltiossa vuodesta 1989. Sen tavoitteina on käännyttää kaikki Tripuran heimolaiset kristinuskoon, karkottaa naapurimaasta Bangladeshista tulevat maahanmuuttajat alueelta ja tehdä Tripurasta ”Herran Kristuksen maa”. Intian tiedusteluviranomaisten mukaan militantit toimivat yhteistyössä paikallisten protestanttisten baptistien kanssa, jotka antavat militanteille suojaa kodeissaan ja auttavat heitä hankkimaan aseita ja pesemään rahaa.
TPLF harjoittaa joukkokäännytyksiä kristinuskoon. Se tapahtuu seuraavasti: joukko militantteja tunkeutuu kylään, minkä jälkeen paikalliset pakotetaan kastettaviksi. Miehet pakotetaan kastettaviksi aseella uhaten ja naiset raiskauksen uhalla. Poliisin mukaan militantit tappavat vuosittain kymmeniä hinduja, jotka eivät halua luopua uskostaan.
Läheisessä Nagalandissa Nagalandin kansallissosialistinen neuvosto (NSCN) on toiminut vuodesta 1980 lähtien tavoitteenaan luoda suvereeni kristitty Nagalimin valtio, johon kuuluisivat kaikki Intian ja Burman naga-alueet. Järjestön tunnuslause on ”Nagaland Kristuksen puolesta”. He aikovat perustaa Nagalimiin kristillisen teokratian, joka perustuu sosialistiseen talouteen. Etniset puhdistukset kulkevat käsi kädessä uskonnollisten puhdistusten kanssa - esimerkiksi vuosina 1992-1993 NCCN karkotti Manipurin osavaltiossa asuvan kiku-heimon kodeistaan. Noin 900 kikuslaista tapettiin, 350 kylää autioitui ja 100 000 kikuslaista joutui pakolaisiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TPLF harjoittaa joukkokäännytyksiä kristinuskoon. Se tapahtuu seuraavasti: joukko militantteja tunkeutuu kylään, minkä jälkeen paikalliset pakotetaan kastettaviksi. Miehet pakotetaan kastettaviksi aseella uhaten ja naiset raiskauksen uhalla. Poliisin mukaan militantit tappavat vuosittain kymmeniä hinduja, jotka eivät halua luopua uskostaan.
Läheisessä Nagalandissa Nagalandin kansallissosialistinen neuvosto (NSCN) on toiminut vuodesta 1980 lähtien tavoitteenaan luoda suvereeni kristitty Nagalimin valtio, johon kuuluisivat kaikki Intian ja Burman naga-alueet. Järjestön tunnuslause on ”Nagaland Kristuksen puolesta”. He aikovat perustaa Nagalimiin kristillisen teokratian, joka perustuu sosialistiseen talouteen. Etniset puhdistukset kulkevat käsi kädessä uskonnollisten puhdistusten kanssa - esimerkiksi vuosina 1992-1993 NCCN karkotti Manipurin osavaltiossa asuvan kiku-heimon kodeistaan. Noin 900 kikuslaista tapettiin, 350 kylää autioitui ja 100 000 kikuslaista joutui pakolaisiksi.Intian yksiköt väittävät, että NISS:ää rahoitetaan salaisella huumekaupalla Burman kanssa ja Pekingistä ja Islamabadista hankittujen aseiden jälleenmyynnillä muille kapinallisryhmille. Vaikka NISS:n johtaja Muivah allekirjoitti 3. elokuuta 2015 rauhansopimuksen Intian hallituksen kanssa pääministeri Modin läsnä ollessa, on epäselvää, kuinka kauan se kestää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Intian yksiköt väittävät, että NISS:ää rahoitetaan salaisella huumekaupalla Burman kanssa ja Pekingistä ja Islamabadista hankittujen aseiden jälleenmyynnillä muille kapinallisryhmille. Vaikka NISS:n johtaja Muivah allekirjoitti 3. elokuuta 2015 rauhansopimuksen Intian hallituksen kanssa pääministeri Modin läsnä ollessa, on epäselvää, kuinka kauan se kestää.
"Aloitus on totta. Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."
Aloittaja olet kaiketi sinä itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloitus on totta. Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."
Aloittaja olet kaiketi sinä itse."Aloitus on totta. Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."
POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloitus on totta. Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."
POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA."Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
LUULETKO TOSIAAN, ETTÄ KÄYTTÄMÄLLÄ RIVOA KIELTÄ IHMISET HALUAISIVAT TULLA SINUN USKOOSI, VAIN JOTKUT RIKOLLISJENGIT KADULTA SAATTAISIVAT OLLA KIINNOSTUNEITA SIITÄ, KOSKA HEKIN KÄYTTÄVÄT RIVOA KIELTÄ.
VOIT MYÖS SAALISTAA ITSELLESI UHREJA KRIOSTINUSKOON BORDELLEISTA, JOISSA ILMEISESTI KÄYTETÄÄN MYÖS RIVOA KIELTÄ, JOTA SINÄ, KRISTITTY, KÄYTÄT. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
LUULETKO TOSIAAN, ETTÄ KÄYTTÄMÄLLÄ RIVOA KIELTÄ IHMISET HALUAISIVAT TULLA SINUN USKOOSI, VAIN JOTKUT RIKOLLISJENGIT KADULTA SAATTAISIVAT OLLA KIINNOSTUNEITA SIITÄ, KOSKA HEKIN KÄYTTÄVÄT RIVOA KIELTÄ.
VOIT MYÖS SAALISTAA ITSELLESI UHREJA KRIOSTINUSKOON BORDELLEISTA, JOISSA ILMEISESTI KÄYTETÄÄN MYÖS RIVOA KIELTÄ, JOTA SINÄ, KRISTITTY, KÄYTÄT."Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Alatyylinen kielenkäyttösi ylistää Jeesusta ja korostaa kristinuskoa. Aivan kuten puun tunnistaa hedelmistään, niin kristityn tunnistaa riettaasta ja törkeästä kielestään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Alatyylinen kielenkäyttösi ylistää Jeesusta ja korostaa kristinuskoa. Aivan kuten puun tunnistaa hedelmistään, niin kristityn tunnistaa riettaasta ja törkeästä kielestään."Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä.
Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä.
Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä."Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Jätä sitten palsta, hyvästi. Tai pitääkö joku sinua täällä hindulaisten keskustelupalstoilla väkisin?
Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä.
Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.
Lähetyskäskysi ei saanut tulosta.
Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa, että me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen. Aamusta iltaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Jätä sitten palsta, hyvästi. Tai pitääkö joku sinua täällä hindulaisten keskustelupalstoilla väkisin?
Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä.
Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.
Lähetyskäskysi ei saanut tulosta.
Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa, että me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen. Aamusta iltaan.Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen kristinuskoon jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa, että me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen. Aamusta iltaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen kristinuskoon jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa, että me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen. Aamusta iltaan.
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Jätä sitten palsta, hyvästi. Tai pitääkö joku sinua täällä hindulaisten keskustelupalstoilla väkisin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Jätä sitten palsta, hyvästi. Tai pitääkö joku sinua täällä hindulaisten keskustelupalstoilla väkisin?"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Natsien sotarikolliset on suurimmaksi osaksi saatu kiinni, heidät on tuomittu kansainvälisessä tuomioistuimessa ja heille on annettu ansionsa mukaan. Näyttää siltä, että ainoa syyllinen, joka ei ole vielä saanut lopullista tuomiota rikoksista ihmisyyttä vastaan, on risti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Natsien sotarikolliset on suurimmaksi osaksi saatu kiinni, heidät on tuomittu kansainvälisessä tuomioistuimessa ja heille on annettu ansionsa mukaan. Näyttää siltä, että ainoa syyllinen, joka ei ole vielä saanut lopullista tuomiota rikoksista ihmisyyttä vastaan, on risti."Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Mutta ennen kuin annamme Haagin sotarikostuomioistuimen tuomita hakaristin ja haudata sen vihatun natsin rinnalle, meidän olisi muistutettava maailmaa siitä, että yksi toinen symboli on tuonut kuolemaa, tuhoa ja täydellistä inhimillistä hulluutta tähän maailmaan yhä uudelleen ja uudelleen vuosisatojen kuluessa - risti. Kyllä, risti, kristinuskon pyhistä pyhin symboli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Mutta ennen kuin annamme Haagin sotarikostuomioistuimen tuomita hakaristin ja haudata sen vihatun natsin rinnalle, meidän olisi muistutettava maailmaa siitä, että yksi toinen symboli on tuonut kuolemaa, tuhoa ja täydellistä inhimillistä hulluutta tähän maailmaan yhä uudelleen ja uudelleen vuosisatojen kuluessa - risti. Kyllä, risti, kristinuskon pyhistä pyhin symboli.Lyhytkin tutkimus maailmanhistoriasta osoittaa, että kristillinen risti on aiheuttanut tuskaa, kärsimystä, kuolemaa ja kulttuurista kansanmurhaa miljoonille viattomille ihmisille ja kulttuureille eri puolilla maapalloa.
Jos et tiedä, mistä aloittaa, aloita kirkon roomalaistamisesta ja kaikkien muiden uskontojen kitkemisestä valtakunnassa. Jopa muita varhaiskristittyjen ryhmiä, joilla oli Rooman kirkosta poikkeava usko, ei säästetty. Esim: Vuonna 1209 paavi Innocentius III käynnisti aseellisen ristiretken Etelä-Ranskassa asuvia albiinikristittyjä vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhytkin tutkimus maailmanhistoriasta osoittaa, että kristillinen risti on aiheuttanut tuskaa, kärsimystä, kuolemaa ja kulttuurista kansanmurhaa miljoonille viattomille ihmisille ja kulttuureille eri puolilla maapalloa.
Jos et tiedä, mistä aloittaa, aloita kirkon roomalaistamisesta ja kaikkien muiden uskontojen kitkemisestä valtakunnassa. Jopa muita varhaiskristittyjen ryhmiä, joilla oli Rooman kirkosta poikkeava usko, ei säästetty. Esim: Vuonna 1209 paavi Innocentius III käynnisti aseellisen ristiretken Etelä-Ranskassa asuvia albiinikristittyjä vastaan.Kun piiritetty Beziersin kaupunki kaatui, sotilaat kysyivät tiettävästi paavin neuvonantajalta, miten he voisivat erottaa uskovaiset ja vääräuskoiset vangittujen joukosta.
Hän käski: "Tappakaa heidät kaikki. Jumala tunnistaa omansa." Lähes 20 000 teurastettiin - monet ensin sokeutettiin, silvottiin, raahattiin hevosten perässä tai käytettiin maalitauluna.
Tutustu sitten ristiretkiin ja kertomuksiin viattomista ihmisistä, jotka surmattiin ristiretkien aikana Lähi-idässä vuosina 1095-1272.
Eräässä Jerusalemin voitossa, kun päätaistelu oli päättynyt, ristiretkeläiset surmasivat kaikki kaupungin asukkaat, yhteensä 40 000. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun piiritetty Beziersin kaupunki kaatui, sotilaat kysyivät tiettävästi paavin neuvonantajalta, miten he voisivat erottaa uskovaiset ja vääräuskoiset vangittujen joukosta.
Hän käski: "Tappakaa heidät kaikki. Jumala tunnistaa omansa." Lähes 20 000 teurastettiin - monet ensin sokeutettiin, silvottiin, raahattiin hevosten perässä tai käytettiin maalitauluna.
Tutustu sitten ristiretkiin ja kertomuksiin viattomista ihmisistä, jotka surmattiin ristiretkien aikana Lähi-idässä vuosina 1095-1272.
Eräässä Jerusalemin voitossa, kun päätaistelu oli päättynyt, ristiretkeläiset surmasivat kaikki kaupungin asukkaat, yhteensä 40 000."Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä."Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Kuten Clairvaux'n pyhä Bernard julisti käynnistäessään toisen ristiretken vuonna 1147: "Kristitty iloitsee pakanan kuolemasta, koska siten Kristus itse kirkastuu." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Kuten Clairvaux'n pyhä Bernard julisti käynnistäessään toisen ristiretken vuonna 1147: "Kristitty iloitsee pakanan kuolemasta, koska siten Kristus itse kirkastuu."Kuten Clairvaux'n pyhä Bernard julisti käynnistäessään toisen ristiretken vuonna 1147: "Kristitty iloitsee pakanan kuolemasta, koska siten Kristus itse kirkastuu."
Jos teillä on sitten yhtään mahaa tällaisille asioille, tutustukaa moniin inkvisitioihin - keskiaikaisiin, espanjalaisiin, roomalaisiin ja portugalilaisiin. Mutta varaudu pahimpaan.
Inkvisitiot alkoivat vuonna 1184 ja päättyivät vasta vuonna 1821. Tutkijoiden mielipiteet siitä, kuinka monta ihmistä inkvisitioissa todella kuoli, vaihtelevat, mutta on syytä muistaa, että inhimillisiä julmuuksia ei mitata vain numeroilla.
Espanjan inkvisitio on yksi niistä, joiden luvuista kiistellään kiivaasti, mutta riittää, että pienimmätkin arviot ovat suuria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten Clairvaux'n pyhä Bernard julisti käynnistäessään toisen ristiretken vuonna 1147: "Kristitty iloitsee pakanan kuolemasta, koska siten Kristus itse kirkastuu."
Jos teillä on sitten yhtään mahaa tällaisille asioille, tutustukaa moniin inkvisitioihin - keskiaikaisiin, espanjalaisiin, roomalaisiin ja portugalilaisiin. Mutta varaudu pahimpaan.
Inkvisitiot alkoivat vuonna 1184 ja päättyivät vasta vuonna 1821. Tutkijoiden mielipiteet siitä, kuinka monta ihmistä inkvisitioissa todella kuoli, vaihtelevat, mutta on syytä muistaa, että inhimillisiä julmuuksia ei mitata vain numeroilla.
Espanjan inkvisitio on yksi niistä, joiden luvuista kiistellään kiivaasti, mutta riittää, että pienimmätkin arviot ovat suuria."Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi.
Paljon julmempi siis kuin vihattu islam. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi.
Paljon julmempi siis kuin vihattu islam.Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.
Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi. Onneksi jotkut jäivät henkiin. Samaan aikaan muissa maissa teloitettiin muun muassa tiedemiehiä, kuten matemaatikko ja filosofi Giordano Bruno, joka kannatti Kopernikuksen teoriaa, jonka mukaan planeetat kiertävät aurinkoa. Tästä tieteen edistysaskeleesta hän maksoi hengellään.
Mutta kaikki tämä häviää merkityksettömäksi, kun huomaa espanjalaisten Etelä-Amerikassa aiheuttamat murhat ja tuhot.
Kyllä, atsteekit suorittivat ihmisuhreja, ja varmasti tuhansia ihmisiä kuoli heidän käsissään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.
Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi. Onneksi jotkut jäivät henkiin. Samaan aikaan muissa maissa teloitettiin muun muassa tiedemiehiä, kuten matemaatikko ja filosofi Giordano Bruno, joka kannatti Kopernikuksen teoriaa, jonka mukaan planeetat kiertävät aurinkoa. Tästä tieteen edistysaskeleesta hän maksoi hengellään.
Mutta kaikki tämä häviää merkityksettömäksi, kun huomaa espanjalaisten Etelä-Amerikassa aiheuttamat murhat ja tuhot.
Kyllä, atsteekit suorittivat ihmisuhreja, ja varmasti tuhansia ihmisiä kuoli heidän käsissään.Mutta kun espanjalaiset olivat lopettaneet heidät, he eivät olleet vain tappaneet tuhansia viattomia ihmisiä, vaan he olivat tuhonneet koko sivilisaation ja orjuuttaneet sen jäljellä olevat eloonjääneet.
Voimme tietysti sanoa, että se oli armeijoiden teko. Kyllä, se oli aivan kuten Hitlerin armeijan teko, mutta sillä erotuksella, että espanjalaiset kantoivat ristiä eivätkä hakaristiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun espanjalaiset olivat lopettaneet heidät, he eivät olleet vain tappaneet tuhansia viattomia ihmisiä, vaan he olivat tuhonneet koko sivilisaation ja orjuuttaneet sen jäljellä olevat eloonjääneet.
Voimme tietysti sanoa, että se oli armeijoiden teko. Kyllä, se oli aivan kuten Hitlerin armeijan teko, mutta sillä erotuksella, että espanjalaiset kantoivat ristiä eivätkä hakaristiä.Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän?
No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan.
Jos olet valmis ottamaan selvää, mitä ristin alla todella tapahtui, tutustu protestanttiseen reformaatioon ja noitien polttamiseen, jonka Martin Luther käynnisti 1400-luvulla (pelkästään Euroopassa poltettiin elävältä noin 60 000 naista). Kokonaisia kyliä hävitettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän?
No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan.
Jos olet valmis ottamaan selvää, mitä ristin alla todella tapahtui, tutustu protestanttiseen reformaatioon ja noitien polttamiseen, jonka Martin Luther käynnisti 1400-luvulla (pelkästään Euroopassa poltettiin elävältä noin 60 000 naista). Kokonaisia kyliä hävitettiin.Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän?
No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan.
Eräässä tapauksessa erään papin kerrottiin kiduttaneen lukemattomia tuhansia naisia tunnustamaan, että he olivat noitia, jotka lensivät taivaalla ja harrastivat seksiä paholaisen kanssa - sitten heidät poltettiin tai hirtettiin tunnustuksensa vuoksi.

Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 100 000:sta 2 miljoonaan. Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuinka moni tai kuinka harva kuoli. Noitavaino oli kristillistä hulluutta pahimmillaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän?
No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan.
Eräässä tapauksessa erään papin kerrottiin kiduttaneen lukemattomia tuhansia naisia tunnustamaan, että he olivat noitia, jotka lensivät taivaalla ja harrastivat seksiä paholaisen kanssa - sitten heidät poltettiin tai hirtettiin tunnustuksensa vuoksi.
Eräässä tapauksessa erään papin kerrottiin kiduttaneen lukemattomia tuhansia naisia tunnustamaan, että he olivat noitia, jotka lensivät taivaalla ja harrastivat seksiä paholaisen kanssa - sitten heidät poltettiin tai hirtettiin tunnustuksensa vuoksi.
Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 100 000:sta 2 miljoonaan. Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuinka moni tai kuinka harva kuoli. Noitavaino oli kristillistä hulluutta pahimmillaan."Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Älkääkä unohtako lukea Malleus Maleficarumia, "Noitavasaraa", noitienmetsästäjän käsikirjaa, jonka kaksi dominikaanimunkkia, Heinrich Kramer ja James Sprenger, julkaisivat vuonna 1487 ja joka julkaistiin uudelleen 28 kertaa 1900-luvun alkuun mennessä. Kirjan mukana oli paavi Innocentus VIII:n antama paavin bulla, joka antoi kirjalle pyhän hyväksynnän.
Malleus Maleficarum on kiistatta yksi pahamaineisimmista ja demonisimmista koskaan kirjoitetuista kirjoista. Siinä hahmotellaan noitien tunnistamisprosessi, noitien tuomitseminen, kidutustekniikat ja rangaistukset, niin tappavat kuin muutkin.
Siitä tuli sellainen, että kuka tahansa, jolla oli kaunaa tai epäilyksiä, myös hyvin pienet lapset, saattoivat syyttää ketä tahansa noituudesta, ja heitä kuunneltiin tarkkaavaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Älkääkä unohtako lukea Malleus Maleficarumia, "Noitavasaraa", noitienmetsästäjän käsikirjaa, jonka kaksi dominikaanimunkkia, Heinrich Kramer ja James Sprenger, julkaisivat vuonna 1487 ja joka julkaistiin uudelleen 28 kertaa 1900-luvun alkuun mennessä. Kirjan mukana oli paavi Innocentus VIII:n antama paavin bulla, joka antoi kirjalle pyhän hyväksynnän.
Malleus Maleficarum on kiistatta yksi pahamaineisimmista ja demonisimmista koskaan kirjoitetuista kirjoista. Siinä hahmotellaan noitien tunnistamisprosessi, noitien tuomitseminen, kidutustekniikat ja rangaistukset, niin tappavat kuin muutkin.
Siitä tuli sellainen, että kuka tahansa, jolla oli kaunaa tai epäilyksiä, myös hyvin pienet lapset, saattoivat syyttää ketä tahansa noituudesta, ja heitä kuunneltiin tarkkaavaisesti.Kuka tahansa, joka halusi jonkun toisen omaisuutta tai vaimoa, saattoi syyttää; kuka tahansa yksinäinen, kuka tahansa yksin asuva vanha ihminen, kuka tahansa, jolla oli epämuodostumia, fyysisiä tai henkisiä ongelmia, saattoi joutua syytetyksi.
Avoin metsästyskausi julistettiin naisille, erityisesti yrttien kerääjille, kätilöille, leskille ja vanhuksille. Naiset, joilla ei ollut miestä valvomassa heitä, olivat tietenkin erittäin epäilyttäviä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tahansa, joka halusi jonkun toisen omaisuutta tai vaimoa, saattoi syyttää; kuka tahansa yksinäinen, kuka tahansa yksin asuva vanha ihminen, kuka tahansa, jolla oli epämuodostumia, fyysisiä tai henkisiä ongelmia, saattoi joutua syytetyksi.
Avoin metsästyskausi julistettiin naisille, erityisesti yrttien kerääjille, kätilöille, leskille ja vanhuksille. Naiset, joilla ei ollut miestä valvomassa heitä, olivat tietenkin erittäin epäilyttäviä.Kalifornian yliopiston arkeologian professori Marija Gimbutas on arvioinut, että noitavainon aikana poltettiin tai hirtettiin jopa 9 miljoonaa ihmistä, joista valtaosa oli naisia. Lähes 250 vuoden ajan Noitavasara oli noitavainajien opaskirja.
Vanhoina kristillisten hirmutekojen aikoina otettiin yksi henki kerrallaan, yksi pää katkaistiin ja sitten toinen tai joskus kaksikymmentä poltettiin kerrallaan, mutta tällainen murhaaminen vie aikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalifornian yliopiston arkeologian professori Marija Gimbutas on arvioinut, että noitavainon aikana poltettiin tai hirtettiin jopa 9 miljoonaa ihmistä, joista valtaosa oli naisia. Lähes 250 vuoden ajan Noitavasara oli noitavainajien opaskirja.
Vanhoina kristillisten hirmutekojen aikoina otettiin yksi henki kerrallaan, yksi pää katkaistiin ja sitten toinen tai joskus kaksikymmentä poltettiin kerrallaan, mutta tällainen murhaaminen vie aikaa.Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.
Mitä kidutususkonnon historia opettaa meille? Että se on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia.
Kidutususkonto on ollut vain talutushihna. Jos kansa on sortunut kidutususkontoon, se tarkoittaa, että se suostuu sietämään enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloitus on totta. Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."
POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA.Sitähän paholaiset toivoo,mutta Jeesus polkaisi käärmeenne pään töhnäksi ja otti tuonelan avaimet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
LUULETKO TOSIAAN, ETTÄ KÄYTTÄMÄLLÄ RIVOA KIELTÄ IHMISET HALUAISIVAT TULLA SINUN USKOOSI, VAIN JOTKUT RIKOLLISJENGIT KADULTA SAATTAISIVAT OLLA KIINNOSTUNEITA SIITÄ, KOSKA HEKIN KÄYTTÄVÄT RIVOA KIELTÄ.
VOIT MYÖS SAALISTAA ITSELLESI UHREJA KRIOSTINUSKOON BORDELLEISTA, JOISSA ILMEISESTI KÄYTETÄÄN MYÖS RIVOA KIELTÄ, JOTA SINÄ, KRISTITTY, KÄYTÄT.Etkönä tosiaan tajua, että sinunlaiset ylimieliset moukat ne vasta rivoja ovat, kun pilkkaatte Jeesuksen evankeliumia.
Raamatun loppulehdellä on maailman vakavin varoitus kirouksesta väärän opin ja
eksytyksen levittämisen seurauksena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Natsien sotarikolliset on suurimmaksi osaksi saatu kiinni, heidät on tuomittu kansainvälisessä tuomioistuimessa ja heille on annettu ansionsa mukaan. Näyttää siltä, että ainoa syyllinen, joka ei ole vielä saanut lopullista tuomiota rikoksista ihmisyyttä vastaan, on risti.Kai oot kuullu, että sekopäisiä tyyppejä on maailmassa kööriytyny laumaksi ja pitävät omituista ölinää ja teikäläiset olette just se pimeyden hiippakunta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun piiritetty Beziersin kaupunki kaatui, sotilaat kysyivät tiettävästi paavin neuvonantajalta, miten he voisivat erottaa uskovaiset ja vääräuskoiset vangittujen joukosta.
Hän käski: "Tappakaa heidät kaikki. Jumala tunnistaa omansa." Lähes 20 000 teurastettiin - monet ensin sokeutettiin, silvottiin, raahattiin hevosten perässä tai käytettiin maalitauluna.
Tutustu sitten ristiretkiin ja kertomuksiin viattomista ihmisistä, jotka surmattiin ristiretkien aikana Lähi-idässä vuosina 1095-1272.
Eräässä Jerusalemin voitossa, kun päätaistelu oli päättynyt, ristiretkeläiset surmasivat kaikki kaupungin asukkaat, yhteensä 40 000.Vai viattomia olivat. Siehän se ghsälli oot kun uskot omiin pieruihisi.
Ei sinun tarvitse noita onnettomia houreitasi meille kertoa, kun me tiedämme teikäläisten harhat muutenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristityt ei sentään tee terroristi iskuja kuten muslimit."
Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi.
Paljon julmempi siis kuin vihattu islam.Sinäkö pökkerö uskot katolisen porttokirkon paavin kronikkojen juttuihin.
Ilmankos oottekin eksyksissä. Katoliset paavit nuoleskeli saksan natsien persettä ja jättivät auttamatta Juutalaisia pakolaisia, vaikka olisi voineet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.Hupata jo pätpättimeesi ja rytkäse räpylääsi lasten kurkkujen katkojien ja salatappajien halailija. Muslimit on yrittäneet murhata jo tuhansia vuosia Juutalaisia ja lisäksi kristittyjä ja raiskanneet alaikäisiä pikkutyttöjä ja sinä taidat harrastaa sitä samaa kun haiset samalta henkiseltä ripulilta.
- Anonyymi
Sikojahan musut ovat aina olleet.
- Anonyymi
Niin on
- Anonyymi
Mutta eivät niin suuria sikoja kuin kristityt.
- Anonyymi
No luetelkaas nyt sitten vaikka suomessa tapahtuneet kristinuskon nimissä tehdyt terroristi teot ja terroristijärjestöt jotka toimii suomessa???
- Anonyymi
Ajattele globaalisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattele globaalisti.
Mitä kristillisen kidutususkonnon historia opettaa meille?
Että se on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia. - Anonyymi
Siis tällee niinku 2000 luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kristillisen kidutususkonnon historia opettaa meille?
Että se on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia.https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiotta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiottaKristillinen terrorismi on sosiaalinen ilmiö, kristillinen väkivalta perustuu erityisesti uskonnollisiin määräyksiin, teksteihin tai oppeihin, ja se sisältää uskonnollisiin järjestöihin, ihmisiin tai esineisiin kohdistuvaa väkivaltaa. kristillinen väkivalta voi olla sekä kollektiivista että yksilöllistä TAI SUMI24:SSA KRISTTYJEN HARJOITTAMA PSYKOTERRORI HINDUPALSTOILLA.
KRISTILLINEN väkivalta, kuten kaikki muukin väkivalta, on kulttuurinen prosessi, joka riippuu kontekstista ja jota on hyvin vaikea määritellä. KRISTILLISEN väkivallan yksinkertaistettu ymmärtäminen johtaa usein väärinkäsityksiin ja liioitteluun syistä, joiden vuoksi jotkut ihmiset syyllistyvät väkivaltaan ja toiset eivät. Yleensä KRISTILLISEEN väkivaltaan syyllistytään monenlaisista ideologisista syistä, ja se on yleensä vain yksi monista yhteiskunnallisista ja poliittisista tekijöistä, jotka johtavat levottomuuksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiottaNiin pieni kakka kikkareen kokoinen vähemmistö jotka eivät edes ole kristittyjä. Miksi suurin osa muslimeista on sitten väkivaltaisia? Se kertoo minkälainen uskonto on kyseessä. Lukekaa Koraania sunnah.com sieltä näette mitä hirveyksiä se opettaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillinen terrorismi on sosiaalinen ilmiö, kristillinen väkivalta perustuu erityisesti uskonnollisiin määräyksiin, teksteihin tai oppeihin, ja se sisältää uskonnollisiin järjestöihin, ihmisiin tai esineisiin kohdistuvaa väkivaltaa. kristillinen väkivalta voi olla sekä kollektiivista että yksilöllistä TAI SUMI24:SSA KRISTTYJEN HARJOITTAMA PSYKOTERRORI HINDUPALSTOILLA.
KRISTILLINEN väkivalta, kuten kaikki muukin väkivalta, on kulttuurinen prosessi, joka riippuu kontekstista ja jota on hyvin vaikea määritellä. KRISTILLISEN väkivallan yksinkertaistettu ymmärtäminen johtaa usein väärinkäsityksiin ja liioitteluun syistä, joiden vuoksi jotkut ihmiset syyllistyvät väkivaltaan ja toiset eivät. Yleensä KRISTILLISEEN väkivaltaan syyllistytään monenlaisista ideologisista syistä, ja se on yleensä vain yksi monista yhteiskunnallisista ja poliittisista tekijöistä, jotka johtavat levottomuuksiin.KRISTILLISEN terrorin käyttö hindupalstoilla keinona saavuttaa tavoitteet taistelussa fyysisen väkivallan sekä moraalisen ja psykologisen pelottelun avulla on tunnettu jo sivilisaation syntyajoista lähtien. Nykyään kristillisesta terrorismista on kuitenkin tullut yksi aikamme vaarallisimmista globaaleista ongelmista, joka on vakava uhka koko maailmanyhteisön turvallisuudelle.
Rikosilmiönä kristillinen terrorismi on lainvastainen, rikosoikeudellisesti rangaistava teko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KRISTILLISEN terrorin käyttö hindupalstoilla keinona saavuttaa tavoitteet taistelussa fyysisen väkivallan sekä moraalisen ja psykologisen pelottelun avulla on tunnettu jo sivilisaation syntyajoista lähtien. Nykyään kristillisesta terrorismista on kuitenkin tullut yksi aikamme vaarallisimmista globaaleista ongelmista, joka on vakava uhka koko maailmanyhteisön turvallisuudelle.
Rikosilmiönä kristillinen terrorismi on lainvastainen, rikosoikeudellisesti rangaistava teko.kristillinen terrorismi suomi24:ssa hindupalstoilla ilmenee äärimmäisenä suvaitsemattomuutena eri uskontojen edustajia kohtaan tai sovittamattomana vastakkainasetteluna yhden uskontokunnan sisällä.e.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kristillinen terrorismi suomi24:ssa hindupalstoilla ilmenee äärimmäisenä suvaitsemattomuutena eri uskontojen edustajia kohtaan tai sovittamattomana vastakkainasetteluna yhden uskontokunnan sisällä.e.
Ei ole terrorismia

Kristillisessa rikollisessa terrorismissa suomi24:ssa kristillisrikolliset käyttävät terroristijärjestöjen käytännöistä lainattuja väkivalta- ja pelottelumenetelmiä. Rikollisen terrorismin pääkohteet ovat luonteeltaan kansallisia järjestäytyneitä rikollisyhteisöjä, jotka käyttävät pelottelua ja väkivaltaa tärkeimpänä keinona vaikuttaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole terrorismia
KRISTITTYJEN HINDUPOALSTOILLA HARJOITTAMA PSYKOTERRORISMI ON YKSI VÄKIVALLAN JA TERRORISMIN MUOTO.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KRISTITTYJEN HINDUPOALSTOILLA HARJOITTAMA PSYKOTERRORISMI ON YKSI VÄKIVALLAN JA TERRORISMIN MUOTO.
"Siis tällee niinku 2000 luvulla."
JOKA EI TUNTEE MENNEISYYTTÄ ELÄÄ ILMAN TULEVAISUUTTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siis tällee niinku 2000 luvulla."
JOKA EI TUNTEE MENNEISYYTTÄ ELÄÄ ILMAN TULEVAISUUTTA.Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uiguurien_kansanmurha
https://ulkopolitist.fi/2024/06/13/kansanmurha-kauppasodan-kynnyksella-uiguurien-sorto-valuu-eurooppaan/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uiguurien_kansanmurha
https://ulkopolitist.fi/2024/06/13/kansanmurha-kauppasodan-kynnyksella-uiguurien-sorto-valuu-eurooppaan/Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naisia-steriloidaan-lapset-viedaan-vanhemmiltaan-ihmisia-suljetaan-keskitysleireille-ja-viedaan-pakkotyohon-miksi-muuksi-tata-voi-kutsua-kuin-kansanmurhaksi-
Mies istuu tiikerituolissa, kidutusvälineessä, kahlittuna niin, ettei hän pysty hievahtamaankaan. Poliisit pidättivät hänet, koska hänellä on Yhdysvaltain passi ja hänen veljensä on ihmisoikeusaktivisti. Hän otti riskin ja palasi kotiin Xinjiangiin, Kiinan uiguurialueille, huolehtiakseen vanhemmistaan.
Kesken kuulustelun tulostin alkaa sylkeä paperia. Ulos tulee lista, jossa on 20 000 nimeä. Poliisit tuskastuvat: ”Kuinka helvetissä me etsimme kaikki nämä ihmiset.”
Tuolissa istuu yhdysvaltalaisen uiguuriaktivisti Nury Turkelin veli ja kertomus on hänen kirjastaan Ei Pakotietä – Uiguurin tarina (Bazar 2022).
Kiinan sortokoneiston tehokkuudesta kertoo, että Xinjiangin poliisi pidätti kymmenessä päivässä 17 000 listalla ollutta henkilöä. Heidän rikoksensa vaihtelivat pitkästä parrasta Whatsappiin puhelimessa ja Koraanin lukemiseen hautajaisissa. Myös se, ettei juo alkoholia on epäilyttävää, sillä kaikki, mikä edes jotenkin liittyy islaminuskoon, on Kiinan viranomaisille merkki ääriajattelusta. Niinpä 8 500 moskeijaa on jo hävitetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naisia-steriloidaan-lapset-viedaan-vanhemmiltaan-ihmisia-suljetaan-keskitysleireille-ja-viedaan-pakkotyohon-miksi-muuksi-tata-voi-kutsua-kuin-kansanmurhaksi-
Mies istuu tiikerituolissa, kidutusvälineessä, kahlittuna niin, ettei hän pysty hievahtamaankaan. Poliisit pidättivät hänet, koska hänellä on Yhdysvaltain passi ja hänen veljensä on ihmisoikeusaktivisti. Hän otti riskin ja palasi kotiin Xinjiangiin, Kiinan uiguurialueille, huolehtiakseen vanhemmistaan.
Kesken kuulustelun tulostin alkaa sylkeä paperia. Ulos tulee lista, jossa on 20 000 nimeä. Poliisit tuskastuvat: ”Kuinka helvetissä me etsimme kaikki nämä ihmiset.”
Tuolissa istuu yhdysvaltalaisen uiguuriaktivisti Nury Turkelin veli ja kertomus on hänen kirjastaan Ei Pakotietä – Uiguurin tarina (Bazar 2022).
Kiinan sortokoneiston tehokkuudesta kertoo, että Xinjiangin poliisi pidätti kymmenessä päivässä 17 000 listalla ollutta henkilöä. Heidän rikoksensa vaihtelivat pitkästä parrasta Whatsappiin puhelimessa ja Koraanin lukemiseen hautajaisissa. Myös se, ettei juo alkoholia on epäilyttävää, sillä kaikki, mikä edes jotenkin liittyy islaminuskoon, on Kiinan viranomaisille merkki ääriajattelusta. Niinpä 8 500 moskeijaa on jo hävitetty.Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
https://www.talouselama.fi/uutiset/uiguurien-kansanmurha-on-kiinan-digitaalisen-diktatuurin-voimannayte-johon-maailma-ei-ole-kunnolla-herannyt/5a18f542-acc6-4615-8405-8d3f2306663a
https://yle.fi/a/3-12224047
https://www.hs.fi/maailma/art-2000009157133.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
https://www.talouselama.fi/uutiset/uiguurien-kansanmurha-on-kiinan-digitaalisen-diktatuurin-voimannayte-johon-maailma-ei-ole-kunnolla-herannyt/5a18f542-acc6-4615-8405-8d3f2306663a
https://yle.fi/a/3-12224047
https://www.hs.fi/maailma/art-2000009157133.htmlMiksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naisia-steriloidaan-lapset-viedaan-vanhemmiltaan-ihmisia-suljetaan-keskitysleireille-ja-viedaan-pakkotyohon-miksi-muuksi-tata-voi-kutsua-kuin-kansanmurhaksi- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muslimien kansanmurhasta vaietaan?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naisia-steriloidaan-lapset-viedaan-vanhemmiltaan-ihmisia-suljetaan-keskitysleireille-ja-viedaan-pakkotyohon-miksi-muuksi-tata-voi-kutsua-kuin-kansanmurhaksi-Näin etenee uiguurien kansanmurha: Naisia steriloidaan, lapset viedään vanhemmiltaan, ihmisiä suljetaan keskitysleireille ja viedään pakkotyöhön
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin etenee uiguurien kansanmurha: Naisia steriloidaan, lapset viedään vanhemmiltaan, ihmisiä suljetaan keskitysleireille ja viedään pakkotyöhön

