vanhoillislestadiolaisesta: Sanoo, ettei halua katsella televisiota eikä halua sellaista omistaa, mutta pyytää kuitenkin kaveriansa jolla televisio on, nauhoittamaan hänelle erilaisia ohjelmia televisiosta? Onko eri asia katsella tv-ohjelmia videolta tietokoneruudulta kuin itse omasta televisiosta?
Mitä mieltä
tällaisesta
101021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Fiksu tyyppi. Ei tule katsottua kaikenlaista hölynpölyä TV:stä, kun ei omista sellaista. Sitten joskus harvoin, jos on jotain tosiaan kiinnostavaa, niin voi ne ohjelmat jossain muualla katsoa. Miksi maksaa yli sata euroa vuodessa niistä muutamasta hassusta ohjelmasta? Onhan niille rahoille parempaakin käyttöä.
T: Tiinaliina
Täysin samaa mieltä :)
Kysyjälle vielä sanoisin, että asia riippuu ihan siitä, millaisia ohjelmia hän haluaisi nauhoitettavan. Tuleehan tv:stä hyvääkin ohjelmaa.
Samanlainen kuin muutkin vl-lessut! Ei muka omisteta tv:tä että oltaisiin erilaisia (parempia) kuin muut mutta sitten juostaan naapurissa kylässä katselemassa urheilukilpailuja joihin ei saa itse osallistua...
Sellaasiahan ne ovat, TV:n töllöttäjät. Itse eivät muuta ajankulua itsellensä edes keksi ja sitten harmittaa kun toisilla on muutakin tekemistä. Tartutaan sitten siihen, että joku haluaa joskus harvoin jonkun urheiluohjelman nähdä. Onko marinanaiheista pulaa?
T: Tiinaliina
On se kummallista tuo teidän vl-logiikkanne:
urheilukisoihin osallistuminen kielletty ankarasti hoitokokousten uhalla, jopa urheiluseuraan kuuluminenkin kielletty!
Kuitenkin saa katsoa tv:stä samoja kisoja?
ja kun vielä koko tv:kin on kielletty...
ei voi oikein tätä logiikkaa ymmärtää, mutta kai sitä ymmärtää paremmin kun on vl-aivopesun saanut?
"vl on aina oikeassa!"
Kun se vl:ien "TV-kielto" nyt niin kauheasti närästää, niin eikös ole pelkästään hyvä huomata, että on niitäkin vl:iä, jotka eivät sitä ihan orjallisesti noudata? Niitä kirjoittamattomia sääntöjähän on vähän joka puljussa, mutta ei niistä kovin paljoa kuule vouhotettavan, vaan rauhallisesti vaan hyväksytään että niitä on. Ymmärretään myös se, ettei niitä aina lakihenkisesti noudateta. Miksi sitten vl:ille niuhotetaan siitä, jos joskus vilkaisevat TV:tä?
Luulisi olevan parempiakin keskustelunaiheita olemassa tällä uskontiellä, kuin tuollaiset ulkokohtaiset yhdentekevät muotoseikat, jotka eivät kenenkään pelastukseen vaikuta sitä eikä tätä.
Tämä oli nyt ihan vaan tällaista ei-vl-logiikkaa :).
T: Tiinaliina
...sääntöjä näköjään tulkitaan vähän miten itseä sattuu huvittamaan... -kuitenkin ulkopuolisille sitetään olevansa muihin nähden parempia.
Se onkin sitten ihan eri keskustelunaihe, jos joku esittää TV:n katsomattomuutensa perusteella olevansa muita parempi. Mutta jospa ajateltaisiinkin, että ne vl:ät, jotka joskus käyvät naapurissa TV:tä katsomassa tulkitsevatkin asian niin, että se ei sinänsä ole syntiä? Eivätkä myöskään pidä TV:tä asiana, joka tekisi ihmisestä "paremman" tai "huonomman"? Olisikohan tällainen mitenkään mahdollista, mitäs sanot?
Aikoinansa pidettiin monessa kirkossa syntinä, jos naisella oli hiukset levällään. Jossain vaiheessa sitten alkoi kuitenkin jumalanpalveluksiin ilmestymään näitä sääntöjä uhmaavia ihmisiä. Ensin varmaankin kauhisteltiin kuorossa, kunnes alkoi kuulumaan tämän tapaisia lausahduksia: "Ohoh! Onpas siinä edistyksellinen uskova! Mukava, että uskovissakin alkaa olemaan niitä, jotka ovat niinkuin muutkin ja tulevat alas sieltä jalustaltaan meidän muiden tasolle, eivätkä ole sellaisia orjallisesti kirkon perinnäissääntöjä noudattavia, niinkuin yleensä uskovat".
Miksi vl:istä ei sanota samaan tyyliin, vaan sen sijaan kaadetaan sontaa niskaan, jos/kun paljastuu että joku heistä ei olekaan "sääntöjen" orja, vaan esim. katsoo TV:tä?
Samoin kaadetaan sontaa niskaan, jos/kun joku vl yrittää perustella, miksi ei halua TV:tä itsellensä. Eikä siihen suhtautumiseen tunnu tippaakaan vaikuttavan se, miten ja millä mielellä ne perustelut esitetään. Eikä mene millään perille, että jotkut ihmiset ihan oikeasti eivät ole kiinnostuneita TV:n höpölöpöohjelmista ja siitä syystä ihan omasta vapaasta tahdostaan jättävät TV:n hankkimatta. Jos ei-vl on sitä mieltä, niin siitä kiitetään, mutta vl leimataan tässä asiassa heti lakihenkiseksi aivopesun uhriksi.
T: Tiinaliina
täällä on näköjään semmosta että tikulla yritetään kaivaa kaikenlaisia vikoja veeällistä!!
ei voi muuta ku nauraa ku lukee näitä juttuja!!
en ymmärrä et mikä hinku ei-veeällillä on kokoajan yrittää keksiä veeällistä jotain juttuja..
ei veeällätkään ole täydellisiä uskossaan ja erehdytään mekin. Ei se tarkoita sitä et jos me tunnustetaan uskoa, et me ollaan täydellisiä ja me ei tehä ollenkaan syntiä.erehtyväisiä ihmisiä mekin ollaan.
Ja jos joku on käynyt naapurissa televisiota katsomaan niin se ei tarkoita et me kaikki istutaan siellä naapurissa.
sä olet sille nauhoittanut?