JA SUOMALAISET KRISTITYT VALITTAVAT, ONKO TÄLLAISTA TAPAHTUNUT KRISTITYILLE SUOMESSA.
MUSLIMIT KÄRSIVÄT ENEMMÄN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin etenee uiguurien kansanmurha: Naisia steriloidaan, lapset viedään vanhemmiltaan, ihmisiä suljetaan keskitysleireille ja viedään pakkotyöhön
JA SUOMALAISET KRISTITYT VALITTAVAT, ONKO TÄLLAISTA TAPAHTUNUT KRISTITYILLE SUOMESSA.
MUSLIMIT KÄRSIVÄT ENEMMÄN."Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.
Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.
Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä."Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
VOIT SAALISTAA ITSELLESI UHREJA KRISTINUSKOON BORDELLEISTA, JOISSA ILMEISESTI KÄYTETÄÄN MYÖS RIVOA KIELTÄ, JOTA SINÄ, KRISTITTY, KÄYTÄT.
LUULETKO TOSIAAN, ETTÄ KÄYTTÄMÄLLÄ RIVOA KIELTÄ IHMISET HALUAISIVAT TULLA SINUN USKOOSI, VAIN JOTKUT RIKOLLISJENGIT KADULTA SAATTAISIVAT OLLA KIINNOSTUNEITA SIITÄ, KOSKA HEKIN KÄYTTÄVÄT RIVOA KIELTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."
VOIT SAALISTAA ITSELLESI UHREJA KRISTINUSKOON BORDELLEISTA, JOISSA ILMEISESTI KÄYTETÄÄN MYÖS RIVOA KIELTÄ, JOTA SINÄ, KRISTITTY, KÄYTÄT.
LUULETKO TOSIAAN, ETTÄ KÄYTTÄMÄLLÄ RIVOA KIELTÄ IHMISET HALUAISIVAT TULLA SINUN USKOOSI, VAIN JOTKUT RIKOLLISJENGIT KADULTA SAATTAISIVAT OLLA KIINNOSTUNEITA SIITÄ, KOSKA HEKIN KÄYTTÄVÄT RIVOA KIELTÄ.Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa.
Me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen.
Aamusta iltaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa.
Me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen.
Aamusta iltaan."Aloitus on totta. Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."
Aloittaja olet kaiketi sinä itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloitus on totta. Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."
Aloittaja olet kaiketi sinä itse.kristillisen terrorismin torjunta hindupalstoilla on viranomaisten toimintaa, jonka tarkoituksena on: ehkäistä psykoterrorismia, mukaan lukien psykoterroritekojen tekemiseen johtavien syiden ja olosuhteiden tunnistaminen hinsupalstoilla ja myöhempi poistaminen (terrorismin ehkäiseminen); tunnistaa, ehkäistä, tukahduttaa, paljastaa ja tutkia psyykkisiä terroritekoja (terrorismin ehkäiseminen); minimoida ja/tai poistaa terrorismin ilmenemismuotojen seuraukset.
Tärkeimmät tehtävät näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ovat seuraavat:
Kristillisen psykoterrorismin syntymistä ja leviämistä suosivien tekijöiden tunnistaminen ja poistaminen;
Psykoterrorismirikosten valmisteluun ja tekemiseen tähtäävien henkilöiden ja järjestöjen toimien havaitseminen, ehkäiseminen ja tukahduttaminen sekä tällaisten toimien (tai) avustaminen;
Kristittyjen psykoterrorismirikoksiin syyllistyneiden saattaminen oikeuden eteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kristillisen terrorismin torjunta hindupalstoilla on viranomaisten toimintaa, jonka tarkoituksena on: ehkäistä psykoterrorismia, mukaan lukien psykoterroritekojen tekemiseen johtavien syiden ja olosuhteiden tunnistaminen hinsupalstoilla ja myöhempi poistaminen (terrorismin ehkäiseminen); tunnistaa, ehkäistä, tukahduttaa, paljastaa ja tutkia psyykkisiä terroritekoja (terrorismin ehkäiseminen); minimoida ja/tai poistaa terrorismin ilmenemismuotojen seuraukset.
Tärkeimmät tehtävät näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ovat seuraavat:
Kristillisen psykoterrorismin syntymistä ja leviämistä suosivien tekijöiden tunnistaminen ja poistaminen;
Psykoterrorismirikosten valmisteluun ja tekemiseen tähtäävien henkilöiden ja järjestöjen toimien havaitseminen, ehkäiseminen ja tukahduttaminen sekä tällaisten toimien (tai) avustaminen;
Kristittyjen psykoterrorismirikoksiin syyllistyneiden saattaminen oikeuden eteen.Suomi24:n laajuinen kristittyjen psykoterrorisminvastainen järjestelmä psykoterrorin tukahduttamiseksi sekä psykoterrori-iskujen mahdollisten seurausten minimoimiseksi ja poistamiseksi suomi24:n hindupalstoilla. Etyjin tehtävänä on tehtäviensä nojalla varmistaa valtion ja yhteiskunnan mahdollisuuksien järjestelmällinen ja tehokas käyttö psykoterroritekojen uhkilta suojautumiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi24:n laajuinen kristittyjen psykoterrorisminvastainen järjestelmä psykoterrorin tukahduttamiseksi sekä psykoterrori-iskujen mahdollisten seurausten minimoimiseksi ja poistamiseksi suomi24:n hindupalstoilla. Etyjin tehtävänä on tehtäviensä nojalla varmistaa valtion ja yhteiskunnan mahdollisuuksien järjestelmällinen ja tehokas käyttö psykoterroritekojen uhkilta suojautumiseksi.
Suomi24:n perustetaan kriisikeskus KRISTINUSKON UHREILLE, OVATHAN HE KAIKKI ENTISIÄ KRISTITTYJÄ ja heihin tyaas kohdistuvia psykoterroriuhkia sekä organisoida ja toteuttaa kiireellisiä toimia kristillisten terroriuhkien ja hindupalstojen aluevaltausten torjumiseksi.
Uusien kristillisten terroritekojen uhkien ilmaantuessa voidaan lailla perustaa muita terrorismin vastaisia organisaatiorakenteita.
Suomi24 : kristillisen psykoerrorisminvastaisen järjestelmän tärkeimmät toiminta-alueet ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi24:n perustetaan kriisikeskus KRISTINUSKON UHREILLE, OVATHAN HE KAIKKI ENTISIÄ KRISTITTYJÄ ja heihin tyaas kohdistuvia psykoterroriuhkia sekä organisoida ja toteuttaa kiireellisiä toimia kristillisten terroriuhkien ja hindupalstojen aluevaltausten torjumiseksi.
Uusien kristillisten terroritekojen uhkien ilmaantuessa voidaan lailla perustaa muita terrorismin vastaisia organisaatiorakenteita.
Suomi24 : kristillisen psykoerrorisminvastaisen järjestelmän tärkeimmät toiminta-alueet ...Kristittyjen harjoittaman terrorismin ehkäiseminen hindupalstoilla:
Tällä tarkoitetaan toimintaa, johon kuuluu joukko toimenpiteitä, joilla pyritään tunnistamaan ja poistamaan psykoterroritoimintaa edistävät syyt ja olosuhteet. Terrorismin ehkäisemistä toteutetaan kolmella pääalueella:
Terrorismin ja ekstremismin ideologian torjunnan organisointi ja toteuttaminen järjestelmällisesti;
Terrorismin torjunnan parantaminen terroristien mahdollisten kohteiden suojelemiseksi;
Vahvistetaan suomi24:n valvontaa, jolla valvotaan terrorismin torjuntaa edistävien hallinnollisten, oikeudellisten ja muiden järjestelmien noudattamista.
Terrorismin ideologian torjuntaan kuuluu joukko organisatorisia, sosiaalipoliittisia, tiedotus- ja propagandatoimenpiteitä, joilla pyritään estämään sellaisten uskomusten, ajatusten, tunteiden, motiivien ja asenteiden leviäminen hindupalstoilla, joiden tarkoituksena on muuttaa perusteellisesti hindujen uskomuksia.
- Anonyymi
Itse ne uighuurit tekivät terroristi iskuja kiinassa. Saavat nyt maistaa omaa lääkettä miltä se tuntuu
- Anonyymi
Kristityt tekivät iskunsa jo satoja vuosia sitten. Amerikka vallattiin. Pystytettiin vallatulle alueelle ensimmäiseksi oikeustalo ja kirkko, jotta terrorismi voitiin oikeuttaa sekä maallisessa että taivaallisessa oikeusasteessa. Samalla tavalla terrorisoitiin Austaralai ja Uusi-Seelanti. Alkuperäisasukailta otettiin kaikki oikeudet pois ja tungettiin reservaatteihin, joissa he asuvat vieläkin - ne jotka henkiin jäivät kristittyjen terrorismilta. Sanottakoon vielä sekin, että terrorismitoimet ulottuivat koko Amerikan alueelle, etelästä pohjoiseen. Sitten olivat tietenkin ristiretket pyhälle maalle. Palestiinan asukkaita murhattiin ja ansaittiin ritarinarvo. Siellähän tuo terrorismi jatkuu vieläkin, ja kristittyjen tukemana.. Siis palestiinalaisten tappaminen.
- Anonyymi
Muslimit esittävät seuloisia niin kauan kun ovat vähemmistö sitten kun heistä tulee enemmistö he tekevät 9/11 iskut kaikkialla tarkoituksena tuhota väärä uskoisten ja niiden maat. He asettavat sharia lain johon kaikkien tulee alistua. Katsoppa esim afgjanistaaniin siellä ne raiskaavat ja kivittävät naisia kuoliaaksi mitä pienimmistä asioista. Olen katsonut netistä materiaalia mitä nämä musset touhuavat niinkun niin sairaita asioita. Älkää uskoko tuota sontaa Mitä nämä hindut selittävät ne mitään vainottuja ole vaan terroristeja ja psykopaattrja
- Anonyymi
Kristittyjen harjoittaman terrorismin torjunta hindupalstoilla - ilmoittaa asiasta viranomaisille.
Psykoterrorismin havaitseminen, ehkäiseminen ja tukahduttaminen;
Kristillisen psykoterrorismirikosten paljastaminen ja tutkiminen.
psykoterrorismin torjunnan organisointi edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa terroritoiminnan lähteiden ja kohteiden analysointiin, kunkin torjunnan kohteen tehtävien ja vastuualueen selkeää määrittelyä, painopisteiden oikea-aikaista määrittämistä annettujen tehtävien ratkaisemisessa, operatiivisten tutkintayksiköiden rakenteen ja vuorovaikutuksen organisoinnin parantamista kristillisen psykoterrorismintorjuntaoperaatioiden johtamisen organisoinnin päämajaperiaatteen käyttöönoton perusteella sekä resurssien, myös nykyaikaisten resurssien, tarjoamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristittyjen harjoittaman terrorismin torjunta hindupalstoilla - ilmoittaa asiasta viranomaisille.
Psykoterrorismin havaitseminen, ehkäiseminen ja tukahduttaminen;
Kristillisen psykoterrorismirikosten paljastaminen ja tutkiminen.
psykoterrorismin torjunnan organisointi edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa terroritoiminnan lähteiden ja kohteiden analysointiin, kunkin torjunnan kohteen tehtävien ja vastuualueen selkeää määrittelyä, painopisteiden oikea-aikaista määrittämistä annettujen tehtävien ratkaisemisessa, operatiivisten tutkintayksiköiden rakenteen ja vuorovaikutuksen organisoinnin parantamista kristillisen psykoterrorismintorjuntaoperaatioiden johtamisen organisoinnin päämajaperiaatteen käyttöönoton perusteella sekä resurssien, myös nykyaikaisten resurssien, tarjoamista.Kristittyjen harjoittaman psykoterrorismin ilmenemismuotojen seurausten minimointi ja (tai) poistaminen.
Toimet psykoterrorismin ilmenemismuotojen minimoimiseksi ja (tai) poistamiseksi suunnitellaan etukäteen kristillisten terroritekojen mahdollisia seurauksia koskevien ennusteiden perusteella. Toiminnan olisi suuntauduttava ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristittyjen harjoittaman psykoterrorismin ilmenemismuotojen seurausten minimointi ja (tai) poistaminen.
Toimet psykoterrorismin ilmenemismuotojen minimoimiseksi ja (tai) poistamiseksi suunnitellaan etukäteen kristillisten terroritekojen mahdollisia seurauksia koskevien ennusteiden perusteella. Toiminnan olisi suuntauduttava ...Psykoterrorismin torjuntatoimenpiteiden, -muotojen ja -menetelmien kokonaisuus.
Kristillisen psykoterrorismin torjunnan pääalueiden sisällön mukaisesti terrorismin vastaiset toimet toteutetaan toteuttamalla joukko toimenpiteitä, joissa käytetään erilaisia muotoja ja menetelmiä - toisiinsa liittyviä ja koordinoituja tekniikoita, ja keinoja, joilla pyritään vaikuttamaan terrorismin kohteisiin suomi24:n hindupalstoilla, sen syntyyn ja kehittymiseen vaikuttaviin tekijöihin sekä terrorismin ilmenemismuotojen seurauksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykoterrorismin torjuntatoimenpiteiden, -muotojen ja -menetelmien kokonaisuus.
Kristillisen psykoterrorismin torjunnan pääalueiden sisällön mukaisesti terrorismin vastaiset toimet toteutetaan toteuttamalla joukko toimenpiteitä, joissa käytetään erilaisia muotoja ja menetelmiä - toisiinsa liittyviä ja koordinoituja tekniikoita, ja keinoja, joilla pyritään vaikuttamaan terrorismin kohteisiin suomi24:n hindupalstoilla, sen syntyyn ja kehittymiseen vaikuttaviin tekijöihin sekä terrorismin ilmenemismuotojen seurauksiin.kristillisen psykoterrorismin ehkäisytoimissa käytetään sosioekonomisia, valistus- ja koulutusmenetelmiä sekä fyysisiä, teknisen suojelun ja oikeudellisen ennaltaehkäisyn menetelmiä, jotka ovat ensisijaisen tärkeitä kristillisten terroriuhkien tason ja laajuuden vähentämiseksi. Toimilla pyritään vaikuttamaan kohdennetusti sosiaalisiin, kansallisiin ja tunnustuksellisiin prosesseihin, jotka voivat johtaa laajamittaisiin yhteiskunnallisiin konflikteihin ja sen seurauksena kristillisiin terroristisiin ilmiöihin, suojelemaan suomi24:n hindupalstoja estämään terrorististen aikomusten syntymistä ja estämään terroristisen toiminnan kohteiden toimintaa. Ennaltaehkäisevän toiminnan kohteen luonteen perusteella käytetään erilaisia yleisen ja kohdennetun ennaltaehkäisyn muotoja, joissa otetaan huomioon kohteen etniset, uskonnolliset, yksilöllispsykologiset ja muut ominaisuudet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kristillisen psykoterrorismin ehkäisytoimissa käytetään sosioekonomisia, valistus- ja koulutusmenetelmiä sekä fyysisiä, teknisen suojelun ja oikeudellisen ennaltaehkäisyn menetelmiä, jotka ovat ensisijaisen tärkeitä kristillisten terroriuhkien tason ja laajuuden vähentämiseksi. Toimilla pyritään vaikuttamaan kohdennetusti sosiaalisiin, kansallisiin ja tunnustuksellisiin prosesseihin, jotka voivat johtaa laajamittaisiin yhteiskunnallisiin konflikteihin ja sen seurauksena kristillisiin terroristisiin ilmiöihin, suojelemaan suomi24:n hindupalstoja estämään terrorististen aikomusten syntymistä ja estämään terroristisen toiminnan kohteiden toimintaa. Ennaltaehkäisevän toiminnan kohteen luonteen perusteella käytetään erilaisia yleisen ja kohdennetun ennaltaehkäisyn muotoja, joissa otetaan huomioon kohteen etniset, uskonnolliset, yksilöllispsykologiset ja muut ominaisuudet.
Kristittyjen hindupalstoilla harjoittaman terrorismin torjunnan toteuttamisessa asetetaan etusijalle sellaisten menetelmien käyttö, joilla pyritään havaitsemaan, ehkäisemään ja tukahduttamaan terroritoiminta, jotta voidaan kohdistaa voimakeinoja ja psykologisia vaikutuksia tiettyihin terroristitoimijoihin.
Terrorismin torjuntaa toteutetaan myös erilaisina operatiivisina ja torjunta-, etsintä- ja tutkinta-, esto-, suodatus-, lainvalvonta- ja muina toimina terrorismirikosten havaitsemiseksi, tukahduttamiseksi, paljastamiseksi ja tutkimiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristittyjen hindupalstoilla harjoittaman terrorismin torjunnan toteuttamisessa asetetaan etusijalle sellaisten menetelmien käyttö, joilla pyritään havaitsemaan, ehkäisemään ja tukahduttamaan terroritoiminta, jotta voidaan kohdistaa voimakeinoja ja psykologisia vaikutuksia tiettyihin terroristitoimijoihin.
Terrorismin torjuntaa toteutetaan myös erilaisina operatiivisina ja torjunta-, etsintä- ja tutkinta-, esto-, suodatus-, lainvalvonta- ja muina toimina terrorismirikosten havaitsemiseksi, tukahduttamiseksi, paljastamiseksi ja tutkimiseksi.Tehokkain ja toimivin tapa torjua kristittyjen tekemiä terroritekoja hindupalstoilla on terrorismin vastainen operaatio, joka on joukko erityisiä, operatiivisia, taistelu-,ja muita toimenpiteitä, joihin liittyy erityisten keinojen käyttö kristittyjen tekemien terroritekojen torjumiseksi, terroristien neutralisoimiseksi, yksilöiden, organisaatioiden ja instituutioiden turvallisuuden varmistamiseksi ja terroritekojen seurausten minimoimiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehokkain ja toimivin tapa torjua kristittyjen tekemiä terroritekoja hindupalstoilla on terrorismin vastainen operaatio, joka on joukko erityisiä, operatiivisia, taistelu-,ja muita toimenpiteitä, joihin liittyy erityisten keinojen käyttö kristittyjen tekemien terroritekojen torjumiseksi, terroristien neutralisoimiseksi, yksilöiden, organisaatioiden ja instituutioiden turvallisuuden varmistamiseksi ja terroritekojen seurausten minimoimiseksi.
Kristillisterrorismin ehkäiseminen hindupalstoilla.
Mitkä ovat nykyään relevantteja suuntauksia kristittyjen harjoittaman terrorismin ehkäisemiseen liittyvissä kysymyksissä?
Ensinnäkin psykoterrorismin määritelmä ja sen tyypit on muotoiltava selkeästi. Selkeä käsitys terroritoiminnan torjunnan periaatteista. Tämä on kristittyjen pääsy hindupalstoille ehkäisemistä, joka perustuu paykoterrorismin vastaisten taktiikoiden pakolliseen noudattamiseen. Lisäksi uusimpien teknisten ja teknologisten keinojen käyttö turvallisuus- ja organisaatiotoimenpiteiden toteuttamisessa ja paljon muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillisterrorismin ehkäiseminen hindupalstoilla.
Mitkä ovat nykyään relevantteja suuntauksia kristittyjen harjoittaman terrorismin ehkäisemiseen liittyvissä kysymyksissä?
Ensinnäkin psykoterrorismin määritelmä ja sen tyypit on muotoiltava selkeästi. Selkeä käsitys terroritoiminnan torjunnan periaatteista. Tämä on kristittyjen pääsy hindupalstoille ehkäisemistä, joka perustuu paykoterrorismin vastaisten taktiikoiden pakolliseen noudattamiseen. Lisäksi uusimpien teknisten ja teknologisten keinojen käyttö turvallisuus- ja organisaatiotoimenpiteiden toteuttamisessa ja paljon muuta.Vaikuttaa siltä, että edellä mainittujen suuntausten lisäksi on erittäin tärkeää kehittää uskontojen välisen vastakkainasettelun hallintaa koskeva hanke, jonka pitäisi perustua ”rauhan uskontojen säännöstöön”. Säännöstön mukaan perustetaan maailman eri uskontokuntien edustajista koostuva maailmanlaajuinen hallintoelin - puheenjohtajisto (neuvosto). Se perustuu määräyksiin, joilla suljetaan pois ääri-ideologia uskonnossa. Tämä on äärimmäisen vaikea tehtävä, mutta sen aloittaminen on välttämätöntä.
Tässä yhdistyvät poliittiset, ideologiset, uskonnolliset, taloudelliset, sosiaaliset, oikeudelliset ja muut näkökohdat. Kristillisen psykoterrorismin torjumiseksi hindupalstoilla on ensinnäkin määriteltävä se, tarkasteltava olemassa olevia tyyppejä ja luokittelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että edellä mainittujen suuntausten lisäksi on erittäin tärkeää kehittää uskontojen välisen vastakkainasettelun hallintaa koskeva hanke, jonka pitäisi perustua ”rauhan uskontojen säännöstöön”. Säännöstön mukaan perustetaan maailman eri uskontokuntien edustajista koostuva maailmanlaajuinen hallintoelin - puheenjohtajisto (neuvosto). Se perustuu määräyksiin, joilla suljetaan pois ääri-ideologia uskonnossa. Tämä on äärimmäisen vaikea tehtävä, mutta sen aloittaminen on välttämätöntä.
Tässä yhdistyvät poliittiset, ideologiset, uskonnolliset, taloudelliset, sosiaaliset, oikeudelliset ja muut näkökohdat. Kristillisen psykoterrorismin torjumiseksi hindupalstoilla on ensinnäkin määriteltävä se, tarkasteltava olemassa olevia tyyppejä ja luokittelua.Viimeksi mainittujen lisäksi on laadittava suunnitelmat ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä, joilla pyritään suojautumaan kristillisterroritekoja vastaan hindupalstoilla. Jos terroritekoja on jo tapahtunut, niitä kehotetaan lieventämään niiden kielteisiä seurauksia
KRISTITTYJEN HARJOITTAMA PSYKOLOGINEN PAINOSTUS.
Psykologisen painostustaktiikan avulla psykoterroristit asettavat omia uskonsääntönsä foorumille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimeksi mainittujen lisäksi on laadittava suunnitelmat ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä, joilla pyritään suojautumaan kristillisterroritekoja vastaan hindupalstoilla. Jos terroritekoja on jo tapahtunut, niitä kehotetaan lieventämään niiden kielteisiä seurauksia
KRISTITTYJEN HARJOITTAMA PSYKOLOGINEN PAINOSTUS.
Psykologisen painostustaktiikan avulla psykoterroristit asettavat omia uskonsääntönsä foorumille.Yksi tärkeimmistä osa-alueista kristittyej harjoittaman terrorismin ja ääriliikkeiden ilmenemismuotojen torjunnassa julkisessa ympäristössä on niiden ennaltaehkäisy.
Erityisen tärkeää on tehdä tällaista ennaltaehkäisevää työtä nuorten parissa, entisten kristittyjen, kristinuskom uhrien, parissa. Nuorten sosiaalinen ja aineellinen epävarmuus, usein maksimalismi arvioinneissa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi tärkeimmistä osa-alueista kristittyej harjoittaman terrorismin ja ääriliikkeiden ilmenemismuotojen torjunnassa julkisessa ympäristössä on niiden ennaltaehkäisy.
Erityisen tärkeää on tehdä tällaista ennaltaehkäisevää työtä nuorten parissa, entisten kristittyjen, kristinuskom uhrien, parissa. Nuorten sosiaalinen ja aineellinen epävarmuus, usein maksimalismi arvioinneissa...Toteutetaan kattavia toimenpiteitä nuorten oikeuskulttuurin edistämiseksi. Tätä voitaisiin helpottaa erityisesti laajentamalla huomattavasti kasvatuksen ja koulutuksen oikeudellista osuutta. Omien uskomusten oikeuksien ja uskomus vapauksien tunteminen auttaa nuorta sukupolvea kehittämään kunnioitusta muiden oikeuksia ja vapauksia kohtaan, mukaan lukien heidän elämänsä, terveytensä ja ihmisarvonsa.
Kasvatetaan nuoria kehittämään suvaitsevaista maailmankatsomusta ja suvaitsevaista asennetta kaikkia ihmisiä kohtaan heidän etnisestä taustastaan, uskonnostaan, yhteiskunnallisesta asemastaan, varallisuudestaan tai muista olosuhteistaan riippumatta.
Jokaiselle ihmiselle olisi opetettava lapsesta lähtien, että kaikkia ihmisiä on kunnioitettava olosuhteista riippumatta, uskonnosta riippumatta ja että ihmisiä ei saa jakaa millään perusteella.
Tämä auttaa torjumaan erilaisia uskonnollisia, kansallisia ja sosiaalisia ääriliikkeitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toteutetaan kattavia toimenpiteitä nuorten oikeuskulttuurin edistämiseksi. Tätä voitaisiin helpottaa erityisesti laajentamalla huomattavasti kasvatuksen ja koulutuksen oikeudellista osuutta. Omien uskomusten oikeuksien ja uskomus vapauksien tunteminen auttaa nuorta sukupolvea kehittämään kunnioitusta muiden oikeuksia ja vapauksia kohtaan, mukaan lukien heidän elämänsä, terveytensä ja ihmisarvonsa.
Kasvatetaan nuoria kehittämään suvaitsevaista maailmankatsomusta ja suvaitsevaista asennetta kaikkia ihmisiä kohtaan heidän etnisestä taustastaan, uskonnostaan, yhteiskunnallisesta asemastaan, varallisuudestaan tai muista olosuhteistaan riippumatta.
Jokaiselle ihmiselle olisi opetettava lapsesta lähtien, että kaikkia ihmisiä on kunnioitettava olosuhteista riippumatta, uskonnosta riippumatta ja että ihmisiä ei saa jakaa millään perusteella.
Tämä auttaa torjumaan erilaisia uskonnollisia, kansallisia ja sosiaalisia ääriliikkeitä.Kristitty terrotisti on kaikkein vaarallisin ilmiö maan päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristitty terrotisti on kaikkein vaarallisin ilmiö maan päällä.
Kristitty terroristi on kaikkein vaarallisin ilmiö maan päällä.
Ymmärrättekö, itseään kristityiksi tituleeraavat, että toimintanne on diktatorista ja henkistä väkivaltaa? Ymmärrättekö, että haluatte riistää ihmiskunnalta kaiken arvokkaimman lahjan - valinnanvapauden?
Kun muslimi tulee luoksesi miekka kädessään, osaat juosta karkuun. Mutta kun kristitty tulee ja puhuu rakkauden sanoja, kukaan ei voi edes epäillä, että hän on viemässä itsemääräämisoikeutesi ja valinnanvapautesi pois.
VAPAA VALINTA - UNIVERSUMIN LAKI. - Anonyymi

VAPAA VALINTA - UNIVERSUMIN LAKI.VAPAA VALINTA - UNIVERSUMIN LAKI.
EDES JUMALA EI RIKO SITÄ LAKIA, MUTTA KRISTITYT RIKKOVAT - SE TARKOITTAA ETTÄ HE KUVITTELEVAT OLEVANSA JUMALAN YLÄPUOLELLA.
- Anonyymi
Lehmänlantaa on koko Intian oppi.
- Anonyymi
Olet yksinkertainen.
Kiduttaminen ja terrori on koko kristinuskon oppi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet yksinkertainen.
Kiduttaminen ja terrori on koko kristinuskon oppi."Alkuperäisasukailta otettiin kaikki oikeudet pois ja tungettiin reservaatteihin, joissa he asuvat vieläkin - ne jotka henkiin jäivät kristittyjen terrorismilta. Sanottakoon vielä sekin, että terrorismitoimet ulottuivat koko Amerikan alueelle, etelästä pohjoiseen. Sitten olivat tietenkin ristiretket pyhälle maalle. "
TOTTA JOKA SANA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Alkuperäisasukailta otettiin kaikki oikeudet pois ja tungettiin reservaatteihin, joissa he asuvat vieläkin - ne jotka henkiin jäivät kristittyjen terrorismilta. Sanottakoon vielä sekin, että terrorismitoimet ulottuivat koko Amerikan alueelle, etelästä pohjoiseen. Sitten olivat tietenkin ristiretket pyhälle maalle. "
TOTTA JOKA SANA.KRISTINUSKON SYVIN OLEMUS, TERRORI JA VÄKIVALTA.
Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58
Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.
Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.
Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..
Mark. 12:40 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5]
- Anonyymi
Kiinassa muslimit pakotettiin syömään sianlihaa ja juomaan alkoholia. Good Job china! Oispa suomessa sama meininki eikä annettaisi niiden elukoiden tehdä tuhojaan rauhassa
- Anonyymi
Onneksi islam fobia on kasvussa eikä ainoastaan kristittyjen keskuudessa. Suvakki hindut on sontaa
- Anonyymi
"Itse ne uighuurit tekivät terroristi iskuja kiinassa. Saavat nyt maistaa omaa lääkettä miltä se tuntuu"
Ei mitään sellaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Itse ne uighuurit tekivät terroristi iskuja kiinassa. Saavat nyt maistaa omaa lääkettä miltä se tuntuu"
Ei mitään sellaista."Itse ne uighuurit tekivät terroristi iskuja kiinassa. Saavat nyt maistaa omaa lääkettä miltä se tuntuu"
Ei mitään sellaista.
Kristityt sen sijaan ansaitsevat kaiken sen vainon, jonka kohteeksi he joutuvat. He ovat väkivaltaisia, sortavia ja terroria käyttäviä, ei ihme, että heitä vihataan.
SAATTE MAISTAA OMAA LÄÄKETTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Itse ne uighuurit tekivät terroristi iskuja kiinassa. Saavat nyt maistaa omaa lääkettä miltä se tuntuu"
Ei mitään sellaista.
Kristityt sen sijaan ansaitsevat kaiken sen vainon, jonka kohteeksi he joutuvat. He ovat väkivaltaisia, sortavia ja terroria käyttäviä, ei ihme, että heitä vihataan.
SAATTE MAISTAA OMAA LÄÄKETTÄ."Kristinusko on Jeesuksen seuraamista"
Seuraa sitten ja käytä enemmän härskiä kieltä, niin kirkastat Jeesusta. Jotkut ihmiset, jotka jo puhuvat jo ennestään vulgääria kieltä, heitä varmasti houkuttelevat sinun rivot alatyyliset sanat. Rivo kieli kirkastaa Jeesuksen kunniaa.
"Sianpaskaa on teidän jutut"
"HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS"
AIVAN KUTEN PUU TUNNISTETAAN HEDELMISTÄÄN, KRISTITTY TUNNISTETAAN KIROILEVASTA KATUKIELESTÄ, JENGIKIELESTÄ, ALATYYLISESTÄ KIELENKÄYTÖSTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinusko on Jeesuksen seuraamista"
Seuraa sitten ja käytä enemmän härskiä kieltä, niin kirkastat Jeesusta. Jotkut ihmiset, jotka jo puhuvat jo ennestään vulgääria kieltä, heitä varmasti houkuttelevat sinun rivot alatyyliset sanat. Rivo kieli kirkastaa Jeesuksen kunniaa.
"Sianpaskaa on teidän jutut"
"HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS"
AIVAN KUTEN PUU TUNNISTETAAN HEDELMISTÄÄN, KRISTITTY TUNNISTETAAN KIROILEVASTA KATUKIELESTÄ, JENGIKIELESTÄ, ALATYYLISESTÄ KIELENKÄYTÖSTÄ.Karkea ja rivo alatyylinen kielenkäyttö tekee kunniaa kristinuskolle, tekee kunniaa Jeesukselle, ylevöittää ja ylistää Jeesusta, ja rivo alatyylinen kielenkäyttö tekee hyvää evankeliumille.
VAIN SÄÄDYTTÖMYYS YLISTÄÄ JEESUKSEN KUNNIAA, EI MIKÄÄN MUU. EI KULTTUURIKIELELLÄ, VAAN AINOASTAAN RIVOLLA JENGITYYLILLÄ. NIMENOMAAN
RIVOUKSILLA YLISTETÄÄN EVANKELISTOJA. EI SIVISTYNYTTÄ KIELTÄ.
Evankeliumi löydetään heti kun aletaan käyttämään sanoja kuten "sianpaskaa"muut.
Eläköön evankeliumi, rivojen kristittyjen evankeliumi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Itse ne uighuurit tekivät terroristi iskuja kiinassa. Saavat nyt maistaa omaa lääkettä miltä se tuntuu"
Ei mitään sellaista.
Kristityt sen sijaan ansaitsevat kaiken sen vainon, jonka kohteeksi he joutuvat. He ovat väkivaltaisia, sortavia ja terroria käyttäviä, ei ihme, että heitä vihataan.
SAATTE MAISTAA OMAA LÄÄKETTÄ.No v*tu ne muslimit niitä väkivaltaisia ovat lopeta valehtelu senkin raakile
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karkea ja rivo alatyylinen kielenkäyttö tekee kunniaa kristinuskolle, tekee kunniaa Jeesukselle, ylevöittää ja ylistää Jeesusta, ja rivo alatyylinen kielenkäyttö tekee hyvää evankeliumille.
VAIN SÄÄDYTTÖMYYS YLISTÄÄ JEESUKSEN KUNNIAA, EI MIKÄÄN MUU. EI KULTTUURIKIELELLÄ, VAAN AINOASTAAN RIVOLLA JENGITYYLILLÄ. NIMENOMAAN
RIVOUKSILLA YLISTETÄÄN EVANKELISTOJA. EI SIVISTYNYTTÄ KIELTÄ.
Evankeliumi löydetään heti kun aletaan käyttämään sanoja kuten "sianpaskaa"muut.
Eläköön evankeliumi, rivojen kristittyjen evankeliumi.Kkristityt sortavat toisella tavalla uskovia ja ajattelevia, myös ateisteja, he ovat olleet ja tulevat aina olemaa kovin julmia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kkristityt sortavat toisella tavalla uskovia ja ajattelevia, myös ateisteja, he ovat olleet ja tulevat aina olemaa kovin julmia.
Uskon suvaitsevaisuus - kansalaisyhteiskunnan vakaus ja turvallisuus, demokratian perusta.
Maailmassa on monia uskontoja, oppeja ja uskonnollisia aatteita. Yleensä ihmisen valinta jommankumman uskonnon välillä määräytyy asuinalueen, perinteen, kansallisuuden ja vanhempien uskon mukaan. Uskonnon suvaitsevaisuus on oikeuden tunnustamista minkä tahansa uskonnon olemassaoloon ja harjoittamiseen, sen vapaan harjoittamisen suvaitsemista ja kaikkien uskontojen edustajien kunnioittamista.
Kautta maailmanhistorian monien aikakausien uskottiin, että vakaan yhteiskunnan tulisi rakentua uskon yhteisölle. Tämä politiikka ei kuitenkaan ole ollut yhteinen kaikille kansakunnille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon suvaitsevaisuus - kansalaisyhteiskunnan vakaus ja turvallisuus, demokratian perusta.
Maailmassa on monia uskontoja, oppeja ja uskonnollisia aatteita. Yleensä ihmisen valinta jommankumman uskonnon välillä määräytyy asuinalueen, perinteen, kansallisuuden ja vanhempien uskon mukaan. Uskonnon suvaitsevaisuus on oikeuden tunnustamista minkä tahansa uskonnon olemassaoloon ja harjoittamiseen, sen vapaan harjoittamisen suvaitsemista ja kaikkien uskontojen edustajien kunnioittamista.
Kautta maailmanhistorian monien aikakausien uskottiin, että vakaan yhteiskunnan tulisi rakentua uskon yhteisölle. Tämä politiikka ei kuitenkaan ole ollut yhteinen kaikille kansakunnille.Vuonna 1948 Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen. Yhdessä sen kahdeksannessatoista artiklassa todetaan, että jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tähän oikeuteen sisältyy vapaus vaihtaa uskontoa tai vakaumusta ja vapaus joko yksin tai yhdessä muiden kanssa ja julkisesti tai yksityisesti ilmaista uskontonsa tai vakaumuksensa opetuksessa, uskonnon harjoittamisessa, jumalanpalveluksessa ja uskonnonharjoituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuonna 1948 Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen. Yhdessä sen kahdeksannessatoista artiklassa todetaan, että jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tähän oikeuteen sisältyy vapaus vaihtaa uskontoa tai vakaumusta ja vapaus joko yksin tai yhdessä muiden kanssa ja julkisesti tai yksityisesti ilmaista uskontonsa tai vakaumuksensa opetuksessa, uskonnon harjoittamisessa, jumalanpalveluksessa ja uskonnonharjoituksessa.
Sanokaa EI kristillisille ääriliikkeille!
Kristilliset kultit ovat nykyään yhä uhkaavampia ja loukkaavat tärkeimpiä ihmisoikeuksia: oikeutta elämään, vapauteen ja turvallisuuteen. Siitä on tulossa yksi nykymaailman tärkeimmistä ongelmista, joka herättää erityistä huolta korkean teknologian aikakaudella, jolloin ihminen kykenee ohjaamaan koko nykyaikaisen tieteen saavutusten arsenaalia omien tavoitteidensa ja tehtäviensä ratkaisemiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanokaa EI kristillisille ääriliikkeille!
Kristilliset kultit ovat nykyään yhä uhkaavampia ja loukkaavat tärkeimpiä ihmisoikeuksia: oikeutta elämään, vapauteen ja turvallisuuteen. Siitä on tulossa yksi nykymaailman tärkeimmistä ongelmista, joka herättää erityistä huolta korkean teknologian aikakaudella, jolloin ihminen kykenee ohjaamaan koko nykyaikaisen tieteen saavutusten arsenaalia omien tavoitteidensa ja tehtäviensä ratkaisemiseksi.Sanokaa ei islamilaisille ääriliikkeille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanokaa EI kristillisille ääriliikkeille!
Kristilliset kultit ovat nykyään yhä uhkaavampia ja loukkaavat tärkeimpiä ihmisoikeuksia: oikeutta elämään, vapauteen ja turvallisuuteen. Siitä on tulossa yksi nykymaailman tärkeimmistä ongelmista, joka herättää erityistä huolta korkean teknologian aikakaudella, jolloin ihminen kykenee ohjaamaan koko nykyaikaisen tieteen saavutusten arsenaalia omien tavoitteidensa ja tehtäviensä ratkaisemiseksi.Saat nähä me tullaan voittamaan halusit tai et. Ei antikristuksen uskonto kuten islam enää kohta ole maailman uskonto tätä menoa kun jatkavat likaisia töitään
- Anonyymi
Ateistitkin vainoaa muslimeja kiinassa ja hyvä niin
- Anonyymi
"Hindut antavat tukensa jihadisti terroristeille"
Kristityt antavat tukensa murhille ja terrorille, jota he itsekin harjoittavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hindut antavat tukensa jihadisti terroristeille"
Kristityt antavat tukensa murhille ja terrorille, jota he itsekin harjoittavat.Eipä olla harjoitettu taas valepukki selittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä olla harjoitettu taas valepukki selittää.
Ilmeisesti myös Jeesus puhui rivosti, muutehan kristityt eivät olisi käyttäneet rivoaj asanoja, jos Jeesus ei olisi käyttänyt niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä olla harjoitettu taas valepukki selittää.
Kyllä harrastatte psykoterroria hindupalstoilla, vaikka teidän ei pitäisi edes olla täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä olla harjoitettu taas valepukki selittää.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vuosikymmenten-kauna-katkera-pappi-ampui-avioparin-kylmaverisesti-haulikolla/8877984
Vuosikymmenten kauna: Katkera pappi ampui avioparin kylmäverisesti haulikolla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä olla harjoitettu taas valepukki selittää.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pedofiilipappien-hyvaksikaytto-oli-haikailematonta-alaston-lapsi-naytteli-jeesusta-ristilla-hyvaksikayttettavat-merkittiin-ja-alaikaiset-raiskatut-pakotettiin-aborttiin/7032956
Pedofiilipappien hyväksikäyttö oli häikäilemätöntä: Alaston lapsi näytteli Jeesusta ristillä, hyväksikäytettävät merkittiin ja alaikäiset raiskatut pakotettiin aborttiin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vuosikymmenten-kauna-katkera-pappi-ampui-avioparin-kylmaverisesti-haulikolla/8877984
Vuosikymmenten kauna: Katkera pappi ampui avioparin kylmäverisesti haulikollaKeräsi tyttölasten häpykarvoitusta ja kuukautisverta
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pedofiilipappien-hyvaksikaytto-oli-haikailematonta-alaston-lapsi-naytteli-jeesusta-ristilla-hyvaksikayttettavat-merkittiin-ja-alaikaiset-raiskatut-pakotettiin-aborttiin/7032956 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä olla harjoitettu taas valepukki selittää.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15513995/kristittyjen-pahat-teot
Miksi kukaan haluaa kuulua kristittyihin, jos kristinuskon nimissä on tehty järkyttävät määrät pahoja tekoja?
- Anonyymi
Muslimit vainoaa niitä jotka lähtevät islamista. Heidän kirjassaan lukee että tapa luopiot kovin rauhan uskonto on joo
- Anonyymi
Jos islam olisi vallassa suomessa et sinä mitään vedoja lukisi etkä harjoittaisi. Kannatat aaetta joka on itseäsi vastaan
- Anonyymi
Vedoja ei harjoiteta. Ne ovat mielessäni, en harjoita "uskontoa" koskaan julkisesti, enkä käy temppeleissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedoja ei harjoiteta. Ne ovat mielessäni, en harjoita "uskontoa" koskaan julkisesti, enkä käy temppeleissä.
Minuun mikään islam ei vaikuttaisi mitenkään.
Kirjoita mitä haluat ettet maksa rahasta se on suomi 24
Kaikki uskonto ovat paha ,mutta kiva joka kirjoiti Kristus on siisti muita uskonto ovat pahaa
Ristiretket ja 200 vuotta lännen kristus he tappoivat idän kristityt 50 kertaa enemmän kuin Muslimit
myös äläkä unohda inkvisitiota ja älä unohda äärioikeisto he pidävät itseään temppeliritarit -älä unohda ja kaikki jotka ampuvat koulussa ja kirkoissa he ovat kaikki äärikristittyjä ,- Anonyymi
"Jos islam olisi vallassa suomessa et sinä mitään vedoja lukisi etkä harjoittaisi. Kannatat aaetta joka on itseäsi vastaan"
Oppimani tekstit ovat mielessäni, samoin oppimani filosofia, miten joku islam vaikuttaisi minuun? Voin ajatella itsekseni, mitä olen lukenut ja oppinut, kukaan ei edes tietäisi siitä mitään. Anonyymi kirjoitti:
"Jos islam olisi vallassa suomessa et sinä mitään vedoja lukisi etkä harjoittaisi. Kannatat aaetta joka on itseäsi vastaan"
Oppimani tekstit ovat mielessäni, samoin oppimani filosofia, miten joku islam vaikuttaisi minuun? Voin ajatella itsekseni, mitä olen lukenut ja oppinut, kukaan ei edes tietäisi siitä mitään.En ollut Suomessa jos suomi olisi Islami vallassa en olen hullu haheha-Mutta en uskon että minä puolustin Muslimia tai Islami
lukee uudelleen mitä kirjoitin yritin van näytä vähän Kristus uskonto historia -vasta viesti ensi sitten kysy sinun kysymyksesi yritä oppi älä vastata kysymällä
- Anonyymi
Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi
- Anonyymi
En olekaan "uskova", olen kiehtonut syvällisestä filosofiasta, uskonto tulee vasta asen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En olekaan "uskova", olen kiehtonut syvällisestä filosofiasta, uskonto tulee vasta asen jälkeen.
"Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt olevani uskova, enkä myöskään idänuskovainen, mitä sekin tarkoittaa? Miten kukaan voi yleistää sitä? Miten voit edes sanoa sellaista, idässä on tuhansia eri uskontoja ja etnisiä ryhmiä, kristinusko on myös yksi idän uskonnoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt olevani uskova, enkä myöskään idänuskovainen, mitä sekin tarkoittaa? Miten kukaan voi yleistää sitä? Miten voit edes sanoa sellaista, idässä on tuhansia eri uskontoja ja etnisiä ryhmiä, kristinusko on myös yksi idän uskonnoista."Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt mitään sellaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt mitään sellaista."Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt mitään sellaista.
On yksi filosofinen suuntaus, jota seuraan, ja yksi uskomus, jota seuraan, mutta voin toteuttaa sitä itse, joten mikään ulkoinen poliittinen teesi ei vaikuta minuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt mitään sellaista.
On yksi filosofinen suuntaus, jota seuraan, ja yksi uskomus, jota seuraan, mutta voin toteuttaa sitä itse, joten mikään ulkoinen poliittinen teesi ei vaikuta minuun."Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt mitään sellaista.
On yksi filosofinen suuntaus, jota seuraan, ja yksi uskomus, jota seuraan, mutta voin toteuttaa sitä itse, joten mikään ulkoinen poliittinen teesi ei vaikuta minuun.
Me vain pidämme yhteyttä entisiin suomalaisiin kristittyihin Zoomin ja muiden kautta. Joskus tapaamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt mitään sellaista.
On yksi filosofinen suuntaus, jota seuraan, ja yksi uskomus, jota seuraan, mutta voin toteuttaa sitä itse, joten mikään ulkoinen poliittinen teesi ei vaikuta minuun.
Me vain pidämme yhteyttä entisiin suomalaisiin kristittyihin Zoomin ja muiden kautta. Joskus tapaamme.Tapaan omalla paikkakunnallani usein baptistikirkkoni entisiä jäseniä, kaikki entisiä kristittyjä, jotka ovat nykyään hinduja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapaan omalla paikkakunnallani usein baptistikirkkoni entisiä jäseniä, kaikki entisiä kristittyjä, jotka ovat nykyään hinduja.
On myös entisiä luterilaisia ja muutama metodisti, jotka kaikki ovat nykyään hinduja, lapsuuden tiukan kristillisen kasvatuksen uhreja. Ei enää koskaan, ei koskaan enää siihen lastentarharalliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
En ole koskaan väittänyt mitään sellaista.
On yksi filosofinen suuntaus, jota seuraan, ja yksi uskomus, jota seuraan, mutta voin toteuttaa sitä itse, joten mikään ulkoinen poliittinen teesi ei vaikuta minuun.Vtut sinä mitään seuraat valehtelet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On myös entisiä luterilaisia ja muutama metodisti, jotka kaikki ovat nykyään hinduja, lapsuuden tiukan kristillisen kasvatuksen uhreja. Ei enää koskaan, ei koskaan enää siihen lastentarharalliin.
"Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
Mitä tarkoitta idän uskova? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sinä mikään idän uskova ole kuhan väität olevasi"
Mitä tarkoitta idän uskova?Seuraan Achintya-Bheda-Abheda filosofiaa ja sen oppeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraan Achintya-Bheda-Abheda filosofiaa ja sen oppeja.
Seuraan Achintya-Bheda-Abheda filosofiaa .
Kenenkään ei tarvitse tietää, kaikki mitä olen oppinut on mielessäni. Joten mikään tilanne maailmassa ei vaikuta minuun. Puhumme tästä filosofiasta tapaamisissammeex-kristittyjen ystävieni kanssa. Jos maailman tilanne muuttuis kamalaksi, hekin voisivat "harjoittaa" tuota filosofiaa ja "uskontoa" yksin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraan Achintya-Bheda-Abheda filosofiaa .
Kenenkään ei tarvitse tietää, kaikki mitä olen oppinut on mielessäni. Joten mikään tilanne maailmassa ei vaikuta minuun. Puhumme tästä filosofiasta tapaamisissammeex-kristittyjen ystävieni kanssa. Jos maailman tilanne muuttuis kamalaksi, hekin voisivat "harjoittaa" tuota filosofiaa ja "uskontoa" yksin.Siihen ei tarvita kirkkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen ei tarvita kirkkoja.
Seuraan Achintya-Bheda-Abheda filosofiaa .
Kirjoitan tästä filosofisesta suuntauksesta myös suomi24-hindupalstoilla, koska se on niin kiehtova filosofia, usko. Jaettu on kaunis. Siinä on niin paljon, se on niin avarakatseista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraan Achintya-Bheda-Abheda filosofiaa .
Kirjoitan tästä filosofisesta suuntauksesta myös suomi24-hindupalstoilla, koska se on niin kiehtova filosofia, usko. Jaettu on kaunis. Siinä on niin paljon, se on niin avarakatseista."Vtut sinä mitään seuraat valehtelet"
Olet siis kristitty, ethän muuten puhuisi rivosti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vtut sinä mitään seuraat valehtelet"
Olet siis kristitty, ethän muuten puhuisi rivosti."En ollut Suomessa jos suomi olisi Islami vallassa en olen hullu haheha-Mutta en uskon että minä puolustin Muslimia tai Islami "
En ymmärrä mitään, mitä kirjoitat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vtut sinä mitään seuraat valehtelet"
Olet siis kristitty, ethän muuten puhuisi rivosti."Vtut sinä mitään seuraat valehtelet"
Olet siis kristitty, ethän muuten puhuisi rivosti.
Kristityt hindupalstoilla ovat kuuluisia rivosta kielenkäytöstä. Kaikki muut täällä puhuvat sivistyneesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vtut sinä mitään seuraat valehtelet"
Olet siis kristitty, ethän muuten puhuisi rivosti.
Kristityt hindupalstoilla ovat kuuluisia rivosta kielenkäytöstä. Kaikki muut täällä puhuvat sivistyneesti.Aikamoinen uskonto, se kristinusko, joka muuttaa ihmiset rivoiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikamoinen uskonto, se kristinusko, joka muuttaa ihmiset rivoiksi.
Täytyy kai varoittaa ihmisiä Suomessa, että jos harkitsevat sitä uskontoa, kristinuskoa, niin sen seurauksena he muuttuvat myös rivoiksi. Ei ole sivistynyt uskonto se, joka saa ihmiset kiroilemaan.

Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa, että me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen. Aamusta iltaan.

"Kiertäkää kaukaa hindut"
Miksi et itse kiertä hinduja kaukaa, mutta jatkat hindujen ahdistelua hindujen keskustelupalstoilla.
Anna muille kristityille esimerkki pysyä kaukana tästä "saatanallisesta" hindujen keskustelupalstasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kiertäkää kaukaa hindut"
Miksi et itse kiertä hinduja kaukaa, mutta jatkat hindujen ahdistelua hindujen keskustelupalstoilla.
Anna muille kristityille esimerkki pysyä kaukana tästä "saatanallisesta" hindujen keskustelupalstasta."Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et ole ilmeisesti lukenut Raamattua, erityisesti vanhaa testamenttiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et ole ilmeisesti lukenut Raamattua, erityisesti vanhaa testamenttiä."Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et ole ilmeisesti lukenut Raamattua, erityisesti vanhaa testamenttiä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016021121102275
Uusi tutkimus paljastaa - Raamattu on väkivaltaisempi kuin Koraani
Tutkija analysoi kristinuskon ja islamin pyhät kirjat. Raamatussa on huomattavasti enemmän tappamista ja tuhoa kuin Koraanissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et ole ilmeisesti lukenut Raamattua, erityisesti vanhaa testamenttiä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016021121102275
Uusi tutkimus paljastaa - Raamattu on väkivaltaisempi kuin Koraani
Tutkija analysoi kristinuskon ja islamin pyhät kirjat. Raamatussa on huomattavasti enemmän tappamista ja tuhoa kuin Koraanissa."Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Vanhassa testamentissa käytettiin muita sanoja, joilla kehotettiin murhaan ja tappamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Vanhassa testamentissa käytettiin muita sanoja, joilla kehotettiin murhaan ja tappamiseen.VEDALAINEN POLKU PITÄÄ KAIKKIA USKONTOJA TOTUUTENA TAI YHDEN TOTUUDEN OSINA JA HENKISEN KEHITYKSEN POLKUINA.
Hindulaisuus ei syrji muita uskontoja. Hindulaisuus pitää kaikkia aitoja uskontoja potentiaalisina nostamaan seuraajiensa tietoisuutta korkeammalle tasolle ymmärtämään Jumalaa, itseään ja ihmiskuntaa. Se tarjoaa suurimman mahdollisen moninaisuuden Jumalan ymmärtämisen tavoissa. Siksi hinduja voi sekoittaa kenen tahansa kanssa, ja he voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain, aivan kuten hindut, buddhalaiset, jainit, sikhit ja muutkin elävät nykyään rauhanomaisesti yhdessä.
Mutta heti kun sekoitetaan toisiin uskontoihin kuuluvia, jotka ovat dogmaattisia näkemyksissään, syntyy ongelmia. Syynä on se, että tällaisissa ihmisissä ei ole tilaa ajatusten moninaisuudelle. He ajattelevat, että Jumalan silmissä kukaan muu ei ole pelastunut. He ajattelevat, että heidän on "pelastettava" kaikki TEKEMÄLLÄ KAIKISTA MUISTA SAMANLAISIA KUIN HE.
Ja se tapahtuu PAKKOKÄÄNNYTTÄMÄLLÄ KAIKKI MUUT OMIIN DOGMAATTISIIN USKOMUKSIINSA. Siten he eivät anna mitään uskoa tai ymmärrystä millekään muulle uskonnolle KUIN OMALLA USKONNOLLEEN.
Maailma voisi olla rauhallinen paikka, jos eri ryhmät eivät jatkuvasti yrittäisi HALLITA ja käännyttää MUITA ihmisiä. Tästä syystä on niin PALJON VUOSIA VUODATETTU VERTA, TEURASTETTU, KIDUTETTU, JOTTA KAIKKI MUUTA SAATAISIIN PAKOTETTUA NOUDATTAMAAN VAIN YHTÄ USKONTOA.
Tällaiset uskonnot aiheuttavat sen, ETTEIVÄT NE YHDISTY JUMALAN KANSSA, VAAN OVAT EROSSA JUMALASTA, koska ne eivät tarjoa tietä nähdä kaikkien olentojen henkistä luonnetta ja jumaluutta.
Tällaiset uskonnot luovat itse asiassa epäsuhtaa ihmisen ja Jumalan välille, koska ne PAKOTTAVAT seuraajansa keskittymään PINNALLISIIN eroihin sen sijaan, että keskittyisivät syvempään yhtenäisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen.
... ei ole muista erillään oleva uskonto. Kyse ei ole siitä, että vedalainen kulttuuri vastustaisi muita henkisiä polkuja. Mutta se edustaa ja tarjoaa keinot, joiden avulla kuka tahansa voi saavuttaa korkeimman mahdollisen henkisen ymmärryksen. Se auttaa ymmärtämään, keitä ja mitä me todella olemme, kaikkien niiden pinnallisuuksien yläpuolella, joita usein löytyy perususkonnoista ja materialistisista uskonnoista. Siksi, jälleen kerran, kuka tahansa, olipa hän minkä uskonnon tai kulttuurin edustaja tahansa, voi silti käyttää Veda-polkua lisätäkseen yleistä ymmärrystään itsestään, maailmankaikkeudesta ja Jumalasta sekä herättääkseen luonnollisen henkisen rakkautemme yhtä ja kaikkia kohtaan.
HINDULAISUUS, VEDALAINEN KULTTUURI, EI ESITÄ JUMALAA HINDUJEN, MUSLIMIEN, KRISTITTYJEN TAI SIKHIEN JUMALANA.
Koska vedalainen kulttuuri on luonteeltaan UNIVERSAALIA, se ei esitä Jumalaa alueellisessa teemassa tai VAIN ”VALITULLE KANSALLE” kuuluvana.
Emme myöskään löydä, että Jumala olisi vedalaisessa käsityksessä SUOSINUT TIETTYÄ KANSAA. Se, mitä löydätte, on Jumala, joka on rakastava kaikkia kohtaan ja erityisesti bhaktoja kohtaan. Löydämme Jumalan, joka palkitsee ihmisen rakkauden rakkaudella, hänen antautumisensa ja rakastavan mielialansa mukaan, RIIPPUMATTA ALUEESTA, MAASTA RODUSTA TAI JOPA LAJISTA.
Juuri tällainen Jumala on todella universaali, eikä Hän ole alueellisten siteiden tai paikallisten rajoitusten alainen, vaan hän ulottuu yhteen ja kaikkiin.
Tällainen Jumala löytyy kaikista uskonnoista, ja hänen ymmärtämistään rajoittaa vain tietämättömyys jossakin tietyssä uskonnossa tai tietyssä kansassa.
Jos kaikki tällaiset ihmiset voisivat laajentaa tietoisuuttaan Jumalan suuruudesta, niin varmasti tällaiset kypsät ihmiset näkisivät saman Jumalan kaikkialla, kaikissa uskonnoissa. Tämä tietoisuuden täyteys johtaisi Jumalaan, sellaisena kuin me tunnemme Hänet, sellaisena kuin Hänet on kuvattu Veda-kirjoituksissa.
Vedalaisilla on kypsä käsitys Jumalasta, ja he ovat tietoisempia Jumalan monista eri puolista ja näkevät saman Jumalan kaikissa uskonnoissa, heidän ja muiden uskontojen välillä ei ole kitkaa. He voivat elää rauhanomaisesti toisten kanssa ILMAN TARVETTA TUNTEA, ETTÄ KAIKKI MUUT OVAT TUOMITTUJA HELVETTIIN TAI ETTÄ HEIDÄT ON KÄÄNNYTETTÄVÄ, JOTTA HE ”PELASTUISIVAT”.
He tunnustavat saman Jumalan, vaikka Häntä palvotaankin monin eri tavoin. Mikä siis on ongelmana? Ei ole mitään ongelmaa. Tämä pätee kaikkien uskontojen vilpittömiin palvojiin.
Vilpitön ja kypsä kristitty tulee helposti toimeen vilpittömän hindun kanssa, joka tulee helposti toimeen vilpittömän ja kypsän muslimin kanssa, joka tulee toimeen vilpittömän sikhin, buddhalaisen ja niin edelleen kanssa.
Tämä on aivan eri asia kuin ne ihmiset, jotka leimaavat Jumalan uskonsa mukaan tai jotka puolustautuvat, kun ilmenee ilmeisiä erimielisyyksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VEDALAINEN POLKU PITÄÄ KAIKKIA USKONTOJA TOTUUTENA TAI YHDEN TOTUUDEN OSINA JA HENKISEN KEHITYKSEN POLKUINA.

Tämä on aivan eri asia kuin ne ihmiset, jotka leimaavat Jumalan uskonsa mukaan tai jotka puolustautuvat, kun ilmenee ilmeisiä erimielisyyksiä.Tämä aiheuttaa pinnallisia erotteluja ja nimityksiä, jotka kasvavat uskonnollisiksi eroiksi, joita henkisesti kypsälle ihmiselle ei ole olemassa.
Todellinen uskovainen voi helposti tunnistaa toisen omistautumisen Jumalalle jäämättä kiinni ulkoisilta tuntuvista eroista. Se on henkisen elämän ydin, jolla on merkitystä. Siihen me keskitymme.
VEDALAISUUDESSA EI OLE KÄSITETTÄ JIHADISTA, PYHISTÄ SODISTA, RISTIRETKISTÄ TAI MARTTYYRIKUOLEMASTA SEN PUOLESTA.
Toisin kuin muissa uskonnoissa, joilla on ovat yleensä ÄÄRILIIKKEITÄ TAI POIKKEUKSELLISEN DOGMAATTISIA näkemyksissään, vedalaisessa kulttuurissa ei ole marttyyrinä olemiseen liittyviä käsitteitä, kuten kristinuskossa tai islamilaisessa jihadissa. Nämä ajatukset eivät ole hinduille kovin järkeviä. Miksi? Koska heille henkisessä elämässä ei ole kyse siitä, että taistellaan toisia vastaan yhden uskonnon YLIVALLASTA TOISEEN NÄHDEN. Vedalaisuus suhtautuu kaikkiin uskontoihin kunnioittavasti, koska sillä on oma turvallisuudentunteensa ja vahvuutensa lähestymistavassaan Jumalaan, mikä on kypsän henkisen polun tunnusmerkki. Uskonnon ja minkä tahansa henkisen prosessin tarkoituksena on auttaa yksilöä ymmärtämään paremmin, kuka hän on ja mikä on hänen suhteensa Jumalaan ja mikä on hänen tarkoituksensa maailmankaikkeudessa. Jos ihminen todella yrittää edistyä tällä tavalla, mitä järkeä on osallistua pyhään sotaan tai kuolla marttyyriksi jonkin toisen uskonnon puolesta TAISTELLEN TOISTA USKONTO VASTAAN? Tämä ei ole minkään henkisen polun tarkoitus. Tämän vuoksi Veda-kirjallisuudessa ei juurikaan keskustella MUIDEN USKONTOJEN HALVENTAMISESTA eikä niin sanottuja "VÄÄRIÄ JUMALIA" vastaan käydä kampanjaa, kuten jäykemmissä tai DOGMAATTISISSA USKONNOISSA.
Syynä tähän ei ole se, ettei vedalaisuus olisi kiinnostunut ihmisten "pelastamisesta". Syynä on se, että vedalainen kulttuuri antaa kenelle tahansa VAPAUDEN käydä läpi kaiken sen, mikä on tarpeen hänen oman henkisen kehityksensä ja erityisten oivallustensa kannalta. Vedalainen kirjallisuus, jos sitä tutkitaan sen syvimpiin syvyyksiin asti, tarjoaa kaiken, mitä ihminen tarvitsee ymmärtääkseen henkisen totuuden korkeimmat tasot. Kuitenkin jos henkilöllä on vielä tutkittavana erilaisia väyliä henkisissä asioissa, vedalainen kulttuuri ANTAA HÄNELLE MAHDOLLISUUDEN tehdä niin, vaikka hän saattaa ottaa riskin siitä, että hän joutuu käymään läpi hitaan prosessin kohti korkeimpia henkisten oivallusten tasoja. Tämä on JOKAISEN HENKILÖKOHTAINEN VALINTA.
Siksi PAKKOKÄÄNNYTYKSISSÄ JA TYRANNIMAISESSA USKONNOLLISESSA HALLINNASSA tai uskontojen välisessä kilpailussa ei ole mitään järkeä. Se, mikä on järkevää, on jokaisen yksilön vapaus saavuttaa arvostus siitä, että kaikki ovat henkisiä olentoja, jotka kaikki palaavat takaisin Jumalan luo, mutta OMASSA TAHDISSAAN. Tästä huolimatta vedalaiset henkiset opettajat pyrkivät aina rohkaisemaan jokaista käyttämään aikaansa ja energiaansa parhaalla
mahdollisella tavalla henkisissä pyrkimyksissään. Näin ihmisiä ohjataan vedalaisessa kulttuurissa, toisin kuin väkisin tapahtuvien käännytysten tai DOGMAATTISEN MÄÄRÄYSTEN AVULLA.
Uskonnot, JOTAK PITÄVÄT MUITA HENKISIÄ POLKUJA KILPAILIJOINA, eivät koskaan ymmärrä vedalaista polkua, joka on avoimempi. Ne pitävät kiinni VAIN PELOSTAAN, joka saa heidät ajattelemaan, ETTÄ VAIN HEIDÄN TIENSÄ ON OIKEA TIE JA ETTÄ KAIKKI MUUT POLUT JOHTAVAT HELVETTIIN, ikään kuin he tarvitsisivat jonkinlaista vakuutusta siitä, että he ovat oikeassa. Vedalaisuudessa ei ole tällaista pelkoa väärässä olemisesta. Vedalaisen polun seuraajat hankkivat omat henkiset oivalluksensa, jotka vakuuttavat heidät omasta edistymisestään. Se on todellisen henkisen edistymisen merkki, kun tietoisuuden muutos havaitaan suoraan. Siinä on ero vedalaisen polun ja perustavampien ja pelkoon perustuvien uskontojen välillä, jotka ovat riippuvaisia pelkästä sokeasta uskosta prosessiin ilman, että ihminen kokee havaittavia tuloksia tietoisuuden ja tietoisuuden muutoksessa.
Kristinuskon kannalta vain silloin, kun se hyväksyy muiden uskontojen arvon ja muiden oikeuden noudattaa valitsemiaan uskontunnustuksia ja menettelytapoja, Jeesuksen Kristuksen opettama universaalinen rakkaus voi todella loistaa sen kirkoista ja saarnastuolista. Silloin he voivat tulla toimeen muiden uskontojen edustajien kanssa ilman tuomiota siitä, että kaikki muut joutuvat helvettiin. Loppujen lopuksi yksikään todella rakastava Jumala ei heitä lapsiaan ikuiseen helvettiin ilman mahdollisuutta korjata itseään. Siksi vedalainen kulttuuri tarjoaa syvemmän ymmärryksen Jumalan todellisesta rakastavasta luonteesta kuin uskonnot, jotka perustuvat pelkkään Jumalan pelkoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä aiheuttaa pinnallisia erotteluja ja nimityksiä, jotka kasvavat uskonnollisiksi eroiksi, joita henkisesti kypsälle ihmiselle ei ole olemassa.
Todellinen uskovainen voi helposti tunnistaa toisen omistautumisen Jumalalle jäämättä kiinni ulkoisilta tuntuvista eroista. Se on henkisen elämän ydin, jolla on merkitystä. Siihen me keskitymme.
VEDALAISUUDESSA EI OLE KÄSITETTÄ JIHADISTA, PYHISTÄ SODISTA, RISTIRETKISTÄ TAI MARTTYYRIKUOLEMASTA SEN PUOLESTA.
Toisin kuin muissa uskonnoissa, joilla on ovat yleensä ÄÄRILIIKKEITÄ TAI POIKKEUKSELLISEN DOGMAATTISIA näkemyksissään, vedalaisessa kulttuurissa ei ole marttyyrinä olemiseen liittyviä käsitteitä, kuten kristinuskossa tai islamilaisessa jihadissa. Nämä ajatukset eivät ole hinduille kovin järkeviä. Miksi? Koska heille henkisessä elämässä ei ole kyse siitä, että taistellaan toisia vastaan yhden uskonnon YLIVALLASTA TOISEEN NÄHDEN. Vedalaisuus suhtautuu kaikkiin uskontoihin kunnioittavasti, koska sillä on oma turvallisuudentunteensa ja vahvuutensa lähestymistavassaan Jumalaan, mikä on kypsän henkisen polun tunnusmerkki. Uskonnon ja minkä tahansa henkisen prosessin tarkoituksena on auttaa yksilöä ymmärtämään paremmin, kuka hän on ja mikä on hänen suhteensa Jumalaan ja mikä on hänen tarkoituksensa maailmankaikkeudessa. Jos ihminen todella yrittää edistyä tällä tavalla, mitä järkeä on osallistua pyhään sotaan tai kuolla marttyyriksi jonkin toisen uskonnon puolesta TAISTELLEN TOISTA USKONTO VASTAAN? Tämä ei ole minkään henkisen polun tarkoitus. Tämän vuoksi Veda-kirjallisuudessa ei juurikaan keskustella MUIDEN USKONTOJEN HALVENTAMISESTA eikä niin sanottuja "VÄÄRIÄ JUMALIA" vastaan käydä kampanjaa, kuten jäykemmissä tai DOGMAATTISISSA USKONNOISSA.
Syynä tähän ei ole se, ettei vedalaisuus olisi kiinnostunut ihmisten "pelastamisesta". Syynä on se, että vedalainen kulttuuri antaa kenelle tahansa VAPAUDEN käydä läpi kaiken sen, mikä on tarpeen hänen oman henkisen kehityksensä ja erityisten oivallustensa kannalta. Vedalainen kirjallisuus, jos sitä tutkitaan sen syvimpiin syvyyksiin asti, tarjoaa kaiken, mitä ihminen tarvitsee ymmärtääkseen henkisen totuuden korkeimmat tasot. Kuitenkin jos henkilöllä on vielä tutkittavana erilaisia väyliä henkisissä asioissa, vedalainen kulttuuri ANTAA HÄNELLE MAHDOLLISUUDEN tehdä niin, vaikka hän saattaa ottaa riskin siitä, että hän joutuu käymään läpi hitaan prosessin kohti korkeimpia henkisten oivallusten tasoja. Tämä on JOKAISEN HENKILÖKOHTAINEN VALINTA.
Siksi PAKKOKÄÄNNYTYKSISSÄ JA TYRANNIMAISESSA USKONNOLLISESSA HALLINNASSA tai uskontojen välisessä kilpailussa ei ole mitään järkeä. Se, mikä on järkevää, on jokaisen yksilön vapaus saavuttaa arvostus siitä, että kaikki ovat henkisiä olentoja, jotka kaikki palaavat takaisin Jumalan luo, mutta OMASSA TAHDISSAAN. Tästä huolimatta vedalaiset henkiset opettajat pyrkivät aina rohkaisemaan jokaista käyttämään aikaansa ja energiaansa parhaalla
mahdollisella tavalla henkisissä pyrkimyksissään. Näin ihmisiä ohjataan vedalaisessa kulttuurissa, toisin kuin väkisin tapahtuvien käännytysten tai DOGMAATTISEN MÄÄRÄYSTEN AVULLA.
Uskonnot, JOTAK PITÄVÄT MUITA HENKISIÄ POLKUJA KILPAILIJOINA, eivät koskaan ymmärrä vedalaista polkua, joka on avoimempi. Ne pitävät kiinni VAIN PELOSTAAN, joka saa heidät ajattelemaan, ETTÄ VAIN HEIDÄN TIENSÄ ON OIKEA TIE JA ETTÄ KAIKKI MUUT POLUT JOHTAVAT HELVETTIIN, ikään kuin he tarvitsisivat jonkinlaista vakuutusta siitä, että he ovat oikeassa. Vedalaisuudessa ei ole tällaista pelkoa väärässä olemisesta. Vedalaisen polun seuraajat hankkivat omat henkiset oivalluksensa, jotka vakuuttavat heidät omasta edistymisestään. Se on todellisen henkisen edistymisen merkki, kun tietoisuuden muutos havaitaan suoraan. Siinä on ero vedalaisen polun ja perustavampien ja pelkoon perustuvien uskontojen välillä, jotka ovat riippuvaisia pelkästä sokeasta uskosta prosessiin ilman, että ihminen kokee havaittavia tuloksia tietoisuuden ja tietoisuuden muutoksessa.
Kristinuskon kannalta vain silloin, kun se hyväksyy muiden uskontojen arvon ja muiden oikeuden noudattaa valitsemiaan uskontunnustuksia ja menettelytapoja, Jeesuksen Kristuksen opettama universaalinen rakkaus voi todella loistaa sen kirkoista ja saarnastuolista. Silloin he voivat tulla toimeen muiden uskontojen edustajien kanssa ilman tuomiota siitä, että kaikki muut joutuvat helvettiin. Loppujen lopuksi yksikään todella rakastava Jumala ei heitä lapsiaan ikuiseen helvettiin ilman mahdollisuutta korjata itseään. Siksi vedalainen kulttuuri tarjoaa syvemmän ymmärryksen Jumalan todellisesta rakastavasta luonteesta kuin uskonnot, jotka perustuvat pelkkään Jumalan pelkoon.Vaishnava-filosofian klassisen määritelmän perusteella, jonka mukaan sielun alkuperäinen asema on olla Korkeimman Herran palvelija (Sri Caitanya-Caritamrta, Madhya 20.108), vaishnava ei rajoitu luokittelemaan ihmisiä kristittyihin, hinduihin, muslimeihin jne. vaan näkee viime kädessä jokaisessa ihmisessä sielun, Jumalan ikuisen yksilöllisen hiukkasen, joka on kutsuttu palvelemaan häntä. Tämän maailmankatsomuksen ansiosta vaishnava voi tuntea sukulaisuutta, veljellistä yhteyttä muiden monoteististen uskontojen kannattajien kanssa.
Näiden käsitteiden, jotka edistävät uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja muiden uskontojen edustajien kunnioittamisen opettamista, ansiosta voimme puhua vaishnavismista korkeana henkisenä kulttuurina, joka kykenee edistämään maailman uskonnollisen ajattelun kehitystä.
_______________________
Yleistäen voimme sanoa, että uskonnon tarkoituksena on opettaa ihmistä näkemään Jumala aina ja kaikessa, koska on väärin ajatella luomakuntaa ilman Luojaa. Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.
Uskonto, joka ei kykene opettamaan seuraajiaan näkemään Jumalan ilmenemistä kaikessa, myös muissa henkisissä perinteissä, ei täytä tarkoitustaan.
_________________________
Uskonnollisten perinteiden väliset erot ovat väistämättömiä - muuten ei olisi olemassa erilaisia uskontoja. Tämä on niiden arvo: ihmiset, joilla on erilaiset uskonnolliset tarpeet, tarvitsevat erilaisia uskonnollisuuden muotoja, ja todennäköisesti siksi Jumala antaa erilaisia uskonnollisia järjestelmiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaishnava-filosofian klassisen määritelmän perusteella, jonka mukaan sielun alkuperäinen asema on olla Korkeimman Herran palvelija (Sri Caitanya-Caritamrta, Madhya 20.108), vaishnava ei rajoitu luokittelemaan ihmisiä kristittyihin, hinduihin, muslimeihin jne. vaan näkee viime kädessä jokaisessa ihmisessä sielun, Jumalan ikuisen yksilöllisen hiukkasen, joka on kutsuttu palvelemaan häntä. Tämän maailmankatsomuksen ansiosta vaishnava voi tuntea sukulaisuutta, veljellistä yhteyttä muiden monoteististen uskontojen kannattajien kanssa.
Näiden käsitteiden, jotka edistävät uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja muiden uskontojen edustajien kunnioittamisen opettamista, ansiosta voimme puhua vaishnavismista korkeana henkisenä kulttuurina, joka kykenee edistämään maailman uskonnollisen ajattelun kehitystä.
_______________________
Yleistäen voimme sanoa, että uskonnon tarkoituksena on opettaa ihmistä näkemään Jumala aina ja kaikessa, koska on väärin ajatella luomakuntaa ilman Luojaa. Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.
Uskonto, joka ei kykene opettamaan seuraajiaan näkemään Jumalan ilmenemistä kaikessa, myös muissa henkisissä perinteissä, ei täytä tarkoitustaan.
_________________________
Uskonnollisten perinteiden väliset erot ovat väistämättömiä - muuten ei olisi olemassa erilaisia uskontoja. Tämä on niiden arvo: ihmiset, joilla on erilaiset uskonnolliset tarpeet, tarvitsevat erilaisia uskonnollisuuden muotoja, ja todennäköisesti siksi Jumala antaa erilaisia uskonnollisia järjestelmiä.Jokaisessa uskonnossa on joitakin hämmästyttäviä oivalluksia, ilmestyksiä. Ongelmana on vain yksi asia: koska uskonnollisissa perinteissä on ihmisen tietämättömyyttä, jokainen uskonnollinen perinne väittää, että sillä on vain Totuus. Ja kun kuulette näitä asioita, teidän on ymmärrettävä, että tämä on jo aineellisen tietoisuuden vaikutusta, tietämättömyyden vaikutusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisessa uskonnossa on joitakin hämmästyttäviä oivalluksia, ilmestyksiä. Ongelmana on vain yksi asia: koska uskonnollisissa perinteissä on ihmisen tietämättömyyttä, jokainen uskonnollinen perinne väittää, että sillä on vain Totuus. Ja kun kuulette näitä asioita, teidän on ymmärrettävä, että tämä on jo aineellisen tietoisuuden vaikutusta, tietämättömyyden vaikutusta.
Jokaisessa Pyhässä Kirjoituksessa on valtava energialataus, joka pakottaa ihmisen muuttamaan elämäänsä.
Ilman tätä energiaa kukaan ei kykenisi voittamaan karman hitautta ja irtautumaan aineen kahleista.
Pyhien kirjoitusten sanat sisältävät totuuden, joka on niin kiireellinen ja vaativa, että ihmisen on lähes mahdotonta vastustaa tuon totuuden voimaa.
Energialataus on siis Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissakin Kirjoituksissa.
Ikuisuuden kaunis muoto on vangittu Koraanin säkeisiin, Evankeliumin sanoihin ja Vedojen hymneihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisessa Pyhässä Kirjoituksessa on valtava energialataus, joka pakottaa ihmisen muuttamaan elämäänsä.
Ilman tätä energiaa kukaan ei kykenisi voittamaan karman hitautta ja irtautumaan aineen kahleista.
Pyhien kirjoitusten sanat sisältävät totuuden, joka on niin kiireellinen ja vaativa, että ihmisen on lähes mahdotonta vastustaa tuon totuuden voimaa.
Energialataus on siis Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissakin Kirjoituksissa.
Ikuisuuden kaunis muoto on vangittu Koraanin säkeisiin, Evankeliumin sanoihin ja Vedojen hymneihin.Aineellisen maailman kehityshistoriaa voi kuvata vain se, joka on sen ulkopuolella ja tarkkailee sitä ulkopuolelta. TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA OLOSUHTEIDEN MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa.
Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen. Vaikka jumalallisesti ilmoitettu Totuus ON SAMA KAIKILLE, SE SAA MUODON, joka sopii parhaiten niille, joille se on tarkoitettu.
Yksi ilmoitettu Totuus esitetään ERI VERSIOINA, jotka toisinaan vaikuttavat ristiriitaisilta. ... Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aineellisen maailman kehityshistoriaa voi kuvata vain se, joka on sen ulkopuolella ja tarkkailee sitä ulkopuolelta. TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA OLOSUHTEIDEN MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa.
Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen. Vaikka jumalallisesti ilmoitettu Totuus ON SAMA KAIKILLE, SE SAA MUODON, joka sopii parhaiten niille, joille se on tarkoitettu.
Yksi ilmoitettu Totuus esitetään ERI VERSIOINA, jotka toisinaan vaikuttavat ristiriitaisilta. ... Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa."Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et ole ilmeisesti lukenut Raamattua, erityisesti vanhaa testamenttiä.
Vanhassa testamentissa käytettiin muita sanoja, joilla kehotettiin murhaan ja tappamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et ole ilmeisesti lukenut Raamattua, erityisesti vanhaa testamenttiä.
Vanhassa testamentissa käytettiin muita sanoja, joilla kehotettiin murhaan ja tappamiseen."Kiertäkää kaukaa hindut"
Miksi et itse kiertä hinduja kaukaa, mutta jatkat hindujen ahdistelua hindujen keskustelupalstoilla. Anna muille kristityille esimerkki pysyä kaukana tästä "saatanallisesta" hindujen keskustelupalstasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kiertäkää kaukaa hindut"
Miksi et itse kiertä hinduja kaukaa, mutta jatkat hindujen ahdistelua hindujen keskustelupalstoilla. Anna muille kristityille esimerkki pysyä kaukana tästä "saatanallisesta" hindujen keskustelupalstasta.Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa, että me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen.
Aamusta iltaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindujen pakkokäännyttäminen ja vainoaminen jatkuu ja jatkuu, vaikka on sanottu monta kertaa, että me kaikki olemme entisiä kristittyjä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen "mantran", pelastuksen "mantran" ja ikuisen helvetin "mantran" miljoonia kertoja elämässämme, loputtomiin lapsuudesta aikuisuuteen.
Aamusta iltaan."Vtut sinä mitään seuraat valehtelet"
Olet siis kristitty, ethän muuten puhuisi rivosti.
Kristityt hindupalstoilla ovat kuuluisia rivosta kielenkäytöstä. Kaikki muut täällä puhuvat sivistyneesti.
Aikamoinen uskonto, se kristinusko, joka muuttaa ihmiset rivoiksi.
Täytyy kai varoittaa ihmisiä Suomessa, että jos harkitsevat sitä uskontoa, kristinuskoa, niin sen seurauksena he muuttuvat myös rivoiksi. Ei ole sivistynyt uskonto se, joka saa ihmiset kiroilemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vtut sinä mitään seuraat valehtelet"
Olet siis kristitty, ethän muuten puhuisi rivosti.
Kristityt hindupalstoilla ovat kuuluisia rivosta kielenkäytöstä. Kaikki muut täällä puhuvat sivistyneesti.
Aikamoinen uskonto, se kristinusko, joka muuttaa ihmiset rivoiksi.
Täytyy kai varoittaa ihmisiä Suomessa, että jos harkitsevat sitä uskontoa, kristinuskoa, niin sen seurauksena he muuttuvat myös rivoiksi. Ei ole sivistynyt uskonto se, joka saa ihmiset kiroilemaan."Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et tunne historiaa.
Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.
Mitä kidutususkonnon historia opettaa meille? Että se on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et tunne historiaa.
Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.
Mitä kidutususkonnon historia opettaa meille? Että se on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia."Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et tunne historiaa.
Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.
Mitä kidutususkonnon historia opettaa meille? Että se on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia.
Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!". Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.
Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän?
No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et tunne historiaa.
Kristinusko on paljon julmempi siis kuin vihattu islam.
Islamin julmuus kalpenee sellaisen julmuuden rinnalla.
Mitä kidutususkonnon historia opettaa meille? Että se on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia.Liityn keskusteluun...
Se mitä olen kristillisyydestä ihmisten kanssa jutskannu, niin oikeastaan niiden veritöiden ja ristiretkien takana historiassa on AINA ollut se raharikas eliitti, jota kiinnostaa vain raha ja kunnia! Tehtiin ryöstöretkiä ja yritettiin juurikin oikeuttaa ne raamatulla, vaikka niitä ei voi oikeuttaa, EI SIIS MILLÄÄN!
Itse näen että hindu voi olla veli vaikka olisimme kuinka eri mieltä... itselle on pääasia että oikeasti joku löytää sisäsen rauhan. Itse en kuulu siihen fundamentalismi osastoon, oikeastaan tutkin myös paljon ateisti kenttää ja idän uskontojakin, koska minua kiinnostaa nähdä mitä jengi funtsii! :) Koska... kaikki me olemme vain ihmisiä jotka haluavat vain elää hyvää elämää ja saada elämästä kaikki irti!
Oikeat kristityt eivät ole julmia sydämeltään, vaan TODELLA ihania, varsinkin ne jotka ovat kulkeneet henkistä polkua pitkään ja kokeilleet erilaisia henkisiä polkuja ja kokeneet tätä elämää. Henkisyydessä on tarkoitus explorata tätä elämää... ne ihmiset jotka ovat haukkujia, ovat niitä jotka eivät tietyllä tavalla ole vielä pystyneet asettumaan aloilleen ja ovat todella rauhattomia sieluja, heillä on jokin vinossa, eivätkä tietenkään tarkoita pahaa kenellekään, heillä vain on pitkä taival edessä ja paljon opittavaa elämästä!
Käytän mielummin sanaa "ihminen" kaikista, koska siinä on vaarana että muuten vahingossa dehumanisoisin jonkun ihmisen hänen uskontonsa perusteella. Kaiken negatiivisen takana on AINA eksynyt ihminen, joka on rauhaton sielu ja elää syvällä trauma energioissa ja pimeyksissä + selviytymisentilassa. Ihminen jotenkin saattaa luulla tekevänsä oikein kun satuttaa toista, mutta erehtyy pahimman kerran... toisten uskontojen ja vakaumusten rienaaminen on hirveintä mitä voi tehdä toiselle ja tiedän tämän koska itselle tehtiin näin koska olin "liian uushenkinen". TOISEN VAKAAMUKSEN DISSAAMINEN ON TUHOISAA!
Jokainen ansaitsee kunnioittavaa käytöstä ja jokainen ihminen ansaitsee tulla rakastetuksi vaikka olisi kuinka "väärin ajattelija"... henkisyyden pointti on pohjimmiltaan se rauha ja rakkaus + että yritettäisiin jotenkin ymmärtää tätä luomakuntaa ja sitten selittää että "miksi maailma on sellainen kuin on?" ja sitten se sisäisen rauhan löytäminen. Siksi näen samaa joka uskonnossa. Voi olla erimieltä ja se on HYVÄ ASIA! :) Mielestäni ihmisten pitäisi löytää rakkaus toistensa välille, täten voi tulla rauha... viha energioita näen liikaa maailmalla ja se oikeasti on surullista ja kuormittavaa!
Olisiko tämä aika jolloin ihmiset alkavat tajuamaan tätä vääryyttä kolektiivina? Ehkä ihmiset vielä löytävät toisensa jälleen ja tajuavat että olemme yhtä vaikka olemme erilaisia! Erilaisuus ei ole este rakkaudelle, eikä edes hidaste. Olen syntynyt ja nähnyt eri kulttuureita ja se oikeasti rikastaa ajattelumaailmaa! Olen oppinut arvostamaan erilaisuutta, koska erilaisuus ja se että joku voi olla kanssani eri mieltä on TODELLA groundaavaa ja palauttaa mut sieltä oman pääkoppani sisältä takaisin todellisuuteen ja ymmärrykseen että minä en ole mikään maailman keskipiste! :)
Kulttuurishokki on terveellistä! :)
- Anonyymi
Joulu se tulla jolokottaa. Muistakaa zyrian landloordia kun veroitus on kaikkein kovin uskonto monella.
- Anonyymi
"Liha ja veri eivä pääse taivaaseen, joka on syntynyt lihaa on lihaa joka on syntynyt hengestä on henki."
Entäs kala ja veri?
Pääseekö kala taivaaseen, jos kerran liha ei pääse sinne?
- Anonyymi
Jumala käski tappaa ne siksi kun jotkut kansat harjoittivat kaikenlaista noituutta sun muuta murhia niin Jumalan koski Israelilaisten surmata ne. Ihan oikein mutta uudessa liitossa ainoastaan synnittömällå on oikeus heittää ensimmäinen kivi Jeesuksen mukaan
- Anonyymi
Turha syyllistää islamia, kun kristinusko voittaa julmuudessaan islamin mennen tullen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha syyllistää islamia, kun kristinusko voittaa julmuudessaan islamin mennen tullen.
Olet väärässä!
- Anonyymi
Sehän islamin profeettaa oli seksi riippuvainen
- Anonyymi
Mitä sitten? Ja kristityt eivät ole? Lukekaa helluntailaisen Jyrkin naisenhakuvaatimukset, pitää olla hyvin nuori (kovin vanhalle Jyrkille), mieluiten monta nuorta naista, vain neitsyt sopisi tällaiselle, ja sellainen neitsyt joka palvelee Jyrkiä.
- Anonyymi
Minähän en ikinä raiskari profeettaa seuraa toisinkuin hindut
- Anonyymi
Kristinuskon papit ovat kuuluisia raiskauksissa ja pedofiiliassa.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/201807242201093343
Pedofiilipappi kertoo teoistaan tänään tv:ssä: ”Pedofilian harjoittajia ei pidä rangaista”
Pedofiilipappi pääsee ääneen illan Ulkolinjassa TV1:llä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/201807242201093343
Pedofiilipappi kertoo teoistaan tänään tv:ssä: ”Pedofilian harjoittajia ei pidä rangaista”
Pedofiilipappi pääsee ääneen illan Ulkolinjassa TV1:llä.Lain koura on pitkä – pedofiilipappi sai Australiassa tuomion yli 30 vuotta myöhässä
Australialaisen pedofiilipapin John Joseph Farrellin uhrit ovat iloinneet oikeuden toteutumisesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001170766.html
Kristinuskon papit ovat kuuluisia raiskauksissa ja pedofiiliassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lain koura on pitkä – pedofiilipappi sai Australiassa tuomion yli 30 vuotta myöhässä
Australialaisen pedofiilipapin John Joseph Farrellin uhrit ovat iloinneet oikeuden toteutumisesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001170766.html
Kristinuskon papit ovat kuuluisia raiskauksissa ja pedofiiliassa.https://www.kaleva.fi/raportti-yli-300-katolilaispappia-saattoi-hyvaksik/1781079
Raportti: Yli 300 katolilaispappia saattoi hyväksikäyttää yli tuhatta lasta Pennsylvaniassa vuosikymmenien aikana
Yhdysvalloissa Pennsylvaniassa on löydetty uuden raportin mukaan vakuuttavia todisteita siitä, että yli 300 katolisen kirkon pappia olisi hyväksikäyttänyt... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.kaleva.fi/raportti-yli-300-katolilaispappia-saattoi-hyvaksik/1781079
Raportti: Yli 300 katolilaispappia saattoi hyväksikäyttää yli tuhatta lasta Pennsylvaniassa vuosikymmenien aikana
Yhdysvalloissa Pennsylvaniassa on löydetty uuden raportin mukaan vakuuttavia todisteita siitä, että yli 300 katolisen kirkon pappia olisi hyväksikäyttänyt...https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pedofiilipappien-hyvaksikaytto-oli-haikailematonta-alaston-lapsi-naytteli-jeesusta-ristilla-hyvaksikayttettavat-merkittiin-ja-alaikaiset-raiskatut-pakotettiin-aborttiin/7032956
Pedofiilipappien hyväksikäyttö oli häikäilemätöntä: Alaston lapsi näytteli Jeesusta ristillä, hyväksikäytettävät merkittiin ja alaikäiset raiskatut pakotettiin aborttiin
- Anonyymi
Sehän raiskasi naisia se muhammad aika sikamaista hommaa
- Anonyymi
Ei kai sen niin paljon raiskannut, kuin kristinuskon papit.
- Anonyymi
"Sehän raiskasi naisia se muhammad aika sikamaista hommaa"
JA KRISTITTYJEN PAPPIEN RAISKAAMAT LAPSET - SE ON SITTEN JUMALALLISTA HOMMAA? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sehän raiskasi naisia se muhammad aika sikamaista hommaa"
JA KRISTITTYJEN PAPPIEN RAISKAAMAT LAPSET - SE ON SITTEN JUMALALLISTA HOMMAA?"Minähän en ikinä raiskari profeettaa seuraa toisinkuin hindut"
SEN SIJAAN SEURAAT INTENSIIVISESTI PYHIÄ KRISTILLISIÄ RAISKAAJA PAPPEJA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minähän en ikinä raiskari profeettaa seuraa toisinkuin hindut"
SEN SIJAAN SEURAAT INTENSIIVISESTI PYHIÄ KRISTILLISIÄ RAISKAAJA PAPPEJA."Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et ole ilmeisesti lukenut Raamattua, erityisesti vanhaa testamenttiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kristinusko ei opeta ja kehoita tekemään terroristi iskuja kuten islam."
Et ole ilmeisesti lukenut Raamattua, erityisesti vanhaa testamenttiä.Kiertäkää kaukaa hindut"
Miksi et itse kiertä hinduja kaukaa, mutta jatkat hindujen ahdistelua hindujen keskustelupalstoilla. Anna muille kristityille esimerkki pysyä kaukana tästä "saatanallisesta" hindujen keskustelupalstasta.
- Anonyymi
Raiskaus on syntiä raamatun mukaan. Jeesus ei raiskannut ketään eikä murhannut toisinkuin muhammad vaan rakasti kaikkia. Jeesuksen elämä vs muhammadin elämä eroaa kuin yöllä ja päivällä. Kristityt eivät saa raiskata ketään se on syntiä
- Anonyymi
Miksi papit sitten raiskaavat lapsia?
- Anonyymi
JUU, KYLLÄ ME KIERRETÄÄN HINDUT KAUKAA JA MUSLIMEINEEN AJAMME VITTUUN.
NÄIN ME SAADAAN RAUHA.- Anonyymi
VOIT MYÖS SAALISTAA ITSELLESI UHREJA KRIOSTINUSKOON BORDELLEISTA, JOISSA ILMEISESTI KÄYTETÄÄN MYÖS RIVOA KIELTÄ, JOTA SINÄ, KRISTITTY, KÄYTÄT.
- Anonyymi
Alatyylinen kielenkäyttösi ylistää Jeesusta ja korostaa kristinuskoa. Aivan kuten puun tunnistaa hedelmistään, niin kristityn tunnistaa riettaasta ja törkeästä kielestään.
- Anonyymi
Hindut ja muslimit kaasukammioon
- Anonyymi
Hinduthan vois sinne islamilaisiin maihin mennä vierailuun kuten talibanin hallitsema Afganistan ei varmaan kovin pitkään ole elossa siellä. Sinnehän he voivat mennä halailemaan jihadisteja kun niitä niin tykkäävät
- Anonyymi
"Hindut ja muslimit kaasukammioon"
Kristinusko on todella rakkauden uskonto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hindut ja muslimit kaasukammioon"
Kristinusko on todella rakkauden uskonto.Kristinuson "jumala" on julma, ei ihme, että kristitytkin ovat julmia.
- Anonyymi
Poistakaa paha keskuudestamme
- Anonyymi
"Poistakaa paha keskuudestamme"
Pyydät siin jumalaasi että hän laittaisi hindut kaasukammioon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Poistakaa paha keskuudestamme"
Pyydät siin jumalaasi että hän laittaisi hindut kaasukammioon.Joku, joka on jatkuvasti paha ja käyttää kristinuskoa keinona satuttaa muita ihmisiä, on omaksunut tittelin, ei elämää. He ovat sellaisia ihmisiä, jotka keksivät jotain, jonka avulla he voivat tuntea itsensä suuriksi ja muita paremmiksi, ja he käyttävät sitä.
He ovat toisin sanoen kiusaajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku, joka on jatkuvasti paha ja käyttää kristinuskoa keinona satuttaa muita ihmisiä, on omaksunut tittelin, ei elämää. He ovat sellaisia ihmisiä, jotka keksivät jotain, jonka avulla he voivat tuntea itsensä suuriksi ja muita paremmiksi, ja he käyttävät sitä.
He ovat toisin sanoen kiusaajia.Monet kristityt itsekkäitä. Kaikki siksi, että he uskovat Jumalaan ja siksi he luulevat voivansa tehdä mitä tahansa.
Jotkut kristityt eivät ole lainkaan kristittyjä. Se on vähän kuin pappi, joka pitää kultaa eikä ruoki köyhiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet kristityt itsekkäitä. Kaikki siksi, että he uskovat Jumalaan ja siksi he luulevat voivansa tehdä mitä tahansa.
Jotkut kristityt eivät ole lainkaan kristittyjä. Se on vähän kuin pappi, joka pitää kultaa eikä ruoki köyhiä.Miksi jotkut kaikkein ilkeimmistä tuntemistani ihmisistä ovat kristittyjä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi jotkut kaikkein ilkeimmistä tuntemistani ihmisistä ovat kristittyjä?
Valitettavasti on paljon ihmisiä, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, mutta jotka eivät ole todellisia. He ovat oikeastaan vain kirkon jäseniä.
Uskovien pitäisi olla melko rakastavia, mahtavia ja iloisia ihmisiä.
Olen pahoillani, että nämä kristityt huijarit antavat kristinuskolle niin huonon maineen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti on paljon ihmisiä, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, mutta jotka eivät ole todellisia. He ovat oikeastaan vain kirkon jäseniä.
Uskovien pitäisi olla melko rakastavia, mahtavia ja iloisia ihmisiä.
Olen pahoillani, että nämä kristityt huijarit antavat kristinuskolle niin huonon maineen.Me kristityt voimme olla aivan yhtä pahoja. Olemme loppujen lopuksi kaikki ihmisiä. Ihmisten pommittaminen Raamatun sitaateilla ei käännytä heitä. Helvettiuhkailu ei käännytä heitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me kristityt voimme olla aivan yhtä pahoja. Olemme loppujen lopuksi kaikki ihmisiä. Ihmisten pommittaminen Raamatun sitaateilla ei käännytä heitä. Helvettiuhkailu ei käännytä heitä.
Ääripäitä on siis molemmin puolin, ja se on vain osa ihmiskokemusta. Luulen, että se on enimmäkseen puolustusmekanismi. Ateistit, jotka ovat viettäneet paljon aikaa aggressiivisten kristittyjen kanssa tai joilla on ollut huonoja kokemuksia, muuttuvat todennäköisesti tulevaisuudessa aggressiivisiksi ja töykeiksi kristittyjä kohtaan. Uskostaan epävarmat kristityt hyppäävät hyökkäämään, koska on tärkeämpää olla oikeassa kuin todella julistaa evankeliumia.

Koska he ovat ihmisiä. Ateistit, buddhalaiset, muslimit jne. ovat ihmisiä, ja jotkut heistä ovat joskus ilkeitä ja vihamielisiä, ja jotkut ovat joskus ystävällisiä ja lempeitä. Se, että joku sanoo olevansa kristitty (tai muuhun uskontoon kuuluva), ei tarkoita, ettei hän koskaan suutu tai ole aina viisas ja ystävällinen. Sama inhimillisen käyttäytymisen kirjo on nähtävissä kaikkialla, kaikissa ihmisryhmissä.

Tee siis itsellesi palvelus ja lakkaa uskomasta asioita stereotypioiden perusteella ja opettele arvioimaan yksilön ansioiden perusteella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tee siis itsellesi palvelus ja lakkaa uskomasta asioita stereotypioiden perusteella ja opettele arvioimaan yksilön ansioiden perusteella.
Koska maailmassa on ääliöitä. Ääliöitä olisi, vaikka uskontoa ei olisikaan. Ja voin varmuudella olettaa, että jokaisessa uskonnossa on oma osuutensa ääliöistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska maailmassa on ääliöitä. Ääliöitä olisi, vaikka uskontoa ei olisikaan. Ja voin varmuudella olettaa, että jokaisessa uskonnossa on oma osuutensa ääliöistä.
Monien uskonnollisten oppien kanssa on niin, että niiden perusperiaatteena on se, että kyseinen uskonto on SE uskonto, ja kaikki, jotka ajattelevat toisin, ovat täysin väärässä ja mahdollisesti tuomittu helvettiin.
Kun siis otetaan yksi osa ääliötä ja sekoitetaan siihen yksi osa (koettua) jumalallista vahvistusta, saadaan ääliö, jota rohkaisee uskonnollinen oppi, joka sanoo, että he ovat oikeassa ja kaikki muut väärässä. Koska suuri osa uskonnollisesta kirjallisuudesta on niin monitulkintaista ja sitä voidaan tulkita niin, että se sopii mihin tahansa näkemykseen, jota halutaan vahvistaa, kusipäällä on aina loputtomasti resursseja tukea mitä tahansa näkemystä, jonka haluaa esittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monien uskonnollisten oppien kanssa on niin, että niiden perusperiaatteena on se, että kyseinen uskonto on SE uskonto, ja kaikki, jotka ajattelevat toisin, ovat täysin väärässä ja mahdollisesti tuomittu helvettiin.
Kun siis otetaan yksi osa ääliötä ja sekoitetaan siihen yksi osa (koettua) jumalallista vahvistusta, saadaan ääliö, jota rohkaisee uskonnollinen oppi, joka sanoo, että he ovat oikeassa ja kaikki muut väärässä. Koska suuri osa uskonnollisesta kirjallisuudesta on niin monitulkintaista ja sitä voidaan tulkita niin, että se sopii mihin tahansa näkemykseen, jota halutaan vahvistaa, kusipäällä on aina loputtomasti resursseja tukea mitä tahansa näkemystä, jonka haluaa esittää.Kristittyjen elämä ja julma toiminta hindupalstoilla, kaasukammioiden ja tappamiskehotuksineen on tietysti täysin päinvastainen kuin mitä Kristus opetti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristittyjen elämä ja julma toiminta hindupalstoilla, kaasukammioiden ja tappamiskehotuksineen on tietysti täysin päinvastainen kuin mitä Kristus opetti.
Se on egojuttu - heidän uskontonsa kertoo heille, että se, mitä heille on opetettu, on oikein, ja jokainen, joka yrittää kumota sen, on heidän vihollisensa, paholaisen, työkalu.
Kun siis olet vain eri mieltä heidän maailmankatsomuksensa kanssa, joudut automaattisesti tappolistalle - sinut on huudettava alas, sinua vastaan on taisteltava ja sinut on tuhottava, koska seisot heidän pyhän aatteensa tiellä, joka on vanhurskas ja jota heidän jumalansa vaatii heiltä.
Sitten he käpistelevät kieliään ja ihmettelevät, miksi ihmiset kääntyvät pois heidän uskonnostaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on egojuttu - heidän uskontonsa kertoo heille, että se, mitä heille on opetettu, on oikein, ja jokainen, joka yrittää kumota sen, on heidän vihollisensa, paholaisen, työkalu.
Kun siis olet vain eri mieltä heidän maailmankatsomuksensa kanssa, joudut automaattisesti tappolistalle - sinut on huudettava alas, sinua vastaan on taisteltava ja sinut on tuhottava, koska seisot heidän pyhän aatteensa tiellä, joka on vanhurskas ja jota heidän jumalansa vaatii heiltä.
Sitten he käpistelevät kieliään ja ihmettelevät, miksi ihmiset kääntyvät pois heidän uskonnostaan.Monet heistä ovat itse asiassa narsisteja. Heitä vetää puoleensa olla uskonnollisia, koska se on vain yksi tapa lisää, jolla he ovat parempia kuin kaikki muut. ( ja kaikki narsistit uskovat niin.) Koska he ovat narsisteja, he käyttäytyvät kuin narsistit, koska he ovat niin ylpeydessään, että he ajattelevat kaikkien muiden olevan ”vähemmän kuin”, että kaikkien pitäisi tehdä niin kuin he sanovat, koska he tietävät parhaiten, ja suuttuvat, kun joku ei anna heidän hallita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet heistä ovat itse asiassa narsisteja. Heitä vetää puoleensa olla uskonnollisia, koska se on vain yksi tapa lisää, jolla he ovat parempia kuin kaikki muut. ( ja kaikki narsistit uskovat niin.) Koska he ovat narsisteja, he käyttäytyvät kuin narsistit, koska he ovat niin ylpeydessään, että he ajattelevat kaikkien muiden olevan ”vähemmän kuin”, että kaikkien pitäisi tehdä niin kuin he sanovat, koska he tietävät parhaiten, ja suuttuvat, kun joku ei anna heidän hallita.
Koska he näkevät, että muilla on vähemmän arvoa ja arvokkuutta kuin heillä, heidän mielestään on täysin ok kohdella heitä väärin, koska hehän ansaitsevat sen jotenkin, sen taki aha kehottavat tappamaan hindupalstoilla hinduja. Heidän asenteensa ja toimintansa ovat täysin päinvastaisia kuin heidän Messiaan osoittama nöyryys ja armo. Itse asiassa heidän käyttäytymisensä on täsmälleen samanlaista kuin Pahojen, jotka ovat ylpeitä ja luulevat voivansa tehdä kaiken omalla tavallaan.

He eivät käyttäydy niin kuin kristityn pitäisi, koska he eivät ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

He eivät käyttäydy niin kuin kristityn pitäisi, koska he eivät ole todellisia Jeesuksen seuraajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He eivät käyttäydy niin kuin kristityn pitäisi, koska he eivät ole todellisia Jeesuksen seuraajia.
Suurelta osin siksi, että he luulevat, että heillä on ”se” vastaus, ja näkevät kaiken mustavalkoisena. Ihmiset, jotka näkevät maailman tällä tavalla, ovat yleensä autoritaarisia. Kaikki tämä tarkoittaa, että heillä on oikeus olla ilkeitä ja vihamielisiä, koska se on hyvän asian puolesta eli sielusi pelastamiseksi tai sen estämiseksi, että olet huono vaikutus johonkin, jonka sielu on jo pelastettu - tai jotain muuta vastaavaa.

Kristityt itse menettävät ””taivaspaikan” kaasukammiojuttujen takia. Luuletko, että Jeeus hyväksyy tällaisen käyttäytymisen? Kaasukammio sanoman levittäjää itse tuomitaan murhasta.
- Anonyymi
Onhan sen nähty mitä ne muslimit ovat ovat saaneet aikaan ruotsissa. Huumeongelma ja jengit rikollisuudet
- Anonyymi
Todellakin ne apinat pitää lyödä ruotsin rajalle ja pistää kivääri niskaan taakse ja teloittaa. Ei niistä elukoista ole ollut kuin harmia ruotsissa ja suomessa
- Anonyymi
Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän.
- Anonyymi
"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."
Mutta sinä et silti pysty lähtemään täältä saatanalliselta hindulaisten pakanalaumojen palstalta. Ilmeisesti jokin paha saatanallinen voimaa vetää sinua aina takaisin tänne, koska et pysty poistuman täältä.
Jopa pelastuneetkin kristityt ovat täällä vaarassa menettää paikkansa taivaassa ja joutua helvettiin meidän pakanoiden kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."
Mutta sinä et silti pysty lähtemään täältä saatanalliselta hindulaisten pakanalaumojen palstalta. Ilmeisesti jokin paha saatanallinen voimaa vetää sinua aina takaisin tänne, koska et pysty poistuman täältä.
Jopa pelastuneetkin kristityt ovat täällä vaarassa menettää paikkansa taivaassa ja joutua helvettiin meidän pakanoiden kanssa."Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."
Hindut eivät pelkää kuolemaa, sinä itse pelkäät pahojen tekojesi seurauksia ja murhauhkauksien seurauksia, sinä itse pelkäät alitajuisesti joutuvasi helvettiin pahojen tekojesi vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."
Hindut eivät pelkää kuolemaa, sinä itse pelkäät pahojen tekojesi seurauksia ja murhauhkauksien seurauksia, sinä itse pelkäät alitajuisesti joutuvasi helvettiin pahojen tekojesi vuoksi.Olethan kristitty, voithan aina rukoilla, äläkä unohda käyttää riettaita sanoja, joita käytät hindupalstoilla, "jumalasi" ilahtuu. Sinun riettaat sanasi aina kirkastavt Jeesusta ja tekevät kunniaa koko kristinuskolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olethan kristitty, voithan aina rukoilla, äläkä unohda käyttää riettaita sanoja, joita käytät hindupalstoilla, "jumalasi" ilahtuu. Sinun riettaat sanasi aina kirkastavt Jeesusta ja tekevät kunniaa koko kristinuskolle.
Eivätkö kristityt kyllästy jatkuvasti sanomaan samaa asiaa, kuinka pahoja hindut ovat ja kuinka hyviä he itse ovat? Okei, nyt kaikki on tullut selväksi: kaikki hindut ovat pahoja ja kaikki kristityt hyviä. Kuinka kauan aiotte vielä toistaa samaa asiaa, hindut ovat pahoja, kaikki saatanasta, se on jo selvää. Mutta te jatkatte saman asian toistamista, vaikka se on jo tullut kaikille selväksi: hindujen pahuus ja kristittyjen hyvyys. Mitä sitten? Kauanko kestää käydä kaikki uudelleen läpi?

On myös käynyt selväksi, että kaikki hindut noudattavat "väärää idän saatanallista oppia", ja kaikki kristityt noudattavat "oikeaa jumalallista oppia". Mitä sitten? Se on jo tullut selväksi. Ja että kaikki kristityt pääsevät "taivaaseen" ja kaikki hindut menevät helvettiin, sekin on tullut selväksi. Mitä sitten?

Täytyy aloittaa jatkuvasti uusia keskusteluketjuja, joissa kerrotaan sama asia yhä uudelleen ja uudelleen, että kaikki hindut ovat pahoja ja joutuvat helvettiin ja kaikki kristityt ovat hyviä ja pääsevät taivaaseen. Mitä sitten? Tuli jo selväksi ja se siitä.

On myös tehty selväksi, että jos me hindut emme tee "parannusta" (emmekä enää tee "parannusta" takaisin kristinuskoon, mikä itse asiassa tarkoittaa siirtymistä takaisin alemmalle evoluutiotasolle), me kaikki joudumme helvettiin.
Mitä muuta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan.
Kaikki on jo tullut selväksi.
Me hindut olemme kaikki pahoja ja "väärällä tiellä", ja te kristityt olette kaikki "hyviä"ja "oikealla tiellä".
Mitä sitten?
Hankkikaa itsellenne elämä.
- Anonyymi
Erotetaan oppi ja yksittäinen ihminen. Vaikka sarjamurhaaja voi sanoa toimivansa nimenomaan kristittynä, budhalaisena tai hinduna, vaikka se ei ole kyseisten oppien mukaista. Islamin oppi taas sallii murhaamisen jo itsessään. Jos nuo kristityt harjoittaa väkivaltaa se voi olla seuraus heihin kohdistuvasta väkivallasta ja yrityksistä hävittää heidät. On vaikeaa jos vastakkain on oppi joka kieltää väkivallan, ja oppi joka kannustaa siihen. Näistä ei tosiaan tiedetä. Kokonaisuutena kristinusko on kuitenkin kehittyneempi kuin vaikka islam, eli kannatettavampaa.
- Anonyymi
En usko, kyllä monet kristityt ovat ilman uhkaakin väkivaltaisia. Siitä on voitu jopa lukea sanomalehdistä silloin tällöin ja niin tapahtuu vieläpä sivistyneissä maissa. Ja se, että kristityt käyttävät viesteissään riettaita sanoja, kertoo paljon tästä uskonnosta.

Ehkä nämä kristityt ovat olleet irstaita ja avoimen väkivaltaisia jo ennen kuin he tulivat uskoon, en tiedä, mutta edes heidän tulonsa uskoon ei ole puhdistanut heitä väkivallasta tai irstaudesta. Usko ei siis ole tehnyt heistä yhtään parempia. Hindujen keskustelupalstoilla käyttämä rivo kieli ei vaikuta mitenkään eettisesti oikealta.
Ja älä unohda kaikki äärioikeisto kirkon seuraaja ja pitävät itseään temppeliritarit
myös jotka ampuvat Kirkkoja ja kouluja ,esimerkiksi -USA
He ovat uusäärioikeisto- Anonyymi
Niinpä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.
**Talmudissa kerrotaan myös Jeesuksen olleen juutalaisen naisen ja Pantera-nimisen roomalaisen sotilaan avioton lapsi.**
En ole koskaan kuullut mitään sellaista, onko se totta? Talmudissako? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
**Talmudissa kerrotaan myös Jeesuksen olleen juutalaisen naisen ja Pantera-nimisen roomalaisen sotilaan avioton lapsi.**
En ole koskaan kuullut mitään sellaista, onko se totta? Talmudissako?Annatko linkin?
Anonyymi kirjoitti:
**Talmudissa kerrotaan myös Jeesuksen olleen juutalaisen naisen ja Pantera-nimisen roomalaisen sotilaan avioton lapsi.**
En ole koskaan kuullut mitään sellaista, onko se totta? Talmudissako?En tiedä ,tiedätkö mitä juutalaiset ajatelle Jeesus äiti
- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
En tiedä ,tiedätkö mitä juutalaiset ajatelle Jeesus äiti
En tiedä, kerro ihmeessä.
Anonyymi kirjoitti:
Annatko linkin?
En tarve lyötä sinulle paljon linkin ,Mutta Norjalainen poika hyvä esimerkki jotka murhasi 77 ihminen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, kerro ihmeessä.
Juutalaisuus, islam ja kristinusko ovat kaikki sidoksissa toisiinsa, ja vaikka ne vihaavat voimakkaasti toinen toisiaan, niillä on niin paljon yhteistä, enemmän kuin voitte kuvitellakaan. Vähän kuin riitoja samassa perheessä.

The Talmud says Jesus' father is Panthera, while parthenos means immaculate-conception. Could phonetically similar words like, Panthera and parthenos have become confused, resulting in a myth about Jesus' by the NT was written?

He ovat uskonto jotka sekoita maailma
ja älä uskoa että he ovat viha toisia ,he ovat hyviä ,koska he käytä ihmisiä kun tarve- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
The Talmud says Jesus' father is Panthera, while parthenos means immaculate-conception. Could phonetically similar words like, Panthera and parthenos have become confused, resulting in a myth about Jesus' by the NT was written?
Talmud sanoo, että Jeesuksen isä on Panthera, kun taas parthenos tarkoittaa tahratonta hedelmöitystä. Voisivatko foneettisesti samankaltaiset sanat, kuten Panthera ja parthenos, mennä sekaisin, ja syntyä myytti Jeesuksesta, kun UT kirjoitettiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talmud sanoo, että Jeesuksen isä on Panthera, kun taas parthenos tarkoittaa tahratonta hedelmöitystä. Voisivatko foneettisesti samankaltaiset sanat, kuten Panthera ja parthenos, mennä sekaisin, ja syntyä myytti Jeesuksesta, kun UT kirjoitettiin?
Talmud mainitsee väheksyviä yksityiskohtia useissa eri kohdissa Jeshusta. Jokaisessa kohdassa mainittu Jeshu on erilainen. Katsokaas, leshon hara eli paha puhe toisesta on syntiä, vaikka se olisikin totta.
Näin ollen nimi Jeshu korvaa todellisen syyllisen nimen. Jeshu itsessään on lyhenne sanoista Yemach Shumo, eli kirjaimellisesti: pyyhkäistköön hänen nimensä pois. Vaikka se kirjoitettiin osittain yli sata vuotta ennen Jeesuksen syntymäksi väitettyä ajankohtaa, kristityt näkivät tämän Jeshu-paran, uskoivat hänen olevan yksi ja sama hahmo kuin Jeesus.
Sen sijaan, että olisivat ymmärtäneet Talmudin luonteen, kristityt nimesivät Jeshuan Jeshun mukaan. Jeshua käännetään hepreaksi pelastukseksi, mutta ei hengellisessä mielessä. Hepreassa, kuten muissakin uskonnoissa, käytetään eri sanamuotoja sukupuolen merkitsemiseen. Sana Jeshua on feminiininen (nimenä se on kuin nimeäisi pojan Sue). Maskuliininen sana on Jehoshua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talmud mainitsee väheksyviä yksityiskohtia useissa eri kohdissa Jeshusta. Jokaisessa kohdassa mainittu Jeshu on erilainen. Katsokaas, leshon hara eli paha puhe toisesta on syntiä, vaikka se olisikin totta.
Näin ollen nimi Jeshu korvaa todellisen syyllisen nimen. Jeshu itsessään on lyhenne sanoista Yemach Shumo, eli kirjaimellisesti: pyyhkäistköön hänen nimensä pois. Vaikka se kirjoitettiin osittain yli sata vuotta ennen Jeesuksen syntymäksi väitettyä ajankohtaa, kristityt näkivät tämän Jeshu-paran, uskoivat hänen olevan yksi ja sama hahmo kuin Jeesus.
Sen sijaan, että olisivat ymmärtäneet Talmudin luonteen, kristityt nimesivät Jeshuan Jeshun mukaan. Jeshua käännetään hepreaksi pelastukseksi, mutta ei hengellisessä mielessä. Hepreassa, kuten muissakin uskonnoissa, käytetään eri sanamuotoja sukupuolen merkitsemiseen. Sana Jeshua on feminiininen (nimenä se on kuin nimeäisi pojan Sue). Maskuliininen sana on Jehoshua.Kristityt oppineet, joilla ei ollut aavistustakaan heprean kielestä tai Talmudista, pitivät tärkeänä, että joissakin juutalaisissa kirjoituksissa - jopa silloin, kun ne oli kirjoitettu sata vuotta ennen hänen syntymäänsä - todettiin, että juutalaiset vainosivat Jeesusta. Tämä johti laajamittaisiin Talmudin polttamisiin ja juutalaisten joukkomurhiin Euroopassa, koska kirkko syytti sitä ja heitä heidän pelastajansa mustamaalaamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt oppineet, joilla ei ollut aavistustakaan heprean kielestä tai Talmudista, pitivät tärkeänä, että joissakin juutalaisissa kirjoituksissa - jopa silloin, kun ne oli kirjoitettu sata vuotta ennen hänen syntymäänsä - todettiin, että juutalaiset vainosivat Jeesusta. Tämä johti laajamittaisiin Talmudin polttamisiin ja juutalaisten joukkomurhiin Euroopassa, koska kirkko syytti sitä ja heitä heidän pelastajansa mustamaalaamisesta.
Talmudiin kirjoitettu on suurelta osin merkityksetöntä Jeesuksen vanhemmuuden kannalta, näytät myös uskovan, että heprea-aramean sanoja sekoitetaan kreikan sanoihin ihmisten toimesta, jotka ovat ilmeisesti äidinkieleltään heprea-aramean puhujia, ja että tämä sekaannus heijastettiin kristinuskoon myytin muodossa Jeesuksen alkuperästä.

Talmud sanoo, että jollakin Jeshua-nimisellä, joka oli tuolloin yleinen nimi ja joka syntyi vuosikymmeniä sen jälkeen, kun Jeesus oletettavasti eli, oli isä nimeltä Pantera. Tietenkin se, että kyseessä on joku vuosikymmeniä myöhemmin syntynyt henkilö, jätetään huomiotta niiltä, jotka epätoivoisesti yrittävät väittää, että kyseessä on Jeesus. Tällä ei ole mitään tekemistä kristinuskon tai UT:n kanssa riippumatta siitä, kuinka epätoivoisesti ihmiset yrittävät liittää tämän niihin.

Suullinen Toora (vaihtoehtoinen termi Talmudille) oli olemassa suullisina perinteinä, jotka siirtyivät opettajilta oppilaille, kyllä. Talmudia” sellaisena kuin me sen tunnemme, ei kuitenkaan (vielä) ollut olemassa.

'Jeesus' ei itse asiassa ole harvinainen nimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Jeesus' ei itse asiassa ole harvinainen nimi.
Sen sijaan, että arvioisimme uskontoa sen tekstien perusteella (oikein tai väärin ymmärrettynä), suosittelemme sen sijaan arvioimaan uskontoa sen kannattajien tekojen perusteella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen sijaan, että arvioisimme uskontoa sen tekstien perusteella (oikein tai väärin ymmärrettynä), suosittelemme sen sijaan arvioimaan uskontoa sen kannattajien tekojen perusteella.
Jeesus oli juutalainen mies, ja hänen opetustensa ja elämänsä tapahtumien pohjalta perustettiin uskonto, mutta siitä ei välttämättä seuraa, että juutalaisten pitäisi tietää tai välittää mistään niistä. Kristinuskon alkuvuosina näyttää siltä, että useimmat juutalaiset pitivät kristinuskoa harhaoppisena ja eksyksissä olevana lahkona. Raamatusta tiedämme, että kristityt suljettiin lopulta temppelistä ja synagogista.

Muhammed sekaantui juutalaisten ja kristittyjen riitelyyn jo varhain elämässään. Sitten hän muodosti uuden abrahamilaisen uskonnon, joka lopulta vei kaiken abrahamilaisen aivan uudelle tasolle, niin hyvässä kuin pahassa.
Joseph Smith, mormonien perustajaprofeetta, oli varhain metodisti, ja presbyteeriläinen äiti kasvatti hänet, ja olen melko varma, että useimmat metodistit ja presbyteerilaiset eivät tiedä asiasta mitään, tai he tietävät, mutta eivät välitä. Ehkä jotkut heistä vastustavat voimakkaasti mormonismia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muhammed sekaantui juutalaisten ja kristittyjen riitelyyn jo varhain elämässään. Sitten hän muodosti uuden abrahamilaisen uskonnon, joka lopulta vei kaiken abrahamilaisen aivan uudelle tasolle, niin hyvässä kuin pahassa.
Joseph Smith, mormonien perustajaprofeetta, oli varhain metodisti, ja presbyteeriläinen äiti kasvatti hänet, ja olen melko varma, että useimmat metodistit ja presbyteerilaiset eivät tiedä asiasta mitään, tai he tietävät, mutta eivät välitä. Ehkä jotkut heistä vastustavat voimakkaasti mormonismia.Jos henkilö aloittaa uskonnon, siitä ei loogisesti seuraa, että sen uskonnon, josta hän tuli, tarvitsee välittää lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos henkilö aloittaa uskonnon, siitä ei loogisesti seuraa, että sen uskonnon, josta hän tuli, tarvitsee välittää lainkaan.
Talmudissa mainitaan viisi tai kuusi ”Jeesus”-nimistä miestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talmudissa mainitaan viisi tai kuusi ”Jeesus”-nimistä miestä.
Talmud vaatii hieman opiskelua. On tiettyjä kohtia, joiden voisi katsoa viittaavan lyhyesti Jeesukseen - varsinkin jos olet avoin ajatukselle, että joko Talmud tai Uusi testamentti tai molemmat ovat ymmärtäneet historian hieman väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talmud vaatii hieman opiskelua. On tiettyjä kohtia, joiden voisi katsoa viittaavan lyhyesti Jeesukseen - varsinkin jos olet avoin ajatukselle, että joko Talmud tai Uusi testamentti tai molemmat ovat ymmärtäneet historian hieman väärin.
Juutalainen termi tällaiselle lapselle, joka on syntynyt mistä tahansa Toorassa kielletystä seksuaalisesta suhteesta, on mamzer, joka usein virheellisesti käännetään ”äpäräksi”, mutta se on hepreankielinen juridinen termi, ei rienaustermi.

Se viittaa lapseen, joka on syntynyt mistä tahansa Toorassa kielletystä seksuaalisesta liitosta (5. Mooseksen kirja 22:13-30; 3. Mooseksen kirja 18)
Anonyymi kirjoitti:
Talmud vaatii hieman opiskelua. On tiettyjä kohtia, joiden voisi katsoa viittaavan lyhyesti Jeesukseen - varsinkin jos olet avoin ajatukselle, että joko Talmud tai Uusi testamentti tai molemmat ovat ymmärtäneet historian hieman väärin.
Uskonto sama kuin meri jos et osa uida parempi ei yritä -puhun itseni ,en puhu uskonto
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se viittaa lapseen, joka on syntynyt mistä tahansa Toorassa kielletystä seksuaalisesta liitosta (5. Mooseksen kirja 22:13-30; 3. Mooseksen kirja 18)
Neljännellä vuosisadalla ilmestyneessä apokryfikirjassa nimeltä Pilatuksen teot, jossa kerrotaan Jeesuksen oikeudenkäynnistä roomalaisen prefekti Pontius Pilatuksen edessä, yksi Jeesuksen vihollisten esittämistä syytöksistä toistaa Johanneksen tekstin - nimittäin ”sinä olet syntynyt haureudesta”. Kukaan ei pidä tätä tekstiä tarkkana kertomuksena Jeesuksen oikeudenkäynnistä; se on täysin legendaarinen, mutta se osoittaa, että panettelu jatkui ajan kuluessa

Sama ajatus nousee esiin Koraanissa, jossa luemme ”suuresta panettelusta” Mariaa vastaan, jossa viitataan Jeesukseen ”aviottomana” sen sijaan, että Jumala olisi ”heittänyt Mariaan” hengen, joka aiheutti hänen raskautensa (4:156, 171; 19:16-36).

Maria oli kihloissa Joosefin kanssa molempien evankeliumikertomustemme mukaan (Matt. 1:18; Luuk. 1:26-27). Juutalaisen perinteen mukaan jos kihlattu nainen on sukupuoliyhteydessä muun kuin kihlattunsa kanssa, sitä pidettiin aviorikoksena (5. Moos. 22:23-24). Mutta on olemassa hieno raja jumalallisesti ”synnytetyn” raskauden ja jumalallisesti ”hyväksytyn” raskauden välillä.

Varhaisimmissa esimerkeissämme nimi Jeesus esiintyy rutiininomaisesti nimellä ”Yeshua ben Pantera” - Jeesus, Panteran poika - ilman minkäänlaista väheksyvää sävyä. Nimi annetaan yksinkertaisesti ohimennen - poika, joka tunnistetaan isänsä nimellä, yhtä yleinen ja harmiton kuin Uuden testamentin nimitykset ”Jeesus Joosefin poika” tai Pietariin viittaava ”Simon Joonan poika”.

Nämä satunnaiset viittaukset ovat peräisin ensimmäisen vuosisadan lopusta ja toisen vuosisadan alusta, ja niissä kerrotaan rabbien kohdanneen joitakin Jeesuksen seuraajia, jotka olivat vain sukupolven päässä Jeesuksesta. Näissä viittauksissa ei keskitytä nimeen ”Pantera”, eivätkä ne ota sitä millään tavalla esille. Se ei ole kovin yleinen nimi, mutta se on todellinen nimi, ja se tunnetaan jopa tuon ajan juutalaisten ja ei-juutalaisten keskuudessa.
Anonyymi kirjoitti:
Maria oli kihloissa Joosefin kanssa molempien evankeliumikertomustemme mukaan (Matt. 1:18; Luuk. 1:26-27). Juutalaisen perinteen mukaan jos kihlattu nainen on sukupuoliyhteydessä muun kuin kihlattunsa kanssa, sitä pidettiin aviorikoksena (5. Moos. 22:23-24). Mutta on olemassa hieno raja jumalallisesti ”synnytetyn” raskauden ja jumalallisesti ”hyväksytyn” raskauden välillä.
Maria ja Joosefin aika monta 100 vuotta -mutta jos Maria nähnyt unta Joosefin sitten en tiedä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä satunnaiset viittaukset ovat peräisin ensimmäisen vuosisadan lopusta ja toisen vuosisadan alusta, ja niissä kerrotaan rabbien kohdanneen joitakin Jeesuksen seuraajia, jotka olivat vain sukupolven päässä Jeesuksesta. Näissä viittauksissa ei keskitytä nimeen ”Pantera”, eivätkä ne ota sitä millään tavalla esille. Se ei ole kovin yleinen nimi, mutta se on todellinen nimi, ja se tunnetaan jopa tuon ajan juutalaisten ja ei-juutalaisten keskuudessa.
Jeesusta kutsutaan säännöllisesti ”Panteran pojaksi”, eikä nimi Pantera itsessään ole negatiivinen. Tämä on varhaisin ja tärkein johtolanka, kun jäljitämme Pantera-nimen mahdollista historiallista yhteyttä Jeesukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesusta kutsutaan säännöllisesti ”Panteran pojaksi”, eikä nimi Pantera itsessään ole negatiivinen. Tämä on varhaisin ja tärkein johtolanka, kun jäljitämme Pantera-nimen mahdollista historiallista yhteyttä Jeesukseen.
Nämä kaksi juutalaisryhmää - fariseukset ja nasaretilaiset - olivat katkerasti vastakkain, ja ensin mainitut tuomitsivat jälkimmäiset harhaoppisina. Ensimmäisen vuosisadan lopun juutalaisuuden eri lahkot olivat toivottoman jakautuneita. Itse asiassa rabbit sanovat, että Jerusalem tuhoutui ”perusteettoman vihan” vuoksi, joka vallitsi puolueiden ja politiikan sisällä itse juutalaisessa yhteiskuntaelämässä

Kristityt apologeetat turvautuvat usein Uuden testamentin ulkopuolisiin lähteisiin tukeakseen Jeesuksen olemassaoloa ja todentaakseen hänen elämänsä historiallisia seikkoja. Näiden lähteiden joukossa on Talmud, vaikka siihen viitataan harvemmin kuin Tacitukseen tai Josefukseen.

Mitä Talmud sanoo Jeesuksesta ja evankeliumin luotettavuudesta?
Joulukuu 29, 2023 Erik Manning

Niille, jotka eivät tiedä, Talmud on juutalaisuuden keskeinen teksti, joka koostuu juutalaista lakia, etiikkaa, tapoja ja historiaa koskevista rabbiinien keskusteluista ja opetuksista. Se koostuu kahdesta pääosasta: Mishnahista, jossa esitetään oikeudellisia keskusteluja ja periaatteita, ja Gemarasta, joka sisältää eri rabbien kommentteja ja analyysejä Mishnahista. Talmud laadittiin useiden vuosisatojen aikana, pääasiassa 3.-6. vuosisatojen aikana jKr., mutta sen alkuperä juontaa juurensa aikaisempiin suullisiin traditioihin ja juutalaisten oppineiden välisiin keskusteluihin. Anonyymi kirjoitti:
Kristityt apologeetat turvautuvat usein Uuden testamentin ulkopuolisiin lähteisiin tukeakseen Jeesuksen olemassaoloa ja todentaakseen hänen elämänsä historiallisia seikkoja. Näiden lähteiden joukossa on Talmud, vaikka siihen viitataan harvemmin kuin Tacitukseen tai Josefukseen.
Silminnäkijähavaintoja vielä kaivattaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Talmud sanoo Jeesuksesta ja evankeliumin luotettavuudesta?
Joulukuu 29, 2023 Erik Manning
Kristityt apologeetat turvautuvat usein Uuden testamentin ulkopuolisiin lähteisiin tukeakseen Jeesuksen olemassaoloa ja todentaakseen hänen elämänsä historiallisia seikkoja. Näiden lähteiden joukossa on Talmud, vaikka siihen viitataan harvemmin kuin Tacitukseen tai Josefukseen.
Niille, jotka eivät tiedä, Talmud on juutalaisuuden keskeinen teksti, joka koostuu juutalaista lakia, etiikkaa, tapoja ja historiaa koskevista rabbiinien keskusteluista ja opetuksista. Se koostuu kahdesta pääosasta: Mishnahista, jossa esitetään oikeudellisia keskusteluja ja periaatteita, ja Gemarasta, joka sisältää eri rabbien kommentteja ja analyysejä Mishnahista. Talmud laadittiin useiden vuosisatojen aikana, pääasiassa 3.-6. vuosisatojen aikana jKr., mutta sen alkuperä juontaa juurensa aikaisempiin suullisiin traditioihin ja juutalaisten oppineiden välisiin keskusteluihin.Onko Talmud hyvä lähde historiallisesta Jeesuksesta?
Tässä on todella nopea pähkinänkuorinen versio siitä, mitä Talmud sanoo Jeesuksesta: Useimmat Tannaiticin ajanjakson kohdat, joiden luullaan viittaavan Jeesukseen, eivät ehkä todellisuudessa viittaa siihen. Ainoastaan ne, joissa mainitaan suoraan Jeesus tai käytetään tunnusta ”Ben Pantera”, ovat peräisin tältä ajalta. ”Ben Pantera” viittaa uskomukseen, jonka mukaan Jeesuksen isä oli roomalainen sotilas ja että Mariaa pidettiin moraaliltaan löyhänä naisena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Talmud hyvä lähde historiallisesta Jeesuksesta?
Tässä on todella nopea pähkinänkuorinen versio siitä, mitä Talmud sanoo Jeesuksesta: Useimmat Tannaiticin ajanjakson kohdat, joiden luullaan viittaavan Jeesukseen, eivät ehkä todellisuudessa viittaa siihen. Ainoastaan ne, joissa mainitaan suoraan Jeesus tai käytetään tunnusta ”Ben Pantera”, ovat peräisin tältä ajalta. ”Ben Pantera” viittaa uskomukseen, jonka mukaan Jeesuksen isä oli roomalainen sotilas ja että Mariaa pidettiin moraaliltaan löyhänä naisena.Mielenkiintoista on, että nämä lähteet vastaavat tiettyjä Uuden testamentin yksityiskohtia: Jeesus syntyi Marialle, väitti olevansa Daavidin sukua, teki taikoja, hänellä oli opetuslapsia ja häntä uhkasi teloitus ennen pääsiäistä. (b. Sanhedrin 43a; cf. t. Shabbat 11.15; b. Shabbat 104b, b. Sanhedrin 103a; cf. b. Berakhot 17b)
https://isjesusalive.com/what-does-the-talmud-say-about-jesus-and-gospel-reliability/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista on, että nämä lähteet vastaavat tiettyjä Uuden testamentin yksityiskohtia: Jeesus syntyi Marialle, väitti olevansa Daavidin sukua, teki taikoja, hänellä oli opetuslapsia ja häntä uhkasi teloitus ennen pääsiäistä. (b. Sanhedrin 43a; cf. t. Shabbat 11.15; b. Shabbat 104b, b. Sanhedrin 103a; cf. b. Berakhot 17b)
https://isjesusalive.com/what-does-the-talmud-say-about-jesus-and-gospel-reliability/Juutalaiset kertomukset tarjoavat kuitenkin muitakin epätavallisia ajatuksia, joita ei löydy varhaiskristillisistä kirjoituksista: Jeesus opiskeli rabbin johdolla, matkusti aikuisena Egyptiin, jossa hän oppi harjoittamaan noituutta, ja joutui elämänsä aikana erotetuksi epäjumalanpalveluksen harjoittamisen vuoksi. (Shabbat 104b, Sotah 47a, Sanhedrin 43a, etc.)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset kertomukset tarjoavat kuitenkin muitakin epätavallisia ajatuksia, joita ei löydy varhaiskristillisistä kirjoituksista: Jeesus opiskeli rabbin johdolla, matkusti aikuisena Egyptiin, jossa hän oppi harjoittamaan noituutta, ja joutui elämänsä aikana erotetuksi epäjumalanpalveluksen harjoittamisen vuoksi. (Shabbat 104b, Sotah 47a, Sanhedrin 43a, etc.)
Jeesuksen elämästä puuttuu raamatussa suuri osa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen elämästä puuttuu raamatussa suuri osa.
Melko outoa on, että Jeesus sijoitetaan Talmudissa ensimmäiselle vuosisadalle eKr. Tämä vaikuttaa merkittävältä kronologiselta virheeltä. Jotkut tutkijat arvelevat, että tämä tahallinen siirto on saattanut olla juutalaisyhteisöjen yritys erottaa keskustelunsa kristillisen uskon Jeesuksesta ja osoittaa: ”Hei, me puhumme eri Jeesuksesta, emme siitä, jota te seuraatte”. Näin pyrittiin mahdollisesti välttämään vainot keskiajalla, jolloin kristityt olivat hyvin antisemitistisiä.

Mutta todennäköisimmin rabbien epätarkka sijoittaminen Jeesuksen väärälle vuosisadalle paljastaa merkittävän seikan: heiltä puuttuu varhaisia, itsenäisiä perinteitä hänestä. Jos heillä olisi ollut suora perimätietoketju ensimmäiseltä vuosisadalta, tämä virhe olisi todennäköisesti korjattu. Salaliitto Talmudin muuttamiseksi on mahdollinen, mutta vaikuttaa hieman kaukaa haetulta.

Salaliitto Talmudin muuttamiseksi on mahdollinen, mutta vaikuttaa hieman kaukaa haetulta.
https://isjesusalive.com/what-does-the-talmud-say-about-jesus-and-gospel-reliability/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaliitto Talmudin muuttamiseksi on mahdollinen, mutta vaikuttaa hieman kaukaa haetulta.
https://isjesusalive.com/what-does-the-talmud-say-about-jesus-and-gospel-reliability/Näyttää uskottavammalta, että rabbiinien tiedot Jeesuksesta syntyivät vasta toisella ja kolmannella vuosisadalla. Vaikka ne viittaavat juutalaisten erimielisyyksiin kristittyjen kanssa tuona aikana, niiden ensisijainen tarkoitus rabbiinikirjoituksissa oli todennäköisesti vahvistaa näkemystä Jeesuksesta petollisena luopiona ja korostaa, miksi hänen seuraajiaan pidettiin harhaoppisina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää uskottavammalta, että rabbiinien tiedot Jeesuksesta syntyivät vasta toisella ja kolmannella vuosisadalla. Vaikka ne viittaavat juutalaisten erimielisyyksiin kristittyjen kanssa tuona aikana, niiden ensisijainen tarkoitus rabbiinikirjoituksissa oli todennäköisesti vahvistaa näkemystä Jeesuksesta petollisena luopiona ja korostaa, miksi hänen seuraajiaan pidettiin harhaoppisina.
Talmud evankeliumien ulkopuolisena vahvistuksena evankeliumeille.
Vaikka Talmud ei ehkä tarjoa suoraa tukea Uuden testamentin Jeesusta koskeville kertomuksille, se ei tarkoita, että se olisi täysin hyödytön, kun on kyse historiallisesta Jeesuksesta. Vaikka ulkopuoliset lähteet saattavat antaa meille vain yleiskuvan evankeliumien kertomuksista, on olemassa joitakin epäsuoria, vähemmän ilmeisiä viittauksia, jotka tahattomasti tukevat evankeliumien historiallista luotettavuutta. Näissä todisteet ovat paljon vahvempia... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talmud evankeliumien ulkopuolisena vahvistuksena evankeliumeille.
Vaikka Talmud ei ehkä tarjoa suoraa tukea Uuden testamentin Jeesusta koskeville kertomuksille, se ei tarkoita, että se olisi täysin hyödytön, kun on kyse historiallisesta Jeesuksesta. Vaikka ulkopuoliset lähteet saattavat antaa meille vain yleiskuvan evankeliumien kertomuksista, on olemassa joitakin epäsuoria, vähemmän ilmeisiä viittauksia, jotka tahattomasti tukevat evankeliumien historiallista luotettavuutta. Näissä todisteet ovat paljon vahvempia...Jeesus ja Nainin leski
Aluksi Luukas on siis ainoa, joka kertoo Jeesuksen herättäneen Nainin lesken pojan kuolleista. (Luuk. 7:11-17) Tämä tapahtui Nainissa, joka on kaupunki Galilean alaosassa lähellä Nasaretia. Kun Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähestyvät kaupungin porttia, he näkevät hautajaiskulkueen lähtevän. Jeesus tuntee myötätuntoa surevaa äitiä kohtaan, joka on surijoiden joukossa. Hän lohduttaa häntä sanomalla: ”Älä itke”. Sitten hän menee ruumisarkun luo, koskettaa sitä ja herättää nuoren miehen sanoillaan henkiin.
Mielenkiintoista on, että Juudeassa surijat seurasivat ruumista, mikä on erilaista kuin se, miten Jeesus kohtaa heidät täällä. Vaikka tämä ei suuresti kyseenalaista tarinan totuutta, se on omituista.
Mielenkiintoista on kuitenkin se, että Talmud selittää, että Galileassa surijat johtivat kulkuetta, mikä vastaa sitä, miten Luukas kuvaa kohtauksen. Tämä yksityiskohta lisää Luukkaan kertomuksen autenttisuutta, varsinkin kun hän ei ole paikallinen kirjoittaja. Luukas kuvailee tätä galilealaista perinnettä kuvaamalla Jeesuksen puhuvan leskelle ennen kuin hän lähestyy ruumisarkkua. (Shabbat 153a) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ja Nainin leski
Aluksi Luukas on siis ainoa, joka kertoo Jeesuksen herättäneen Nainin lesken pojan kuolleista. (Luuk. 7:11-17) Tämä tapahtui Nainissa, joka on kaupunki Galilean alaosassa lähellä Nasaretia. Kun Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähestyvät kaupungin porttia, he näkevät hautajaiskulkueen lähtevän. Jeesus tuntee myötätuntoa surevaa äitiä kohtaan, joka on surijoiden joukossa. Hän lohduttaa häntä sanomalla: ”Älä itke”. Sitten hän menee ruumisarkun luo, koskettaa sitä ja herättää nuoren miehen sanoillaan henkiin.
Mielenkiintoista on, että Juudeassa surijat seurasivat ruumista, mikä on erilaista kuin se, miten Jeesus kohtaa heidät täällä. Vaikka tämä ei suuresti kyseenalaista tarinan totuutta, se on omituista.
Mielenkiintoista on kuitenkin se, että Talmud selittää, että Galileassa surijat johtivat kulkuetta, mikä vastaa sitä, miten Luukas kuvaa kohtauksen. Tämä yksityiskohta lisää Luukkaan kertomuksen autenttisuutta, varsinkin kun hän ei ole paikallinen kirjoittaja. Luukas kuvailee tätä galilealaista perinnettä kuvaamalla Jeesuksen puhuvan leskelle ennen kuin hän lähestyy ruumisarkkua. (Shabbat 153a)Elävän veden joet
Tässä on vielä yksi esimerkki: Hän puhuu ”elävän veden virroista” niille, jotka uskovat. Tämä sopii yhteen lehtimajajuhlan kanssa, joka tunnetaan päivittäisistä vedenotto- ja valaistusseremonioista. Talmud jopa korostaa tämän juhlan todistamisen tärkeyttä: ”Se, joka ei nähnyt vedenottopaikan juhlaa, ei koskaan nähnyt juhlaa päivinään.” (Sukkot 5.1)
Nämä tavat kuitenkin lakkasivat Jerusalemin kukistuttua vuonna 70 jKr. Tämä asiayhteys lisää painoa Jeesuksen metaforalle, mutta on silti vaikea uskoa, että kirjailija keksisi tämän viittauksen ilman selkeämpää yhteyttä seremoniaan. Jos Johannes olisi luonut tämän, miksi hän ei kuvailisi rituaalia? Kaikki hänen kuulijoistaan eivät heti yhdistäisi sitä. Johanneksen evankeliumissa tämä yhteys pysyy hienovaraisena, selittämättömänä eikä keksittynä. Se vaikuttaa enemmänkin historialliselta kertomukselta kuin taidokkaalta kirjalliselta keksinnöltä.
https://isjesusalive.com/what-does-the-talmud-say-about-jesus-and-gospel-reliability/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elävän veden joet
Tässä on vielä yksi esimerkki: Hän puhuu ”elävän veden virroista” niille, jotka uskovat. Tämä sopii yhteen lehtimajajuhlan kanssa, joka tunnetaan päivittäisistä vedenotto- ja valaistusseremonioista. Talmud jopa korostaa tämän juhlan todistamisen tärkeyttä: ”Se, joka ei nähnyt vedenottopaikan juhlaa, ei koskaan nähnyt juhlaa päivinään.” (Sukkot 5.1)
Nämä tavat kuitenkin lakkasivat Jerusalemin kukistuttua vuonna 70 jKr. Tämä asiayhteys lisää painoa Jeesuksen metaforalle, mutta on silti vaikea uskoa, että kirjailija keksisi tämän viittauksen ilman selkeämpää yhteyttä seremoniaan. Jos Johannes olisi luonut tämän, miksi hän ei kuvailisi rituaalia? Kaikki hänen kuulijoistaan eivät heti yhdistäisi sitä. Johanneksen evankeliumissa tämä yhteys pysyy hienovaraisena, selittämättömänä eikä keksittynä. Se vaikuttaa enemmänkin historialliselta kertomukselta kuin taidokkaalta kirjalliselta keksinnöltä.
https://isjesusalive.com/what-does-the-talmud-say-about-jesus-and-gospel-reliability/Etsimällä Talmudista tai muista varhaisjuutalaisista kirjoituksista suurta, huomiota herättävää mainintaa Jeesuksesta ei ehkä löydy paljonkaan, mutta evankeliumeissa on paljon epäsuoria tietoja tavoista ja perinteistä, joita Talmud tukee.
- Anonyymi
kollimaattori kirjoitti:
Silminnäkijähavaintoja vielä kaivattaisiin.
Niin, mutta tämä tehtävä on mahdoton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etsimällä Talmudista tai muista varhaisjuutalaisista kirjoituksista suurta, huomiota herättävää mainintaa Jeesuksesta ei ehkä löydy paljonkaan, mutta evankeliumeissa on paljon epäsuoria tietoja tavoista ja perinteistä, joita Talmud tukee.
Juutalaisuus, islam ja kristinusko ovat kaikki sidoksissa toisiinsa, ja vaikka ne vihaavat voimakkaasti toinen toisiaan, niillä on niin paljon yhteistä, enemmän kuin voitte kuvitellakaan.
Vähän kuin riitoja samassa perheessä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926476Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652029- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521015Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962